Zombie Laakso, tie Koetusten luolastoon

Anita käveli peloissaan kuuman aavikon yli. Damokles ja Aurinko polttivat kuumana Anitan kylmää ihoa ja tekivät hänet heikoksi. Mädäntyvät ja haisevat ruumiit haistelivat häntä mutta jättivät hänet rauhaan, ja Anita valutti verisiä kyyneleitä koska tiesi miksi hänestä ei välitetty. Zombiet söivät vain tuoretta, elävää lihaa, ja hän, Anita, oli kuollut.

Hänen oli pakko seurata kohtaloaan, hän oli nähnyt itsensä täällä ja näin oli tapahduttava, muuten hän ei näkisi Artturia enää. Hän kiitti hyviä ja pahoja jumalia näyistään, pääasiassa pahoja jumalia sillä hän näki vain synkkiä näkyjä, ja niiden ansiosta hän tiesi Artturin selvinneen hengissä paloittelusurmasta.

Tunnin hän käveli, aina välillä kiljaisten jonkin zombien koskettaessa häntä, kunnes eräs ruumis katseli häntä aivan liian tietoisesti, älykkäästi.

- Hei kaunis, mies sanoi.

Anita haistoi sen että mies oli zombie, mutta muuten eroa ei olisi silmiä lukuunottamatta huomannut. Hänellä oli omituisen kirkkaat oranssiset silmät, ja muuten terveen näköinen.

- olet zombie, Anita sanoi.
- niin olen, mutta en varsinaisesti kuollut. Sain tartunnan ja se valtasi minut mutta ei tappanut. Siksi olen tajuissani ja tietoinen. Ja sinä olet vampyyri kuningatar.
- mistä niin päättelet?
- vain kuninkaat ja kuningattaret voivat kävellä auringon valossa palamatta tuhkaksi. Ja saanko kysyä miksi vampyyri haluaisi mennä koetusten luolastoon?

Mies lähti saattamaan naista luolastoon vaikka ilmiselvästi oli tulossa sieltä.

Anita empien kertoi nimensä. Mies hymyili ja vastasi:
- Minun nimi on Saku, entinen velho, nykyinen elävä kuollut. Onneksi tunsin taian joka hidastaa zombie viruksen vaikutusta, mutta pelkään että se ottaa voiton jossakin vaiheessa, siksi pyydänkin apua sinulta.
- Mitä apua?
- puraise minua, juota minulle vertasi, vai miten teetkään jälkeläisiä, sillä kuningattaren veri pitäisi olla vahvempi kuin zombievirus. Ilman sinua pelkään muuttuvani aivottomaksi pedoksi. Autatko minua?

- pyydät paljon, tarjoat vähän.
- neuvotellaan. Et vastannut, mitä haet luolasta.
- ystävää.
- poikaystävää?
- toiveajattelua, ei hän taida minua huolia, hänellä on psykopaattimurhaaja kiikarissa.
- ja sinä et ole tarpeeksi verenhimoinen hänelle??
- ei niinkään, vaan nainen on nuori, kaunis ja mies uskoo parantavansa hänet.
- sydämen tiet ovat tutkimattomat, varsinkin meille yön lapsille. Emmehän enää pysty tuntemaan aitoa rakkautta, himoa ja kaipausta kyllä, mutta ei rakkautta. Siksi toivon ettet rakkauden perässä juokse.

Anita käänsi katseensa ja verinen kyynel valui poskelle. Hän niin kaipasi onnea ja rakkautta. Nyt hän tunsi vain kylmää yksinäisyyttä, ja välillä kuumaa vihaa.

- en voi tehdä sinusta vampyyriä. Vaikka se onnistuisikin, auringot polttavat sinut samantien, ja se määrä kuolemaa mitä aiheutat on jotain mitä en halua omalle tunnolleni.

Saku hymyili.
- älä murehdi, olen vannoutunut oikeuden puolustaja ja heikkojen suojelija. Lupaan elää pelkällä örkin- ja eläinten verellä, kunniasanalla!
- en tiedä, et tiedä miten nälkä vaikuttaa, se pistää unohtamaan lupaukset. Itse olen elänyt niiden verellä jotka jahtaavat rakastani.

Saku hymyili, Anita lipsautti tunteensa, ja punastui tajutessaan virheensä.

- hah, sinä juokset rakkauden perässä vaikka olet peto. Kuinka säälittävää.

Anita tunsi vihan nousevan.
- sinä tässä olet valehteleva peto, on selvää että kunniasanasi on vain sanahelinää, et edes itse usko sanojasi.

Saku ei kadottanut hymyään.
- on aina parempi yrittää ensin hyvällä.
Hetkeäkään epäröimättä hän iski tikarin naisen sydämeen ja nauroi.
- tie naisen sydämeen käy rintakehän kautta. Ja jotta minusta tulisi kuningas sinun jälkeesi, pitää varmistaa pois menosi.

Anita kaatui maahan ja tajunnan rajamailla hän tunsi veren lentävän päällensä.
- ne tykkäävät veren hajusta, Saku sanoi, ja tyrkkäsi vaarnan Anitan sydämeen.

Saku nuolaisi tikariaan ja lähti juoksemaan vuoria kohti. Pikkuhiljaa muutos lähtisi käyntiin ja silloin hän tarvitsisi varjoja.