Viimeinen taisto
Artturi astui kristalliseen saliin.
Sali antoi palatsin vaikutelman vaikka olikin oikeasti askeettisen vaatimaton. Vaikutelma syntyi siitä että huone oli rakennettu kristallikolmioista ja muodosti kauniin puolipallon jonka keskellä oli metallinen tuoli. Aika todisti että kristallikolmiot eivät olleet oikeasti kristallia vaan synteetistä nanorobottien rakentamaa timanttia.
Hallin reunoilla oli tatuoituja ihmisiä hienossa rivissä ja tuolissa istui alaston, riisuttu Kate, verisenä, sisälmykset roikkuen ulkona, kädet sidottuna ylös, rintakehä auki ja sydän sykki tasaista rytmiään. Katen kasvot olivat hiusten peittämät ja veriset.
Tuolin vieressä hymyili viaton Samira, vaatimaton Padawan asu päällään.
Shokki iski Artturin tajuntaan kuin miljoona volttia. Hän oli nähnyt Katen kuoleman monessa unessa, jokaisessa hän saapui Samiran luo yhdessä Katen kanssa ja Samira katkaisi Katen kaulan kaksintaistelun tuoksinassa jonka syytä hän ei koskaan saanut selville. Mutta tämä ennuste oli ollut väärä, hän oli tehnyt jotain järjetöntä haastanut koko venuksen kaksintaisteluun ja voittanut, tätä ei tulevaisuuden mallit olleet ottanet huomioon ja siten Kate oli jäänyt Samiran kostonhimon armoille.
Mitenkään ei ollut mahdollista että Kate oli hengissä, mutta silti hän oli. Artturi laajensi tajuntaansa ja aisti katen kehossa miljoonat nanokoneet jotka Pitivät häntä elossa. Artturi etsi otsalohkon ja käristi sen, ei ollut mitään järkeä luulla että hän pystyisi parantaa Katea Samiran läsnäollessa, ja oli parempi herättää hänet henkiin ilman muistoa kamalasta kidutuksesta.
Artturi katsoi samiraa silmiin ja kysyi
- Miksi??
Nöyrästi Samira kumarsi ja käveli Artturia päin.
- kun pääsin akatemiasta vapaaksi minut oli raiskattu satoja kertoja, ei ole helppoa olla ainoa nainen armottomien runoilijamiesten keskellä. Kun voitin heidät kaikki ja olin ainoa elossa oleva runoilijasoturi, vannoin etten enää ikinä antautuisi miehelle joka ei ansaitsisi minua, joka ei olisi rakkauteni arvoinen, ja joka ei voittaisi minua taistelussa.
No kävi niin ikävästi että vastaani ei tullut yhtään miestä joka pystyisi voittamaan minua taistelussa.
- Mutta... mehän, sillai, niinkuin monta kertaa
- emme, se oli vain koskettelua, et koskaan tunkeutunut minuun koska et voittanut minua, koska en koskaan haastanut sinua peläten että häviäisit, kunnes näin sinut sodassa. Silloin tiesin että olin löytänyt itselleni aviomiehen.
- entä Kate, oliko pakko tappaa ja kiduttaa häntä.
- yksinkertaista, hän koski minun mieheeni.
Raivo kiehui Artturin sisällä. Oli totta että hän rakasti Samiraa mutta kuka hän luuli olevansa?
- et määrää minua! olen Arthur Silver, olen Apollo, olen Amon Ra! Kukaan ei käske minua!
Rauhallisesti Samira katsoi häntä ja sanoi
- en määräillyt sinua, vaan rankaisin Katea, hän ylitti rajan. Ja Silver olen minäkin, ja toisin kuin sinä, minä olen jumala, sinä vain voisit olla, mutta nyt sinä nukut.
- joten päästä minut nyt tuon tuolin ääreen jotta voisin minäkin herätä.
- vasta kun kosit minua, vasta kun rakastelet kanssani, vasta kun olet minun.
- enpä taida, olet julma murhaaja, ja minä taas ihmiskunnan suojelija!
Artturi käveli reippaasti tuolia kohti ja Samira käveli samalla nopeudella, samalla tahdilla häntä kohti.
- sinä typerä, itsekeskeinen, verenhimoinen, mahdoton nainen! Artturi huusi.
Sitten hän heitti naisen telekinesialla seinään vain huomatekseen ettei telekinesia toiminut täällä. hän kutsui konsolia eikä se auennut, hän yritti keskittää tahtonsa ja loitsia vanhanaikaisella tavalla eikä mitään tapahtunut.
hän pysähtyi ja yritti avata kyntensä, mutta ei mitään tapahtunut. Sitten hän huomasi kätensä, ei mitään sinertävää, kaikki kristallisoituminen oli parantunut.
- olet vain ihminen Artturi, ei mitään yliluonnollista. En halunnut palauttaaa ikääsi koska pidän sinusta enemmän miehenä vaikka olitkin suloinen poika.
