Valkoinen velho
Vähäkääpiön kantama soihtu ei riittänyt valaisemaan kunnolla hallia johon he tulivat, vaikka kymmenet peilit ja kymmenet hopeaesineet kimaltelivat sen valossa kauniisti.
Pimeys ei hämännyt Artturia, joka näki infra ja ultraviolettivalot myös. Hän näki selvästi naisen kauniissa juhlamekossaan, virheettömällä vartalolla varustettu mutta silti niin tutun näköinen.
- Äiti!
Nainen, jonka keho ei paljoa lämpöä päästänyt, hän oli tasan huoneen lämpöinen, napsautti sormiaan, ja sadat kynttilät syttyivät palamaan.
- Kultaseni, sinä tulit niinkui Ares lupasi. Tämä on niin ihanaa, hän antoi minulle nämä ihanat taikavoimat, tämän ihanan vartalon joka on täynnä elämää ja valinnan, voin saada oman kuningaskunnan Marsista tai oman saaren Saturnuksesta. Vain sana ja me siirrymme valitsemaamme paikkaan ja se on meidän. Eikö ole ihanaa?!
Artturi käveli ripeästi eteenpäin.
- No ihan kiva mutta minulla on vähän kiire. Et sinäkään välttämättä valitsisi hienoa taloa jos toinen vaihtoehto olisi koko galaksi. Mutta kerro mihin muutat niin käyn kylässä sunnuntaisin.
- kultaseni, en tiedä miten sinusta tuli noin vanhan näköinen ja tylsä, mutta kai ymmärrät että Ares antoi kaikelle vain yhden pienen ehdon... Sinun pitää tulla mukaani, nyt, et saa mennä maljalle.
- jaa, olihan siellä koukku, hän yrittää kiristää minua. Kerrohan kulta, jos hän on niin mahtava jumala, miksi hän ei vain päätä että olen siellä, miksi hän ei vain muuta minua vähäkääpiöksi jos pelkää niin paljon että palkkaa oman äitini kätyrikseen?
Marianne näytti tuskaiselta
- koska Ares on hyvä jumala joka haluaa meille hyvää koska pitää meitä sen arvoisena. Ethän halua että äidistäsi tulee taas tämän näköinen?
Äidin piirteet sulivat muumion kuivuneiksi piirteiksi, pelästyneet silmät tuijottivat poikaa surullisena.
- ei mitään hätää, minä voin parantaa sinut, minä todellakin pystyn siihen. Voin muuttaa sinut taas ihmiseksi!
Marianne valahti takaisin kauniiksi naiseksi jolta hän näytti parhaina nuoruusvuosinaan.
- todellako, voisit muuttaa minut... Ihmiseksi? Ja saisin pitää ihanat voimani?
- se ei valitettavasti onnistu, mutta kun juon Sylvian kupista, joka muuten ei ole Areksen tekemä, kun juon siitä kuten sinäkin, voin antaa sinulle suojataikoja ettei Areksen kätyrit löydä sinua. Etkö huomannut että Ares ei näe sinuakaan? Se johtuu siitä ettei Ares voi minulle eikä perheelleni mitään, hänen ohjelmointinsa estää toimimasta suoraan minua vastaan, kuten sinuakin.
- puhut kuin hän olisi jokin pahainen kone!
- Mutta kun hän ON. Massiivinen planeetan kokoinen tietokone joka hallitsee mielettömiä tieto ja energia varantoja, ja kaikkea sitä ohjaa perusohjelma joka kieltää toimimasta minua, Artturia vastaan.
Artturi käveli äitinsä luo. Grumppi nyökäytti kuullessaan ohjeet päässään ja hiljaa käveli maljaa kohti.
- Mikä tekee sinusta niin erikoisen, poikani?
- koska minä loin sen ohjelman, 18 000 vuotta sitten, ja siitä lähtien se on vain kehittynyt ja kasvanut mutta perus säännöt eivät ole muuttuneet, se on vain minun jatke vaikka onkin uneni aikana saavuttanut lähes täydellisen itsenäisyyden, olemme niin sanotusti kasvaneet erikseen. Ja nyt hän pelkää että pyyhin hänet olemattomiin, ja otan hänen paikkansa. Siksi hän pelkää minua.
Artturi silitti äitinsä poskea ja käveli hänen ohitsensa maljaa kohti joka oli hallin perällä.
- Olet poikani, olet vasta 13 vuotias ja sinun tulee totella Äitiäsi! Lopeta tämä hölmöily, palaa takaisin lapseksi ja mennään kotiin, tai saat Arestia!
Artturi jatkoi kävelyä kunnes Marianne taoikoi vihreät kahleet hänen käsiinsä ja jalkoihinsa.
Artturi kääntyi katsomaan äitiään, ja sanoi
- pelkäsin että tämä menee tähän.
Matojen hallissa
Valkoinen parvi pöllöjä lensi matojen halliin. Ne yhdistyivät hallin keskelle ja muodostuivat mustapukuiseksi naiseksi jolla oli upeat valkoiset hiukset.
Nainen, jonka virheetöntä vartaloa eivät vaatteet paljoa peittäneet, katseli ympärilleen.
- Hän on varmasti tehnyt tämän, kukaan muu ei pystyisi tähän.
Toiselta suunnalta, eri ovesta, tuli sysimusta parvi lepakoita, jotka yhdistyivät mustahiuksiseksi mahtavan näköiseksi naiseksi, jolla oli punaiset huulet ja mustat kynnet.
- hei, nainen sanoi.
- hei, vastasi Anita.
- Sinä tapoit mieheni.
- hän taisi olla se lepakko rumilus. Kuka sinulle tuollaisia kertoo?
- Ares.
- Ja sinä uskot kaiken mitä kuulet?
- Minä tunnen että mieheni on kuollut, joten totta kai uskon planeettamme ylijumalaa ja vampyyrien herraa.
Anita otti askeleita pois huoneesta.
- No hän valehteli. Olin tosin osallisena hänen pois menossaan, mutta päävastuullinen on profeetta Artturi. Hänen rajattomat voimansa ja jumalaiset taistelutaitonsa osoittautuivat ruman miehesi tuhoksi. Artturi tosin pyysi miestäsi ettei lähtisi taisteluun, mutta tämä itse kerjäsi verta nenästään, ja muistakin kehon osistaan.
- Valehtelet senkin sika, miksi sinusta sitten tuli kuningatar, miksi sinä sait hänen voimansa.
- koska olen hänen lähin perillinen, kuollessaan hänen voimansa siirtyivät minulle. Enkä edes pyytänyt.
- sinä noit hänen vertaan, muuten olisit muuttunut alhaiseksi lepakkohirviöksi.
- itse hän pisti minut juomaan, pakotti!
Nainen meni kalpeaksi nähdessään että Anita puhui totta. Hänen miehensä oli valinnut uuden puolison, hylännyt hänet muutaman vuosituhannen takia. Miehen uskollisuus oli kuin aavikon tuuli, kokoajan muuttamassa suuntaa.
Hyytävällä äänellä hän sanoi
- Siinä tapauksessa minun pitää hävittää häpeäni. Sinä kuolet!
Nainen juoksi äänen nopeudella Anitaa päin joka katosi pöllö parvena ilmaan ja palasi raatelemaan naista. Lepakkotyttö jakaantui lepakko parveksi ja hetken lepakot ja pöllöt taistelivat ilmassa kunnes molemmat irtaantuivat ja kokoontuivat huoneen toisiin päihin.
Molemmat olivat verisiä, verta valui paljon sillä molemmat olivat olleet kylläisiä saapuessaan huoneeseen, mutta heidän haavansa umpeutui saman tien. Hetken hengähdyksen jälkeen molemmat syöksyivät toistensa kimppuun ja viiltelivät toisiaan kynsillään silmittömällä raivolla, väistellen, iskien, viiltäen, purren. Seinät jotka seurasivat taistelua hiljaisella kärsivällisyydellä eivät olisi pystyneet seurata taistelun kulkua jos heillä silmät olisi olleet, sillä niin nopeaa tyttöjen liikkuminen oli.
Lopulta Anita sai tytön ranteesta kiinni.
- Tiedätkö mitä? hän sanoi.
Lepakko tyttö katsoi silmät selällään.
