Aavikko soturit
Turbaanipäinen mies katseli kiikareillaan omituisinta näkyä mitä oli ikinä elämässään nähnyt, ja varmasti omituisinta mitä ikinä tulisi näkemään.
Hän puhdisti kiikarinsa ja katsoi uudestaan. Kyllä, se oli purjelaiva. Hän ei koskaan elämässään ollut nähnyt purjelaivaa koska Marsissa ei ollut meriä eikä järviä, mutta varmasti tämä oli purjelaiva sillä hän oli kuullut niistä ja nähnyt kuvia. Ehkä kerran hän näki Saturnuslaisen ilmalaivan mutta ei ollut asiasta varma, se oli niin kaukana.
Laivalla vaikutti olevan kolme miestä, ja se liukui hiekan yli kuin se olisi vettä. Hiekka lainehti kuin vesi joten yksi asia oli varma, laivan kapteeni oli velho, ja väistämättä arkkimaagi.
Mies juoksi kapteeninsa luokse.
Ylellinen teltta oli tehty punaisesta puuvillasta ja sen lattialla oli kalliita mattoja ja tyynyjä. Kaksi hyvin vähäpukeista naista syötti haltiamiestä, antaen hänen suuhunsa rypäleitä ja aina samalla koskettaen häntä viettelevästi. Naisten silmistä näki että he eivät olleet orjia, vaan aidosti ihastuneita. Kapteenilla oli yleensä kolme kaunista naisystävää, mutta ajat olivat huonot, nyt oli vain kaksi, ja nekin tappelivat hänestä välillä. Huonot ajat.
Haltialla oli mustat rennot nahkahousut joiden ulkosivuilla oli tasaisin välimatkoin remmejä. Jaloissa ei ollut kenkiä eikä hänellä ollut paitaa. Hänen ihonsa oli lumivalkoinen ja silmät punaiset. Saman kaavan mukaan hänen pystyt ja pitkät hiuksensa olivat lumivalkoiset, ja siksi hän oli saanut nimityksen aavikon valkoinen paholainen.
- Slaine! Mahtava velho laivoineen on tulossa tänne päin!
- Mitä olen sanonut koputtamisesta, et voi syöksyä tänne ilman lupaa, sillä seksielämäni ei kuulu sinulle!
Mies kumartui maahan ja aneli armoa
- En tarkoittanut, mutta sinun on nähtävä tämä, siellä on laiva joka purjehtii hiekalla! Kolme miestä ohjaa isoa laivaa.
Haltia nousi ja hänen mielenkiintonsa heräsi.
- Haluan sen laivan, sillä saisimme helposti kaikki aarteemme Zioniin ja voisimme mennä eläkkeelle kerta heitolla! Naiset, viitat päälle.
Slaine puki huolellisesti valkoisen puuvillapaidan, ylellisen mustan aatelisnahka takin, mustat nahka hanskat ja ranskalaistyylisen kolmiohatun jossa oli mahtaileva höyhen, sekin alun perin Saturnuksesta. Hän asetti silmillensä neliönmuotoiset aurinkolasit ja laitti asevyön paikallensa ja lähti ulos naisten ja aavikkorosvonsa seuraamana.
- Se on kaksi miestä ja nainen senkin pölvästi! Slaine laukoi tuomionsa tylysti niin kuin aina. Hänen aavikkorosvonsa olivat tottuneet että hän solvasi kaikkia, myös niitä joita arvosti yli muiden. Siksi kukaan ei ottanut sitä henkilökohtaisesti mutta kuitenkin aina yrittivät välttää sitä että antaisivat syytä hänen totuuksiinsa.
Mies mumisi jotain pahoitteluja.
- Mennään! Slaine huusi. Kerää miehet ja hyökätään. Tämän jälkeen jaamme saaliin ja menemme eläkkeelle rikkaina, jokainen!
Uutisen levittyä mahtava innostus levisi miesten pariin. Rosvokapteenin alaisuudessa oli se huono puoli ettei kukaan rosvokapteeni halunnut luopua lypsylehmästään. Niin kauan kun miehet olivat nälkäisiä, he taistelivat hyvin. Jos heille antoi osuutensa saman tien, he lähtivät omille teilleen ja ehkä tulivat takaisin kun rahat oli ryypätty, ehkä ei. Osa kuolivat baaritappeluissa ollessaan liian juovuksissa puolustaakseen itseään.