Hetken verran kylmä hiki kylmäsi Artturia. Hän oli Samiran armoilla. Samira jatkoi kävelyään ja kohtasi miehen, hetken he katsoivat toisiaan ja sitten alkoi armoton taistelu. Se alkoi iskuilla, siirtyi potkuihin, aluksi Artturi perääntyi kunnes sai otteen katanastaan ja iski sillä viillon Samiran poskeen. Samira maistoi vertaan, hymyili ja hihoista vain ilmestyi veitset hänen käteensä ja hän aloitti kamalan veitsitanssin. Terät viuhuivat ilmassa ja artturi juuri ja juuri pystyi torjumaan niitä, ja enemmän hän perääntyi ja väisti.
- Ensi veri, minä voitin! Artturi huusi
- Olen vielä elossa houkka! Samira vastasi.
Sitten Artturi ryhdistäytyi ja muisti että hänen aseensa oli pidempi ja esti Samiraa tulemasta lähemmäksi armottomalla painostuksella, ja taas oli Samiran vuoro väistellä miekkaa ja uskomattomalla taidolla hän sitä teki. Samira todellakin oli mahtavin soturi mitä Artturi oli kohdannut, eikä ollut mitenkään selvä kumpi heistä oli parempi.
Oli tietenkin yksi asia.
Kauan kauan sitten, oli Artturi kohdannut runoilijasoturin, samanlaisen kuin Samira, paitsi miepuolisen, luonnollisesti, koska samira oli ainoa naispuolinen salamurhaala joka oli selvinnyt koulusta hengissä. Artturi oli käyttänyt voimiaan ja käännyttänyt miehen puolelleen, eikä salamurhaaja enää koskaan pystynyt riiistämään ihmishenkeä. Mutta hän pystyi opettamaan, ja kymmenen vuotta hän opetti Artturia taistelemaan kuin Runoilija soturi, ja lahjakas oppilas Artturi olikin. Monelta osin heidän taistelutaitonsa perustui Bujinkan Bujutsuun jonka Artturi kehitti itse, oli se kuitenkin paljon erikoistuneempi, suoraviivaisempi, ja suppeampi.
Siinä pyrittiin voittamaan mahdollisimman nopeasti juuri niillä aseilla joita runoilijat käyttivät, käyttäen myrkkyä, veitsiä, rumia temppuja, mitä vaan.
Bujutsu taas oli hyvin paljon laajempi laji joka opetti kymmenien sotataitojen asioita, siksi sitä oli hitaampaa oppia mutta kaiken sen taidon kun oli oppinut, oli hyvin paljon valmiimpi kohtaamaan kaikenlaisia vastustajia, kaikissa tilanteissa.
Ja Samira oli niin hyvä runoilijoiden taistelutaidoissa kuin vain oi mahdollista olla.
Pian samira viilsikin veitsellä Artturin naamaan siten että veri lähti valumaan.
- Taistelu ei ole kovin tasaväkinen. Jos minä kuolen, minä kuolen. Jos taas sinä kuolet menetät vain ihmiskehosi, joka ei ole merkittävä osa sinua.
- Olet oikeassa, Samira sanoi. Jos kuolet, heräät 11 vuotiaana kotona äitisi ja huora Katesi vierestä, ja saat viettää kuolevaisen elämäsi Saturnuksessa viljellen maata tai miten tykkäät. Sillä aikaa minä kokoan ihmiskunnan ja valloitan galaksin.
- tiedät ettei minusta ole maanviljelijäksi, olen ihmisten johtaja.
- johda sitten maanviljelijöitä, paljon se minua kiinnostaa, ehkä joku Solin jumalista onnistuu voittamaan kaikki muut jumalat ja saan itselleni puolison. Jos ei, tuhoan heidät ja nautin yksinvaltiudesta.
Heidän puhuessa kipinät lensivät heidän aseistaan ja Samiraa viha huokui hänestä kun hän lennätti hirmuisen sarjan iskuja Artturin suuntaan.
Artturi perääntyi ja kalpeni ajatuksesta ihmiskunnasta joka olisi Samiran ikeen alla.
Mutta silti, jokin ei täsmännyt. Samira oli kasvatettu kylmässä kloonitehtaassa, hänelle oli opetettu vain filosofian, runoilun, ja tappamisen taidot, mutta hän oli erilainen kuin klooniveljensä, hän kaikesta kylmyydestään, kaikesta välinpitämättömyydestään huolimatta ei ollut psykopaatti kuten veljensä, hänellä oli empatia kyky, hän pystyi eläytymään muiden kärsimyksiin.
