Idylli kylä
- Kylä näkyvissä! Marko huusi
Artturi keskitti katseensa horisonttiin ja joutui kasvattamaan tappisolujen määrää samalle tasolle kuin haltioilla.
Haltiat näkevät päivällä merkittävästi paremmin kuin ihmiset, ja taasen illalla huonommin, koska heillä on vähemmän sauvasoluja. Tätä tasoittaa se etu että heidän sauvasolut ovat herkempiä ultravioletti valolle kuin ihmisellä. Eli he näkevät loppupeleissä enemmän mutta sumeammin.
Viimein Artturi erotti kylän ja suuntasi laivansa siihen suuntaan, heidän vesivarastonsa alkoivat ehtyä. Lisäksi heidän oli pakko löytää johtolankoja Barbosasta.
Anita pöllö laskeutui hänen eteensä ja tuijotti häntä syvästi ja Artturi kysyi mitä Anita halusi. Pöllö ei vastannut mitään, eikä Artturi sitä odottanutkaan.
Kunnes sitten toinen samanlainen pöllö laskeutui Anita pöllön viereen ja Artturi naureskeli että oliko Anitalla poikaystävä, kunnes alkoi ihmetellä pöllöjen samanlaisuutta.
Niinpä hän ulotti mielensä molempien pöllöjen pinta-ajatuksiin ja tajusi että molemmat olivat kopioita, molemmat olivat Anita. Anitalla oli siis jokin keino lisääntyä, monistua, ja nopeasti.
Artturi mietti pitäisikö tästä huolestua, vai ei. Ainakin tilannetta piti tarkastella.
Laiva rantautui läheiselle hiekkarannalle ja nelikko ihmetteli kuinka rikas ja runsas metsikkö kylää ympäröikään. Mistä kaikki se vesi oikein tuli? Artturi ajasti laivan lukitsemaan itsensä minuutin päästä ja kuiskasi salasanan sille.
Sitten hän otti taikasauvansa ja keihäänsä ja heitti keihään Heinille.
- Kanna sitä. Heini nyökkäsi.
Artturi käveli läheisen puun luo ja painoi taikasauvansa salaista nappia ja alkoi käydä läpi kirjoitusmerkki valikkoja napaten sieltä täältä merkkejä kunnes ne muodostivat selvän lauseen. Kukaan muu tosin ei osannut lukea niitä sillä merkit olivat ainakin 8 tuhatta vuotta vanhoja. Pieni kristallin pala tipahti taikasauvan pohjasta ja Artturi heitti sen puun koloon.
- Mitä tuo tekee? Marko kysyi.
- Se tekee pikku timantteja tuosta puusta, huomenna se kaatuu ja voimme kerätä sen sisältä satoja pikku timantteja.
-Kätevää, olemme siis rikkaita! Marko juhli. Tuhlataan siis kaikki rahamme täällä!
- Muista varoa, jos ihmiset tajuavat meidän olevan rikkaita, he nostavat saman tien hintoja. Yritetään nyt vain ostaa vettä.
Nelikko käveli läpi hyvin hoidetun metsän, jossa oli pehmeä sammal peite. Marsilainen sammal imi veden ahnaasti sisällensä ilman että oikeastaan paljoa mitään haihtui pois. Puun juuret kyllä saivat siitä imettyä vettä. Marsin mäntypuu kerää iltaisin tehokkaasti kosteutta ilmasta ja valuttaa sen maan sisään missä sammal varastoi sen. Mänty ja sammal ovatkin täysin riippuvaisia toisistaan.
Erikoista metsässä olikin se ettei siellä ollut yhtään roskia, ei näkynyt pien eläimiä eikä lintuja kuulunut. Tämän kokoinen metsä pitäisi olla täynnä elämää. Oli vaikea kuvitella että kylän metsästäjät saisivat kaikki metsästettyä tai ajettua pois.
Omituista rapinaa kyllä kuului välillä, mutta mitään ei näkynyt. Artturi yritti aistia elämää läheisyydestä mutta ei onnistunut havaitsemaan mitään.
Siispä he kävelivät kylän porteille missä lyhyt kääpiö keihään kanssa pysäytti heidät. Hänellä oli pitkä mustaan harmaa kihara parta ja ruskeat vaatteet, virallisen näköiset, ja ruskea hattu.
- Minnekäs herrasväki oikeen luulee kulkevansa? Tämä on yksityisaluetta! hän sanoi.
Slaine sulavasti kumarsi hänelle ja sanoi
- Me olemme matkalaisia jotka toivoisivat tilaisuutta ostaa kylästä ruokaa ja vettä, mikäli kulta kelpaa täällä.
Vartijan silmät suurenivat heti.
