Nicole Musta
Nicole käveli onnellisena koulunsa käytäviä. Hän oli rakastunut, ensi kertaa sataan vuoteen. Ehkä tämä mies olisi oikea mies siittämään hänelle tyttäriä. Marsissa suku ja vauraus siirtyi äidiltä tyttärelle, sillä vain naisen veri siirtyy lapselle puhtaana. Jos herttua mies parittelee punaverisen kanssa, lapsesta tulee puhtaan vihreäverinen vain yhdestä tapauksesta miljoonasta. Ilmeisesti punaverisille tytöille tämä riittää sillä aatelispojilla punaverisiä rakastajattaria aina riitti, vaikka kukaan aatelinen ei menisikään punaverisen kanssa naimisiin. Harri Mustan tarina antoi tytölle uskoa mahdottomaan, Harri petturi, joka meni aatelittoman kanssa naimisiin ja eli elämänsä maatalossa ja teki punaverisiä lapsia. Ah niin romanttista, ja leimasi Mustan suvun maineen vuosisadoiksi.
Jotain hyvääkin, Mustan suku on siitä lähtien pysynyt puhtaana.
Robottihaarniskaiset vartijat avasivat Nicolelle oven ja toivottivat hänet tervetulleeksi. Hän rakasti robottejaan, ne olivat aina täsmällisiä ja korrekteja, aina ajallaan. Nicole merkitsi muistiinsa että oli tähdellistä palkata lisää kääpiöitä Merkuriuksesta,
nykyiset alkoivat olla jo vanhoja.
Naisen sydän pysähtyi hetkellisesti kun hän näki nuoren tytön leikkivän pihalla. Lahjakas orpotyttö, älykäs ja kaunis kuin äitinsä, lyhyt kuin isänsä. Nicole ei koskaan sallisi kenenkään tietää hänen häpeäänsä, rakastua nyt kääpiöön ja vielä tulla raskaakse sellaisen kanssa. Kuinka ihmiset ymmärtäisivät kuinka älykäs ja sivistynyt kansa kääpiöt oikeasti olivat? Ei millään. Nicole pakeni tajutessaan olevansa raskaana suoraan Neptunukseen ja lähetti Peterin takaisin Merkuriukseen, ikuisiksi ajoiksi. Peterin näkeminen paljastaisi hänen kasvoillaan häpeän koko maailmalle, hän menettäisi Arkkimaagin asemansa, rehtorin paikan ja Mustan Imperiumin.
Ei, hän ei sallisi sen tapahtua. Lyyra, hänen tyttärensä oli vuosi sitten käsitelty siten että hänelle ei ikinä kasvaisi karvaa muualle kuin mihin tytöillä niitä kuuluu kasvaa. Hän oli siepannut tytön, nukuttanut tämän ja taikuudella käsitellyt häntä jotta kukaan ei tunnistaisi häntä puoliveriseksi. Lyhyt hän oli, ja vahva, Nicole katseli kuinka jopu poika yritti kiusata häntä, ja Lyyra vain heitti pojan kolme metriä koulunpihalla. Velhokoulussa kukaan ei epäilisi että kyseessä oli tytön oikeat lihakset. Kaikki menisi taikuuden piikkiin. Nicole terästi mielensä, oli aika valmistautua kokoukseen. Magistraatin ylimääräinen kokous. Ne olivat oleet viime vuosina harvinaisia ja niihin piti valmistautua todella hyvin, ne olivat suosituimpia vallanvaihtoyritys tapahtumia ja aina välillä joku yritti murhata magistraatin jäsenet, ja harvoin onnistuivat. Viikkoja Nicole oli valmistellut henkivartijansa ja pikku sudenkorentojaan. Kymmenen pikku lentävää otusta jotka olivat lähes tuhoutumattomia ja niiden piikki lamaannutti ihmisen kuin ihmisen sekunnissa, ja sen lisäksi myrkky paljasti muodonmuuttan oikean hahmon.
Hänen koulunsa opettajat olivat valmistelleet virallista kaapua myös monta viikkoa, sen taisteluominaisuudet olivat maailman parhaita, lähes tuhoutumaton, täynnä tuhoavia loitsuja. Antaa salamurhaajien yrittää, tätä tyttöä ei nujerrettaisi noin vain. Nicole yrittäisi suostutella Kreivi Arenan mukaansa, Kreivi, rakas Kreivi oli erittäin hyvä taistelija. Nicole luotti rakastajaansa lähes yhtä paljon kuin robotteihinsa, vuosisatojen taidot sai useimpien miesten pään sekoamaan rakkaudesta, hän tiesi mitä miehet halusivat. Vaikka Arena piti itsensä kurissa eikä lähtenyt laulamaan serenoja hänen ikkunan allansa, Nicole luotti mieheen. Itsekuri oli vain ihailtava ominaisuus.