Siksi hän oli jättänyt ihmiskunnan rauhaan 10 000 vuoden ajan, siksi hän oli kanavoinut vihansa galaksin konerotuihin jotka pyrkivät levittäytymään ja selviytymään kuten kaiki orgaaniset elämän muodot. Samira oli myös jättänyt muut kehittyneet rodut rauhaan. Samiran käytöksestä näkyi että hänet oli kasvattanut psykopaatti, eikä hän osannut ilmaista hellyyttä, sääliä tai rakkautta, vaikka kaikkea niitä hän tunsi syvällä sisimmässään.
Se oli kuitenkin juuri empatia taito joka viime kädessä varmisti sen että hänen sisaruskatraasta juuri hän oli viimeinen eloonjäänyt. Juuri hän sai veljensä taistelemaan hänestä, juuri hän sai eniten liittolaisia. Ja koska vain yksi pääsisi koulusta pois, ja vasta kun muut sisarukset olivat kuolleet, siksi vain hän jäi henkiin.
Ei siksi että olisi vahvin, nopein tai paras taistelija, vaan siksi että ymmärsi parhaiten ihmisiä ja osasi tekeytyä tarpeeksi vaarattomaksi jotta monet halusivat hänen jäävän neljän viimeisen joukkoon.
Kun kaksi viimeistä miestä taistelivat vapaudestaan, oli samira odottamassa voittajaa ja antoi tappavan suudelman hänelle. Mies, hänen veljensä ehti vain hengähtää, tuijottaa siskoaan tajutessaan katsovansa kilpailun voittajaa, kun kaikki hänen raajansa olivat halvaantuneita. Mies kaatui taaksepäin eikä enää hengittänyt, hänen silmänsä tuijottivat kattoa hämmentynyt ilme naamallaan kun samira käveli ulko-ovelle jossa hänen isänsä taputti ylpeänä ensimmäiselle tyttärelleen joka selvisi ulos akatemiasta. Ensimmäiselle lapselleen joka itki voitettuaan.
Isä kuvitteli kyyneleiden johtuvan jostain myrkystä sillä hän ei osannut odottaa että kloonilapsella voisi tapahtua mutaatiota. Mutta lapsen sukupuolen vaihtaminen oli tämän juuri aiheuttanut.
Samira ja Artturi miekkailivat puoli tuntia. Artturin kädet vuosivat pahasti ja Samiran toinen käsi ei toiminut kunnolla.
Artturi hikoili pahasti ja alkoi tuntea kuinka väsymys voittaisi hänet reippaasti Samiraa nopeammin.
Areenamainen taistelukenttä antoi samiralle edun, siksi Artturi lähti karkuun käytävälle. Hän sitoi juostessaan käsien haavoja ja Samira huusi perässä häntä pelkuriksi ja lupasi ettei Artturi pääsisi karkuun ikinä.
Käytävät mutkittelivat ja muutama ihmistä tuli vastaan mutta Artturi tyrmäsi heidät helposti, ja löysi tiensä maan pinnalle. Kasvien ja hyönteisten määrä oli valtava, ja siellä hän kääntyi kohtaamaan Samiran.
Samira hymyili ja sanoi
- vai haluat sekoittaa pakkaa, ei se sinua hyödytä, minä olen parempi hyödyntämään ympäristöä kuin sinä.
Se jääpi nähtäväksi ajatteli Artturi.
He lähestyivät ja aloittivat raivokkaan taistelun. Artturi pehmensi Samiraa raivokkailla potkuilla ja Samira antoi takaisin kyynärpäillä. Molemmat keskittyivät torjumaan teräaseita joten ne eivät kohdanneet pehmeää lihaa.
Pian iso dinosaurus lähestyi heitä mutta Samira myrkytti sen helposti ja taistelu jatkui tauotta.
Artturi siirtyi puolustavalle linjalle, käveli metsään ja pyrki pitämään puita hediän välissään jotta saisi hengähdettyä. Samira taas tuhosi kasveja kauhealla voimalla ja Artturi ihmetteli mistä Samira sai kaikken sen energian.
Totuus olikin se että Samira vaan ei myöntänyt itselleen että voisi väsyä. Hän oli litimärkä hiestä, hänen refleksinsä hidastuivat ja hän alkoi tehdä virheitä.
Kunnes yhtäkkiä maa aukesi heidän molempien alla ja he huomasivat tippuvansa kammottavaan kitaan.
Samantien aika pysähtyi, ja Samira liikkui hidastetusti ja potkaisi kamalalla voimalla heittäen heidät molemmat reiän molemmille puolille. Artturin nilkka osui terävään hampaaseen ja alkoi vuotaa verta heti kun aika palautui normaaliksi.
Samira käveli istuvan miehen luo ja sanoi
- varmaan annan jonkun hirviön ratkaista meidän taistelua! Hyvästi!
Samira iski veitsellä ja Artturi pyörähti taaksepäin, iski, torjui ja liikesarja tuntui tutulta. Väsynyt Samira turvautui tuttuun kataan, liikesarjaan jota mestarit välttelevät viimeiseen asti. Runoilijasoturi ei käytä liikesarjoja vaan reagoi vihollisen liikkeisiin. Mutta uupunut mieli tekee virheitä, ja Artturi käytti tilannetta hyväkseen ja meni sarjaan mukaan.
