13. kerros.
Susi makasi kyllästyneenä maassa, kunnes haistoi jonkin hyvätuoksen eläimen lähestyvän. Ensin yhden, sitten kahden kunnes niitä tuntui tulevan iso joukko. Oven takaa kuului räjähdyksiä ja matojen hirveitä huutoja.
Susi hyppäsi kattoon ja haukkasi yhden lonkero hirviön suuhunsa, sitten toisen joka hyppäsi sen selkään, Grumppi huusi jotain Leecheistä mutta susi ei ymmärtänyt, mietti vain kuinka monta otust hän jaksaisi syödä kun ne tuntuivat haluavan syödä hänet. Vaikeaa ymmärtää miksi.
Käytävän päässä tuli näkyviin mies hahmo jonka pään paikalla oli isompi vihreä lonkero-olento.
Matojen luona
Artturi hiveli madon ihoa, tuntematta mitään, sillä hän oli aineeton. Madot aistivat hänet jollakin tasolla, vaikka eivät haistaneet häntä, eivätkä nähneet mitään, sokeita kun olivat.
Artturi lähti lisäämään levottomuutta luomalla todellista paniikkia yhteen matoon, sitten toiseen, kolmanteen ja neljänteen. Seuraavaksi hän loi syvää vihaa yhteen, kahteen kolmeen matoon.
Madot alkoivat hermostuneesti pyöriä toistensa ympäri. Yhteen matoon hän antoi vainoharhaisuutta ja toiseen voimakasta ekstaasia.
Sitten hän meni vihaisen madon eteen ja ampui polttavaa tulta käsisään pelokkaaseen matoon joka ulisi kauhuaan ja lähti pakoon. Toisen pelokaan madon edessä hän ampui salamoita tähän vihaiseen matoon, ja pian täysi joukkotappelu oli käynnissä.
Madot purivat toisistaan paloja irti uskonnollisella innolla ja pakenevat madot maistoivat vuorotellen jäätä ja tulta ovensuussa seisovan Artturin käsistä.
Kymmenen minuuttia meni ja vain kaksi oli hengissä, nekin liian varovaisia hyökkäämään kenenkään kimppuun. Artturi liisi toisen luo ja jäädytti sen selviämisrajalle, sitten poltti sen kuoliaaksi salamoilla. Toisen mies poltti liekehtiväksi ja lopetti salamoilla.
Sitten hän pyysi madoita anteeksi tekoaan ja palasi ruumiinsa luo.
Vähäkääpiö istui maassa ja soitti huilua. Hänen vieressään makasi kylläinen valkoturkkinen susi joka oli suuren hevosen kokoinen. Se oli syönyt niin monta Leechiä jaa kaupan päälle Leechimiehen joka hallitsi pienipäistä ihmistä, että oli kasvanut hurjiin mittoihin. Susi heilutti häntäänsä ja haisteli Artturia vaikka tiesikin ettei mies tuoksunut lainkaan.
Artturi hymähti katsoessaan vähäkääpiötä ja sanoi hänen päähän
- olen tainnut ylen syödä.
-juu susi ahmi vähän, mutta oli muuten kiltti, lupaan sen.
Artturi hymyili ja sulautui suteen.
Suden ilme muuttui ja se murisi.
- nyt on parempi.
Sitten se laskeutui maahan, sulki silmänsä ja nukahti. Sen kyljestä tuli yli kaksi metrinen lihaskimppu, noin nelikymppinen Artturi.
- herrani kasvoi! Miten?
Artturi puki päälleen ja sanoi
- muista aina syödä puurosi.
Kääpiö nyökkäsi ja oli hiljaa, vaikka ei ollenkaan tajunnut mistä oli kyse.
Aivan yllättäen Heini juoksi käytävälle ja halasi Artturia.
- ihanaa löytää sinut! Ajattelin että kuolen täällä labyrintissä.
Artturi hymyili ja taputti tyttöä poskelle.
- kyllä minä todelakin uskon että niin käy...
Heini järkyttyi Artturin sanoista ja jäi änkyttäen seisomaan kun pahoitteleva vähäkääpiö kävelivät ovesta sisään halliin missä matojen jäännökset peittivät lattiaa.
- herra oli ilkeä tytölle.
- no ehkä, jos haluat häntä tytöksi sanoa.
Suuttunut haltianeito juoksi raivoissaan heidän perään.
- mitä tarkoitit? Haluatko että kuolen täällä senkin sydämetön ... Julmuri!
Artturi kääntyi ja katseli haltiaa hetken ja sanoi
- onhan sekin vaihtoehto.
Sitten hän heilautti kättään ja nainen lensi seinään, kaamea rusahdus ilmaisi jonkin murtuneen ja nainen tipahti maahan tajuttomana. Otuksen muoto muuttui käärmemäiseksi eikä enää näyttänyt Heiniltä, tai edes miltään haltialta.
- katsos, hän tuoksui väärältä, ja hänen ajatuksensa kuulostivat väärältä. Hän ei taida olla haltia, tai edes ihminen, hän on vain kopioija, ja ne eivät parane nopeasti. Mennään.