Opettajat odottivat observatorio huoneessa. Hänen rehtorin kaapunsa ja taistelupukunsa odotti valmiina, opettajat kumarsivat hänelle, toistelivat 'teidän armonne' ja 'Arvoisa Herttuatar' vähän liian monta kertaa. Mutkattomasti Nicole riisui alusvaatteisilleen ja antoi opettajien pukea hänet.
- Näytät hyvältä, sanoi Kreivi Arena.
Nicole punastui mielihyvästä. Arena oli tullut kuten hän pyysi. Noin kaksikymppinen komea kiharatukkainen, hyvin lihaksikas mies säilä vyöllään istui pöydällä ja katseli Mustan suvun päänaista jota puettiin. Kaikki tiesivät että Kreivi oli Nicolen valittu ja siksi häneltä ei mikään paikka ollut suljettu, ja hän sai tehdä paljolti mitä halusi, tosin kaikki tuli Nicolen korviin.
- No, tuletko mukaani Magistraatin kokoukseen? Nicole hymyili.
- Jos annatte anteeksi, minulle on tullut äkillinen este, mutta jos hyvin käy, ehdin käymään siellä. Arena hymyili takaisin.
Nicole pysähtyi, opettajat pysähtyivät, nopea vilkaisu opettajiin ja hiljaa kumartaen he jättivät kreivin ja Herttuattaren kahden.
Jäätävällä äänellä hän sanoi
- Mikä on tärkeämpää kuin minä? Aiotko tuosta noin vain häipyä ja odottaa että pääset vielä takaisin, minulla on kyllä miehiä jonossa timbuktuun asti!
Arena ei ollut moksiskaan.
- voi kyllä sinä otat minut takaisin, kyllä minä tiedän sinun jonosi. En oikein usko että sata puolikuntoista miestä korvaa yhtä minua. Melkein ylimielinen nauru kohosi miehen huulilta kun hän otti omenan pöydältä ja hän puraisi sitä rennosti. Tuskastunut nainen ampui salaman miestä päin ja tämä katosi hopeapölynä pois. Nicole jäi tuijottamaan suu auki. Observatorion keskellä oli taikarinki joka salli telesiirtymisen Magistraatin sisääntulo aulaan, ja mistään muualta huoneesta ei telesiirtyminen ollut mahdollista. Nicole mietti hävisikö mies todella Magistraattiin, vai oliko hän löytänyt reiän huoneen suojauksista. Nicole kutsui opettajansa ja käski tarkistaa huoneen suojaukset. Hän puki viittansa ja laittoi taikasauvansa vyölleen ja kutsui neljä taistelu robottia rinnalleen. Hän aikoi etsiä miehensä.
Kukaan ei uhmaisi häntä, mutta samalla Arenan itsevarmuus ja omahyväisyys teki hänet vastustamattomaksi. Välillä Nicolesta tuntui että mies pelasi hänellä kuin shakki nappulalla mutta se oli virkistävää, vuosisatojen elämä ei matelijoiden kanssa maistunut miltään, hän kaipasi miestä jossa oli haastetta ja älykkyyttä.
Nicolen selkää koristi suuri Materian symboli, ja sen ympärillä oli ikiliikkuja kuva. Nicolen äärimmäinen kiinnostus koneisiin ja Kääpiöteknologiaan oli nostanut hänen maansa Marsin huipulle teknologisessa kehityksessä, monilta osin Merkuriuksen kääpiöiden ohi sillä he luottivat teknologiaansa, kun taas Nicolelle se oli vain lähtökohta, hän teki koneista älykkäitä ja mahtavia sitomalla niihin henkiä, antamalla niile ehtymättömiä voimanlähteitä. Hänen magiansa yhdisti tekniikan ja magian ja siksi hänen maansa oli ansainnut paikan magistraatissa, ensimmäisenä Mustan suvun edustajana.