Ei sitä ettei liikesarja olisi nerokas, se vääjäämättömästi johtaisi siihen hetkeen jossa Samira puukottaisi Artturia, mutta mikään tulevaisuus ei ole kiveen hakattu. Jo lopputuloksen tietäminen antaa mahdollisuuden muuttaa sitä.
- Miten tämä runo jatkuu?
"Two roads diverged in a yellow wood,
And sorry I could not travel both"
Lähestyi hetki jolloin Artturin miekka lentäisi ja veitsi työntyisi hänen sydämeensä, mutta artturi tekikin jotain odottamatonta, hän astui eteenpäin jolloin tikari iskeytyi hänen keuhkostaan läpi, he olivat nyt melkein sylikkäin ja Samira tuijotti häntä pupillit laajentuneina.
- "And be one traveler, long I stood
And looked down one as far as I could" Vastasi Artturi.
Sekuntti meni, meni toinen, meni viisi.
- Se oli fiksu siirto, Samira kuiskasi.
- ehkä, mutta en tiedä selviänkö tästä verenvuodosta.
- Se ei ole ongelma... sanoi samira ja yskäisi verta.
Samira lyyhistyi ja Artturi laski hänet selälleen. Artturi veti varovasti valkoisen katanansa pois Samiran sydämestä, pyyhki hiukset pois hänen kasvoiltaan.
- haluan että synnyt uudestaan, kasvat normaalissa perheessä, elät normaalin lapsuuden, vain se voi parantaa sinut.
Samira hymyili
- Se... olisi... mukavaa...
Samira vajosi tajuttomuuteen ja Artturi suuteli häntä siihen asti kunnes elämä katosi naisen vartalosta. Vaimeasti nainen vastasi suudelmaan kunnes ei ollut enää.
Ruusunlehtiä alkoi sataa puista, keijuja ja metsän eläimiä kerääntyi heidän ympärille. Satyyrit ja Faunit alkoivat kerätä oksista ja risuista kasaa roviota varten.
Afrodite taputti Artturille.
- Onnittelut voittajalle, en olisi veikannut puolestasi, mutta olen helpottunut. Samira ei olisi jättänyt minua henkiin.
Artturi nosti kuolleen samiran ja vastasi hiljaa
- ehkä olisi, hän oli paljon parempi ihminen kuin mitä tiesi.
Hiljaa artturi kantoi Samiraa risukasaa kohti ja laski hänet varovasti siihen. Satyyri ojensi hänelle soihdun ja Artturi silitti naisen kasvoja hetken, kunnes sytytti rovion.
Artturi istahti rovion viereen ja katseli tulta kunnes se sammui, ja katseli monta tuntia sen jälkeen, eikä yksikään eläin tai kasvi tullut lähelle.
Lopulta Artturi tuli tietoiseksi ihmisringistä ympärillään.
Tuskaisesti hän nousi puutuneilla raajoillaan ja katseli ympärilleen. Hän kokeili haavojaan eikkä löytänyt yhtään, hän oli täysin parantunut.
Miehet ja naiset hänen ympärillään pitivät oikeaa kättään sydämen päällä vanhalla kunnioitusta tarkoittavalla tavalla. Hän oli heidän uusi kuningas, hän oli heidän uusi jumala, hänestä kerrottaisiin tarinoita tuhansia vuosia, taas kerran.
Artturi tunsi ettei hänellä ollut enää kykyjä, ja se oli hyvä koska hänestä olisi tullut muukalaisolento, enemmän kone tai mutantti kuin ihminen.
Kunnia saattue saattoi hänet valtaistuinsaliin joka oli siivottu ja Katen ruumis makasi heinien päällä pestynä, puettuna ja rauhallisena.
Artturi kosketti naisen otsaa ja sanoi ihmisille.
- Kun istun tuohon tuoliin, tämä ihmiskeho kuolee, sitä ei kenenkään tule estää, sillä se on minun uhrini auringonjumala Apollolle, Amon Ralle. Minä kiitän teitä ja toivotan teille hyvää jatkoa, ja kymmenen auringon kierron jälkeen tulee enkelini hakemaan teitä uuteen maailmaan. Yhdenkään ihmisen ei tänne tarvitse jäädä, ellei halua.
Ihmiset hurrasivat, vaikka useimmat eivät voineet kuvitella muuta elämää, he olivat syntyneet täällä.
Artturi istui tuolille ja päähine laskeutui hänen päänsä päälle ja Artturi alkoi huutaa tuskasta kun hänen kallonsa avattiin ja yksi solu kerrallaan hänen aivonsa luettiin ja tuhottiin, kunnes mitään ei ollut jäljellä. Lopulta kone poltti laserilla hänen kehonsa ja tuhkat levisivät maahan.