Ei, heidät piti pitää selvinä ja nälkäisinä, ja pitää innostus yllä kuvailemalla joka päivä heidän rikkauksiaan kun he viimein jakaisivat saaliin. Se oli ainoa menestyksen tie.
- Muistakaa, hyökätään hiljaa, hyökätään läheltä. Jos velho näkee teidät hän muuttaa teidät sanalla siaksi! Jos mahdollista, hyökätkää aina takaa päin. Velhot yleensä kulkevat palvelijoiden tai orjien kanssa, mutta varokaa, hänellä voi olla oppipoika. Nainen on varmaan velhon aivopesty seksiorja, joten hänestä ei ole vaaraa.
Pitäkää huolta itsestänne.
Laivalla
-Marko, Heini.
Artturi, nyt jo 18 vuotiaan näköinen, kutsui toverinsa luokseen.
- Pyydän teitä nyt piiloutumaan kannen alle. Meidän kimppuumme hyökkää pian lauma roistoja.
Huomasitteko kuinka Anita-pöllö on pyörinyt tuon kohdan yllä jo jonkin aikaa.
Artturi osoitti taivaalle.
- Siellä on rosvokapteeni Slaine, ja hänen iloiset kumppaninsa. En halua vahingoittaa hänen miehiään joten pyydän että vältätte taistelua ja jos joku pääsee kannen alle niin tyrmätkää hänet, älkää tappako. Onnistuuko?
Haltiat nyökyttelivät itsevarmana. He olivat jo nähneet kaiken näköistä ja yksi rosvojoukko ei tuntunut pahalta.
- Menkää nyt opetuslapseni. Taistelu alkaa pian.
Artturilla oli mustat vaatteet ja musta viitta, ja hän nosti ison hupun päälleen ja Samin taistelukeihäs lensi hänen käteensä. Haltiat katosivat laivan alle.
Artturi jäi seisomaan laivan keskelle kun laiva purjehti ison dyynin huipulle. Juuri sillä hetkellä iso joukko aseistautuneita miehiä juoksi laivan luo ja kiipesivät laivan kylkiä pitkin ylös ja kaikessa hiljaisuudessa hiippailivat Artturin taakse veitset esillä. Laiva alkoi liukua alamäkeä vauhdilla kun Artturi väänsi keihään vipua ympäri ja keihäs alkoi hohtaa sinisenä keskiosaa lukuun ottamatta.
Aika vanha merimies jolta puuttui suurin osa hampaista aikoi tarttua poikaa leuasta ja katkaista kurkku sai kunnian olla ensimmäinen joka sai maistaa muinaisia taistelutaitoja joiden opetukset olivat unohtuneet vuosituhansia sitten. Poika joka piti silmiään kiinni pyörähti ja iski kepin miehen vatsaan jonka seurauksena hän lensi kymmenen metriä hiekalle. Liike jatkui iskien seuraavan rosvon pois kannelta yhtä isolla kaarella.
Miehiä tuli lakkaamatonta syöttöä ja jokainen lensi uskomattomassa kaaressa Samin keihään kinesteettisen voimakentän heittämänä. Parinkymmenen miehen lennettyä ison kaaren saattelemana ilman että yksikään oli naarmuttanut nuorta miestä, he viimein luovuttivat ja pitivät etäisyyttä.
Silloin Slaine päätti tehdä asialle jotain. Hänen kaulassaan roikkuivat sekä kultainen Mars merkki että hopeinen Venus merkki. Hän oli tunnustettu pappi molemmissa kirkoissa eli hän oli mestari tason soturi ja viettelijä. Nyt oli aika todistaa hänen taitonsa ja hänen kätensä hikoilivat.
Velhosoturi. Ne olivat harvinaisia ja vaarallisia. Velhoja jotka keskittivät kaiken magian taitonsa ja voimansa siten että se voimisti heidän taistelukykyään. Tuo keihäs oli selvästi velhon vahvin taikaesine joten se piti ottaa pois.
Rauhallisesti Slaine eteni Artturin luo ja kun tämä iski häntä keihäällä keskivartaloon haltia pyörähti maahan taaksepäin, teki niskalenkin ja hypähti yllättäen takaisin onnistuen torjua seuraava isku Saillaan ja hän taivutti keihään nuoren miehen käsistä kokeneen soturin tappavalla rutiinilla.
Haltia iski miestä hopeisella taika miekallaan jossa salamat risteilivät ylös ja alas, mutta huomasi vain lentävänsä isossa kaaressa laivan kantta taaksepäin.
