Koetusten labyrintti
Slaine lensi lensi kääpiön tekemän zeppelinin kyydissä murisevien zombieiden ylitse, suurin osa ei tajunnut heidän länäoloaan.
Tarkkasilmäinen vaalea tukkainen ihmistyttö ammuskeli alas zombie lintuja, ja lihaksikas soturi oli valmiina miekan kanssa siihen että jotain pahaa tapahtuisi. Tympääntynyt velho heitteli pähkinöitä seinään sillä tässä laaksossa ei taikuus toiminut. Hän pystyi tekemään pieniä temppuja mutta ne imivät hänestä paljon voimaa, parempi olla käyttämättä voimaa.
Valoisana puolena oli se että hän tunsi itsensä pirteämmäksi kuin aikoihin. Hän oli ensi kertaa erossa matriisista eikä se enää syönyt hänen voimiansa. Nälkäkin oli kadonnut. Jotain hyvää. Onneksi luolassa taiat taas toimivat, näin hän oli kuullut. Hän oli kuullut myös mittaamattomasta aarteesta jota lohikäärme vartioi. Loppuelämä laiskotellen upeiden palvelijoiden ympäröimänä.
Markiisina hänestä ei ikinä tulisi arkkimaagia, hän olisi aina jonkun palveluksessa, mutta rajattoman rikkaana hän voisi perustaa oman kylän ja elää sen päällikkönä. Vihdoinkin valtaa ilman opiskelua. Hänen veljensä oli keskittänyt energiansa taistelutaitoihin. Kenraalina hän saisi paljon valtaa, mutta Miikka oli liian laiska siihen.
Siksi hän liittyi tähän uskaliaseen ristiretkeen rikkauksien perään.
Slaine katseli uusia tovereitaan. Tuskin he tiesivät mihin päänsä tunkivat. Tuskin he tiesivät Sylvian kupista, suuresta mahdista. He vain ajattelivat kultaa, vaikka marsissa kulta ja vesi oli yhtä arvokasta, joskus arvokaampaa.
Hämärä mielikuva valtamerestä palautui Slainen mieleen. Hän oli vasta kymmenen vanha kun hänen perheensä muutti rikkauksien perässä Marsiin, vaivainen vauva vasta. Isän liikekumppani lupasi suuret voitot Marsissa, mutta ei maininnut tarkoittavansa vain itseään.
Vuodessä Slainen perhe oli varaton, ja kumppani omisti isän yrityksen. Isä kuoli sydänkohtaukseen 500 vuotiaana, mies parhaassa iässään, ja äiti elätti lastaan kerjäläisenä tai pahempaa, hä ei koskaan kertonut.
Kukaan Marsissa ei ollut kiinnostunut hänen tanssi ja laulutaidoistaan, ja haltioita vierastettiin. Ei ihme että teini-ikäinen Mithrangar löysi turvaa nuoriso jengeistä missä hän oppi sodan ja viettelyn taidot. 50 vuodessa hän nousi jengipäälliköksi ja alkoi vaurastua.
Hänen äitinsä sairastui häpeästä ja alkoi laihtua, kunnes kuoli suruunsa. Sinä päivänä Slaine päätti etsiä isänsä liikekumppanin ja ottaa oikeuden omiin käsiinsä.
Slaine palautti ajatuksensa nykyhetkeen.
- mikä on nimesi? Slaine kysyi vaalea tukkaiselta tytöltä jolla oli siniset silmät.
- Kaisa.
Tyttö laski jousen ja haltia tunnisti saturnuksen aksentin. Varmaankin yksi reilaaja joka hukkari rahansa ja joutui keksimään luovia tapoja tienata uutta rahaa.
- tuo masentunut velho on Miikka, lihaksikas tyyppi on meidän soturimme, Jani nimeltään, ja insinöörikääpiömme on Peter.
Haltia kumarsi, kiitti ja osoitti lintua joka oli lähestymässä. Nainen kääntyi ja ampui sen alas.
- hyvin ammuttu, haltia kehui hiljaa.
- kiitos, nainen sanoi ja hymyili. Sentään jotain osaan, mutta Saturnukselaiselle tämä on perustaito.
- en koskaan tajunnut miten joku haluaisi asua tyhjän päällä, hirvittävä ajatuskin. En koskaan haluaisi käydä siellä.
- no jos joskus muutat mielipiteesi niin tule käymään, tämän reissun jälkeen menen kotiin.
Haltia puraisi omenaa ja katsoi alas.
- tunnen miehen joka selvisi täältä hengissä. Koko hänen seurueensa kuoli. Hänen ainoa neuvonsa oli välttää taisteluita. Pakene, pakene, pakene, aina.
Nainen katsoi haltiaa silmiin ja nyökkäsi.
- suunnitelmani on häipyä pienen aarteen kanssa hengissä eikä ison aarteen kanssa kuolleena.
Haltia katsoi tyytyväisenä alas missä laskeutumisaukio lähestyi. Ehkä naisen hengen hän sai juuri pelastettua, omasta hän ei ollut varma sillä hän aikoi mennä katkeraan loppuun saakka. Hän taikoisi itsensä pois siltä tai jäisi sinne.
