Silverin maailma, kappale 3

Samira

Sisko ja sen veli seisoivat laivan kannella katsoen pilvien merta.
- En koskaan tajunnut sen olevan näin pelottavaa, poika sanoi.
- Pudotuksen? Sisko kysyi.

- niin. Alhaalla on vain kilometrikaupalla ei mitään.
- itseasiassa muutama tuhatta kilometriä ja sen jälkeen musertavan suuressa paineessa lilluva ilmakehä meri joka on kiehuvan kuuma. Suurin osa ilmakehän lämmöstä tulee sieltä. Saturnus on aurinkokunnan yksi harvoja planeettoja jotka luovuttavat enemmän lämpöä avaruuteen kuin mitä auringosta saavat.

- tuo ei ole kauhean lohduttavaa. Aurinko nousee pian.
- hyvää päivää, aika mennä nukkumaan.
- Minäkin taidan tulla mukaan, väsyttää. Poika sanoi, ja he lähtivät hyttiinsä.

Samiran etsiminen ei ollut helppoa. Piti lennellä satamasta satamaan, kuunnella huhuja, lentää vaarallisilla reiteillä ja maksaa ylihintaa. Raha ei tuntunut olevan Sarlenelle ongelma. Kun raha loppui, hän kävi syömässä ja rahaa taas oli. Tietenkin samassa paikassa ei voinut olla pitkään.

- Miksi et voi liikkua ulkona päivisin? Artturi kysyi.
- Näit kuinka hyppäsin äitisi murhaajien keskelle. Kaikki se voima tulee siitä että imen valon energian itseeni. Päivällä sitä tulee niin paljon että vaikka olenkin vahvempi kuin koskaan, kehoni ei kestä sitä ja syttyy palamaan. Keho on huono energia varasto.

-Katso tuolla on pieni laiva joka on tulossa meitä kohti.
-Näyttää siltä että odotus on ohi. Parasta hakea tavarat tänne.
-Samira?
- pelkään pahoin, Sarlene sanoi.

Ketterä laiva lensi lähelle ja kapteeni joutui kauhun valtaan nähdessään laivan pääkallolipun. Laivan kapteeni huusi komentoja ja turhaan se yritti pakoon.

Merirosvo laiva lensi laivan yläpuolelle ja köydet laskeutuivat kannelle ja merirosvot liukuivat kannelle ja vetivät käyrät miekat esiin. Armo ei valitettavasti kuulunut heidän sanavarastoon ja antautuneet tapettiin.

Sarlenen lähelle tullet merimiehet lentelivät maahan ja useimmilla murtui käsi tai jalka, mutta Sarlene ei käyttänyt aseita ketään vastaan. Ylhäältä hyppäsi nainen kannelle ja katseli ympärilleen.

- Antakaa Sarren olla, ettekö tajua että painitte ihan eri sarjassa,nainen huusi miehille. Nainen, todella kaunis, mutta jotenkin kiltillä tavalla, käveli Artturin ja Sarlenen luo. Hän oli tumma hiuksinen, metri kuusikymmentä pitkä ja hyvin lihaksikas.

- Miten mies voisi pärjätä Naiselle? Hän kysyi.
- Ei mitenkään Sarre vastasi. Tässä on pikkuveljeni, Artturi. Hän sanoo etsivänsä sinua, vaikka ei tiedä kuka olet.

Artturi valahti kalpeaksi ja pelokkaalla äänellään yritti puhua mutta ei onnistunut.

Nainen nosti miekkansa pojan leualle ja nosti sitä ylöspäin.

- puhu poika, sillä Samiran etsiminen voi olla hengenvaarallista. Tai siis, lähes aina on.

- Puu käski etsiä sinut ja kertoa että sinun pitää pelastaa ihmiskunta. Poika sanoi hyvin hyvin nopeasti, jotenkin saaden äänensä takaisin.

- ihmiskunta? Miksi minä, kaikista ihmisistä välittäisin.
- Koska tiedän tosinimesi, poika sanoi ja valahti polvilleen.

Samiran silmät kipunoivat vihaa.
- Miten niin tiedät tosinimeni? Mikä on minun tosinimeni?
- En tiedä, puu sanoi että tietäisin, mutta en tiedä, hän käski sanoa niin, anteeksi.
- ehkä tämä auttaa, Samira nosti miekkansa ja sanoi: katkaisen kaulasi jollet sano nyt tosinimeäni, ja sano sitä oikein.

Miekka kohosi, hitaasti, hikikarpalot valuivat pojan otsalta, ja miekka lähti iskuun.

- RENATA!!! Artturi huusi.

Miekka pysähtyi hänen kaulalle viiltäen aavistuksen verta.

Hyvin pitkän hiljaisuuden jälkeen Samira sanoi
- Oikein. Äläkä ikinä sano sitä ääneen enää.

Poika pyörtyi.