- Pöllöt syövät lepakkoja!
Ja Anita iski kätensä tytön rintakehään ja repäisi hänen sydämensä ulos.
Sen jälkeen Anita potkaisi hirviön jonka ulkomuoto meni täysin petomaiseksi maahan ja puristi sydämen tohjoksi. Lepakko tyttö ei enää liikkunut. Anitan teki mieli juoda hänen verensä, niin nälkä hänelle oli taistelussa tullut, mutta päätti ettei halunnut tartuttaa itseään lepakkovereen.
Niinpä hän kokeili juoda lohikäärmemadon verta.
Pienen maistiaisen jälkeen hän tunsi olonsa hyväksi, hän joi lisää ja huomaamattaan alkoi hehkua. Niin voimakasta oli lohikäärmemadon veri että hänen haavansa parantuivat ja hän hehkui himmeää sinisävyistä valoa.
Anita katsoi käsiään ja vartaloaan ja alkoi nauraa iloista kikatusta. T'äynnä voimaa hän käveli kolmanteentoista kerrokseen.
Artturi ja Marianne
Artturi katseli kahleitaan ja ja keskitti tahtonsa niihin, ja ne hajosivat palasiksi. Sitten hän otti äitinsä otteeesen telekinesialla ja äiti vapautui siitä telesiirtymällä käskysanalla kolme metriä.
Hän loitsi lumimyrskyn käsistään Artturin päälle ja tämä torjui sen telekinesialla, iskien lumen takaisin. Salaman Artturi kimmoitti seinään minkä hänen äitinsä loitsi, myös tulipallon.
Sitten Artturi tunkeutui äitinsä mieleen ja etsi jälkiä hallinnasta, ja löysi sen, linkin, hopeisen nauhan joka johti jonnekin lähistölle, mutta ei ehtinyt tutkia pidemmälle kun mehiläisparvi lensi hänen kimppuun ja hän joutui polttamaan ne pyrokinesialla.
Marianne nauroi makeasti ja ampui Artturin maahan salamalla. Juuri silloin kuului mahtava ääni
- Onneksi olkoon, te olette selvittäneet 13 kerrosta tappavia tehtäviä, hirmuisia hirviöitä ja vaativia älykkyystehtäviä. Olette todistaneet olevanne Herttua ainesta, onneksi olkoon, olette Labyrintin Selviytyjä.
Marianne katsoi maljan luo ja näki kirkkaan kohdevalon valaiseman valkeatukkaisen haltian, joka nosti Sylvian maljan korkealle päänsä yläpuolelle ja huusi onnen ja voiton huudon.
- Ei! huusi marianne ja ampui haltiaa salamalla täydellä voimallaan mutta isku kilpistyi punertavaan voimakenttään.
Ääni kuului jostain
- Selviytyjä on Arkkienkeli Mikan suojeluksessa, häntä ei voi vahingoittaa, keskity tehtävääsi.
Valkosiipinen ja mustahiuksinen enkeli ilmestyi Slainen vierelle ja kysyi tältä
- Nyt sinä voit valita palkintosi. Joko sankarin miekka, joka tekee sinusta kuninkaan melkein missä tahansa maassa ja kuolemattomuuden pikari, joka tekee sinusta ikääntymättömän.
Tai, sipaus Magian Maljasta, joka tekee sinusta Herttuan, ja voit oppia magiaa Arkkimaagiksi asti, eikä siinä vielä kaikki, Ares henkilökohtaisesti siirtää muistiisi 50 loitsua alkaen mahtikäskyistä armeijoita murskaaviin Arkkimaagi loitsuihin!
Slainen naamalla loisti yllätys
- Kuolemattomuus tai magia. En ikinä vanhenisi, en ikinä kuolisi
- Kyllä, et vanhuuteen, mutta miekkaan kyllä, sitä varten on Sankarin säilä, joka tekee sinusta voittamattoman taistelussa varsinkin yhdistettynä punaiseen sormukseesi.
Slaine katseli sormustaan ja kyynel valui hänen poskilleen
- Inhottavaa tehdä tälläinen valinta, mutta olen aina halunnut Herttuaksi, enkä lähde täältä ennenkuin olen velho.
Jyrisevä ääni kaikui seinistä
- Valinta on tehty!
Sankarin säilä katosi ilmasta leijumasta, ja Sylvian Malja täyttyi hopeisesta juomasta, jonka haltia joi hitaasti. Hetken hän hehkui vihreää valoa ja sitten vajosi maahan.
Polttava tuska räjähti hänen vatsastaan ja levisi koko kehoon, jokainen solu hänen kehostaan tuntui palavan tuhkaksi ja hän huusi tuskasta kadottaen itsensä.
- kipu menee pian ohi, se on väistämätön reaktio siihen että jokainen solusi mutatoituu velhon soluksi. Lupaan että se on sen arvoista.
Sitten Slaine pyörtyi.
Samaan aikaan Artturi nousi ja huusi kovaa ja iski mielellään äitinsä mieleen. Marianne iski takaisin ja hyvin nopeasti tunsi railoja kilvessään, sitten halkeamia ja pian hänen suojauksensa petti ja Artturi leikkasi hopeanauhan säpäleiksi ja palautti Mariannen tahdon hänelle itselleen.
- Marianne, sinua on hallittu koko tämän ajan, et ole oma itsesi, herää! Artturi huusi ja vapautti äitinsä
Marianne romahti maahan ja hengitti syvään.
Sitten hän katsoi poikaansa ja kyynelehti.
- Poikani, sinä vapautit minut, mutta vapautitko silti? Olen Areksen käsinukke, jos hän vie voimani pois olen mätänevä luuranko, en kestä sitä enää, mieluummin kuolen.
Artturi otti äitinsä syliin, he näyttivät saman ikäisiltä nyt. hän silitti äitinsä päätä ja kuiskasi hiljaa
- älä pelkää, tee vain kuten sanon vaikka se tuntuu pelottavalta.
Artturi viilsi kynnellään ranteensa auki ja laittoi sen äitinsä suulle
- sinun pitää juoda tämä.
Marianne empi ja lopulta otti kädestä kiinni ja joi, ja joi syvään. Kaikille mustaverisille veren maku on suloinen, siispä myös Mariannelle.
Samassa kuului mahtava ääni.
- Onneksi olkoon, te olette selvittäneet 13 kerrosta tappavia tehtäviä, hirmuisia hirviöitä ja vaativia älykkyystehtäviä. Olette todistaneet olevanne Herttua ainesta, onneksi olkoon, olette Labyrintin Selviytyjä.
Täsmälleen samalla äänellä ja äänen painotuksin kuin äsken. Arkkienkeli mika esitteli vähäkääpiö Grumpille vaihtoehdot, sankarin säilä tai juomaa sylvian maljasta.
- No, tota ei minusta soturiksi ole joten otan vain vähän juotavaa, kun tuota minulla on kova jano, Grumppi sanoi. Artturi nauroi ja irroitti kätensä äitinsä suulta.
- Tämä tulee sattumaan, älä missään tapauksessa oksenna!
Sitten hän laittoi kätensä äitinsä hartioille ja sulki silmänsä. Hän etsi tahdollaan verensä äidin vatsasta ja alkoi levittää sitä koko kehoon, vallaten kaiken. Musta veri tappeli verisesti vastaan mutta Artturin verisolut vain söivät niitä ja lisääntyivät. Marianne huusi kivusta ja Slaine haltia heräsi huutoon ja nousi hikisenä ylös. Artturi levitti mustaa verta pois ja sitä alkoi vuotaa nenästä, korvista ja silmistä. Sitä alkoi valua kynsistä ja Marianne hikoili sitä ihostaan. Marianne huusi lisää, samalla kun Grumppi huusi lyhyesti ja kaatui tajuttomana maahan.
Minuutin jälkeen Marianne makasi maassa tajuttomana, hänen kauneustaikansa oli kadonnut hänen magiansa mukana maahan valuneena verenä, hän näytti kuivalta muumiolta joka kuitenkin silmissä parani. Hänen ihonsa alkoi saada eloa ja se paksuni silmissä. Artturi valutti mehuleilistään piimää äitinsä suuhun ja hitaasti virkoava nainen alkoi niellä sitä nälissään. Tämä kiihdytti ihon kasvua ja Marianne viimein avasi silmänsä.
