Silverin maailma, kappale 2

Artturi

Pieni poika, ehkä kymmenen vanha leikki pihalla. Hän oli yksinäinen poika, hänen lähellään ei asunut muita ja äiti ei halunnut käydä kylällä muuta kuin silloin kuin oli aivan pakko, ja hän ei koskaan, siis millloinkaan ottanut artturia mukaan.

Hänen ainoa ystävänsä oli tietopuu, iso puu joka muistutti vanhaa naista, ja jonka tietomäärä oli rajaton.

Yhtenä iltana Artturi oli yrittänyt keksiä mahdottomia kysymyksiä, ja puu, jonka nimi muuten oli Irina löysi aina vastauksen. Joskus se oli looginen todistus miksi kysymyksen asettelu oli mahdoton, joskus se oli asia minkä oli mahdollista tietää vain jos oli itse ollut paikalla, ja lähes aina tämä oli puulle mahdotonta, sillä hän oli puu, hän ei koskaan ollut käynyt missään.

- Miten sinä tiedät nämä asiat, kysyi poika eräänä iltana, ja puu vastasi

- minä vain tiedän. Kuinka sinä osaat kävellä, hengittää ja nauraa? Sinä vain osaat. Sama asia.

Sitten puu alkoi kertoa Artturin lempi aiheesta, miehestä, jonka nimi myös oli artturi, miehestä joka voitti kuoleman ja eli läpi vuosi tuhansien ohjaten ihmiskunnan galaxien kuninkaiksi.

Artturi uskoi tietävänsä kaiken muinaisesta artturista kunnes puu taas palautti hänet todellisuuten muistuttamalla että hän oli kertonut vain raapaisun miehen elämästä, mutta lupasi että Artturi kyllä oppisi tarinasta paljon enemmän kuin osasi kuvitellakkaan.

Mutta nyt oli aika valmistautua suureen matkaan.Kohtalon aika lähestyi armotonta marssiaan ja se minkä takia hän syntyi alkaisi tänään.

Artturi oli pöllämystynyt.

- Mitä, minä? Olen vain hullun erakon ainoa lapsi enkä mikään asiamies. Mitä tarkoitat? Poika kysyi.

-Mene kotiin, kohtalo opastaa sinua sinne missä sinua tarvitaan.Sinun tarvitsee tietää vain yksi asia. Samiran pitää viedä sinut hinnalla millä hyvällä Marssiin, tai ihmiskunta katoaa. Sano hänelle että tiedät hänen tosi nimensä.

- Mikä hänen tosinimensä on?
- En minä tiedä, vain sinä tiedät sen.
- en minä sitä voi tietää! Sanoi poika pelästyneenä.
- sinä tiedät kun on sen aika. Juokse kotiin ennen kuin on liian myöhäistä.

Artturilla nousi paha aavistus ja hän juoksi kotiin kuin tuli kintereillään.

Lapsuuden loppu

Hänen kotinsa oli liekeissä. Miehet repivät hänen äitinsä ulos talosta ja huusivat "paholaisen portto on tehnyt uuden lapsen! Missä se sekäsikiö on?! Kerro tai poltamme sinut hitaalla liekillä!"

Artturi yritti huuta ja juosta äitinsä apuun mutta käsi otti hänet kiinni takaa päin ja sulki hänen suunsa, ja samalla liikkeellä se nosti hänet ilmaan niin ettei hän päässyt pakoon. Häne painautui naisen rintakehää vasten.

- Terve pikkuveli, mukavaa tavata näin perhe tapahtuman merkeissä.

Shh, hiljaa tai ne tappavat sinutkin, voinko luottaa siihen ettet typeränä tapa itseäsi huutamalla kovaan ääneen? Nainen kysyi. Poika nyökytteli.

- ei minulla ole siskoa, hän sanoi.
- ei sellaista josta äitisi haluais kertoa. Minä olen äitisi ensimmäinen lapsi, lapsi jonka hän halusi tuhota, mutta onneksi pääsin pakoon ja mustaveriset huolehtivat minusta kunnes kasvoin isoksi ja pystyin metsästämään omat ruokani. Olen vampyyri näet.

Artturi kauhistui, miten hänen siskonsa voi olla vampyyri.

Nainen katseli häntä huvittuneesti. Ei mitään hätää, sinä olet normaali, kai isäsi perintöä. Höperö kuin olla voi mutta hänen verensä oli vahvempaa kuin äitisi. Tuolla hän on, pysy piilossa.