Mies ei ollutkaan velho, hän oli telepaatti. Telepaateissa oli jotain pelottavaa. Heidän ei tarvinnut istua kaiket illat lukemassa pölyisiä kirjojaan, he oppivat taitonsa käyttämällä. Telekinesia voimat toimivat saumattomasti taistelutaitojen kanssa yhteen, ja kyky vaikuttaa ajatuksiin ja tunteisiin oli pelottava kyky.
Koska miehelle ei saanut antaa aikaa käyttää telepatiaansa häneen, Slaine heitti tikarin saman tien kun lennähti ilmalennon jälkeen jaloilleen. Sitten hän juoksi telepaattia päin ja heitti saman tikarin uudestaan kun se välähti hänen käteensä uudestaan. Tikari tele siirtyi hänen käteensä heti kun se osui ja tällä kertaa se osui laivan mastoon.
Mies sai keihäänsä takaisin ja haltia kiroili. Ja sitten alkoi mieletön taistelu. Vuosisatojen taistelukokemus kohtasi vuosituhansien kokemuksen, ja vain harvat todistajista pystyivät erottamaan pienet nyanssit heidän taidoissaan.
Mies pyrki välttämään haltian vahingoittamista ja haltia koitti kaikilla tuntemillaan siisteillä ja likaisilla tempuilla tappamaan ihmistä.
Se tasoitti taistelua enemmän kuin tarpeeksi. Pian he huomasivat taistelevansa laivan mastoissa ja tilanne alkoi muuttua edulliseksi haltialle jolla oli lyhyemmät aseet.
Lopulta mies torjui keihäällään miekan iskun, päästi keihäästä irti ja nappasi yhdellä kädellään haltian miekkaranteesta kiinni ja toisella kädellään Sai kädestä kiinni.
He seisoivat laivan mastolla pelkästään Artturin telekineettisen voiman avulla.
Artturi pumppasi voimaa lihaksiinsa kunnes sai väännettyä haltian kädet yhteen ja kauhu alkoi nousta haltian silmiin. Tässäkö oli aavikon valkoisen paholaisen loppu?
Artturi tiputti haltian aseet maahan ja nosti hänet ilmaan tahdon voimallaan ja piti häntä ilmassa.
- No Slaine von Mithrangar Mardon. Missä on kompassi?
Hämmennys hehkui haltian silmissä.
- Mikä kompassi??
Artturi keskittyi ja keskitti tahtonsa.
- Ai se kompassi, vaihdoin sen kapteeni Barbosan kanssa. Sain hänen rosvojoukkonsa ja aarteensa, ja hän sai sen typerän kompassin joka vei minua vaikeuksista toisiin.
- Kompassi näyttää sinulle missä on se mitä toivot, onko ehkä niin että toivot aina vääriä asioita?
Artturi hymyili.
- Ehkä, mutta nyt toivoisin että säästäisit henkeni arvoisa siniverinen.
Artturi valutti vertaan ranteestaan.
- En ole siniverinen, kuten näet. Olen jotain muuta, ja henkesi on minulle arvokas niin kauan kun pystyt johdattamaan minut kompassin luo. Kuten ehkä huomasit, en ole surmannut yhtään miehistäsi, enkä aio surmata sinua. Jokainen ihmis ja muu henki on minulle arvokas, sillä jonain päivänä minusta tulee kaikkien ihmisten ja ihmistenkaltaisten kuningas ja jokainen kuolema vähentää valtaani. Olen siis itsekäs.
Pari leijui alas.
Slaine sanoi
- Minä ja iloinen joukkioni on käytössäsi. Tiedän vain että Barbosa lähti etsimään Samin temppeliä. Löysin sen kerran ja sain tietää ettei punaverisillä ole sinne asiaa. Sen päälle on rakennettu velhojen koulu ja kuten varmaan tiedät, velhot ovat sen verran vainoharhaista porukkaa että koulun lähistö on täynnä suojataikoja. Mahdotonta mennä sisään ilman kutsua.
Artturi hymyili
- Mikään ei ole minulle mahdotonta. Tee kuten lupasit ja jaa aarteesi miesten kanssa. Huomen aamuna lähdet kanssamme etsimään Barbosaa.
Haltia kumarsi
- Kuten tahdot, kiitän armostanne.
Valkoinen pöllö laskeutui laivan kannelle. Se nokki rosvoa jolta oli niskat murtuneet kun se oli lentänyt laivan seinää vasten hurjalla voimalla. Lintu laskeutui miehen naamalle ja laski pienen valkoisen munan miehen suuhun ja sulki sen.