- tuleeko minusta ihminen, oikeasti? Saanko elämäni takaisin ihmepojaltani?
Artturi nyökkäsi.
- Rakastan sinua poikani.
Artturi antoi lohikäärmemadon lihaa äidilleen ja kantoi hänet Sylvian maljan luo.
Arkkienkeli Mika tuli hänen ja maljan väliin.
- Et saa tulla tänne, Ares kieltää sen.
Artturi hymyili.
-Sinä, Mika, sinäkö aiot estää minua.
Mika hymyili
- Minulla on enemmän kuin tarpeeksi voimaa tehtävään, älä yritä taistella minua vastaan.
Salamat leiskuivat enkelien käsien välissä ja Artturi ajatteli että hänkin voisi tehdä tuon pikku tempun. Mutta hän sanoi.
- Olet oikeassa, en aio taistella sinua.
Sitten Artturi henkäisi ja katsoi Mikaa silmiin ja alkoi puhua kieltä jota kukaan ei kymmeneen tuhanteen vuoteen ollut puhunut, ja silloinkaan ei käytännössä ääneen.
- Mika.SetMaster('Artturi');
Mikä ilmeenkään muuttumatta kumarsi Artturille ja kysyi
- Miten voi auttaa herra?
- Väistä.
Enkeli kumarsi ja väisti. Kuului kumea ääni kun halli julisti seuraavan selviytyjän, Saturnuksen Mariannen.
Marianne hymyili, itki ja kysyi Artturilta saiko hän taikavoimansa nyt takaisin?
Artturi vastasi kyllä, hänestä tulisi Herttua Marianne, maagi ja viimein arkkimaagi.
Mika kysyi Slainelta mihin hän haluaisi mennä, sillä hänen taikavoimansa ei vielä riittäisi telesiirtoon eikä hänellä ollut riittäviä varusteita velhon elämään. Slaine ei miettinyt sekuntiakaan.
- Kaisan luo.
Hän ojensi Mikalle Kaisan hiuskiehkuran jota oli säilyttänyt vyöllään läpi labyrintin.
Mika nyökkäsi ja kosketti hiuksia, ja telesiirsi haltian ulos.
Sitten hän kysyi Grumpilta mihin hän halusi mennä ja Grumppi sanoi että kotiin mutta halusi ensin kiittää mestariaan hänen henkensä pelastamisesta, ainakin kaksi ja kaksi kertaa.
- Grumppi, tiedätkö mikä velho on?
Grumppi hymyili.
-Tiedän, ne tekevät ihmeellisiä asioita, ja salamat lentelevät heidän käsistään.
- Koskaan ei ole ollut vähäkääpiöiden keskuudessa velhoa, mutta nyt on.
- Onko meillä shamaani? kysyi Grumppi
- Kyllä on, sillä sinä olet velho. Ares on antanut sinulle 50 loitsua ja voit oppia lisää, tässä sinulle loitsu kirja jonka löysimme eräästä huoneesta. Ja ei siinä kaikki,
tässä vaiheessa Grumppi oli ihan haltioissaan, eikö tässä ollut enemmän kuin mitä hän oli ikinä haaveillut
- Ei, sillä lapsistasi tulee myös velhoja, ei niin mahtavia kuin sinusta mutta vahvoja, ja heidän lapsistaan myös viidenteen polveen asti ja enemmänkin. Taikuus periytyy.
- Grumppi perustaa maailman mahtavimman vähäkääpiösuvun, ja me hallitsemme labyrinttiä!
- Ei grumppi, Grumppi vapauttaa kansansa labyrintistä ja te löydätte jostain rauhallisen ja turvallisen paikan asua ja Grumppi suojelee kansaansa viisaana johtajana. Ja grumppi elää taikuuden voimalla satoja vuosia ja jää historiaan viisaimpana hallitsijana vähäkääpiöiden legendoihin.
Grumppi nyökytteli ja ymmärsi mestarin sanojen viisauden.
- Vapaus! Kiitos!
Grumppi halasi mestariaan ja meni arkkienkelin luo
- vie minut kotiin.
Hän keskittyi ja teki taikan jonka seurauksena ruusuja lensi Artturin ja Mariannen päälle.
- Minä osaan, minä tiedän!
Artturi ja marianne vilkuttivat kääpiölle joka katosi sinisen välähdyksen mukana kotiinsa.
Artturi kääntyi Mariannen puoleen.
-Aika juoda maljasta ja uudestisyntyä.
- Toisen kerran viiden minuutin sisällä, uskotko että olen tarpeeksi vahva, että olen parantunut.
- Kyllä olet, vereni pitää sinut vahvana siihen asti kunnes maljan juoma on ajanut vereni pois.
Marianne silitti ihoaan joka oli kimmoisa kuin teinitytöllä.
- Sääli, en usko että näin kimmoisaa ihoa saan pitää velhona.
Artturi pudisti päätään
- kyllä se siitä vanhenee juotuasi, mutta silti, se on nuori iho, pari minuuttia vanha joten ei se kovin nopeasti ryppyjä kasvata, Pysyt parikymppisenä monta vuotta.
Marianne nosti kätensä ja hihkaisi, jes! Ehkä lyödän komean miehen ja menen naimisiin.
- Se on väistämätöntä, tiestitkö että velhonaiset ovat arvokkaampia kuin velhomiehet. Sillä herttuanainen saa herttua lapsia, mutta herttuamies saa vain kreivilapsia, miesten veri ohenee mutta ei naisten. Siksi sinusta kilpaillaan. Vain sinun tai toisen Herttuanaisen kanssa Herttuasuku voi jatkaa vahvana, muuten miehen suku heikkenee, ja sitä he eivät halua. Eli, älä tyydy huonoon mieheen. Täysin aatelitonkin käy, mutta ota ainakin ritari tason mies tai osa lapsistasi ei saa täyttä voimaasi.
Marianne nyökkäsi ja sanoi
- voi kulta etkö ymmärrä, ei sillä ole väliä onko lapseni herttua vai kreivi, kunhan hän on yhtä ihana kuin sinä olet aina ollut. ja sitä paitsi, minulla on jo täydellinen lapsi, en teidä olenko liian vanha tekemään lisää lapsia, tahdon nähdä maailmaa ja pitää hauskaa.
- siitä ei velhon tarvitse murehtia, palvelijat hoitavat lapset.
- Pötyä, jos teen lapsia, kyllä minä itse haluan hoitaa niitä, muuten ne eivät ole minun lapsia, mutta pyykit ja tiskit joku muu saa hoitaa kyllä.
Marianne naurahti ja otti Sylvian Maljan käteensä.
- Tiesitkö, artturi sanoi, tämän maljan teki minun tyttäreni, 11 000 vuotta sitten.
- en koskaan tajunnut tuota, miten ihmeessä elit ennen kuin synnyit?
- Koska minulla on isäni muistot, ja isäni oli 11 000 vuotta vanha, erikoisella tavalla olen isäni. Olin joskus myös osa Silver jumalaa joka hajosi Marsiksi, Saturnukseksi, Neptunukseksi ja Markuriukseksi ja moniksi muiksi jumaliksi, mutta aion yhdistää heidät taas uudeksi Uljaaksi Silveriksi ja avata ihmiskunnan portit galaksiin uudestaan. Jos ihmiset, vaikka sinä, haluavat matkustaa toisiin tähtikuntiin, muuttaa vaikka omaan planeettaan, minä teen sen mahdolliseksi.
Marianne kohotti maljan pojalleen.
- Minä ainakin haluan matkustaa tähtiin, sen kunniaksi, pohjanmaan kautta!
Marianne joi juoman ja laskeutui poikansa syliin ja hiljaa huusi tuskaansa kun valtava polte valtasi hänen kehonsa.
- Voitko tehdä saman minulle? Voitko tehdä minusta taas ihmisen?
Artturi katsoi ylös kun henkeäsalpaavan kaunis Anita katsoi alas hänen silmiinsä.
Artturi änkytti
- Oletpas sinä .. kaunis. Mutta joo, voin parantaa vampyrismin.