Maa tärähti kerran ja oli hiljaista.
Sali antoi palatsin vaikutelman vaikka olikin oikeasti askeettisen vaatimaton. Vaikutelma syntyi siitä että huone oli rakennettu kristallikolmioista ja muodosti kauniin puolipallon jonka keskellä oli metallinen tuoli. Aika todisti että kristallikolmiot eivät olleet oikeasti kristallia vaan synteetistä nanorobottien rakentamaa timanttia.
Hallin reunoilla oli tatuoituja ihmisiä hienossa rivissä ja tuolissa istui alaston, riisuttu Kate, verisenä, sisälmykset roikkuen ulkona, kädet sidottuna ylös, rintakehä auki ja sydän sykki tasaista rytmiään. Katen kasvot olivat hiusten peittämät ja veriset.
Tuolin vieressä hymyili viaton Samira, vaatimaton Padawan asu päällään.
Shokki iski Artturin tajuntaan kuin miljoona volttia. Hän oli nähnyt Katen kuoleman monessa unessa, jokaisessa hän saapui Samiran luo yhdessä Katen kanssa ja Samira katkaisi Katen kaulan kaksintaistelun tuoksinassa jonka syytä hän ei koskaan saanut selville. Mutta tämä ennuste oli ollut väärä, hän oli tehnyt jotain järjetöntä haastanut koko venuksen kaksintaisteluun ja voittanut, tätä ei tulevaisuuden mallit olleet ottanet huomioon ja siten Kate oli jäänyt Samiran kostonhimon armoille.
Mitenkään ei ollut mahdollista että Kate oli hengissä, mutta silti hän oli. Artturi laajensi tajuntaansa ja aisti katen kehossa miljoonat nanokoneet jotka Pitivät häntä elossa. Artturi etsi otsalohkon ja käristi sen, ei ollut mitään järkeä luulla että hän pystyisi parantaa Katea Samiran läsnäollessa, ja oli parempi herättää hänet henkiin ilman muistoa kamalasta kidutuksesta.
Artturi katsoi samiraa silmiin ja kysyi
- Miksi??
Nöyrästi Samira kumarsi ja käveli Artturia päin.
- kun pääsin akatemiasta vapaaksi minut oli raiskattu satoja kertoja, ei ole helppoa olla ainoa nainen armottomien runoilijamiesten keskellä. Kun voitin heidät kaikki ja olin ainoa elossa oleva runoilijasoturi, vannoin etten enää ikinä antautuisi miehelle joka ei ansaitsisi minua, joka ei olisi rakkauteni arvoinen, ja joka ei voittaisi minua taistelussa.
No kävi niin ikävästi että vastaani ei tullut yhtään miestä joka pystyisi voittamaan minua taistelussa.
- Mutta... mehän, sillai, niinkuin monta kertaa
- emme, se oli vain koskettelua, et koskaan tunkeutunut minuun koska et voittanut minua, koska en koskaan haastanut sinua peläten että häviäisit, kunnes näin sinut sodassa. Silloin tiesin että olin löytänyt itselleni aviomiehen.
- entä Kate, oliko pakko tappaa ja kiduttaa häntä.
- yksinkertaista, hän koski minun mieheeni.
Raivo kiehui Artturin sisällä. Oli totta että hän rakasti Samiraa mutta kuka hän luuli olevansa?
- et määrää minua! olen Arthur Silver, olen Apollo, olen Amon Ra! Kukaan ei käske minua!
Rauhallisesti Samira katsoi häntä ja sanoi
- en määräillyt sinua, vaan rankaisin Katea, hän ylitti rajan. Ja Silver olen minäkin, ja toisin kuin sinä, minä olen jumala, sinä vain voisit olla, mutta nyt sinä nukut.
- joten päästä minut nyt tuon tuolin ääreen jotta voisin minäkin herätä.
- vasta kun kosit minua, vasta kun rakastelet kanssani, vasta kun olet minun.
- enpä taida, olet julma murhaaja, ja minä taas ihmiskunnan suojelija!
Artturi käveli reippaasti tuolia kohti ja Samira käveli samalla nopeudella, samalla tahdilla häntä kohti.
- sinä typerä, itsekeskeinen, verenhimoinen, mahdoton nainen! Artturi huusi.
Sitten hän heitti naisen telekinesialla seinään vain huomatekseen ettei telekinesia toiminut täällä. hän kutsui konsolia eikä se auennut, hän yritti keskittää tahtonsa ja loitsia vanhanaikaisella tavalla eikä mitään tapahtunut.
hän pysähtyi ja yritti avata kyntensä, mutta ei mitään tapahtunut. Sitten hän huomasi kätensä, ei mitään sinertävää, kaikki kristallisoituminen oli parantunut.
- olet vain ihminen Artturi, ei mitään yliluonnollista. En halunnut palauttaaa ikääsi koska pidän sinusta enemmän miehenä vaikka olitkin suloinen poika.