Hän puhdisti kiikarinsa ja katsoi uudestaan. Kyllä, se oli purjelaiva. Hän ei koskaan elämässään ollut nähnyt purjelaivaa koska Marsissa ei ollut meriä eikä järviä, mutta varmasti tämä oli purjelaiva sillä hän oli kuullut niistä ja nähnyt kuvia. Ehkä kerran hän näki Saturnuslaisen ilmalaivan mutta ei ollut asiasta varma, se oli niin kaukana.
Laivalla vaikutti olevan kolme miestä, ja se liukui hiekan yli kuin se olisi vettä. Hiekka lainehti kuin vesi joten yksi asia oli varma, laivan kapteeni oli velho, ja väistämättä arkkimaagi.
Mies juoksi kapteeninsa luokse.
Ylellinen teltta oli tehty punaisesta puuvillasta ja sen lattialla oli kalliita mattoja ja tyynyjä. Kaksi hyvin vähäpukeista naista syötti haltiamiestä, antaen hänen suuhunsa rypäleitä ja aina samalla koskettaen häntä viettelevästi. Naisten silmistä näki että he eivät olleet orjia, vaan aidosti ihastuneita. Kapteenilla oli yleensä kolme kaunista naisystävää, mutta ajat olivat huonot, nyt oli vain kaksi, ja nekin tappelivat hänestä välillä. Huonot ajat.
Haltialla oli mustat rennot nahkahousut joiden ulkosivuilla oli tasaisin välimatkoin remmejä. Jaloissa ei ollut kenkiä eikä hänellä ollut paitaa. Hänen ihonsa oli lumivalkoinen ja silmät punaiset. Saman kaavan mukaan hänen pystyt ja pitkät hiuksensa olivat lumivalkoiset, ja siksi hän oli saanut nimityksen aavikon valkoinen paholainen.
- Slaine! Mahtava velho laivoineen on tulossa tänne päin!
- Mitä olen sanonut koputtamisesta, et voi syöksyä tänne ilman lupaa, sillä seksielämäni ei kuulu sinulle!
Mies kumartui maahan ja aneli armoa
- En tarkoittanut, mutta sinun on nähtävä tämä, siellä on laiva joka purjehtii hiekalla! Kolme miestä ohjaa isoa laivaa.
Haltia nousi ja hänen mielenkiintonsa heräsi.
- Haluan sen laivan, sillä saisimme helposti kaikki aarteemme Zioniin ja voisimme mennä eläkkeelle kerta heitolla! Naiset, viitat päälle.
Slaine puki huolellisesti valkoisen puuvillapaidan, ylellisen mustan aatelisnahka takin, mustat nahka hanskat ja ranskalaistyylisen kolmiohatun jossa oli mahtaileva höyhen, sekin alun perin Saturnuksesta. Hän asetti silmillensä neliönmuotoiset aurinkolasit ja laitti asevyön paikallensa ja lähti ulos naisten ja aavikkorosvonsa seuraamana.
- Se on kaksi miestä ja nainen senkin pölvästi! Slaine laukoi tuomionsa tylysti niin kuin aina. Hänen aavikkorosvonsa olivat tottuneet että hän solvasi kaikkia, myös niitä joita arvosti yli muiden. Siksi kukaan ei ottanut sitä henkilökohtaisesti mutta kuitenkin aina yrittivät välttää sitä että antaisivat syytä hänen totuuksiinsa.
Mies mumisi jotain pahoitteluja.
- Mennään! Slaine huusi. Kerää miehet ja hyökätään. Tämän jälkeen jaamme saaliin ja menemme eläkkeelle rikkaina, jokainen!
Uutisen levittyä mahtava innostus levisi miesten pariin. Rosvokapteenin alaisuudessa oli se huono puoli ettei kukaan rosvokapteeni halunnut luopua lypsylehmästään. Niin kauan kun miehet olivat nälkäisiä, he taistelivat hyvin. Jos heille antoi osuutensa saman tien, he lähtivät omille teilleen ja ehkä tulivat takaisin kun rahat oli ryypätty, ehkä ei. Osa kuolivat baaritappeluissa ollessaan liian juovuksissa puolustaakseen itseään.
Ei, heidät piti pitää selvinä ja nälkäisinä, ja pitää innostus yllä kuvailemalla joka päivä heidän rikkauksiaan kun he viimein jakaisivat saaliin. Se oli ainoa menestyksen tie.
