Vuoren takana on mäki, siellä asuu pikkuväki
Kate ja Artturi ratsastivat Tolkilla, joka oli noin kilometrin pituinen ja 50 metriä halkaisijaltaan oleva toukka. Ketterästi se navigoi tiensä puiden läpi, ja matka meni joutuisasti. Artturi vain pelkäsi että matka silti kestäisi kuukausia mikä ei Katen seurassa olisi ikävä asia, mutta jokainen hetki Venuksessa oli vaarallinen.
Melkein kaikki asiat olivat myrkyllisiä, lehdet jouhin koski ohimennessä tarrasivat kiinni tai polttivat, harvoin taas eivät. Hyönteiset, jotka tuntuivat muodostavan eläimistön valta massan, kävivät ahnaasti kimppuun. Se alkoi rasittaa.
- pian pääsemme pikkuväen kylälle, Kate hymyili ja osoitti eteenpäin.
Miten ihmeessä hän sen tiesi, metsähän muuttui silmissä!
Yllättäen tolkki alkoi käpertyä kasaan eikä Kate enää pystynyt ohjaamaan sitä tuntosarvista vetämällä, joten hän käski Artturin nousta ilmaan ja yhdessä he lensivät läheiselle oksalle. Artturi oli enkelimuodossa.
Tolkki käpertyi kasaan, muodosti ihostaan kotelon, hetken kulutua mursi sen ja sen sisältä ryömi sudenkorennon ja lohikäärmeen ristisiitos, järkyttävän kokoinen kimaleleva sateenkaaren värinen peto, joka ilmeettömästi käänsi päänsä kaksikkoa kohti, kuin sanoen Takaisin Maksun Aika!
Artturi katsoi Katea joka meni kalpeaksi.
- en koskaan ajatellut että kohtaisin kuoleman enkelin, enkä koskaan epäillyt tolkkien olevan kuoleman enkelien toukkia. Artturi, kukana kuoleman enkelin kohdannut ei koskaan ole selvinnyt hengissä! Hyvästi.
Kate halasi ja suuteli Artturia joka vastasi
- minä en ole ihminen ja sinulla on haarniska. Me emme ole keitä tahansa! Nyt lennetään!
Artturi hyppäsi naisen selkään ja Kate käynnisti repulsorit, ja yhdessä he sinkoutuivat lentoon.
Uskomatonta miten kymmenien tonnien siivekäs olento pystyi tuohon nopeuteen, mietti Artturi, mutta tosiasia oli että heidän yhteinen paino oli liikaa repulsoreille eikä Kate pystynyt lentämään ihan suoraan Artturin painon takia, vaan vaappui holtittomasti, mikä helpotti lohikäärmekorennon tehtävää.
Artturi katsoi alas ja juuri kun massiiviset kristalliset torahampaat avautuivat, hän sanoi telepaattisesti naiselle - luota minuun - ja päästi irti.
Nainen huudahti kauhuissaan ja kaarsi ympäri nähdäkseen pedon, ja hän ehti nähdä miten Artturi ponkaisi kristallisista hampaista ylöspäin karaten tappavasta puraisusta ja lensi siivet selällään pedon pään vieressä salamat sinkoillen sormenpäistä. Salamat käristivät verkkosilmiä mutta niitä vain oli loputtoman paljon joten suurta hyötyä iskusta ei ollut, mitä nyt raivostutti olentoa lisää.
Alhaalla olevat puut aistivat taistelun ja rupesivat kurkottamaan ylöspäin helpon aterian toivossa.
Kate epätoivon vimmassa ampui repulseroillaan petoa ja onnistui osumaan hampaiden yläpuolella olevaan rasvapoimuun joka toimi olennon kaikuluotaimena.
Hetkeksi pedon kolmiulotteinen aistikyky katosi ja se raateli tyhjää ilmaa. Artturi lipesi sen siipien väliin ja kasvatti sorminivelien välistä pitkät sinertävät kristallikynnet, mikä hämmästytti häntä itseäänkin - niiden piti olla luuta. Sen kummemmin miettimättä hän alkoi katkoa korennon siipiä ja sai sen kiemurtelemaan sen verran hurjasti että se alkoi tippua hallitsemattomasti.
Artturi piti kiinni ja leikkasi. Viimein peto onnistui nielaisemaan miehen kokonaisena, Kate huusi epätoivoaan ja meni liian lähelle ampumaan petoa aseilla jotka olivat lähes hyödyttömät sitä vastaan. Peto napsi hampaillaan naista joka onnistui väistämään pedon, kunnes Kate tajusi lähteä hurjaan pakoon.
Peto ojentautui puremaan naista kunnes jäykistyi ja jätti purematta päättäen sen sijaan huutaa syvän matalalla äänellä jonka nainen tajusi olevan kivun huuto. Korento putosi ja kiemurteli silmittömästi kunnes halkesi keskeltä kahtia, etupäähän ja takapäähän.