Anita laskeutui polvilleen Artturin viereen ja kuiskasi sitten
- ole sitten niin kiltti ja tee minusta ihminen. Rukoilen sinua, haluan taas tietää miltä tuntuu rakastaa, toivoa, pelätä. Haluan tuntea sydämen lyövän rinnassani.
Varovasti artturi laski äitinsä maahan ja kuiskasi Anitan korvaan.
- tämä sattuu, mitä tahansa sattuukin älä oksenna.
Artturi katsoi Anitaa silmiin, Anita katsoi takaisin, ja sanaakaan sanomatta he suutelivat pitkään, kunnes Artturi puraisi kieltään ja Anita joi hänen vertaan litran, sitten toisen, kunnes Artturi irrottauitui verisestä suudelmasta.
Artturi laski kätensä naisen olkapäille ja keskittyi vatsassa kiertävään vereen ja lähti ohjaamaan sitä kehoon, ajaen mustaa verta pakoon kunnes huomasi jotain yllättävää. Hän tutki verta ja lopulta pysäytti veren poistamisen ja alkoi fuusioida verta omaansa, yhdistää niitä kunnes hänen verensä sulautui Anitan vereen ja ne muuttuivat yhdeksi. Hän paransi Anitan virustaudin ja istutti uuden mutaatioutuneen viruksen tilalle. Anitan veri alkoi muuttua punaiseksi ja hänen ihonsa alkoi saada luonnollisen sävynsä.
Anita romahti Artturin syliin tajuttomana.
Pian sen jälkeen Marianne heräsi. Hän katseli ihoaan ja oli tyytyväinen hikiseen olemukseensa.
- Olen herännyt.
Saman tien hänen silmänsä alkoivat räpytellä kun Ares siirsi 50 loitsua hänen mieleensä.
Mika sanoi hänelle
- kestää minuutin ennen kuin saat tehtyä monimutkaisempia velholoitsuja, ja tunti ennenkuin rituaalitaikuus alkaa toimia, ja niin edelleen. Arkkimaagiloitsut toimivat vasta viikon päästä.
- Se riittää hyvin, pitää aloittaa pienestä. Marianne vastasi.
Mika, sinun pitää henkilökohtaisesti viedä Marianne Saturnukseen. Hän ei ole turvassa täällä.
Mika kumarsi
- kuten käsket herrani.
-Artturi, Marianne sanoi, et kai aio taas hyljätä minua?
- Kyllä äiti, minulla on tehtävä suoritettavana ja sinun pitää mennä pois Marsista. Mene kotiin, hanki jostain herttuakunta ja ryhdy pormestariksi jotta saat armeijan käyttöösi. Tarvitset sitä koska jumalat voivat taas käyttää sinua nappulana sodassaan, ole varovainen. Ja Mika, pysy äitini rinnalla kunnes vaara on ohi.
- Kyllä mestari, kumarsi arkkienkeli Mika.
Marianne oli huumaantunut tilanteen mahdottomuudesta. Ensin hän oli epäkuollut, sitten hänestä tuli epäkuollut velho, sitten taas ihminen ja sen jälkeen ihmisvelho. Ja sen lisäksi hänen henkivartijansa oli Arkkienkeli!
- Mennään, Mika sanoi.
Marianne hymyili Mikalle ja sanoi
- Mennään.
Artturi varoitti telepaattisesti ettei kannattanut rakastua arkkienkeliin, ne eivät varsinaisesti olleet ihmisiä ja siten kykeneväisiä täysipainoiseen rakkauteen.
- voihan sitä muutakin tehdä miehen kanssa kuin rakastaa
Artturi aidosti punastui tästä ja käänsi katseensa pois. Enkeli ja äiti katosivat sinisen valon saattamana.
Hikinen Anita nousi ja otti Sylvian maljan käteensä.
- Mitä, enkö minä ole Labyrintin selviytyjä, enkö minä saa Herttuan voimia?
Artturi laski päätään
- Olen pahoillani, se vaan ei mee nyt niin. Katso itseäsi.
Anita katsoi ja huomasi ettei ollut saman näköinen kuin kotona Neptunuksessa.
Hän oli kyllä elossa, hän tunsi pulssinsa, hänen ihonsa oli kauniin punertava mutta peilistä katsoi aivan upean näköinen nainen ja hän tunsi lihaksissaan mielettömän voiman ja nopeuden. Hän kokeili juosta ja nopeus oli luonnottoman kova, hän hajaantui pöllöparveksi ja lensi Artturin luo.
- Miten minulla on vielä vampyyrin voimat vaikka tunnen olevani elossa?
- Lupasin herättää sinut henkiin, ja sen tein. Mutta huomasin loistavan mahdollisuuden ja käytin tilaisuuden hyväkseni. Meissä kahdessa on paljon samaa, joten yhdistin meidän veret uudeksi, olet tavallaan Anitan ja minun lapsi. Onnistuin eristämään vampyyrin voimat ja kirouksen erikseen ja paransin kirouksen. Sinä olet nyt uudentyyppinen muodonmuuttaja, jolla on telepaatin kykyjä.
Anita viilsi vertaan ja se oli valkoista jossa oli hieman violetin sävyä. Haava umpeutui sekunnissa.
- Anita, olet kuolematon.
- Kuolematon?
Artturi nyökkäsi
- ja lisäksi hyvin paljon ihmistä vahvempi ja kestävämpi. Olisithan ihmisenä voinut ryhtyä velhoksi mutta pidän sinusta enemmän tälläisena.
- Siis tämän näköisenä tarkoitat, ei tavallinen lihava Anita kelvannut sinulle.
- en tarkoittanut sitä, mutta ymmärrät varmaan että miehenä osaan arvostaa todellista kauneutta, vaikka pidin sinusta ennenkin, sellaisella poikamaisella viattomuudella.
Anita käveli miehen luo
- No nyt katseessasi ei ole mitään viatonta.
Pari suuteli kiihkeästi kunnes artturi sanoi
- olen pahoillani, minun pitää tehdä yksi asia.
- ymmärrän, ja olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta. On parempi olle lähes voittamaton kuin velho, uskon että voittaisin keskiverto arkkimaaginkin näillä kyvyillä.
- Itseasiassa kyllä, voimallasi pystyt torjumaan ihmismaagien taitat ja iskeä heidän loitsunsa sivuun ja murskata heidän taikakilvensä. Et ole enää ihmisen rajoitusten alainen, mystinen voimasi on jo myyttistä tasoa. Olet ihmisten yläpuolella. Ja jos joku sinut tappaisikin, pöllösi pakenevat ja kokoontuvat myöhemmin ja olet taas kunnossa. Älä hanki liian vahvoja vihollisia siltikään, aina löytyy joku joka on sinua vahvempi.
- Paitsi sinulla, onko joku sinua vahvempi.
- Monikin, kunnes pääsen kytkimen luo
- Mikä se on?
- paikka jossa voin herättää Amon Ra'n ja sen jälkeen uskoisin ettei galaksistamme löydy vahvempaa olentoa kuin minä.
Surulliset silmät katsoivat Artturia
- Rakastatko sitten enää minua kun olet kaikkivoipa jumala?
- Voi kulta, Amon Ra elää omaa elämäänsä ja minä omaani, ja tällä keholla on kyllä tarpeita.
Anita hymyili viettelevästi.
Artturi joi Sylvian maljasta ja tunsi poltteen vatsassaan. Hän keskittyi siihen ja esti hopeisen nesteen valtaamasta hänen kehoaan vaan ohjasi sen selkäytimeen muodonmuutos ja telepaatti voiman rinnalle. Jos jokin näistä olisi saanut hänen kehonsa hallintaansa, ei hänellä olisi mahdollisuutta pitää kaikkia voimia yhtä aikaa. Mutta tänä kokeellinen voima joka hänellä oli salli rinnakkaiset voimat. Onneksi hän oli syntynyt sen kanssa, 10 000 vuotta unta ei ollut mennyt hukkaan vaan hän oli herännyt suuremman potentiaalin kanssa kuin alunperin oli suunnitelma.
Mutta kyllä se sattui, onneksi ei kauaa.
- Meidän pitää mennä Anita.
- Onko pakko, eikö voitaisi ensin levätä yön yli, tai edes muutama tunti, täällä, ehkä viisi, kuusi tuntia.
