Silverin maailma, kappale 8.2.
Seuraavana aamuna
Anita valmisteli aamiaista.
- siinä sinulle juustoleipää Artturi kulta.
- mielenkiintoista, miten sitä syödään, kysyi Artturi.
Anita katsoi häntä pari sekunttia kysyvästi, ja sitten puraisi leivästä palan. Artturin ilme kirkastui.
Anita-heitutti päätään ja mutisi jotain hulluista Saturnuslaisista.
Juustovoileipä oli erittäin hyvää, miksiköhän äiti ei koskaan laittanut hänelle sellaista. Ehkä siksi että viljeleminen ei ollut helppoa lentävässä puussa, saturnuslaiset keräilivät, elivät hedelmillä ja pähkinöillä. Ja linnuilla.
Laiva kuurattiin kuntoon, matkalaiset hyvästelivät tutkimusasema Hermeksen, ja jättivät kääpiöt korjauspuuhiinsa.
Kaikille oli hommattu villainen valkoinen viitta, turkis asusteet, turkisvuoratut saappaat ja käsineet, hattu, ja Lauri heilutteli päätään.
- nämä ei riitä, hän mutisi itsekseen.
Vaikka Artturi ajatteli asujen olevan hieman yliampuvia, uskoi hän Lauria ja tutki taikasauvaansa.
Hän etsi talveen liittyviä asioita, mutta ei lyötänyt. Viimein hän löysi voimakenttävyön joka kuvauksen mukaan suojasi 'ulkopuolisilta voimilta', ja päätti kokeilla.
Hän uhrasi tikarinsa vyötänsä varten ja laittoi tikarin ja siemenen puiseen kulhoon.
Viikko meni vauhdilla ja tylsästi. Neptunuksen tuulet olivat pelottavan voimakkaita, eikä laivalla ollut muuta tekemistä kuin korjata alati rikkoutuvia purjeita ja siivota.
Kunnes Eki löysi jotain kaukoputkellaan.
- OHOI MIEHISTÖ! Maata näkyvissä!
Hetken hiljaisuuden jälkeen miehistö alkoi nauraa, maakrapu joku kommentoi, ulkomaailmainen sanoi toinen. Eihän poseidonin valtakunnassa maata ollut.
Pian Eki tajusi huudahduksen ja punehtui.
- katso ite! Hän huudahti Laurille ja Laurihan katsoi.
- Ei se mitään maata ole, mutta selvästi asutusta, ajelehtijoita, mutta omituisen paljon savupiippuja.
Ekin kiinnostus heräsi.
- Shangri-La hän sanoi.
Lauri kohotti kulmiaan.
- Shangri-La, Neptunuksen kuuluisin örkki kaupunki, legendaarisen sivistyksen koti, idealistinen yhteisö jonka rauhaarakastavat örkit perustivat aikoja sitten, pääasiassa filosofeja he olivat, ja sinne rakentui ennen näkemätön tieteen ja taiteen keskus. Lapsena pidin sitä vain satuna mutta myöhemmin kuulin että se todella on olemassa. Ehkä tuo on Shangri-La! Meidän pitää mennä katsomaan sitä, tälläistä tilaisuutta ei tule kuin kerran elämässä.
- onneksi, mutisi Lauri.
Ensimmäistä kertaa Lauri näki vihaa Ekin silmissä.
- Onneksi! Te kaikki pidätte örkkejä raakalaisina, vaikka meillä on tiedettä ja taidetta joista te vain uneksitte, me ehkä elämme lyhyemmän ajan kuin te mutta ainakin me elämme sen täysin rinnoin eikä vain uneksita elävämme. Te pitkäikäiset tuhlaatte elämänne, sadassa vuodessa saatte aikaan saman kuin mitä örkki kymmenessä vuodessa. Marsissa örkit sotivat paljon koska sodan jumala Ares yllyttää kaikki kansat, ihmiset kuin örkitkin taistelemaan toisiaan vastaan. Mutta täällä, missä Neptunus vallitsee, ei tarvitse sotia, ja siksi örkitkin voivat elää rauhallisesti ihmisten ja kääpiöiden rinnalla. Tämä on Utopia, ja minun pitää nähdä se.