- Kultaa! jaa, eipä sillä täällä mitään arvoa ole mutta kun kerran olette niin kohteliaita niin eiköhän jotain ruokaa ja juomaa teille saada järjestettyä, vaikka olemmekin kovin köyhiä eikä paljoa ylimääräistä pelloista irtoa. Mutta tervetuloa sisälle, mutta aseet joudutte lukitsemaan tuohon varastoon vieressänne, kyläämme ei aseita voi viedä, mikäli ymmärrätte.
Artturi nyökkäsi seuralaisilleen ja vastahakoisesti he luovuttivat aseensa ja saivat niistä luovutus kuitin.
- Tervetuloa Sangri La'han! Kääpiö toivotti ja kumarsi.
Artturi mietti kääpiötä sillä se taisi olla oikea ihminen mutta vain lyhyt kasvuinen, ei kääpiörotua. Sama se.
Edessä avautuva kylä oli erittäin hyvin järjestetty, kaikki talot olivat symmetrisiä, saman tyylisiä ja funktionaalisia. Rakennustyyli toi mieleen enemmän keskiajan hollantilaiset talot kuin tyypilliset marsilaiset savimajat sillä näillä oli puiset kehikot joiden välissä oli savi seinät. Tämä mahdollisti paljon isommat talot kuin yleensä.
Ihmiset tulivat iloisesti tervehtimään heitä ja he kaikki tunsivat olonsa erittäin tervetulleeksi.
Vanha rouva jopa vihjaisi että tämä oli niin mukava ja rauhallinen paikka että satunnaiset matkustajat eivät enää halunneet poistua täältä. Heini ihasteli ympäristöä ja sanoi että täällä olisi hyvä kasvattaa lapsia, vaikka olikin Marsissa.
Tämä kommentti herätti ihmisissä paljon uteliaisuutta ja niinpä Marko ja Heini kertoivat olevansa Neptunuksesta ja kyläläiset vuoroillaan kutsuivat heitä kyläänsä kunnes pormestari tuli ja ehdotti että he pitäisivät kyläntalossa isot juhlat ja kunniavieraat voisivat kertoa kosteasta maastaan heille kaikille, ja kylä taas vastapalveluksena tarjoaisivat heille kunnon aterian.
Kaikkia tämä ilahdutti, mutta kylän nimi jäi soimaan Artturin päähän, miksi se oli niin tuttu?
Silmäkulmasta Artturi oli näkevinään tumman hahmon katsovan heitä mutta kun hän kääntyi katsomaan, hahmo katosi varjoihin. Anita pöllöt rauhallisesti katsoivat heitä katolla.
Artturi keskitti katseensa horisonttiin ja joutui kasvattamaan tappisolujen määrää samalle tasolle kuin haltioilla.
Haltiat näkevät päivällä merkittävästi paremmin kuin ihmiset, ja taasen illalla huonommin, koska heillä on vähemmän sauvasoluja. Tätä tasoittaa se etu että heidän sauvasolut ovat herkempiä ultravioletti valolle kuin ihmisellä. Eli he näkevät loppupeleissä enemmän mutta sumeammin.
Viimein Artturi erotti kylän ja suuntasi laivansa siihen suuntaan, heidän vesivarastonsa alkoivat ehtyä. Lisäksi heidän oli pakko löytää johtolankoja Barbosasta.
Anita pöllö laskeutui hänen eteensä ja tuijotti häntä syvästi ja Artturi kysyi mitä Anita halusi. Pöllö ei vastannut mitään, eikä Artturi sitä odottanutkaan.
Kunnes sitten toinen samanlainen pöllö laskeutui Anita pöllön viereen ja Artturi naureskeli että oliko Anitalla poikaystävä, kunnes alkoi ihmetellä pöllöjen samanlaisuutta.
Niinpä hän ulotti mielensä molempien pöllöjen pinta-ajatuksiin ja tajusi että molemmat olivat kopioita, molemmat olivat Anita. Anitalla oli siis jokin keino lisääntyä, monistua, ja nopeasti.
Artturi mietti pitäisikö tästä huolestua, vai ei. Ainakin tilannetta piti tarkastella.
Laiva rantautui läheiselle hiekkarannalle ja nelikko ihmetteli kuinka rikas ja runsas metsikkö kylää ympäröikään. Mistä kaikki se vesi oikein tuli? Artturi ajasti laivan lukitsemaan itsensä minuutin päästä ja kuiskasi salasanan sille.
Sitten hän otti taikasauvansa ja keihäänsä ja heitti keihään Heinille.
- Kanna sitä. Heini nyökkäsi.
Artturi käveli läheisen puun luo ja painoi taikasauvansa salaista nappia ja alkoi käydä läpi kirjoitusmerkki valikkoja napaten sieltä täältä merkkejä kunnes ne muodostivat selvän lauseen. Kukaan muu tosin ei osannut lukea niitä sillä merkit olivat ainakin 8 tuhatta vuotta vanhoja. Pieni kristallin pala tipahti taikasauvan pohjasta ja Artturi heitti sen puun koloon.
