Atorin tarinoita

Ukki otti korttipakan käteensä ja selasi niitä. Otin omani esiin ja kysyin - Mitä nämä kortit on? Löysin nämä yhdestä divarista, ja tunnistin sinut heti. Ukki otti korttipakkani ja hänen vasen kulmakarvansa nousi. - Puhuimme sinun tuomisesta Arkadiaan NoitaAkan kanssa, ja ilmeisesti hän on käynyt maapallolla ja seurannut sinua. Tämä on todennäköisesti häneltä. Amelian käsialaa, varmaan hänen tekemä. - Mutta miksi? Seurapeli? kysyin. Ukki katsoi minua hetken hämmentyneenä ja alkoi sitten nauraa. - Ei toki, en ehtinyt kertoa sinulle korttimagiasta. Hän levitti kortit pöydälle ja palautti minun korttini minulle. - Pidä ne tallessa, pidä ne piilossa. Sitten hän otti yhden kortin käteensä ja näytti sen minulle. - Tässä kortissa on kuva, se kuva siirtyy mieleesi ja luo yhteyden mielessäsi kohteeseen. Maapallolla tämä yhteys on vain ajatus, mutta täällä ajatuksilla on voimaa. Henkilö joka on tutustunut korttimagiaan pystyy luomaan aidon henkisen ja fyysisen yhteyden kortissa esiintyvään henki...

Minkälaisen linnan sinä rakentaisit jos budjettisi olisi rajaton? Valkoista marmoria koko linna, laittaisit sen korkean vuoren huipulle niin että se on juuri pilvien yläpuolella siten että se näyttää kelluvan keskellä pilvimerta? Tekisit siitä niin ison että se peittää koko vuoren huipun? Näin Ukkini ainakin teki. Se mitä näin astuessani ukin linnaan oli henkeäsalpaavaa. Valkoisesta marmorista tehty linna joka oli kaupungin kokoinen, ja olin varma että näin taivaanrannassa lentäviä lohikäärmeitä lemmen lennossaan. Salissa oli sotilaita kultaiset ja hopeiset varusteet päällä, ja he kaikki olivat kauniita ja ylpeitä, ja ilmeestään päätellen valmiita kuolemaan kuninkaansa puolesta. - Tervetuloa Olympus vuorelle ja Arkadiaan Artturi Hyvä. Näin ukki tervehti minua ja tajusin että tapasin hänet ensimmäistä kertaa elämässäni. Tämä henkilö edessäni ei ollut se ukki jota kävin tapaamassa isovanhempieni luona. Tämä ei ollut se ukki joka teki minuun lapsena vaikutuksen ja jota o...

Mikä päivä tänään on? Kännykän akku on tyhjä, ei kalenteria, luulisin että kuukausi on kulunut. Kirjoitetaan nyt muistiin mitä muistan ennenkuin unohdan kaiken. Eli menin sitten siihen hökkeliin sisälle. Omituisen kodikas, joku oli ihan oikeasti asunut siellä, ei se ollut mikään kesämökki. Mökin seinällä oli pölyinen taulu, ja kun pyyhin siitä pölyt, löysin, yllätys yllätys, kuningas ukin taulun. Katsoin sitä pitkään ja mietin kirjan tarinaa. Taulu oli portti Arkadiaan. Oliko tämä painajaisteni vai unelmien toteutuma? Ehkä molempien. Hitaasti kohotin tärisevän käteni taulua kohti ja odotin jotain välähdystä, maan tärinää, enkeli kuoroa. Ei mitään. Käännyin pois ja kuulin äänen. - Uskotko keijuihin? Käännyin ja katsoin taulua, ei mitään muutosta, kohotin käteni uudestaan tällä kertaa uskoen. Ukki hymyili ja kohotti kätensä minua kohti ja veti minut Arkadiaan.

Päivä yksi. Ei minusta ole vaeltajaksi, täällä on kylmä, mulla on nälkä, ja valoa on vain pari tuntia päivässä. Miksi tulin tänne. Päivä kaksi. Kirjan mukaan minun pitäisi nähdä täältä laakso jossa on mökki, löysin laakson, en mökkiä. Onneksi täällä ei ole kenttää, vaimo on ihan varma että olen mennyt hulluksi. Niin minäkin. Päivä kolme. Löysin mökin. En oikein uskalla mennä sisään mutta kai minun pitää ennenkuin tulee pimeää. Toivottavasti jatkan tätä päiväkirjaa huomenna.