Artturi mietti ja sanoi
- no itseasiassa, ei tässä oikeasti niin kiire ole.
Pari laskeutui lattialle ja syleilivät toisiaan.
Pimeys ei hämännyt Artturia, joka näki infra ja ultraviolettivalot myös. Hän näki selvästi naisen kauniissa juhlamekossaan, virheettömällä vartalolla varustettu mutta silti niin tutun näköinen.
- Äiti!
Nainen, jonka keho ei paljoa lämpöä päästänyt, hän oli tasan huoneen lämpöinen, napsautti sormiaan, ja sadat kynttilät syttyivät palamaan.
- Kultaseni, sinä tulit niinkui Ares lupasi. Tämä on niin ihanaa, hän antoi minulle nämä ihanat taikavoimat, tämän ihanan vartalon joka on täynnä elämää ja valinnan, voin saada oman kuningaskunnan Marsista tai oman saaren Saturnuksesta. Vain sana ja me siirrymme valitsemaamme paikkaan ja se on meidän. Eikö ole ihanaa?!
Artturi käveli ripeästi eteenpäin.
- No ihan kiva mutta minulla on vähän kiire. Et sinäkään välttämättä valitsisi hienoa taloa jos toinen vaihtoehto olisi koko galaksi. Mutta kerro mihin muutat niin käyn kylässä sunnuntaisin.
- kultaseni, en tiedä miten sinusta tuli noin vanhan näköinen ja tylsä, mutta kai ymmärrät että Ares antoi kaikelle vain yhden pienen ehdon... Sinun pitää tulla mukaani, nyt, et saa mennä maljalle.
- jaa, olihan siellä koukku, hän yrittää kiristää minua. Kerrohan kulta, jos hän on niin mahtava jumala, miksi hän ei vain päätä että olen siellä, miksi hän ei vain muuta minua vähäkääpiöksi jos pelkää niin paljon että palkkaa oman äitini kätyrikseen?
Marianne näytti tuskaiselta
- koska Ares on hyvä jumala joka haluaa meille hyvää koska pitää meitä sen arvoisena. Ethän halua että äidistäsi tulee taas tämän näköinen?
Äidin piirteet sulivat muumion kuivuneiksi piirteiksi, pelästyneet silmät tuijottivat poikaa surullisena.
- ei mitään hätää, minä voin parantaa sinut, minä todellakin pystyn siihen. Voin muuttaa sinut taas ihmiseksi!
Marianne valahti takaisin kauniiksi naiseksi jolta hän näytti parhaina nuoruusvuosinaan.
- todellako, voisit muuttaa minut... Ihmiseksi? Ja saisin pitää ihanat voimani?
- se ei valitettavasti onnistu, mutta kun juon Sylvian kupista, joka muuten ei ole Areksen tekemä, kun juon siitä kuten sinäkin, voin antaa sinulle suojataikoja ettei Areksen kätyrit löydä sinua. Etkö huomannut että Ares ei näe sinuakaan? Se johtuu siitä ettei Ares voi minulle eikä perheelleni mitään, hänen ohjelmointinsa estää toimimasta suoraan minua vastaan, kuten sinuakin.
- puhut kuin hän olisi jokin pahainen kone!
- Mutta kun hän ON. Massiivinen planeetan kokoinen tietokone joka hallitsee mielettömiä tieto ja energia varantoja, ja kaikkea sitä ohjaa perusohjelma joka kieltää toimimasta minua, Artturia vastaan.
Artturi käveli äitinsä luo. Grumppi nyökäytti kuullessaan ohjeet päässään ja hiljaa käveli maljaa kohti.
- Mikä tekee sinusta niin erikoisen, poikani?
- koska minä loin sen ohjelman, 18 000 vuotta sitten, ja siitä lähtien se on vain kehittynyt ja kasvanut mutta perus säännöt eivät ole muuttuneet, se on vain minun jatke vaikka onkin uneni aikana saavuttanut lähes täydellisen itsenäisyyden, olemme niin sanotusti kasvaneet erikseen. Ja nyt hän pelkää että pyyhin hänet olemattomiin, ja otan hänen paikkansa. Siksi hän pelkää minua.
Artturi silitti äitinsä poskea ja käveli hänen ohitsensa maljaa kohti joka oli hallin perällä.
- Olet poikani, olet vasta 13 vuotias ja sinun tulee totella Äitiäsi! Lopeta tämä hölmöily, palaa takaisin lapseksi ja mennään kotiin, tai saat Arestia!
Artturi jatkoi kävelyä kunnes Marianne taoikoi vihreät kahleet hänen käsiinsä ja jalkoihinsa.
Artturi kääntyi katsomaan äitiään, ja sanoi
- pelkäsin että tämä menee tähän.
Matojen hallissa
Valkoinen parvi pöllöjä lensi matojen halliin. Ne yhdistyivät hallin keskelle ja muodostuivat mustapukuiseksi naiseksi jolla oli upeat valkoiset hiukset.
Nainen, jonka virheetöntä vartaloa eivät vaatteet paljoa peittäneet, katseli ympärilleen.
- Hän on varmasti tehnyt tämän, kukaan muu ei pystyisi tähän.
Toiselta suunnalta, eri ovesta, tuli sysimusta parvi lepakoita, jotka yhdistyivät mustahiuksiseksi mahtavan näköiseksi naiseksi, jolla oli punaiset huulet ja mustat kynnet.
- hei, nainen sanoi.
- hei, vastasi Anita.
- Sinä tapoit mieheni.
- hän taisi olla se lepakko rumilus. Kuka sinulle tuollaisia kertoo?
- Ares.
- Ja sinä uskot kaiken mitä kuulet?
- Minä tunnen että mieheni on kuollut, joten totta kai uskon planeettamme ylijumalaa ja vampyyrien herraa.
Anita otti askeleita pois huoneesta.
- No hän valehteli. Olin tosin osallisena hänen pois menossaan, mutta päävastuullinen on profeetta Artturi. Hänen rajattomat voimansa ja jumalaiset taistelutaitonsa osoittautuivat ruman miehesi tuhoksi. Artturi tosin pyysi miestäsi ettei lähtisi taisteluun, mutta tämä itse kerjäsi verta nenästään, ja muistakin kehon osistaan.
- Valehtelet senkin sika, miksi sinusta sitten tuli kuningatar, miksi sinä sait hänen voimansa.
- koska olen hänen lähin perillinen, kuollessaan hänen voimansa siirtyivät minulle. Enkä edes pyytänyt.
- sinä noit hänen vertaan, muuten olisit muuttunut alhaiseksi lepakkohirviöksi.
- itse hän pisti minut juomaan, pakotti!
Nainen meni kalpeaksi nähdessään että Anita puhui totta. Hänen miehensä oli valinnut uuden puolison, hylännyt hänet muutaman vuosituhannen takia. Miehen uskollisuus oli kuin aavikon tuuli, kokoajan muuttamassa suuntaa.
Hyytävällä äänellä hän sanoi
- Siinä tapauksessa minun pitää hävittää häpeäni. Sinä kuolet!
Nainen juoksi äänen nopeudella Anitaa päin joka katosi pöllö parvena ilmaan ja palasi raatelemaan naista. Lepakkotyttö jakaantui lepakko parveksi ja hetken lepakot ja pöllöt taistelivat ilmassa kunnes molemmat irtaantuivat ja kokoontuivat huoneen toisiin päihin.
Molemmat olivat verisiä, verta valui paljon sillä molemmat olivat olleet kylläisiä saapuessaan huoneeseen, mutta heidän haavansa umpeutui saman tien. Hetken hengähdyksen jälkeen molemmat syöksyivät toistensa kimppuun ja viiltelivät toisiaan kynsillään silmittömällä raivolla, väistellen, iskien, viiltäen, purren. Seinät jotka seurasivat taistelua hiljaisella kärsivällisyydellä eivät olisi pystyneet seurata taistelun kulkua jos heillä silmät olisi olleet, sillä niin nopeaa tyttöjen liikkuminen oli.
Lopulta Anita sai tytön ranteesta kiinni.
- Tiedätkö mitä? hän sanoi.
Lepakko tyttö katsoi silmät selällään.
- Pöllöt syövät lepakkoja!
Ja Anita iski kätensä tytön rintakehään ja repäisi hänen sydämensä ulos.
