Tarinoita Arkadiasta, kappale 1

Ritari Roope

Joululoma löhestyi ja Kia, 11 vuotias tyttö, ja Roope, 13 vuotias poika saivat kutsun enoltaan kylään hänen "mökilleen". Lapset ihmettelivät tätä kutsua sillä eihän Artturilla edes ollut mökkiä, mutta ehkä hän oli vuokrannut sellaisen, sillä olihan hänellä, ainakin ollut loma osake.

Perjantai saapui ja lapset lähtivät enonsa luo bussilla. He saapuivat enon kotiin ja soittivat ovikelloa.

Iloinen eno tuli juhlallisissa vaatteissa avaamaan ovea ja pyysi heitä sisään. Ensi vaikutelma oli outo. Ensimmäisenä heitä ihmetytti hiljaisuus, serkkujen huutoa ei kuulunut ollenkaan. Toisena oli kodin siisteys, harvoin se oli ollut niin siisti.

"Missä sami ja tytöt ovat" kysyi Roope.

"Mökillä tietenkin" eno vastasi.

"niinpä tietenkin" roope sanoi.

Kia ihmetteli, "mikä ihmeen mökki, onko se vuokrattu?"

"Ei suinkaan, vaan vallattu, rehellisesti."

"Tulkaa lapset, ei ole aikaa hukattavana, aika rientää täällä niin nopeasti."

Eteisessä oli todella iso peili, katosta lattiaan asti, artturi kaivoi jotain duel masters kortteja ihan kuin ne jotenkin liittyisivät lähtöön, hurahtanut kun oli.

"Antakaa kädet tänne" hän sanoi.

Lapset antoivat.

"Silmät kiinni, nyt" jostain syystä lapset tottelivat ja Artturi avasi portin peilimaahan, veti lapset perässään toiselle puolelle ja niin saapuivat Kia ja Roope peilimaahan, silmät kiinni.

"Missä me olemme?" Kysyi Kia kun hän avasi silmänsä.

Artturi hymyili aurinkoisesti, kuin kaikki hänen toiveensa olisivat toteutuneet, ja itseasiassa, ne olivatkin toteutuneet, kirjaimellisesti. Hän esitteli linnaansa lapsille, jotka puolituntia ihmettelivät mitä oli tapahtunut, mikä oli jutun juju, ja miten temppu oli tehty.

Sitten hyvin hitaasti he alkoivat tajuta olevansa oikeassa linnassa.

Miten?

"Tämä on toinen maailma, hyvin nuori, ja vanhan maailman asukkaat toimivat auktoriteetteina ja roolimallina tälle lapsi maailmalle. Se tottelee käskyjä, katso." Artturi sanoi ja sanoi muutama taikasanaa ja ruusu ilmestyi hänen käteensä. Hän ojensi sen Kialle. "Kaunis kukka kauniille tytölle."

Lasten silmät (melkein) tipahtivat päästä ja leuka pysyi auki aika pitkään.

Sitten kia huusi "Ruusu, tänne" eikä ruusu ilmestynytkään hänen käteensä.

"Se vaatii kyllä harjoittelua, mutta ei niin paljoa. Ja riippuu sinusta millä tavalla opit hallitsemaan tätä maata, jokaisella on omat mahdollisuudet eikä se välttämättä ole taikuudessa."

"Mennään syömmään, serkut odottavat jo." ja he lähtivät jättimäiseen ruokasaliin.

Ateria oli runsas, herkullinen ja ihana. He tapasivat serkkujen mummin, Babaksi häntä kutsuttiin, mikä tietenkin oli puolaa ja tarkoitti mummia. Hän oli vanha rouva ja oli opetellut muutamia loitsuja joilla viihdytti lapsia helposti.

Sylwia täti oli Sylvian kummitäti, hyvin kaunis ja viisas nainen ,vähän etäinen mutta muuten mukava. Vähän enoa nuorempi mutta hyvin oppinut, kouluja käynyt.

Ja sitten vielä kauan sitten kadonnut Ukki. Hän joka oli ilmestynyt kotiinsa kuukausia sitten ja kertonut pähkähullun tarinan, ja sehän vasta olikin hullua että se kaikki olikin totta, he olivat nyt tässä maassa ja eivät meinanneet malttaa kertoa äidille.

"En ihan varma ole miten Marjo tähän suhtautuu, hän on ikuinen skeptikko, hän tuskin uskoo meitä ikinä." Sanoi eno.

"Mutta Marjo on erittäin tervetullut tänne, tottakai, sitten onkin jo hyvä määrä hallitsijoita kasassa. Marjo on fiksu tyttö." sanoi ukki.