- Mitä tuo tekee? Marko kysyi.
- Se tekee pikku timantteja tuosta puusta, huomenna se kaatuu ja voimme kerätä sen sisältä satoja pikku timantteja.
-Kätevää, olemme siis rikkaita! Marko juhli. Tuhlataan siis kaikki rahamme täällä!
- Muista varoa, jos ihmiset tajuavat meidän olevan rikkaita, he nostavat saman tien hintoja. Yritetään nyt vain ostaa vettä.
Nelikko käveli läpi hyvin hoidetun metsän, jossa oli pehmeä sammal peite. Marsilainen sammal imi veden ahnaasti sisällensä ilman että oikeastaan paljoa mitään haihtui pois. Puun juuret kyllä saivat siitä imettyä vettä. Marsin mäntypuu kerää iltaisin tehokkaasti kosteutta ilmasta ja valuttaa sen maan sisään missä sammal varastoi sen. Mänty ja sammal ovatkin täysin riippuvaisia toisistaan.
Erikoista metsässä olikin se ettei siellä ollut yhtään roskia, ei näkynyt pien eläimiä eikä lintuja kuulunut. Tämän kokoinen metsä pitäisi olla täynnä elämää. Oli vaikea kuvitella että kylän metsästäjät saisivat kaikki metsästettyä tai ajettua pois.
Omituista rapinaa kyllä kuului välillä, mutta mitään ei näkynyt. Artturi yritti aistia elämää läheisyydestä mutta ei onnistunut havaitsemaan mitään.
Siispä he kävelivät kylän porteille missä lyhyt kääpiö keihään kanssa pysäytti heidät. Hänellä oli pitkä mustaan harmaa kihara parta ja ruskeat vaatteet, virallisen näköiset, ja ruskea hattu.
- Minnekäs herrasväki oikeen luulee kulkevansa? Tämä on yksityisaluetta! hän sanoi.
Slaine sulavasti kumarsi hänelle ja sanoi
- Me olemme matkalaisia jotka toivoisivat tilaisuutta ostaa kylästä ruokaa ja vettä, mikäli kulta kelpaa täällä.
Vartijan silmät suurenivat heti.
- Kultaa! jaa, eipä sillä täällä mitään arvoa ole mutta kun kerran olette niin kohteliaita niin eiköhän jotain ruokaa ja juomaa teille saada järjestettyä, vaikka olemmekin kovin köyhiä eikä paljoa ylimääräistä pelloista irtoa. Mutta tervetuloa sisälle, mutta aseet joudutte lukitsemaan tuohon varastoon vieressänne, kyläämme ei aseita voi viedä, mikäli ymmärrätte.
Artturi nyökkäsi seuralaisilleen ja vastahakoisesti he luovuttivat aseensa ja saivat niistä luovutus kuitin.
- Tervetuloa Sangri La'han! Kääpiö toivotti ja kumarsi.
Artturi mietti kääpiötä sillä se taisi olla oikea ihminen mutta vain lyhyt kasvuinen, ei kääpiörotua. Sama se.
Edessä avautuva kylä oli erittäin hyvin järjestetty, kaikki talot olivat symmetrisiä, saman tyylisiä ja funktionaalisia. Rakennustyyli toi mieleen enemmän keskiajan hollantilaiset talot kuin tyypilliset marsilaiset savimajat sillä näillä oli puiset kehikot joiden välissä oli savi seinät. Tämä mahdollisti paljon isommat talot kuin yleensä.
Ihmiset tulivat iloisesti tervehtimään heitä ja he kaikki tunsivat olonsa erittäin tervetulleeksi.
Vanha rouva jopa vihjaisi että tämä oli niin mukava ja rauhallinen paikka että satunnaiset matkustajat eivät enää halunneet poistua täältä. Heini ihasteli ympäristöä ja sanoi että täällä olisi hyvä kasvattaa lapsia, vaikka olikin Marsissa.
Tämä kommentti herätti ihmisissä paljon uteliaisuutta ja niinpä Marko ja Heini kertoivat olevansa Neptunuksesta ja kyläläiset vuoroillaan kutsuivat heitä kyläänsä kunnes pormestari tuli ja ehdotti että he pitäisivät kyläntalossa isot juhlat ja kunniavieraat voisivat kertoa kosteasta maastaan heille kaikille, ja kylä taas vastapalveluksena tarjoaisivat heille kunnon aterian.
Kaikkia tämä ilahdutti, mutta kylän nimi jäi soimaan Artturin päähän, miksi se oli niin tuttu?
Silmäkulmasta Artturi oli näkevinään tumman hahmon katsovan heitä mutta kun hän kääntyi katsomaan, hahmo katosi varjoihin. Anita pöllöt rauhallisesti katsoivat heitä katolla.
Comments