Nainen loikkasi ilmaan ainakin kymmenen metrin korkeuteen, keskelle miehiä. Hän otti lyhyet tikarit esiin ja käski miehiä jättämään hänen äitinsä rauhaan.

Miehet päästivät naisen irti ja hän lähti juoksemaan metsään päin, poispäin artturista, kunnes yksi mies huusi

- kuolema pahalaisille! Ja heitti tikarin Artturin äidin selkään.

Artturi huusi EEIII ja hänen siskonsa, outoa kyllä, vain hymyili.

- Iso, iso virhe. Ja hän otti tikarin heittäneen miehen syleilyynsä ja puri häntä niskaan.

Juotuaan hetken miehen verta nainen sanoi:
- Oletteko ikinä tanssinut paholaisen kanssa kuutamolla?

Lähellä seisovat miehet jähmettyivät hetkeksi, kunnes heräsivät toimintaan ja ottivat aseensa, lähinnä maanviljelys työkaluja kuten heinähankoja ja kirveitä, ja hyökkäsivät naisen kimppuun. Nainen päästi miehen kaatumaan maahan verta valuen, ja hänen veriset kasvonsa hohtivat taistelu intoa. Hän liikkui kevyesti ja harkiten, samalla liikkeellä väistäen iskun ja iskien tikarinsa vierellä seisovan miehen rintaan, jatkaen hyökkääjan liikettä niin että hän kaatui. Ja samantien toinen veitsi leikkasi lihaa.

Verilöyly oli ohi sekunneissa.

Artturi juoksi äitinsä luo ja nosti äitinsä syliinsä. Äiti vuosi verta sen verran että poika tajusi ettei äiti selviäisi siitä. Uniset silmät katsoivat häntä ja hän sanoi kuiskaten

- isäsi olisi ollut ylpeä sinusta. Sitten hän meni veltoksi.

- Siihen ei mene kauaa, sanoi sisko.
- Mihin? Artturi kysyi itku kurkussa.
- Ehkä pari minuuttia. Sitten hän herää.
- Hän on kuollut, tajuatko, KUOLLUT! Poika huusi minkä kurkustaan pystyi.

Sisko katsoi häntä hiljaa ja sanoi rauhallisesti

- Ei kauaa.

Pari minuuttia meni ja Marianne heräsi.

- Ei satu enää, luulin jo kuolevani. Ai katso, Sarlenehän se siinä. Luulin ettet ikinä tule luokseni, vai tulitko lopettamaan minut nyt?

Sarlene pudisti päätään.

- ei tarvitse, olet yksi meisitä nyt.

- Yksi meistä, olemmeko nyt perhe? Artturi kysyi.

- En sitä tarkoita, mutta tavallaan olemme.

Äiti tunnusteli haavaansa, ja hänen kasvonsa paljastivat järkytyksen. Hän olisi mennyt kalpeaksi ellei sitä jo olisi muutenkin.

- Haava on siellä, se ei vuoda, maa on täynnä verta, en tunne kipua. Olenko kuollut?

Sarlene nyökkäsi.

- kirous, olet saanut tartunnan, etkä voi kuolla. Voit todennäköisesti parantaa kehoasi juomalla ihmisverta, rottia en suosittele, sillä saat geneettistä tietoa olennolta jota syöt, eli kirjaimellisesti olet mitä syöt. Syöt rottia ja muutut hitaasti sellaiseksi.

Artturi järkyttyneenä sanoi

- Sinä olet kaunis, et varmaan koskaan ole syönyt eläimiä.

- tottakai olen syönyt, lapsena olin aika jyrsijän näköinen, mutta murrosiästä lähtien olen elänyt ihmisverellä. Se on helppoa kun maailma on täynnä miehiä jotka luulevat voivansa käyttää yksinäistä alastonta tyttöä hyväkseen yksinäisessä metsässä. Toimii hyvin eikä aiheuta minulle tunnontuskia.

Moraali oli monimutkaisempi asia kuin mitä Artturi oli ajatellut.

- Tule, vien sinut laivalle. Sinun on parempi lähteä tältä saarelta ennenkuin sinut poltetaan roviolla. Sitten tulen luoksesi äiti ja opetan sinut mustaveristen tavoille. Äidistä tuli tytär ja tyttärestä äiti, vai mitä äiti?

-Minun pitää löytää Samira, Artturi sanoi.

-Minä tunnen hänet, hän opetti minut taistelemaan, Sarlene sanoi.
-Tavassasi liikkua on jotain tuttua, poika sanoi.
- Sukuvika?
- ehkä.
- mennään.