Tarkkasilmäinen vaalea tukkainen ihmistyttö ammuskeli alas zombie lintuja, ja lihaksikas soturi oli valmiina miekan kanssa siihen että jotain pahaa tapahtuisi. Tympääntynyt velho heitteli pähkinöitä seinään sillä tässä laaksossa ei taikuus toiminut. Hän pystyi tekemään pieniä temppuja mutta ne imivät hänestä paljon voimaa, parempi olla käyttämättä voimaa.
Valoisana puolena oli se että hän tunsi itsensä pirteämmäksi kuin aikoihin. Hän oli ensi kertaa erossa matriisista eikä se enää syönyt hänen voimiansa. Nälkäkin oli kadonnut. Jotain hyvää. Onneksi luolassa taiat taas toimivat, näin hän oli kuullut. Hän oli kuullut myös mittaamattomasta aarteesta jota lohikäärme vartioi. Loppuelämä laiskotellen upeiden palvelijoiden ympäröimänä.
Markiisina hänestä ei ikinä tulisi arkkimaagia, hän olisi aina jonkun palveluksessa, mutta rajattoman rikkaana hän voisi perustaa oman kylän ja elää sen päällikkönä. Vihdoinkin valtaa ilman opiskelua. Hänen veljensä oli keskittänyt energiansa taistelutaitoihin. Kenraalina hän saisi paljon valtaa, mutta Miikka oli liian laiska siihen.
Siksi hän liittyi tähän uskaliaseen ristiretkeen rikkauksien perään.
Slaine katseli uusia tovereitaan. Tuskin he tiesivät mihin päänsä tunkivat. Tuskin he tiesivät Sylvian kupista, suuresta mahdista. He vain ajattelivat kultaa, vaikka marsissa kulta ja vesi oli yhtä arvokasta, joskus arvokaampaa.
Hämärä mielikuva valtamerestä palautui Slainen mieleen. Hän oli vasta kymmenen vanha kun hänen perheensä muutti rikkauksien perässä Marsiin, vaivainen vauva vasta. Isän liikekumppani lupasi suuret voitot Marsissa, mutta ei maininnut tarkoittavansa vain itseään.
Vuodessä Slainen perhe oli varaton, ja kumppani omisti isän yrityksen. Isä kuoli sydänkohtaukseen 500 vuotiaana, mies parhaassa iässään, ja äiti elätti lastaan kerjäläisenä tai pahempaa, hä ei koskaan kertonut.
Kukaan Marsissa ei ollut kiinnostunut hänen tanssi ja laulutaidoistaan, ja haltioita vierastettiin. Ei ihme että teini-ikäinen Mithrangar löysi turvaa nuoriso jengeistä missä hän oppi sodan ja viettelyn taidot. 50 vuodessa hän nousi jengipäälliköksi ja alkoi vaurastua.
Hänen äitinsä sairastui häpeästä ja alkoi laihtua, kunnes kuoli suruunsa. Sinä päivänä Slaine päätti etsiä isänsä liikekumppanin ja ottaa oikeuden omiin käsiinsä.
Slaine palautti ajatuksensa nykyhetkeen.
- mikä on nimesi? Slaine kysyi vaalea tukkaiselta tytöltä jolla oli siniset silmät.
- Kaisa.
Tyttö laski jousen ja haltia tunnisti saturnuksen aksentin. Varmaankin yksi reilaaja joka hukkari rahansa ja joutui keksimään luovia tapoja tienata uutta rahaa.
- tuo masentunut velho on Miikka, lihaksikas tyyppi on meidän soturimme, Jani nimeltään, ja insinöörikääpiömme on Peter.
Haltia kumarsi, kiitti ja osoitti lintua joka oli lähestymässä. Nainen kääntyi ja ampui sen alas.
- hyvin ammuttu, haltia kehui hiljaa.
- kiitos, nainen sanoi ja hymyili. Sentään jotain osaan, mutta Saturnukselaiselle tämä on perustaito.
- en koskaan tajunnut miten joku haluaisi asua tyhjän päällä, hirvittävä ajatuskin. En koskaan haluaisi käydä siellä.
- no jos joskus muutat mielipiteesi niin tule käymään, tämän reissun jälkeen menen kotiin.
Haltia puraisi omenaa ja katsoi alas.
- tunnen miehen joka selvisi täältä hengissä. Koko hänen seurueensa kuoli. Hänen ainoa neuvonsa oli välttää taisteluita. Pakene, pakene, pakene, aina.
Nainen katsoi haltiaa silmiin ja nyökkäsi.
- suunnitelmani on häipyä pienen aarteen kanssa hengissä eikä ison aarteen kanssa kuolleena.
Haltia katsoi tyytyväisenä alas missä laskeutumisaukio lähestyi. Ehkä naisen hengen hän sai juuri pelastettua, omasta hän ei ollut varma sillä hän aikoi mennä katkeraan loppuun saakka. Hän taikoisi itsensä pois siltä tai jäisi sinne.
Comments