"Katsotaan." sanoi artturi.

Ruuan jälkeen he menivät puistoon leikkimään ja Roope löysi ritareita harjoittelemassa. Hän meni katsomaan ja pääsi harjoittelemaan. Ei tainnut mennä kuin kymmenen minuuttia ja hän jo oli oppinut kaiken ja voitti jo harjoitus taisteluita. Ritarit ihmettelivät kuinka kauan hän oli harjoitellut ja Roope nauroi: kymmenen minuuttia. Aatelinen - he totesivat.

Artturi kertoi lapsille että jokainen joka tähän maahan saapui, löytäisi jonkun uuden voiman joka tekisi hänestä enemmän kuin ihmisen. "Sami!" hän huusi ja sami saapui.

"Sami, nosta tuo ritari." Artturi osoitti isokokoisinta ritaria jolla oli raskas haarniska. Kia pudisteli päätään epäuskoisena. Sami juoksi innoissaan ja nosti ritarin yläs, tosin kovasti ponnistaen. "Vahva poika!" hän huusi ja tiputti ritarin maahan kuuluvasti. Pelästynyt artturi juoksi ritarin luo ja alkoi loitsia parannus taikaa.

"Ei voi olla totta, miten sami teki sen??" roope kysyi.

"Samalla tavalla kuin sinä muutuit ritariksi kymmenessä minutissa, jotain mitä sisälläsi oli, tuli ulos. Nyt voin luottaa että jos sinulla on miekka, voit puolustaa lapsia tavallisilta vihollisilta. Loistavaa. Menet nyt asevarastoon ja valitset sopivan miekan, ja varoitan tämä maa on sodassa, pidä miekkaasi aina mukana."

"Saanko minä sitten jousen niinkiun se tyttö Narniassa?" Kia kysyi.

"en tiedä Kia, mutta minusta tuntuu että sinun pitäisi tavata Krista sillä sinä piirrät hirveän hyvin, ja se voi olla sinun voimasi. Tässä maassa se on aivan erityinen taito, parempi kkuin miekkailu."

Kia hymyili kauniisti.

Myöhemmin illalla

Kia ja krista olivat studiossa. Molemmilla oli iso vaalea kangas, ja he piirsivät toisensa muotokuvaa. Kia tunsi olevansa kuin unessa. Paperille hänen eteen ilmestyi kuva kolmekymppisestä naisesta, ruskeat puolipitkät hiukset, mukava hymy, vähän sisäinpäin kääntynyt katse kuin hän miettisi jatkuvastisuuria asioita

Itseasiassa Krista oli kertonut olevansa sata viisikymmentä vuotta vanha, ja pääosin lääkäri. Koska hän oli Nilssin tytär, nuorin, hän oli Kian isotäti.

Kaikki tuntui niin hurjalta, hän jutteli sata viisikymmentä vuotta vanhan naisen kanssa ja piirsi elämänsä parasta piirusta, tuosta vain, itse.

Kynä tuntui elävän omaa elämäänsä. Miten se oli mahdollista, että hänestä oli tullut niin hyvä? Kaikki mitä hän oli ikinä oppinut piirtämisestä ilmestyi hänen päähänsä ja hän vain osasi ne asiat. Omituista.

Käytävältä kuului metallisten aseiden kilinää. Pari lasta miekkaili keskenään, kipinöiden iskiessä metallien kohdatessa. Tuo on vaarallista Kia ajatteli. Sitten hän tunnisti roopen, ja ihmetteli kuka tuo toinen tyttö oli joka miekkaili hänen veljensä kanssa.

Tyttö oli Roopen ikäisen näköinen, eli hän voisi olla vaikka viisi kymppinen sillä jotkut vainvanhnivat hitaammin.

Todennäköisesti sillä hän oli9 hyvä, todella hyvä. Lapset miekkailivat ja tyttö perääntyi pidemmälle käytävälle.

"anteeksi Krista, vaihdan sanasen veljeni kanssa." Kia sanoi, Krista nyökkäsi.

Kia seurasi miekkalijoita ja näki heidän katoavan ovesta jota hän ei muistanut nähneensäa ennen. Se ei ollut yllättävää sillä linna oli iso, todella iso.

Hän seurasi heitä ja löysi itsensä puistosta. Oli synkkä päivä ja Kia tajusi ettei ollut linnassa enää. Ovi oli kadonnut heidän takaansa ja edessä oli jättimäinen ranskalainen puutarha. Labyrintti puutarha. Edessäpäin Rooep ja tyttö kiistelivät, Kia huusi mutta hänen äänensä tuntui hukkuvan tuulen huminaan. Tyttö lähti seikkailemaan labyrinttiin ja epävarma Roope lähti seuraamaan sillä hän oli tuntemattomassa paikassa, miekka valmiina.