Sen jälkeen Anita potkaisi hirviön jonka ulkomuoto meni täysin petomaiseksi maahan ja puristi sydämen tohjoksi. Lepakko tyttö ei enää liikkunut. Anitan teki mieli juoda hänen verensä, niin nälkä hänelle oli taistelussa tullut, mutta päätti ettei halunnut tartuttaa itseään lepakkovereen.
Niinpä hän kokeili juoda lohikäärmemadon verta.
Pienen maistiaisen jälkeen hän tunsi olonsa hyväksi, hän joi lisää ja huomaamattaan alkoi hehkua. Niin voimakasta oli lohikäärmemadon veri että hänen haavansa parantuivat ja hän hehkui himmeää sinisävyistä valoa.
Anita katsoi käsiään ja vartaloaan ja alkoi nauraa iloista kikatusta. T'äynnä voimaa hän käveli kolmanteentoista kerrokseen.
Artturi ja Marianne
Artturi katseli kahleitaan ja ja keskitti tahtonsa niihin, ja ne hajosivat palasiksi. Sitten hän otti äitinsä otteeesen telekinesialla ja äiti vapautui siitä telesiirtymällä käskysanalla kolme metriä.
Hän loitsi lumimyrskyn käsistään Artturin päälle ja tämä torjui sen telekinesialla, iskien lumen takaisin. Salaman Artturi kimmoitti seinään minkä hänen äitinsä loitsi, myös tulipallon.
Sitten Artturi tunkeutui äitinsä mieleen ja etsi jälkiä hallinnasta, ja löysi sen, linkin, hopeisen nauhan joka johti jonnekin lähistölle, mutta ei ehtinyt tutkia pidemmälle kun mehiläisparvi lensi hänen kimppuun ja hän joutui polttamaan ne pyrokinesialla.
Marianne nauroi makeasti ja ampui Artturin maahan salamalla. Juuri silloin kuului mahtava ääni
- Onneksi olkoon, te olette selvittäneet 13 kerrosta tappavia tehtäviä, hirmuisia hirviöitä ja vaativia älykkyystehtäviä. Olette todistaneet olevanne Herttua ainesta, onneksi olkoon, olette Labyrintin Selviytyjä.
Marianne katsoi maljan luo ja näki kirkkaan kohdevalon valaiseman valkeatukkaisen haltian, joka nosti Sylvian maljan korkealle päänsä yläpuolelle ja huusi onnen ja voiton huudon.
- Ei! huusi marianne ja ampui haltiaa salamalla täydellä voimallaan mutta isku kilpistyi punertavaan voimakenttään.
Ääni kuului jostain
- Selviytyjä on Arkkienkeli Mikan suojeluksessa, häntä ei voi vahingoittaa, keskity tehtävääsi.
Valkosiipinen ja mustahiuksinen enkeli ilmestyi Slainen vierelle ja kysyi tältä
- Nyt sinä voit valita palkintosi. Joko sankarin miekka, joka tekee sinusta kuninkaan melkein missä tahansa maassa ja kuolemattomuuden pikari, joka tekee sinusta ikääntymättömän.
Tai, sipaus Magian Maljasta, joka tekee sinusta Herttuan, ja voit oppia magiaa Arkkimaagiksi asti, eikä siinä vielä kaikki, Ares henkilökohtaisesti siirtää muistiisi 50 loitsua alkaen mahtikäskyistä armeijoita murskaaviin Arkkimaagi loitsuihin!
Slainen naamalla loisti yllätys
- Kuolemattomuus tai magia. En ikinä vanhenisi, en ikinä kuolisi
- Kyllä, et vanhuuteen, mutta miekkaan kyllä, sitä varten on Sankarin säilä, joka tekee sinusta voittamattoman taistelussa varsinkin yhdistettynä punaiseen sormukseesi.
Slaine katseli sormustaan ja kyynel valui hänen poskilleen
- Inhottavaa tehdä tälläinen valinta, mutta olen aina halunnut Herttuaksi, enkä lähde täältä ennenkuin olen velho.
Jyrisevä ääni kaikui seinistä
- Valinta on tehty!
Sankarin säilä katosi ilmasta leijumasta, ja Sylvian Malja täyttyi hopeisesta juomasta, jonka haltia joi hitaasti. Hetken hän hehkui vihreää valoa ja sitten vajosi maahan.
Polttava tuska räjähti hänen vatsastaan ja levisi koko kehoon, jokainen solu hänen kehostaan tuntui palavan tuhkaksi ja hän huusi tuskasta kadottaen itsensä.
- kipu menee pian ohi, se on väistämätön reaktio siihen että jokainen solusi mutatoituu velhon soluksi. Lupaan että se on sen arvoista.
Sitten Slaine pyörtyi.
Samaan aikaan Artturi nousi ja huusi kovaa ja iski mielellään äitinsä mieleen. Marianne iski takaisin ja hyvin nopeasti tunsi railoja kilvessään, sitten halkeamia ja pian hänen suojauksensa petti ja Artturi leikkasi hopeanauhan säpäleiksi ja palautti Mariannen tahdon hänelle itselleen.
- Marianne, sinua on hallittu koko tämän ajan, et ole oma itsesi, herää! Artturi huusi ja vapautti äitinsä
Marianne romahti maahan ja hengitti syvään.
Sitten hän katsoi poikaansa ja kyynelehti.
- Poikani, sinä vapautit minut, mutta vapautitko silti? Olen Areksen käsinukke, jos hän vie voimani pois olen mätänevä luuranko, en kestä sitä enää, mieluummin kuolen.
Artturi otti äitinsä syliin, he näyttivät saman ikäisiltä nyt. hän silitti äitinsä päätä ja kuiskasi hiljaa
- älä pelkää, tee vain kuten sanon vaikka se tuntuu pelottavalta.
Artturi viilsi kynnellään ranteensa auki ja laittoi sen äitinsä suulle
- sinun pitää juoda tämä.
Marianne empi ja lopulta otti kädestä kiinni ja joi, ja joi syvään. Kaikille mustaverisille veren maku on suloinen, siispä myös Mariannelle.
Samassa kuului mahtava ääni.
- Onneksi olkoon, te olette selvittäneet 13 kerrosta tappavia tehtäviä, hirmuisia hirviöitä ja vaativia älykkyystehtäviä. Olette todistaneet olevanne Herttua ainesta, onneksi olkoon, olette Labyrintin Selviytyjä.
Täsmälleen samalla äänellä ja äänen painotuksin kuin äsken. Arkkienkeli mika esitteli vähäkääpiö Grumpille vaihtoehdot, sankarin säilä tai juomaa sylvian maljasta.
- No, tota ei minusta soturiksi ole joten otan vain vähän juotavaa, kun tuota minulla on kova jano, Grumppi sanoi. Artturi nauroi ja irroitti kätensä äitinsä suulta.
- Tämä tulee sattumaan, älä missään tapauksessa oksenna!
Sitten hän laittoi kätensä äitinsä hartioille ja sulki silmänsä. Hän etsi tahdollaan verensä äidin vatsasta ja alkoi levittää sitä koko kehoon, vallaten kaiken. Musta veri tappeli verisesti vastaan mutta Artturin verisolut vain söivät niitä ja lisääntyivät. Marianne huusi kivusta ja Slaine haltia heräsi huutoon ja nousi hikisenä ylös. Artturi levitti mustaa verta pois ja sitä alkoi vuotaa nenästä, korvista ja silmistä. Sitä alkoi valua kynsistä ja Marianne hikoili sitä ihostaan. Marianne huusi lisää, samalla kun Grumppi huusi lyhyesti ja kaatui tajuttomana maahan.
Minuutin jälkeen Marianne makasi maassa tajuttomana, hänen kauneustaikansa oli kadonnut hänen magiansa mukana maahan valuneena verenä, hän näytti kuivalta muumiolta joka kuitenkin silmissä parani. Hänen ihonsa alkoi saada eloa ja se paksuni silmissä. Artturi valutti mehuleilistään piimää äitinsä suuhun ja hitaasti virkoava nainen alkoi niellä sitä nälissään. Tämä kiihdytti ihon kasvua ja Marianne viimein avasi silmänsä.
- tuleeko minusta ihminen, oikeasti? Saanko elämäni takaisin ihmepojaltani?