Niin siinä sitten kävi että menin ukin luo. Eikä hän tiennyt mitään kirjasta, taulun hän muisti mutta kertoi että ei tiennyt miksi se oli ilmestynyt hänen työpaikalleen eikä se ollut siellä pitkään. Hän ei tiennyt Arkadiasta mitään ja koko ajan odotti milloin kertoisin mitä ajoin takaa. Kuitenkin mummi muisti sen kun ukki oli ollut monta päivää pois ja he olivat riidelleet, silloin mummi odotti Hekiä. Sen jälkeen ukki oli muuttunut rauhallisemmaksi, mutta seksi elämä oli vähän latistunut. Jätin asian rauhaan ja mietin että kuka tässä olikaan hullu, minä, vai maailma. Todennäköisyys oli pahasti minua vastaan. Surullisena menin kotiin ja katsoin vielä kirjaa. Se oli tosi outoa, siis aidosti outoa. Kirjaan oli ilmestynyt kuva Kuningas Nilsistä, ja sen alla kuvateksti: Kuningas Nils Avalonin valtiaana. Päätin seuraavana päivänä mennä takaisin divariin kysymään kirjasta. Niinpä menin samaan paikkaan, löysin kahvilan. Kysyin kahvilasta milloin se oli tänne tullut, vastaus oli että kolme vuot...

Otin kirjan esiin vasta ratikassa sillä satoi vettä, kuvitelkaa, joulukuussa vesisade. Miksi vein rullaluistimet kellariin?? Huomasin punaisella kirjailulla kirjan kannessa nimen Satumaa . Avasin kirjan ja aloin lukea. On ihanaa olla kotona ja tehdä töitä. Firmalla menee ihan hyvin, vaimo on taas raskaana. Kirja jatkui jonkin aikaa noin, skippasin sivuja ja jatkoin lukemista. Saavuin ränsistyneelle talolle, alkoi epäilyttää siitä kannattiko tätä tilausta ottaa vastaan. Mies oli tilannut sata kirjaa jostain keijumaasta eikä sillä näyttänyt olevan paljoa myynti potentiaalia. Kuka enää nykyaikana kaipaisi mitään keijutarinoita. Mitä hän tekisi jos ei saisi rahojaan? Lupaukset eivät maksaneet veroja, eikä toisi ruokaa pöytään. Menin kuitenkin ovelle ja kolkutin leijonan muotoista kolkutinta. Mies tuli avaamaan, jos mahdollista niin vieläkin epäsiistimpänä ja vanhemman näköisenä. Oli vain kuukausi siitä kuin hän teki tilauksensa. -Tulkaa peremmälle herra Meder. Siinä kohtaa meinasin pudotta...

Päästessäni kotiin tiesin että minun olisi pakko aloittaa päiväkirjan pito, sen verran outoja tapahtumia minulle tapahtui. Siitä on noin kuukausi kun jotenkin keskustassa eirassa eksyin sisälle pölyiseen divariin. Divari oli täynnä pölyisiä kirjoja, ja kaikki niistä 'aitoja divari kijoja' tarkoitan sillä sitä että ne oli siis vanhoja kirjoja, ei mitään viime viikolla ostettuja pokkareita. Selailin hyllyjä huolettomasti kunnes ylähyllyltä tipahti syliini iso nahkakantinen kirja niin yllättäen että tipahdin selälleni iso kirja sylissäni. Yskin siinä hetkisen kunnes ikuisen näköinen mummeli tuli auttamaan minua ylös, mikä oli tietenkin hirvittävän noloa olenhan mies parhaassa iässäni. Noustessani ylös näin vilauksen mummon korvista ja voin vannoa että sen takkuisen hiuspehkon alla oli ketun korvat, ei ihmisen. Lisäksi hänen hameen alla oli kohouma jonka voisi kuvitella syntyvän hännästä, mutta se siitä. Nostin kirjan ylös valoa kohti ja ihastuin siihen kovasti. Kaunis punainen nah...