Hetken verran kylmä hiki kylmäsi Artturia. Hän oli Samiran armoilla. Samira jatkoi kävelyään ja kohtasi miehen, hetken he katsoivat toisiaan ja sitten alkoi armoton taistelu. Se alkoi iskuilla, siirtyi potkuihin, aluksi Artturi perääntyi kunnes sai otteen katanastaan ja iski sillä viillon Samiran poskeen. Samira maistoi vertaan, hymyili ja hihoista vain ilmestyi veitset hänen käteensä ja hän aloitti kamalan veitsitanssin. Terät viuhuivat ilmassa ja artturi juuri ja juuri pystyi torjumaan niitä, ja enemmän hän perääntyi ja väisti.
- Ensi veri, minä voitin! Artturi huusi
- Olen vielä elossa houkka! Samira vastasi.
Sitten Artturi ryhdistäytyi ja muisti että hänen aseensa oli pidempi ja esti Samiraa tulemasta lähemmäksi armottomalla painostuksella, ja taas oli Samiran vuoro väistellä miekkaa ja uskomattomalla taidolla hän sitä teki. Samira todellakin oli mahtavin soturi mitä Artturi oli kohdannut, eikä ollut mitenkään selvä kumpi heistä oli parempi.
Oli tietenkin yksi asia.
Kauan kauan sitten, oli Artturi kohdannut runoilijasoturin, samanlaisen kuin Samira, paitsi miepuolisen, luonnollisesti, koska samira oli ainoa naispuolinen salamurhaala joka oli selvinnyt koulusta hengissä. Artturi oli käyttänyt voimiaan ja käännyttänyt miehen puolelleen, eikä salamurhaaja enää koskaan pystynyt riiistämään ihmishenkeä. Mutta hän pystyi opettamaan, ja kymmenen vuotta hän opetti Artturia taistelemaan kuin Runoilija soturi, ja lahjakas oppilas Artturi olikin. Monelta osin heidän taistelutaitonsa perustui Bujinkan Bujutsuun jonka Artturi kehitti itse, oli se kuitenkin paljon erikoistuneempi, suoraviivaisempi, ja suppeampi.
Siinä pyrittiin voittamaan mahdollisimman nopeasti juuri niillä aseilla joita runoilijat käyttivät, käyttäen myrkkyä, veitsiä, rumia temppuja, mitä vaan.
Bujutsu taas oli hyvin paljon laajempi laji joka opetti kymmenien sotataitojen asioita, siksi sitä oli hitaampaa oppia mutta kaiken sen taidon kun oli oppinut, oli hyvin paljon valmiimpi kohtaamaan kaikenlaisia vastustajia, kaikissa tilanteissa.
Ja Samira oli niin hyvä runoilijoiden taistelutaidoissa kuin vain oi mahdollista olla.
Pian samira viilsikin veitsellä Artturin naamaan siten että veri lähti valumaan.
- Taistelu ei ole kovin tasaväkinen. Jos minä kuolen, minä kuolen. Jos taas sinä kuolet menetät vain ihmiskehosi, joka ei ole merkittävä osa sinua.
- Olet oikeassa, Samira sanoi. Jos kuolet, heräät 11 vuotiaana kotona äitisi ja huora Katesi vierestä, ja saat viettää kuolevaisen elämäsi Saturnuksessa viljellen maata tai miten tykkäät. Sillä aikaa minä kokoan ihmiskunnan ja valloitan galaksin.
- tiedät ettei minusta ole maanviljelijäksi, olen ihmisten johtaja.
- johda sitten maanviljelijöitä, paljon se minua kiinnostaa, ehkä joku Solin jumalista onnistuu voittamaan kaikki muut jumalat ja saan itselleni puolison. Jos ei, tuhoan heidät ja nautin yksinvaltiudesta.
Heidän puhuessa kipinät lensivät heidän aseistaan ja Samiraa viha huokui hänestä kun hän lennätti hirmuisen sarjan iskuja Artturin suuntaan.
Artturi perääntyi ja kalpeni ajatuksesta ihmiskunnasta joka olisi Samiran ikeen alla.
Mutta silti, jokin ei täsmännyt. Samira oli kasvatettu kylmässä kloonitehtaassa, hänelle oli opetettu vain filosofian, runoilun, ja tappamisen taidot, mutta hän oli erilainen kuin klooniveljensä, hän kaikesta kylmyydestään, kaikesta välinpitämättömyydestään huolimatta ei ollut psykopaatti kuten veljensä, hänellä oli empatia kyky, hän pystyi eläytymään muiden kärsimyksiin.
Siksi hän oli jättänyt ihmiskunnan rauhaan 10 000 vuoden ajan, siksi hän oli kanavoinut vihansa galaksin konerotuihin jotka pyrkivät levittäytymään ja selviytymään kuten kaiki orgaaniset elämän muodot. Samira oli myös jättänyt muut kehittyneet rodut rauhaan. Samiran käytöksestä näkyi että hänet oli kasvattanut psykopaatti, eikä hän osannut ilmaista hellyyttä, sääliä tai rakkautta, vaikka kaikkea niitä hän tunsi syvällä sisimmässään.