Artturi nyökkäsi.
- Rakastan sinua poikani.
Artturi antoi lohikäärmemadon lihaa äidilleen ja kantoi hänet Sylvian maljan luo.
Arkkienkeli Mika tuli hänen ja maljan väliin.
- Et saa tulla tänne, Ares kieltää sen.
Artturi hymyili.
-Sinä, Mika, sinäkö aiot estää minua.
Mika hymyili
- Minulla on enemmän kuin tarpeeksi voimaa tehtävään, älä yritä taistella minua vastaan.
Salamat leiskuivat enkelien käsien välissä ja Artturi ajatteli että hänkin voisi tehdä tuon pikku tempun. Mutta hän sanoi.
- Olet oikeassa, en aio taistella sinua.
Sitten Artturi henkäisi ja katsoi Mikaa silmiin ja alkoi puhua kieltä jota kukaan ei kymmeneen tuhanteen vuoteen ollut puhunut, ja silloinkaan ei käytännössä ääneen.
- Mika.SetMaster('Artturi');
Mikä ilmeenkään muuttumatta kumarsi Artturille ja kysyi
- Miten voi auttaa herra?
- Väistä.
Enkeli kumarsi ja väisti. Kuului kumea ääni kun halli julisti seuraavan selviytyjän, Saturnuksen Mariannen.
Marianne hymyili, itki ja kysyi Artturilta saiko hän taikavoimansa nyt takaisin?
Artturi vastasi kyllä, hänestä tulisi Herttua Marianne, maagi ja viimein arkkimaagi.
Mika kysyi Slainelta mihin hän haluaisi mennä, sillä hänen taikavoimansa ei vielä riittäisi telesiirtoon eikä hänellä ollut riittäviä varusteita velhon elämään. Slaine ei miettinyt sekuntiakaan.
- Kaisan luo.
Hän ojensi Mikalle Kaisan hiuskiehkuran jota oli säilyttänyt vyöllään läpi labyrintin.
Mika nyökkäsi ja kosketti hiuksia, ja telesiirsi haltian ulos.
Sitten hän kysyi Grumpilta mihin hän halusi mennä ja Grumppi sanoi että kotiin mutta halusi ensin kiittää mestariaan hänen henkensä pelastamisesta, ainakin kaksi ja kaksi kertaa.
- Grumppi, tiedätkö mikä velho on?
Grumppi hymyili.
-Tiedän, ne tekevät ihmeellisiä asioita, ja salamat lentelevät heidän käsistään.
- Koskaan ei ole ollut vähäkääpiöiden keskuudessa velhoa, mutta nyt on.
- Onko meillä shamaani? kysyi Grumppi
- Kyllä on, sillä sinä olet velho. Ares on antanut sinulle 50 loitsua ja voit oppia lisää, tässä sinulle loitsu kirja jonka löysimme eräästä huoneesta. Ja ei siinä kaikki,
tässä vaiheessa Grumppi oli ihan haltioissaan, eikö tässä ollut enemmän kuin mitä hän oli ikinä haaveillut
- Ei, sillä lapsistasi tulee myös velhoja, ei niin mahtavia kuin sinusta mutta vahvoja, ja heidän lapsistaan myös viidenteen polveen asti ja enemmänkin. Taikuus periytyy.
- Grumppi perustaa maailman mahtavimman vähäkääpiösuvun, ja me hallitsemme labyrinttiä!
- Ei grumppi, Grumppi vapauttaa kansansa labyrintistä ja te löydätte jostain rauhallisen ja turvallisen paikan asua ja Grumppi suojelee kansaansa viisaana johtajana. Ja grumppi elää taikuuden voimalla satoja vuosia ja jää historiaan viisaimpana hallitsijana vähäkääpiöiden legendoihin.
Grumppi nyökytteli ja ymmärsi mestarin sanojen viisauden.
- Vapaus! Kiitos!
Grumppi halasi mestariaan ja meni arkkienkelin luo
- vie minut kotiin.
Hän keskittyi ja teki taikan jonka seurauksena ruusuja lensi Artturin ja Mariannen päälle.
- Minä osaan, minä tiedän!
Artturi ja marianne vilkuttivat kääpiölle joka katosi sinisen välähdyksen mukana kotiinsa.
Artturi kääntyi Mariannen puoleen.
-Aika juoda maljasta ja uudestisyntyä.
- Toisen kerran viiden minuutin sisällä, uskotko että olen tarpeeksi vahva, että olen parantunut.
- Kyllä olet, vereni pitää sinut vahvana siihen asti kunnes maljan juoma on ajanut vereni pois.
Marianne silitti ihoaan joka oli kimmoisa kuin teinitytöllä.
- Sääli, en usko että näin kimmoisaa ihoa saan pitää velhona.
Artturi pudisti päätään
- kyllä se siitä vanhenee juotuasi, mutta silti, se on nuori iho, pari minuuttia vanha joten ei se kovin nopeasti ryppyjä kasvata, Pysyt parikymppisenä monta vuotta.
Marianne nosti kätensä ja hihkaisi, jes! Ehkä lyödän komean miehen ja menen naimisiin.
- Se on väistämätöntä, tiestitkö että velhonaiset ovat arvokkaampia kuin velhomiehet. Sillä herttuanainen saa herttua lapsia, mutta herttuamies saa vain kreivilapsia, miesten veri ohenee mutta ei naisten. Siksi sinusta kilpaillaan. Vain sinun tai toisen Herttuanaisen kanssa Herttuasuku voi jatkaa vahvana, muuten miehen suku heikkenee, ja sitä he eivät halua. Eli, älä tyydy huonoon mieheen. Täysin aatelitonkin käy, mutta ota ainakin ritari tason mies tai osa lapsistasi ei saa täyttä voimaasi.
Marianne nyökkäsi ja sanoi
- voi kulta etkö ymmärrä, ei sillä ole väliä onko lapseni herttua vai kreivi, kunhan hän on yhtä ihana kuin sinä olet aina ollut. ja sitä paitsi, minulla on jo täydellinen lapsi, en teidä olenko liian vanha tekemään lisää lapsia, tahdon nähdä maailmaa ja pitää hauskaa.
- siitä ei velhon tarvitse murehtia, palvelijat hoitavat lapset.
- Pötyä, jos teen lapsia, kyllä minä itse haluan hoitaa niitä, muuten ne eivät ole minun lapsia, mutta pyykit ja tiskit joku muu saa hoitaa kyllä.
Marianne naurahti ja otti Sylvian Maljan käteensä.
- Tiesitkö, artturi sanoi, tämän maljan teki minun tyttäreni, 11 000 vuotta sitten.
- en koskaan tajunnut tuota, miten ihmeessä elit ennen kuin synnyit?
- Koska minulla on isäni muistot, ja isäni oli 11 000 vuotta vanha, erikoisella tavalla olen isäni. Olin joskus myös osa Silver jumalaa joka hajosi Marsiksi, Saturnukseksi, Neptunukseksi ja Markuriukseksi ja moniksi muiksi jumaliksi, mutta aion yhdistää heidät taas uudeksi Uljaaksi Silveriksi ja avata ihmiskunnan portit galaksiin uudestaan. Jos ihmiset, vaikka sinä, haluavat matkustaa toisiin tähtikuntiin, muuttaa vaikka omaan planeettaan, minä teen sen mahdolliseksi.
Marianne kohotti maljan pojalleen.
- Minä ainakin haluan matkustaa tähtiin, sen kunniaksi, pohjanmaan kautta!
Marianne joi juoman ja laskeutui poikansa syliin ja hiljaa huusi tuskaansa kun valtava polte valtasi hänen kehonsa.
- Voitko tehdä saman minulle? Voitko tehdä minusta taas ihmisen?
Artturi katsoi ylös kun henkeäsalpaavan kaunis Anita katsoi alas hänen silmiinsä.
Artturi änkytti
- Oletpas sinä .. kaunis. Mutta joo, voin parantaa vampyrismin.
Anita laskeutui polvilleen Artturin viereen ja kuiskasi sitten
- ole sitten niin kiltti ja tee minusta ihminen. Rukoilen sinua, haluan taas tietää miltä tuntuu rakastaa, toivoa, pelätä. Haluan tuntea sydämen lyövän rinnassani.