- herran viisaus olla mittaamattoman suurta.
Portaat veivät alas poispäin, 13. kerrokseen.
Susi hyppäsi kattoon ja haukkasi yhden lonkero hirviön suuhunsa, sitten toisen joka hyppäsi sen selkään, Grumppi huusi jotain Leecheistä mutta susi ei ymmärtänyt, mietti vain kuinka monta otust hän jaksaisi syödä kun ne tuntuivat haluavan syödä hänet. Vaikeaa ymmärtää miksi.
Käytävän päässä tuli näkyviin mies hahmo jonka pään paikalla oli isompi vihreä lonkero-olento.
Matojen luona
Artturi hiveli madon ihoa, tuntematta mitään, sillä hän oli aineeton. Madot aistivat hänet jollakin tasolla, vaikka eivät haistaneet häntä, eivätkä nähneet mitään, sokeita kun olivat.
Artturi lähti lisäämään levottomuutta luomalla todellista paniikkia yhteen matoon, sitten toiseen, kolmanteen ja neljänteen. Seuraavaksi hän loi syvää vihaa yhteen, kahteen kolmeen matoon.
Madot alkoivat hermostuneesti pyöriä toistensa ympäri. Yhteen matoon hän antoi vainoharhaisuutta ja toiseen voimakasta ekstaasia.
Sitten hän meni vihaisen madon eteen ja ampui polttavaa tulta käsisään pelokkaaseen matoon joka ulisi kauhuaan ja lähti pakoon. Toisen pelokaan madon edessä hän ampui salamoita tähän vihaiseen matoon, ja pian täysi joukkotappelu oli käynnissä.
Madot purivat toisistaan paloja irti uskonnollisella innolla ja pakenevat madot maistoivat vuorotellen jäätä ja tulta ovensuussa seisovan Artturin käsistä.
Kymmenen minuuttia meni ja vain kaksi oli hengissä, nekin liian varovaisia hyökkäämään kenenkään kimppuun. Artturi liisi toisen luo ja jäädytti sen selviämisrajalle, sitten poltti sen kuoliaaksi salamoilla. Toisen mies poltti liekehtiväksi ja lopetti salamoilla.
Sitten hän pyysi madoita anteeksi tekoaan ja palasi ruumiinsa luo.
Vähäkääpiö istui maassa ja soitti huilua. Hänen vieressään makasi kylläinen valkoturkkinen susi joka oli suuren hevosen kokoinen. Se oli syönyt niin monta Leechiä jaa kaupan päälle Leechimiehen joka hallitsi pienipäistä ihmistä, että oli kasvanut hurjiin mittoihin. Susi heilutti häntäänsä ja haisteli Artturia vaikka tiesikin ettei mies tuoksunut lainkaan.
Artturi hymähti katsoessaan vähäkääpiötä ja sanoi hänen päähän
- olen tainnut ylen syödä.
-juu susi ahmi vähän, mutta oli muuten kiltti, lupaan sen.
Artturi hymyili ja sulautui suteen.
Suden ilme muuttui ja se murisi.
- nyt on parempi.
Sitten se laskeutui maahan, sulki silmänsä ja nukahti. Sen kyljestä tuli yli kaksi metrinen lihaskimppu, noin nelikymppinen Artturi.
- herrani kasvoi! Miten?
Artturi puki päälleen ja sanoi
- muista aina syödä puurosi.
Kääpiö nyökkäsi ja oli hiljaa, vaikka ei ollenkaan tajunnut mistä oli kyse.
Aivan yllättäen Heini juoksi käytävälle ja halasi Artturia.
- ihanaa löytää sinut! Ajattelin että kuolen täällä labyrintissä.
Artturi hymyili ja taputti tyttöä poskelle.
- kyllä minä todelakin uskon että niin käy...
Heini järkyttyi Artturin sanoista ja jäi änkyttäen seisomaan kun pahoitteleva vähäkääpiö kävelivät ovesta sisään halliin missä matojen jäännökset peittivät lattiaa.
- herra oli ilkeä tytölle.
- no ehkä, jos haluat häntä tytöksi sanoa.
Suuttunut haltianeito juoksi raivoissaan heidän perään.
- mitä tarkoitit? Haluatko että kuolen täällä senkin sydämetön ... Julmuri!
Artturi kääntyi ja katseli haltiaa hetken ja sanoi
- onhan sekin vaihtoehto.
Sitten hän heilautti kättään ja nainen lensi seinään, kaamea rusahdus ilmaisi jonkin murtuneen ja nainen tipahti maahan tajuttomana. Otuksen muoto muuttui käärmemäiseksi eikä enää näyttänyt Heiniltä, tai edes miltään haltialta.
- katsos, hän tuoksui väärältä, ja hänen ajatuksensa kuulostivat väärältä. Hän ei taida olla haltia, tai edes ihminen, hän on vain kopioija, ja ne eivät parane nopeasti. Mennään.
- herran viisaus olla mittaamattoman suurta.
Portaat veivät alas poispäin, 13. kerrokseen.
Comments