- No ei se nyt käy, liian riskialtista. sanoi lauri.
Artturi tuli heidän väliinsä.
- Minäkin haluan nähdä tämän Shangri-Lan, jos se ei hirveästi haittaa. Käydään vain lyhyesti, ehkä voimme käydä heidän kanssaan kauppaa, jos heillä olisi parempia talvivaatteita kuin meillä, ja minulla on vielä kultaa mukanani.
Miehistö näytti harmistuneelta, mutta hassua kyllä, teini-ikäinen poika tosiaankin oli heidän kapteeninsa, ja he alistuivat kohtaloonsa uteliaisuudesta jota kukaan ei uskaltanut tunnustaa.
- Shangri-La sitten kapteeni, mutta jos siitä tulee verilöyly, veri on sinun käsissäsi poikanen.
Eki nosti konekiväärinsä ilmaan,
- Minä lupaan suojella teitä, kenelläkään ei ole yhtä hyvää asetta, ei örkillä tai kääpiöllä kuin tämä MP16 jonka tein Merkuriuksessa.
- Mistä se nimi tulee, kysyi artturi.
- Maria Powolny, MP, oli isoäitini joka eli kuusitoista vuotiaaksi. Sukuni on pitkä-ikäistä. Toivon hänen sitkeytensä siirtyvän tähän aseeseen, siksi tein sen kokonaan titaanista. Tämä ei hajoa kulutuksesta.
- ihan hyvä jos kestää kuusitoista vuotta, kääpiö musketit tahtovat kulua nopeammin kun niissä on paljon puuta, mutta hyvissä käsissä ne kestävät vuosi kymmeniä.
Pari intoitui tekniseen keskusteluun joka alkoi unettaa ympäröiviä haltioita ja ihmisiä, ja Artturi alkoi suunnata laivan Shangri-La:ta kohden.
Anita valmisteli aamiaista.
- siinä sinulle juustoleipää Artturi kulta.
- mielenkiintoista, miten sitä syödään, kysyi Artturi.
Anita katsoi häntä pari sekunttia kysyvästi, ja sitten puraisi leivästä palan. Artturin ilme kirkastui.
Anita-heitutti päätään ja mutisi jotain hulluista Saturnuslaisista.
Juustovoileipä oli erittäin hyvää, miksiköhän äiti ei koskaan laittanut hänelle sellaista. Ehkä siksi että viljeleminen ei ollut helppoa lentävässä puussa, saturnuslaiset keräilivät, elivät hedelmillä ja pähkinöillä. Ja linnuilla.
Laiva kuurattiin kuntoon, matkalaiset hyvästelivät tutkimusasema Hermeksen, ja jättivät kääpiöt korjauspuuhiinsa.
Kaikille oli hommattu villainen valkoinen viitta, turkis asusteet, turkisvuoratut saappaat ja käsineet, hattu, ja Lauri heilutteli päätään.
- nämä ei riitä, hän mutisi itsekseen.
Vaikka Artturi ajatteli asujen olevan hieman yliampuvia, uskoi hän Lauria ja tutki taikasauvaansa.
Hän etsi talveen liittyviä asioita, mutta ei lyötänyt. Viimein hän löysi voimakenttävyön joka kuvauksen mukaan suojasi 'ulkopuolisilta voimilta', ja päätti kokeilla.
Hän uhrasi tikarinsa vyötänsä varten ja laittoi tikarin ja siemenen puiseen kulhoon.
Viikko meni vauhdilla ja tylsästi. Neptunuksen tuulet olivat pelottavan voimakkaita, eikä laivalla ollut muuta tekemistä kuin korjata alati rikkoutuvia purjeita ja siivota.
Kunnes Eki löysi jotain kaukoputkellaan.
- OHOI MIEHISTÖ! Maata näkyvissä!