Varovasti artturi laski äitinsä maahan ja kuiskasi Anitan korvaan.
- tämä sattuu, mitä tahansa sattuukin älä oksenna.
Artturi katsoi Anitaa silmiin, Anita katsoi takaisin, ja sanaakaan sanomatta he suutelivat pitkään, kunnes Artturi puraisi kieltään ja Anita joi hänen vertaan litran, sitten toisen, kunnes Artturi irrottauitui verisestä suudelmasta.
Artturi laski kätensä naisen olkapäille ja keskittyi vatsassa kiertävään vereen ja lähti ohjaamaan sitä kehoon, ajaen mustaa verta pakoon kunnes huomasi jotain yllättävää. Hän tutki verta ja lopulta pysäytti veren poistamisen ja alkoi fuusioida verta omaansa, yhdistää niitä kunnes hänen verensä sulautui Anitan vereen ja ne muuttuivat yhdeksi. Hän paransi Anitan virustaudin ja istutti uuden mutaatioutuneen viruksen tilalle. Anitan veri alkoi muuttua punaiseksi ja hänen ihonsa alkoi saada luonnollisen sävynsä.
Anita romahti Artturin syliin tajuttomana.
Pian sen jälkeen Marianne heräsi. Hän katseli ihoaan ja oli tyytyväinen hikiseen olemukseensa.
- Olen herännyt.
Saman tien hänen silmänsä alkoivat räpytellä kun Ares siirsi 50 loitsua hänen mieleensä.
Mika sanoi hänelle
- kestää minuutin ennen kuin saat tehtyä monimutkaisempia velholoitsuja, ja tunti ennenkuin rituaalitaikuus alkaa toimia, ja niin edelleen. Arkkimaagiloitsut toimivat vasta viikon päästä.
- Se riittää hyvin, pitää aloittaa pienestä. Marianne vastasi.
Mika, sinun pitää henkilökohtaisesti viedä Marianne Saturnukseen. Hän ei ole turvassa täällä.
Mika kumarsi
- kuten käsket herrani.
-Artturi, Marianne sanoi, et kai aio taas hyljätä minua?
- Kyllä äiti, minulla on tehtävä suoritettavana ja sinun pitää mennä pois Marsista. Mene kotiin, hanki jostain herttuakunta ja ryhdy pormestariksi jotta saat armeijan käyttöösi. Tarvitset sitä koska jumalat voivat taas käyttää sinua nappulana sodassaan, ole varovainen. Ja Mika, pysy äitini rinnalla kunnes vaara on ohi.
- Kyllä mestari, kumarsi arkkienkeli Mika.
Marianne oli huumaantunut tilanteen mahdottomuudesta. Ensin hän oli epäkuollut, sitten hänestä tuli epäkuollut velho, sitten taas ihminen ja sen jälkeen ihmisvelho. Ja sen lisäksi hänen henkivartijansa oli Arkkienkeli!
- Mennään, Mika sanoi.
Marianne hymyili Mikalle ja sanoi
- Mennään.
Artturi varoitti telepaattisesti ettei kannattanut rakastua arkkienkeliin, ne eivät varsinaisesti olleet ihmisiä ja siten kykeneväisiä täysipainoiseen rakkauteen.
- voihan sitä muutakin tehdä miehen kanssa kuin rakastaa
Artturi aidosti punastui tästä ja käänsi katseensa pois. Enkeli ja äiti katosivat sinisen valon saattamana.
Hikinen Anita nousi ja otti Sylvian maljan käteensä.
- Mitä, enkö minä ole Labyrintin selviytyjä, enkö minä saa Herttuan voimia?
Artturi laski päätään
- Olen pahoillani, se vaan ei mee nyt niin. Katso itseäsi.
Anita katsoi ja huomasi ettei ollut saman näköinen kuin kotona Neptunuksessa.
Hän oli kyllä elossa, hän tunsi pulssinsa, hänen ihonsa oli kauniin punertava mutta peilistä katsoi aivan upean näköinen nainen ja hän tunsi lihaksissaan mielettömän voiman ja nopeuden. Hän kokeili juosta ja nopeus oli luonnottoman kova, hän hajaantui pöllöparveksi ja lensi Artturin luo.
- Miten minulla on vielä vampyyrin voimat vaikka tunnen olevani elossa?
- Lupasin herättää sinut henkiin, ja sen tein. Mutta huomasin loistavan mahdollisuuden ja käytin tilaisuuden hyväkseni. Meissä kahdessa on paljon samaa, joten yhdistin meidän veret uudeksi, olet tavallaan Anitan ja minun lapsi. Onnistuin eristämään vampyyrin voimat ja kirouksen erikseen ja paransin kirouksen. Sinä olet nyt uudentyyppinen muodonmuuttaja, jolla on telepaatin kykyjä.
Anita viilsi vertaan ja se oli valkoista jossa oli hieman violetin sävyä. Haava umpeutui sekunnissa.
- Anita, olet kuolematon.
- Kuolematon?
Artturi nyökkäsi
- ja lisäksi hyvin paljon ihmistä vahvempi ja kestävämpi. Olisithan ihmisenä voinut ryhtyä velhoksi mutta pidän sinusta enemmän tälläisena.
- Siis tämän näköisenä tarkoitat, ei tavallinen lihava Anita kelvannut sinulle.
- en tarkoittanut sitä, mutta ymmärrät varmaan että miehenä osaan arvostaa todellista kauneutta, vaikka pidin sinusta ennenkin, sellaisella poikamaisella viattomuudella.
Anita käveli miehen luo
- No nyt katseessasi ei ole mitään viatonta.
Pari suuteli kiihkeästi kunnes artturi sanoi
- olen pahoillani, minun pitää tehdä yksi asia.
- ymmärrän, ja olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta. On parempi olle lähes voittamaton kuin velho, uskon että voittaisin keskiverto arkkimaaginkin näillä kyvyillä.
- Itseasiassa kyllä, voimallasi pystyt torjumaan ihmismaagien taitat ja iskeä heidän loitsunsa sivuun ja murskata heidän taikakilvensä. Et ole enää ihmisen rajoitusten alainen, mystinen voimasi on jo myyttistä tasoa. Olet ihmisten yläpuolella. Ja jos joku sinut tappaisikin, pöllösi pakenevat ja kokoontuvat myöhemmin ja olet taas kunnossa. Älä hanki liian vahvoja vihollisia siltikään, aina löytyy joku joka on sinua vahvempi.
- Paitsi sinulla, onko joku sinua vahvempi.
- Monikin, kunnes pääsen kytkimen luo
- Mikä se on?
- paikka jossa voin herättää Amon Ra'n ja sen jälkeen uskoisin ettei galaksistamme löydy vahvempaa olentoa kuin minä.
Surulliset silmät katsoivat Artturia
- Rakastatko sitten enää minua kun olet kaikkivoipa jumala?
- Voi kulta, Amon Ra elää omaa elämäänsä ja minä omaani, ja tällä keholla on kyllä tarpeita.
Anita hymyili viettelevästi.
Artturi joi Sylvian maljasta ja tunsi poltteen vatsassaan. Hän keskittyi siihen ja esti hopeisen nesteen valtaamasta hänen kehoaan vaan ohjasi sen selkäytimeen muodonmuutos ja telepaatti voiman rinnalle. Jos jokin näistä olisi saanut hänen kehonsa hallintaansa, ei hänellä olisi mahdollisuutta pitää kaikkia voimia yhtä aikaa. Mutta tänä kokeellinen voima joka hänellä oli salli rinnakkaiset voimat. Onneksi hän oli syntynyt sen kanssa, 10 000 vuotta unta ei ollut mennyt hukkaan vaan hän oli herännyt suuremman potentiaalin kanssa kuin alunperin oli suunnitelma.
Mutta kyllä se sattui, onneksi ei kauaa.
- Meidän pitää mennä Anita.
- Onko pakko, eikö voitaisi ensin levätä yön yli, tai edes muutama tunti, täällä, ehkä viisi, kuusi tuntia.
Artturi mietti ja sanoi
- no itseasiassa, ei tässä oikeasti niin kiire ole.
Pari laskeutui lattialle ja syleilivät toisiaan.
Comments