Jäähyväiset

Slaine ja Kaisa juoksivat karkuun luurankoarmeijaa. Haltia ei pelännyt heitä mutta tiesi että täällä ei paljoa lepoa saanut, siksi taisteluita piti välttää. Kulman takana Miikka odotti ja laukaisi tulipallon joka toimi ennakoitua tehokkaammin. Se ei ainoastaan tuhonnut joka ikistä luurankoa joka heitä jahtasi, se poltti velho-Miikan myös ja puolet Kaisan hiuksista, vaikka he jatkoivat juoksuaan käytävää eteenpäin pysähtymättä.

- Miikka kuoli, Saine sanoi.

Kaisa nyökkäsi ja pysähtyi, kyyneleet virraten.
- sinä tiesit että näin tulisi käymään, mutta me emme uskoneet.
- ei mitään hätää, näin täällä kuilun. Sitä pitkin pääsee suoraan pinnalle. Se on kapea mutta sinä mahdut sinne.

Kaisa nyökkäsi ja juoksi. Slaine avasi ohuen haltiaköyden vyötäisiltään ja otti Kaisalta nuolen, teki näppärän solmun sen päähän ja ojensi sen takaisin.
Slaine ujuttautui ilma aukkoon ja katsoi taivaalle, oli kirkas yö ja kuilun huipulla oli puu.
- pystytkö ampumaan puun oksan ohi nuolen niin että nuoli palaa takaisin. Jos köyden toinen pää tulee alas voin vetää sinut ylös.
- etkö tule mukaani, hätääntyvä nainen kysyi.
- en voi, minulla on tehtävä kesken ja olen vannonut itselleni yrittäväni henkeni uhalla. Nyt mene, joku tulee.

Hurjan iso ja lihaksikas minotaurus ison kirveen kanssa astui käytävälle, ja haltia veti miekkansa ja sain. Taisteluita oli vältettävä viimeiseen asti, nyt oli viimeinen aste.

Minotaurus heilautti kirvestään ja naurettavan helposti haltia väisti ja iski miekkansa hirviön taipeeseen katkaisten nivelsiteet. Salamat iskivät miekan vartta ylös jalkaa pitkin pistäen hurjan olennon sätkimään ja huutamaan kivusta. Suuri minotaur horjahti selälleen ja haltia viilsi sen jänteet molemmista käsistä jättäen ne roikkumaan hyödyttöminä hirviön kyljille.
- sie pakene tai naiseni syö sinä, haltia sanoi örkkikielellä. Pahin loukkaus miehelle oli se että voittaneen naaras söi hävinneen. Se tepsi ja minotaurus ryömi pois.
- köysi on valmiina, mieti vielä, et voi jäädä tänne!
Slaine meni naisen luo, suuteli tätä hyvästiksi ja otti köyden. Kaisa vilkutti itkien ja kiipesi kapeaa kuilua ylös.
- olen kunnossa, Kaisa huusi ylhäältä.
- ei, hetkinen, tämä paikka on täynnä NIITÄ!
Hirvittävän korkea ja luita jäätävä kirkaisu kaikui alas.
- Kaisa, Kaisa! Haltia huusi.

Hetkeen ei kuulunut mitään, kunnes Kaisan kuollut ruumis rojahti kuilun reunalle. Lämmintä verta tippui haltian naamalle ja petomaiset kasvot katsoivat alas. Haltia nappasi tikarin ja heitti sen olentoa silmään. Peto pakeni.

Haltia oli turta ja otti aseensa ja syöksyi örkkijoukkion keskelle. Nyt ei ollut hetki hiippailla. Ruumiita kaatuili hänen ympärillään ja pian haltia huusi vihaansa ja tuskaansa epäinhimillisellä äänellä joka sai örkit lopulta pakoon.

Haltia löysi portaat alaspäin.