Se oli kuitenkin juuri empatia taito joka viime kädessä varmisti sen että hänen sisaruskatraasta juuri hän oli viimeinen eloonjäänyt. Juuri hän sai veljensä taistelemaan hänestä, juuri hän sai eniten liittolaisia. Ja koska vain yksi pääsisi koulusta pois, ja vasta kun muut sisarukset olivat kuolleet, siksi vain hän jäi henkiin.
Ei siksi että olisi vahvin, nopein tai paras taistelija, vaan siksi että ymmärsi parhaiten ihmisiä ja osasi tekeytyä tarpeeksi vaarattomaksi jotta monet halusivat hänen jäävän neljän viimeisen joukkoon.
Kun kaksi viimeistä miestä taistelivat vapaudestaan, oli samira odottamassa voittajaa ja antoi tappavan suudelman hänelle. Mies, hänen veljensä ehti vain hengähtää, tuijottaa siskoaan tajutessaan katsovansa kilpailun voittajaa, kun kaikki hänen raajansa olivat halvaantuneita. Mies kaatui taaksepäin eikä enää hengittänyt, hänen silmänsä tuijottivat kattoa hämmentynyt ilme naamallaan kun samira käveli ulko-ovelle jossa hänen isänsä taputti ylpeänä ensimmäiselle tyttärelleen joka selvisi ulos akatemiasta. Ensimmäiselle lapselleen joka itki voitettuaan.
Isä kuvitteli kyyneleiden johtuvan jostain myrkystä sillä hän ei osannut odottaa että kloonilapsella voisi tapahtua mutaatiota. Mutta lapsen sukupuolen vaihtaminen oli tämän juuri aiheuttanut.
Samira ja Artturi miekkailivat puoli tuntia. Artturin kädet vuosivat pahasti ja Samiran toinen käsi ei toiminut kunnolla.
Artturi hikoili pahasti ja alkoi tuntea kuinka väsymys voittaisi hänet reippaasti Samiraa nopeammin.
Areenamainen taistelukenttä antoi samiralle edun, siksi Artturi lähti karkuun käytävälle. Hän sitoi juostessaan käsien haavoja ja Samira huusi perässä häntä pelkuriksi ja lupasi ettei Artturi pääsisi karkuun ikinä.
Käytävät mutkittelivat ja muutama ihmistä tuli vastaan mutta Artturi tyrmäsi heidät helposti, ja löysi tiensä maan pinnalle. Kasvien ja hyönteisten määrä oli valtava, ja siellä hän kääntyi kohtaamaan Samiran.
Samira hymyili ja sanoi
- vai haluat sekoittaa pakkaa, ei se sinua hyödytä, minä olen parempi hyödyntämään ympäristöä kuin sinä.
Se jääpi nähtäväksi ajatteli Artturi.
He lähestyivät ja aloittivat raivokkaan taistelun. Artturi pehmensi Samiraa raivokkailla potkuilla ja Samira antoi takaisin kyynärpäillä. Molemmat keskittyivät torjumaan teräaseita joten ne eivät kohdanneet pehmeää lihaa.
Pian iso dinosaurus lähestyi heitä mutta Samira myrkytti sen helposti ja taistelu jatkui tauotta.
Artturi siirtyi puolustavalle linjalle, käveli metsään ja pyrki pitämään puita hediän välissään jotta saisi hengähdettyä. Samira taas tuhosi kasveja kauhealla voimalla ja Artturi ihmetteli mistä Samira sai kaikken sen energian.
Totuus olikin se että Samira vaan ei myöntänyt itselleen että voisi väsyä. Hän oli litimärkä hiestä, hänen refleksinsä hidastuivat ja hän alkoi tehdä virheitä.
Kunnes yhtäkkiä maa aukesi heidän molempien alla ja he huomasivat tippuvansa kammottavaan kitaan.
Samantien aika pysähtyi, ja Samira liikkui hidastetusti ja potkaisi kamalalla voimalla heittäen heidät molemmat reiän molemmille puolille. Artturin nilkka osui terävään hampaaseen ja alkoi vuotaa verta heti kun aika palautui normaaliksi.
Samira käveli istuvan miehen luo ja sanoi
- varmaan annan jonkun hirviön ratkaista meidän taistelua! Hyvästi!
Samira iski veitsellä ja Artturi pyörähti taaksepäin, iski, torjui ja liikesarja tuntui tutulta. Väsynyt Samira turvautui tuttuun kataan, liikesarjaan jota mestarit välttelevät viimeiseen asti. Runoilijasoturi ei käytä liikesarjoja vaan reagoi vihollisen liikkeisiin. Mutta uupunut mieli tekee virheitä, ja Artturi käytti tilannetta hyväkseen ja meni sarjaan mukaan.