Parempi seurata tyttöä.

Kia puristi kynää kädessään ja juoksi roopea kohti, roope katosi labyrinttiin ja Kia seurasi. Hän pääsi risteykseen ja roopea ei näkynyt, hän oli kadonnut. Sitten tie hänen takanaa alkoi sulkeutua, Kia oli ansassa.

Lauma jäniksiä ilmestyi pusikkoseinistä ja alkoi hyppiä hänen ympärillään, lopulta ne peittivät hänet. Kia epätoivoisesti kaivoi taskujaan ja löysi yhden kortin, työnsi sen kasvojensa eteen ja huusi "Artturi! Auta!" ja toivoi että eno kuulisi.

Pian hän näki ruokapöydän ja sen ääressä istuvan Artturin, Renatan ja Sylwia tädin.

Hämmästyneenä he katsoi häntä, kunnes Sylwia antoi hänelle antoi peilin.

Kialla oli jäniksen nenä ja korvat.

Toisaalla

Roope suuttui tytölle kun hän oli tuonut hänet paikkaan jota hän ei tuntenut. Eno oli sanonut että tämä maa oli vaarallinen. Tyttö vain sanoi etttä ei tiennyt että ovi johtaisi tänne.

Mutta ei tämä paikka ollut vaarallinen, hänen tätinsä asui tuossa linnassa joka oli ison puiston keskellä. Sää ei näyttänyt hyvältä joten heidän kannattaisi kiirehtiä sisälle ennen kuin alkaisi sataa.

Roope puristi miekkaansa ja seurasi hitaasti tyttöä epäluuloisena, naiset, ei heihin voinut luottaa.

Roope huomasi olevansa labyrintissä. "tänne päin" kuului ääni oikealta. Roope seurasi, mutta ihmetteli, sillä ei nähnyt tyttöä enää. Hän katsoi taakseen eikä nähnyt tietä mistä tuli. Pelko alkoi hiipiä hitaasti hänen niskaa pitkin.

Hän lähti juoksemaan ääntä kohti.

Jostain kaikui ääni joka kertoi että ehkä tämä paikka ei ollutkaan niin turvallinen, mutta hänen kaltainen Aatelinen kyllä selviäisi testistä, sillä palkinto oli sen arvoinen.

Kylmä tuuli toi lumisateen ja Roopelle tuli kylmä, sitten hyvin kylmä. Hänen kohmeiset sormensa puristivat terää ja hän muisti kuinka eno oli sanonut etttä kyllmä on hidas, sitä pääsee juoksemalla karkuun, ja hän lähti juoksemaan eteenpäin.

Pian kuului ääni, ”Rentoudu, anna kehon tottua kylmään." Jostain syystä roope uskoi ja antoi kehon tottua, ja pian kylmä katosi.

Sitten tuli shokki, hänen kätensä olivat muuttuneet hyvin karvaisiksi.

Tyttö oli edessäpäin, vanhemman näköisenä, hän oli valkoisen turkin peittämä. "Tule, täältä pääsee toiselle tasolle."

Vihainen roope huusi "Mikä ihmeen taso, onko tämä joku peli vai?"

Tyttö mietti ja vastasi "Tavallaan on, katsotaan mihin sinusta on. Seuraa minua ja älä vastustele kehosi viestejä, jos opit irtautumaan muodostasi voit oppia olla kuka vaan, tule."

Roope oli saanut tytön kiinni ja tarrasi kädestä kiinni. "Ei näin voi tehdä, sinä huijasit minua, järjestit minut tähän kiipeliin ja nyt saat auttaa minut ulos täältä!" hän huusi hyvin vihaisena.

Tyttö, tai nainen oikeastaan hymyili. "Sovittu." ja irroitti yhdellä liikkeellä Roopen otteen ja otti hänen kädestään kiinni. Sitten hän talutti Roopen pusikko käytävää eteenpäin voimalla jota noin pienellä tytöllä ei pitäisi olla.

"Toisella tasolla, valmistaudu olla mikä vaan." hän säteili.

Vesi syöksyi maasta ja peitti heidät, tyttö piti yhä kiinni ja otti merenneidon muodon. Roope huomasi muuttuvansa delfiiniksi. H"n yritti sanoa mitä ihmettä mutta päästeli vain korkeita ääniä.