Hetken hiljaisuuden jälkeen miehistö alkoi nauraa, maakrapu joku kommentoi, ulkomaailmainen sanoi toinen. Eihän poseidonin valtakunnassa maata ollut.
Pian Eki tajusi huudahduksen ja punehtui.
- katso ite! Hän huudahti Laurille ja Laurihan katsoi.
- Ei se mitään maata ole, mutta selvästi asutusta, ajelehtijoita, mutta omituisen paljon savupiippuja.
Ekin kiinnostus heräsi.
- Shangri-La hän sanoi.
Lauri kohotti kulmiaan.
- Shangri-La, Neptunuksen kuuluisin örkki kaupunki, legendaarisen sivistyksen koti, idealistinen yhteisö jonka rauhaarakastavat örkit perustivat aikoja sitten, pääasiassa filosofeja he olivat, ja sinne rakentui ennen näkemätön tieteen ja taiteen keskus. Lapsena pidin sitä vain satuna mutta myöhemmin kuulin että se todella on olemassa. Ehkä tuo on Shangri-La! Meidän pitää mennä katsomaan sitä, tälläistä tilaisuutta ei tule kuin kerran elämässä.
- onneksi, mutisi Lauri.
Ensimmäistä kertaa Lauri näki vihaa Ekin silmissä.
- Onneksi! Te kaikki pidätte örkkejä raakalaisina, vaikka meillä on tiedettä ja taidetta joista te vain uneksitte, me ehkä elämme lyhyemmän ajan kuin te mutta ainakin me elämme sen täysin rinnoin eikä vain uneksita elävämme. Te pitkäikäiset tuhlaatte elämänne, sadassa vuodessa saatte aikaan saman kuin mitä örkki kymmenessä vuodessa. Marsissa örkit sotivat paljon koska sodan jumala Ares yllyttää kaikki kansat, ihmiset kuin örkitkin taistelemaan toisiaan vastaan. Mutta täällä, missä Neptunus vallitsee, ei tarvitse sotia, ja siksi örkitkin voivat elää rauhallisesti ihmisten ja kääpiöiden rinnalla. Tämä on Utopia, ja minun pitää nähdä se.
- No ei se nyt käy, liian riskialtista. sanoi lauri.
Artturi tuli heidän väliinsä.
- Minäkin haluan nähdä tämän Shangri-Lan, jos se ei hirveästi haittaa. Käydään vain lyhyesti, ehkä voimme käydä heidän kanssaan kauppaa, jos heillä olisi parempia talvivaatteita kuin meillä, ja minulla on vielä kultaa mukanani.
Miehistö näytti harmistuneelta, mutta hassua kyllä, teini-ikäinen poika tosiaankin oli heidän kapteeninsa, ja he alistuivat kohtaloonsa uteliaisuudesta jota kukaan ei uskaltanut tunnustaa.
- Shangri-La sitten kapteeni, mutta jos siitä tulee verilöyly, veri on sinun käsissäsi poikanen.
Eki nosti konekiväärinsä ilmaan,
- Minä lupaan suojella teitä, kenelläkään ei ole yhtä hyvää asetta, ei örkillä tai kääpiöllä kuin tämä MP16 jonka tein Merkuriuksessa.
- Mistä se nimi tulee, kysyi artturi.
- Maria Powolny, MP, oli isoäitini joka eli kuusitoista vuotiaaksi. Sukuni on pitkä-ikäistä. Toivon hänen sitkeytensä siirtyvän tähän aseeseen, siksi tein sen kokonaan titaanista. Tämä ei hajoa kulutuksesta.
- ihan hyvä jos kestää kuusitoista vuotta, kääpiö musketit tahtovat kulua nopeammin kun niissä on paljon puuta, mutta hyvissä käsissä ne kestävät vuosi kymmeniä.
Pari intoitui tekniseen keskusteluun joka alkoi unettaa ympäröiviä haltioita ja ihmisiä, ja Artturi alkoi suunnata laivan Shangri-La:ta kohden.
Comments