Ei sitä ettei liikesarja olisi nerokas, se vääjäämättömästi johtaisi siihen hetkeen jossa Samira puukottaisi Artturia, mutta mikään tulevaisuus ei ole kiveen hakattu. Jo lopputuloksen tietäminen antaa mahdollisuuden muuttaa sitä.
- Miten tämä runo jatkuu?
"Two roads diverged in a yellow wood,
And sorry I could not travel both"
Lähestyi hetki jolloin Artturin miekka lentäisi ja veitsi työntyisi hänen sydämeensä, mutta artturi tekikin jotain odottamatonta, hän astui eteenpäin jolloin tikari iskeytyi hänen keuhkostaan läpi, he olivat nyt melkein sylikkäin ja Samira tuijotti häntä pupillit laajentuneina.
- "And be one traveler, long I stood
And looked down one as far as I could" Vastasi Artturi.
Sekuntti meni, meni toinen, meni viisi.
- Se oli fiksu siirto, Samira kuiskasi.
- ehkä, mutta en tiedä selviänkö tästä verenvuodosta.
- Se ei ole ongelma... sanoi samira ja yskäisi verta.
Samira lyyhistyi ja Artturi laski hänet selälleen. Artturi veti varovasti valkoisen katanansa pois Samiran sydämestä, pyyhki hiukset pois hänen kasvoiltaan.
- haluan että synnyt uudestaan, kasvat normaalissa perheessä, elät normaalin lapsuuden, vain se voi parantaa sinut.
Samira hymyili
- Se... olisi... mukavaa...
Samira vajosi tajuttomuuteen ja Artturi suuteli häntä siihen asti kunnes elämä katosi naisen vartalosta. Vaimeasti nainen vastasi suudelmaan kunnes ei ollut enää.
Ruusunlehtiä alkoi sataa puista, keijuja ja metsän eläimiä kerääntyi heidän ympärille. Satyyrit ja Faunit alkoivat kerätä oksista ja risuista kasaa roviota varten.
Afrodite taputti Artturille.
- Onnittelut voittajalle, en olisi veikannut puolestasi, mutta olen helpottunut. Samira ei olisi jättänyt minua henkiin.
Artturi nosti kuolleen samiran ja vastasi hiljaa
- ehkä olisi, hän oli paljon parempi ihminen kuin mitä tiesi.
Hiljaa artturi kantoi Samiraa risukasaa kohti ja laski hänet varovasti siihen. Satyyri ojensi hänelle soihdun ja Artturi silitti naisen kasvoja hetken, kunnes sytytti rovion.
Artturi istahti rovion viereen ja katseli tulta kunnes se sammui, ja katseli monta tuntia sen jälkeen, eikä yksikään eläin tai kasvi tullut lähelle.
Lopulta Artturi tuli tietoiseksi ihmisringistä ympärillään.
Tuskaisesti hän nousi puutuneilla raajoillaan ja katseli ympärilleen. Hän kokeili haavojaan eikkä löytänyt yhtään, hän oli täysin parantunut.
Miehet ja naiset hänen ympärillään pitivät oikeaa kättään sydämen päällä vanhalla kunnioitusta tarkoittavalla tavalla. Hän oli heidän uusi kuningas, hän oli heidän uusi jumala, hänestä kerrottaisiin tarinoita tuhansia vuosia, taas kerran.
Artturi tunsi ettei hänellä ollut enää kykyjä, ja se oli hyvä koska hänestä olisi tullut muukalaisolento, enemmän kone tai mutantti kuin ihminen.
Kunnia saattue saattoi hänet valtaistuinsaliin joka oli siivottu ja Katen ruumis makasi heinien päällä pestynä, puettuna ja rauhallisena.
Artturi kosketti naisen otsaa ja sanoi ihmisille.
- Kun istun tuohon tuoliin, tämä ihmiskeho kuolee, sitä ei kenenkään tule estää, sillä se on minun uhrini auringonjumala Apollolle, Amon Ralle. Minä kiitän teitä ja toivotan teille hyvää jatkoa, ja kymmenen auringon kierron jälkeen tulee enkelini hakemaan teitä uuteen maailmaan. Yhdenkään ihmisen ei tänne tarvitse jäädä, ellei halua.
Ihmiset hurrasivat, vaikka useimmat eivät voineet kuvitella muuta elämää, he olivat syntyneet täällä.
Artturi istui tuolille ja päähine laskeutui hänen päänsä päälle ja Artturi alkoi huutaa tuskasta kun hänen kallonsa avattiin ja yksi solu kerrallaan hänen aivonsa luettiin ja tuhottiin, kunnes mitään ei ollut jäljellä. Lopulta kone poltti laserilla hänen kehonsa ja tuhkat levisivät maahan.
Maa tärähti kerran ja oli hiljaista.
Comments