Roope ei voinut muuta kuin seurata kaunista merenneitoa eteenpäin, kunnes tunsi tippuvansa taivaaseen, ja peloissaan toivoi olevansa lintu, ja samantien muuttuikin sellaiseksi, lokiksi tosin. Valkoinen haukka kierteli hänen ympärillään ja roope toivoi että se oli tyttö eikä nälkäinen saalistaja.

Yhdessä he laskeutuivat labyrinttiin ja pääsivät pikku aukiolle. Se oli täynnä minotauruksia aseinaan kirveet ja jousipyssyt.

Roope huomasi olevansa Minotaurus ja tytön olevan naispuolinen vastike, hämmentävää kyllä, yläosattomissa joka jonkin verran häiritsi Roopen keskittymistä edessä olevaan haasteeseen.

"mennään huomaamattomasti heidän ohitseen" nainen sanoi. Se ei tietenkään onnistunut vaan isoin haastoi heidät kaksintaisteluun. Roopen oli hyväksyttävä haaste ja hän sai käsiinsä kirveen.

Seurasi muutaman minuutin taistelu jonka jälkeen vastustaja oli haavoittunut vakavasti ja roopella oli avohaava känessään. Minotaurus haastoi Roopea lopettamaan taistelu kunnialla, ja kauhistunut Roope tajusi että hänen odotettiin tappavan vastustajansa. Hiiteen teidän sääntönne hän ajatteli ja potkaisi Minotauruksen tajuttomaksi.

Se tuntui tyydyttävän härkäpäiset soturit ja he pääsivät jatkamaan matkaa. Minuutin päästä avohaava oli täysin parantunut.

"Muodonmuuttajat paranevat nopeasti." tyttö kertoi, nyt itsensä näköinen paitsi höyhenkerros vartalonsa peittona. Roopella oli vain karvaiset jalat siveellisyyden peittona sillä hänen vaattensa olivat hajonneet kauan sitten.

"Nyt sitten alkaa se kiva osuus, nelostaso, normaalit kokelaat tippuvat tässä vaiheessa. Nähdään linnassa viimeistään."

He kulkivat pensas portista aukiolle jossa oli kultainen isohko muna. Roope meni sen luo ja kosketti sitä. Hän tunsi miten hänen jalkojaan kutitti ja huomasi ruohikon imeytyvän itseensä. "Mitä tapahtuu?!" hän huusi mutta tyttö oli maassa makaamassa ja oli kasvattanut kuoren ympärilleen, oli kai muuttumassa perhoseksi.

Roope kasvoi kasvamistaan ja kasvatti liskon suomut, lohikäärmeen pään ja isot nahka siivet. Pian hän huomasi olevansa lohikäärme joka suojeli munaa, kultaista munaa ja se oli hyvin tärkeä hänelle.

Monia seikkailijoita yritti sitä anastaa mutta hän söi ne kaikki. Sitten tuli musta lohikäärme ja he taistelivat kuolemaan saakka. Roope raateli, roope hönki ja poltti, kunnes vastus makasi maassa verissäpäin. Sitten hän jatkoi viitos tasolle, nilkuttaen ja kutistuen.

Minuutissa suurin osa haavoista oli sulkeutunut mutta vatsassa oleva avohaava taas ei, mutta ei se vuotanut tai haitannut joten roope ei välittänyt siitä.

Hän ui hämähäkki lammen yli, yksikään ötökkä ei pystynyt hänen panssariinsa, hän lensi tulijoen yli, hän sukelsi piraija lammen läpi ja päätyi pohjalle josta hän löysi pienen portin jonkä läpi hän luikerteli.

Hän taisteli tuntikausia luolassa mutanttihirviöitä vastaan ja vaikka häneltä puuttui jäseniä hän kasvatti niitä lisää, vaikka hän oli kutistunut puoleen hän imi lisää orgaanista ainetta ja kasvoi isommaksi kuin ennen. Hän ölysi rautaportin jonka hän repi rikki kynsillään ja päätyi puulinnan sisälle, ja vajosi nukkumaan.

Seuraavana aamuna Roope heräsi, pieni alaston teinipoika, ritari salista. Nän otti aatelisvaatteet mallinukelta, hänen kokoaan ja yritti muuttua ketuksi, sudeksi, linnuksi. Ei onnistunut, ei edes lohikäärmeeksi.

Peilin edessä hän onnistui muuttaa naamaansa tytön naamaksi joka oli hänet tänne johdattanut. Ehkä se oli hyvä, vaikkakin olisi reilua kysyä ennen kuin vaarantaa jonkun hengen. Mutta matka oli ollut muistamisen arvoinen, parempaa kuin pleikkari pelit. Oli mahtava tunne olla lohikäärme, unohtumaton. Mutta oliko se unta vai totta.