- Muistakaa, hyökätään hiljaa, hyökätään läheltä. Jos velho näkee teidät hän muuttaa teidät sanalla siaksi! Jos mahdollista, hyökätkää aina takaa päin. Velhot yleensä kulkevat palvelijoiden tai orjien kanssa, mutta varokaa, hänellä voi olla oppipoika. Nainen on varmaan velhon aivopesty seksiorja, joten hänestä ei ole vaaraa.
Pitäkää huolta itsestänne.
Laivalla
-Marko, Heini.
Artturi, nyt jo 18 vuotiaan näköinen, kutsui toverinsa luokseen.
- Pyydän teitä nyt piiloutumaan kannen alle. Meidän kimppuumme hyökkää pian lauma roistoja.
Huomasitteko kuinka Anita-pöllö on pyörinyt tuon kohdan yllä jo jonkin aikaa.
Artturi osoitti taivaalle.
- Siellä on rosvokapteeni Slaine, ja hänen iloiset kumppaninsa. En halua vahingoittaa hänen miehiään joten pyydän että vältätte taistelua ja jos joku pääsee kannen alle niin tyrmätkää hänet, älkää tappako. Onnistuuko?
Haltiat nyökyttelivät itsevarmana. He olivat jo nähneet kaiken näköistä ja yksi rosvojoukko ei tuntunut pahalta.
- Menkää nyt opetuslapseni. Taistelu alkaa pian.
Artturilla oli mustat vaatteet ja musta viitta, ja hän nosti ison hupun päälleen ja Samin taistelukeihäs lensi hänen käteensä. Haltiat katosivat laivan alle.
Artturi jäi seisomaan laivan keskelle kun laiva purjehti ison dyynin huipulle. Juuri sillä hetkellä iso joukko aseistautuneita miehiä juoksi laivan luo ja kiipesivät laivan kylkiä pitkin ylös ja kaikessa hiljaisuudessa hiippailivat Artturin taakse veitset esillä. Laiva alkoi liukua alamäkeä vauhdilla kun Artturi väänsi keihään vipua ympäri ja keihäs alkoi hohtaa sinisenä keskiosaa lukuun ottamatta.
Aika vanha merimies jolta puuttui suurin osa hampaista aikoi tarttua poikaa leuasta ja katkaista kurkku sai kunnian olla ensimmäinen joka sai maistaa muinaisia taistelutaitoja joiden opetukset olivat unohtuneet vuosituhansia sitten. Poika joka piti silmiään kiinni pyörähti ja iski kepin miehen vatsaan jonka seurauksena hän lensi kymmenen metriä hiekalle. Liike jatkui iskien seuraavan rosvon pois kannelta yhtä isolla kaarella.
Miehiä tuli lakkaamatonta syöttöä ja jokainen lensi uskomattomassa kaaressa Samin keihään kinesteettisen voimakentän heittämänä. Parinkymmenen miehen lennettyä ison kaaren saattelemana ilman että yksikään oli naarmuttanut nuorta miestä, he viimein luovuttivat ja pitivät etäisyyttä.
Silloin Slaine päätti tehdä asialle jotain. Hänen kaulassaan roikkuivat sekä kultainen Mars merkki että hopeinen Venus merkki. Hän oli tunnustettu pappi molemmissa kirkoissa eli hän oli mestari tason soturi ja viettelijä. Nyt oli aika todistaa hänen taitonsa ja hänen kätensä hikoilivat.
Velhosoturi. Ne olivat harvinaisia ja vaarallisia. Velhoja jotka keskittivät kaiken magian taitonsa ja voimansa siten että se voimisti heidän taistelukykyään. Tuo keihäs oli selvästi velhon vahvin taikaesine joten se piti ottaa pois.
Rauhallisesti Slaine eteni Artturin luo ja kun tämä iski häntä keihäällä keskivartaloon haltia pyörähti maahan taaksepäin, teki niskalenkin ja hypähti yllättäen takaisin onnistuen torjua seuraava isku Saillaan ja hän taivutti keihään nuoren miehen käsistä kokeneen soturin tappavalla rutiinilla.
Haltia iski miestä hopeisella taika miekallaan jossa salamat risteilivät ylös ja alas, mutta huomasi vain lentävänsä isossa kaaressa laivan kantta taaksepäin.