Observatorion katto aukesi ja Zeppelinin portaat laskeutuivat Nicolen eteen. Hän astui lentolaitteeseensa ja robotit seurasivat. Monet velhot telesiirtyivät Magistraattiin mutta Nicole ei sitä halunnut, liian helppo paikka salamurhaajille. Sitäpaitsi tämä Zeppelin oli sen verran nopea ja mukava että hänellä oli aikaa siihen. Portaat katosivat Zeppelinin sisään ja siniset raketit käynnistyivät ja kapteeni käynnisti näkymättömyysverhon. Kukaan ei näkisi hänen saapumistaan.
Jotain hyvääkin, Mustan suku on siitä lähtien pysynyt puhtaana.
Robottihaarniskaiset vartijat avasivat Nicolelle oven ja toivottivat hänet tervetulleeksi. Hän rakasti robottejaan, ne olivat aina täsmällisiä ja korrekteja, aina ajallaan. Nicole merkitsi muistiinsa että oli tähdellistä palkata lisää kääpiöitä Merkuriuksesta,
nykyiset alkoivat olla jo vanhoja.
Naisen sydän pysähtyi hetkellisesti kun hän näki nuoren tytön leikkivän pihalla. Lahjakas orpotyttö, älykäs ja kaunis kuin äitinsä, lyhyt kuin isänsä. Nicole ei koskaan sallisi kenenkään tietää hänen häpeäänsä, rakastua nyt kääpiöön ja vielä tulla raskaakse sellaisen kanssa. Kuinka ihmiset ymmärtäisivät kuinka älykäs ja sivistynyt kansa kääpiöt oikeasti olivat? Ei millään. Nicole pakeni tajutessaan olevansa raskaana suoraan Neptunukseen ja lähetti Peterin takaisin Merkuriukseen, ikuisiksi ajoiksi. Peterin näkeminen paljastaisi hänen kasvoillaan häpeän koko maailmalle, hän menettäisi Arkkimaagin asemansa, rehtorin paikan ja Mustan Imperiumin.
Ei, hän ei sallisi sen tapahtua. Lyyra, hänen tyttärensä oli vuosi sitten käsitelty siten että hänelle ei ikinä kasvaisi karvaa muualle kuin mihin tytöillä niitä kuuluu kasvaa. Hän oli siepannut tytön, nukuttanut tämän ja taikuudella käsitellyt häntä jotta kukaan ei tunnistaisi häntä puoliveriseksi. Lyhyt hän oli, ja vahva, Nicole katseli kuinka jopu poika yritti kiusata häntä, ja Lyyra vain heitti pojan kolme metriä koulunpihalla. Velhokoulussa kukaan ei epäilisi että kyseessä oli tytön oikeat lihakset. Kaikki menisi taikuuden piikkiin. Nicole terästi mielensä, oli aika valmistautua kokoukseen. Magistraatin ylimääräinen kokous. Ne olivat oleet viime vuosina harvinaisia ja niihin piti valmistautua todella hyvin, ne olivat suosituimpia vallanvaihtoyritys tapahtumia ja aina välillä joku yritti murhata magistraatin jäsenet, ja harvoin onnistuivat. Viikkoja Nicole oli valmistellut henkivartijansa ja pikku sudenkorentojaan. Kymmenen pikku lentävää otusta jotka olivat lähes tuhoutumattomia ja niiden piikki lamaannutti ihmisen kuin ihmisen sekunnissa, ja sen lisäksi myrkky paljasti muodonmuuttan oikean hahmon.
Hänen koulunsa opettajat olivat valmistelleet virallista kaapua myös monta viikkoa, sen taisteluominaisuudet olivat maailman parhaita, lähes tuhoutumaton, täynnä tuhoavia loitsuja. Antaa salamurhaajien yrittää, tätä tyttöä ei nujerrettaisi noin vain. Nicole yrittäisi suostutella Kreivi Arenan mukaansa, Kreivi, rakas Kreivi oli erittäin hyvä taistelija. Nicole luotti rakastajaansa lähes yhtä paljon kuin robotteihinsa, vuosisatojen taidot sai useimpien miesten pään sekoamaan rakkaudesta, hän tiesi mitä miehet halusivat. Vaikka Arena piti itsensä kurissa eikä lähtenyt laulamaan serenoja hänen ikkunan allansa, Nicole luotti mieheen. Itsekuri oli vain ihailtava ominaisuus.