"Totta, tietenkin totta." kuului naisääni.

Roope kääntui ja näki naisen parhaassa iässään. Hänellä oli roomalainen kaapu, läpi kuultava, paljastava, vietelevä. Kissamaisesti hän käveli pojan luokse ja hymyili.

"Harva pääsee noin pitkälle, moni kuolee. Aatelisen ei kuuluisikaan kuolla. Silti, menit loppuun saakka, edes oppaasi ei päässyt loppuun saakka. Sinusta on tullut esitaistelijani, uusi Amazonian kuningas, joskaan Diana ei haluaisi jakaa valtaa. Hän on tosin vain puoliverinen, ei puhdasverinen niinkuin sinä. "

Nainen hyväili Roopen poskea. Nainen huokaisi ja veti pojan llähelleen. "Niin nuori, kaunis ja täynnä energiaa, lämmitä syliäni tuolla nuorella voimalla."

Samantien roope meni punaiseksi ja veti naisen kädet pois pakaroiltaan. "Hetkinen rouva, ei millään pahalla mutta olen vasta kolmetoista, en ihan ole valmis lämmittämään syliäsi, sinähän voisit olla vaikka äitini."

Vanhan naisen nauru kuului takaa. "Ei taida viehätysvoimasi tehota kaikkiin."

Eukko, noita-akka mustassa kaavussa naureskeli viettelijättärelle. Nuori tyttö oli hänen vierellään. Kaunis vaalea tyttö. Ei se joka hänet tänne toi.

"Tule leikkimään" tyttö loikki hänen luokseen. Roope torjui hänet. Hän kysyi eukolta "Oletteko te puisen linnan valtiaat?"

"Gaian siskot, me olemme. Kaaoksen vartijat, labyrintin pitäjät, palveluksessanne." Naiset kumarsivat samaan tahtiin.

"Miksi toitte minut tänne?" roope jatkoi. "

Eukko vastasi. "Merlin on jo korruptoinut muut aateliset, vaikkakin Artturi on selvästi Moroksen oppilas. Amazon tarvitsee jonkun joka puolustaa sen oikeuksia. Jenna arvoi että sinussa voisi olla paras potentiaali lohikäärme soturiksi, mutta ylitit meidän kaikkien toiveet.

Läpäisit viisi piiriä, saavutit ylimmän tason, siksi joku päivä saavutat Ylimmän arvonimen, mutta siihen menee vielä aikaa. Muodonmuutos on vaativa taito joka vie aikaa, eikä sitä voi opettaa, se pitää itse keksiä."

Roope mietti tätä itsekseen. Lohikäärmeenä oleminen sopi hänelle. Sitten hän kumarsi ja kiitti, ja kertoi että olisi nyt matkalla kotiinsa.

"Tarkoitatko Amazoniaan, kuninkaaksi kuten verenperintösi oikeuttaa?" tyttö kysyi.

Roope pudisti päätään. "Helvetiaan, siskoni ja enoni luo." Pettynyt ilme levisi siskosten naamaan.

"ehkä sitten on hyvä että menet kasvamaan ja kun tulet Amazoniaan olet valmis kuninkaaksi. Viiden vuoden päästä olet sekä kuninkaaksi että vuoteeni lämmittäjäksi." viettelijätär sanoi. Punehtunut Roope sopersi että katsotaan sitä sitten, mutta nyt pitäisi mennä.

Nimetön nainen saapui, höyhenet sekaisin ja väsynyt ilme naamallaan. Hän vilkutti roopelle ja otti pensselin esiin. Selvästikin hän oli oikea aikuinen nainen joka vain oli esittänyt teinityttöä houkutellaakseen hänet tänne. Pelinappula kuten hänkin. Se annettakoon anteeksi. Nainen maalasi ovenkarmit ja vivun, pirsi puunsyyt ja loitsi taikasanoja jonka vaikutuksesta ovi muuttui oikeaksi.

"Tule sitten poikakulta" hän sanoi äidilliseen sävyyn, selvästi unohtaen roolinsa teinityttönä.

Roope tuli ja nainen avasi oven, ruokasaliin. Roope astui sisään ja näki takanaan oven sulkeutuvan. Nainen ei selvästikään uskaltanut tulla perässä.

Huolestunut Kia kyyneleet silmissään juoksi hänen luokseen ja otti hänet syliinsä. Muu perhe seurasi esimerkkiä, jopa puolan mummi jota hän ei paljoa tuntenut. Ilmapiiri oli hyvin lämmin.