Mies ei ollutkaan velho, hän oli telepaatti. Telepaateissa oli jotain pelottavaa. Heidän ei tarvinnut istua kaiket illat lukemassa pölyisiä kirjojaan, he oppivat taitonsa käyttämällä. Telekinesia voimat toimivat saumattomasti taistelutaitojen kanssa yhteen, ja kyky vaikuttaa ajatuksiin ja tunteisiin oli pelottava kyky.
Koska miehelle ei saanut antaa aikaa käyttää telepatiaansa häneen, Slaine heitti tikarin saman tien kun lennähti ilmalennon jälkeen jaloilleen. Sitten hän juoksi telepaattia päin ja heitti saman tikarin uudestaan kun se välähti hänen käteensä uudestaan. Tikari tele siirtyi hänen käteensä heti kun se osui ja tällä kertaa se osui laivan mastoon.
Mies sai keihäänsä takaisin ja haltia kiroili. Ja sitten alkoi mieletön taistelu. Vuosisatojen taistelukokemus kohtasi vuosituhansien kokemuksen, ja vain harvat todistajista pystyivät erottamaan pienet nyanssit heidän taidoissaan.
Mies pyrki välttämään haltian vahingoittamista ja haltia koitti kaikilla tuntemillaan siisteillä ja likaisilla tempuilla tappamaan ihmistä.
Se tasoitti taistelua enemmän kuin tarpeeksi. Pian he huomasivat taistelevansa laivan mastoissa ja tilanne alkoi muuttua edulliseksi haltialle jolla oli lyhyemmät aseet.
Lopulta mies torjui keihäällään miekan iskun, päästi keihäästä irti ja nappasi yhdellä kädellään haltian miekkaranteesta kiinni ja toisella kädellään Sai kädestä kiinni.
He seisoivat laivan mastolla pelkästään Artturin telekineettisen voiman avulla.
Artturi pumppasi voimaa lihaksiinsa kunnes sai väännettyä haltian kädet yhteen ja kauhu alkoi nousta haltian silmiin. Tässäkö oli aavikon valkoisen paholaisen loppu?
Artturi tiputti haltian aseet maahan ja nosti hänet ilmaan tahdon voimallaan ja piti häntä ilmassa.
- No Slaine von Mithrangar Mardon. Missä on kompassi?
Hämmennys hehkui haltian silmissä.
- Mikä kompassi??
Artturi keskittyi ja keskitti tahtonsa.
- Ai se kompassi, vaihdoin sen kapteeni Barbosan kanssa. Sain hänen rosvojoukkonsa ja aarteensa, ja hän sai sen typerän kompassin joka vei minua vaikeuksista toisiin.
- Kompassi näyttää sinulle missä on se mitä toivot, onko ehkä niin että toivot aina vääriä asioita?
Artturi hymyili.
- Ehkä, mutta nyt toivoisin että säästäisit henkeni arvoisa siniverinen.
Artturi valutti vertaan ranteestaan.
- En ole siniverinen, kuten näet. Olen jotain muuta, ja henkesi on minulle arvokas niin kauan kun pystyt johdattamaan minut kompassin luo. Kuten ehkä huomasit, en ole surmannut yhtään miehistäsi, enkä aio surmata sinua. Jokainen ihmis ja muu henki on minulle arvokas, sillä jonain päivänä minusta tulee kaikkien ihmisten ja ihmistenkaltaisten kuningas ja jokainen kuolema vähentää valtaani. Olen siis itsekäs.
Pari leijui alas.
Slaine sanoi
- Minä ja iloinen joukkioni on käytössäsi. Tiedän vain että Barbosa lähti etsimään Samin temppeliä. Löysin sen kerran ja sain tietää ettei punaverisillä ole sinne asiaa. Sen päälle on rakennettu velhojen koulu ja kuten varmaan tiedät, velhot ovat sen verran vainoharhaista porukkaa että koulun lähistö on täynnä suojataikoja. Mahdotonta mennä sisään ilman kutsua.
Artturi hymyili
- Mikään ei ole minulle mahdotonta. Tee kuten lupasit ja jaa aarteesi miesten kanssa. Huomen aamuna lähdet kanssamme etsimään Barbosaa.
Haltia kumarsi
- Kuten tahdot, kiitän armostanne.
Valkoinen pöllö laskeutui laivan kannelle. Se nokki rosvoa jolta oli niskat murtuneet kun se oli lentänyt laivan seinää vasten hurjalla voimalla. Lintu laskeutui miehen naamalle ja laski pienen valkoisen munan miehen suuhun ja sulki sen.
Comments