Opettajat odottivat observatorio huoneessa. Hänen rehtorin kaapunsa ja taistelupukunsa odotti valmiina, opettajat kumarsivat hänelle, toistelivat 'teidän armonne' ja 'Arvoisa Herttuatar' vähän liian monta kertaa. Mutkattomasti Nicole riisui alusvaatteisilleen ja antoi opettajien pukea hänet.
- Näytät hyvältä, sanoi Kreivi Arena.
Nicole punastui mielihyvästä. Arena oli tullut kuten hän pyysi. Noin kaksikymppinen komea kiharatukkainen, hyvin lihaksikas mies säilä vyöllään istui pöydällä ja katseli Mustan suvun päänaista jota puettiin. Kaikki tiesivät että Kreivi oli Nicolen valittu ja siksi häneltä ei mikään paikka ollut suljettu, ja hän sai tehdä paljolti mitä halusi, tosin kaikki tuli Nicolen korviin.
- No, tuletko mukaani Magistraatin kokoukseen? Nicole hymyili.
- Jos annatte anteeksi, minulle on tullut äkillinen este, mutta jos hyvin käy, ehdin käymään siellä. Arena hymyili takaisin.
Nicole pysähtyi, opettajat pysähtyivät, nopea vilkaisu opettajiin ja hiljaa kumartaen he jättivät kreivin ja Herttuattaren kahden.
Jäätävällä äänellä hän sanoi
- Mikä on tärkeämpää kuin minä? Aiotko tuosta noin vain häipyä ja odottaa että pääset vielä takaisin, minulla on kyllä miehiä jonossa timbuktuun asti!
Arena ei ollut moksiskaan.
- voi kyllä sinä otat minut takaisin, kyllä minä tiedän sinun jonosi. En oikein usko että sata puolikuntoista miestä korvaa yhtä minua. Melkein ylimielinen nauru kohosi miehen huulilta kun hän otti omenan pöydältä ja hän puraisi sitä rennosti. Tuskastunut nainen ampui salaman miestä päin ja tämä katosi hopeapölynä pois. Nicole jäi tuijottamaan suu auki. Observatorion keskellä oli taikarinki joka salli telesiirtymisen Magistraatin sisääntulo aulaan, ja mistään muualta huoneesta ei telesiirtyminen ollut mahdollista. Nicole mietti hävisikö mies todella Magistraattiin, vai oliko hän löytänyt reiän huoneen suojauksista. Nicole kutsui opettajansa ja käski tarkistaa huoneen suojaukset. Hän puki viittansa ja laittoi taikasauvansa vyölleen ja kutsui neljä taistelu robottia rinnalleen. Hän aikoi etsiä miehensä.
Kukaan ei uhmaisi häntä, mutta samalla Arenan itsevarmuus ja omahyväisyys teki hänet vastustamattomaksi. Välillä Nicolesta tuntui että mies pelasi hänellä kuin shakki nappulalla mutta se oli virkistävää, vuosisatojen elämä ei matelijoiden kanssa maistunut miltään, hän kaipasi miestä jossa oli haastetta ja älykkyyttä.
Nicolen selkää koristi suuri Materian symboli, ja sen ympärillä oli ikiliikkuja kuva. Nicolen äärimmäinen kiinnostus koneisiin ja Kääpiöteknologiaan oli nostanut hänen maansa Marsin huipulle teknologisessa kehityksessä, monilta osin Merkuriuksen kääpiöiden ohi sillä he luottivat teknologiaansa, kun taas Nicolelle se oli vain lähtökohta, hän teki koneista älykkäitä ja mahtavia sitomalla niihin henkiä, antamalla niile ehtymättömiä voimanlähteitä. Hänen magiansa yhdisti tekniikan ja magian ja siksi hänen maansa oli ansainnut paikan magistraatissa, ensimmäisenä Mustan suvun edustajana.
Observatorion katto aukesi ja Zeppelinin portaat laskeutuivat Nicolen eteen. Hän astui lentolaitteeseensa ja robotit seurasivat. Monet velhot telesiirtyivät Magistraattiin mutta Nicole ei sitä halunnut, liian helppo paikka salamurhaajille. Sitäpaitsi tämä Zeppelin oli sen verran nopea ja mukava että hänellä oli aikaa siihen. Portaat katosivat Zeppelinin sisään ja siniset raketit käynnistyivät ja kapteeni käynnisti näkymättömyysverhon. Kukaan ei näkisi hänen saapumistaan.
Comments