Se oli täysin jäässä puolivälin kohdalla, ja kiemurrellessaan se oli katkaissut itsensä. Ylempi puolisko kokosi itsensä kunnes siitä muodostui puolikas korento, alempi puolisko taas koki täyden muodonmuutoksen ja muuttui valkoiseksi lohikäärmeeksi. Se katsoi tiukasti korentoa, henkäisi ja ampui jäisen henkäyksen korentoa kohti, ja jonka siivet jäätyivät saman tien.
Korento tippui lohikäärmeen päälle ja hirvittävä raatelu alkoi.
Kun puut kasvavat kymmenen kilometriä korkeiksi, pudotus latvoista voi kestää hirvittävän kauan. Varsinkin kun puut yrittävät samalla repiä suuhun sopivia paloja sinusta irti.
Lopulta kuitenkin Venuksen hiostava maanpinta tuli vastaan, ja kaksi tuskin enää tunnistettavaa ruhoa rojahti maahan. Hetken hiljaisuuden jälkeen alkoi iloinen laulu kuulua maan alta ja ilmaan nousi rikinkatkuinen savu.
Omituisia metrin pituisia apinamaisia olentoja virtasi maan alta soihdut käsissään ja alkoi yksinkertaisilla veitsillä leikata palasia pedoista irti. Jokainen heistä näytti samalta, vain päässä oleva nahka-hattu joka peitti olkapäät myös erotti heidät toisistaan, jokaisella oli hieman eri värinen, näin he ehkä tunnistivat toisensa.
Heidän turkkinsa oli ainoa muotoaan muuttaa osa heistä, mikä oli käsittämätömän harvinaista Venuksessa. Heidän turkkinsa sopeutui ympäristön väreihin tehden heistä kohtuullisen huomaamattomia maastossa. Eniten kuitenkin he luottivat rikinkatkuisin soihtuihinsa joita he pitivät aina mukanaan.
Kate laskeutui petojen viereen ja katsoi pikkuväkeä. Eräs kumma piirre tässä hermafrodiittirodussa oli. Heilä oli outo viehätys ihmisnaisia kohtaan. Kate oli kerran yöpynyt heidän luonaan ja he olivat palvoneet häntä jumalanaan.
Tai ehkä he jollakin tasolla ymmärsivät sen että heidän jumalansa, Afrodite oli nainen, tai naispuolinen jos jumalilla nyt oikeasti sukupuolta, henkiolentoja kun olivat.
Pikkuväki oli selvän maskuliinista. Heidän kuninkaansa hedelmöitti laumansa, ja kukin muni pesään munan viikon raskauden jälkeen, ja siinä oli heidän feminiininen puolensa. Lopun aikaa he käyttivät metsästäessään miesporukoissa. ei lastenhoitoa, ei lepertelyä, ei tunteista puhumista. Heidän ainoa kielensä oli matala ja iloinen laulu joka toimi viestinnässä yllättävän hyvin.
Kate käveli pikkuväen kanssa maan alle ja väki rupesi paloittelemaan jättipetojen ruumiita.
Tunnin jälkeen oli jäljellä vain luurangot ja kitiinikuori, ja valkoisen lohikäärmeämäen selkärangaasta erotettiin kristallinen ihmisen luuranko.
Pikkuväki oli haltioissaan, he olivat löytäneet uuden jumalan! Ehkä tämä olikin mies puolinen, ehkä uusi aika alkoi heille. He alkoivat järjestää suurta festivaalia jonne kutsuttiin naapuriheimokin, ja juhla oli kahden jumalan festivaali.
Kumea rummutus alkoi.
Illalla
Auringon laskettua tuli siedettävän viileä. Kate istuutui kunniapaikalleen kuninkaan oikealle puolelle, nautti keitettyjä hedelmiä, katsahti vasemmalle ja huomasi vasemmalla puolellaan, kuninkaan vasemmalla puolella kristallisen luuragon. Hetken verran Katen sydän pysähtyi, hän henkäisi ja kirkaisi sekä nousi pystyyn.
Rumpusoitto pysähtyi, pikkuväki kääntyi katsomaan, nostivat kätensä ylös ja huudahtivat samalla tavalla. Tästä tulisi uusi ilon ilmaisu!
- Kate rauhoitu!
Kate käännähti, tuttu ääni puhutteli häntä, mutta missä?
- Se olen minä, Artturi, olen kunnossa, tarvitsen vain lepoa ja ravintoa.
Kate kääntyi kristalliluurankoa päin ja näki ettei se ollut pelkkä luuranko. Rintakehän alla oli vatsa, arpinen kalvo joka piti sisäelimet sisällään. Kylkiluiden alla oli keuhkot. Niskassa näkyi mustia verisuonia jotka menivät päähän. Jollakin kierolla tavalla tuo mutantti oli elossa. Kate oli kuullut loitsuista jotka laukesivat kuoleman hetkellä ja nyt alkoi uskoa että näin artturi oli tehnyt. Miten muuten hän olisi elossa. Mutta entä kristalli luuranko??
Yhtäkkiä Kate tajusi laulavansa matalalla äänelllä ja pikkuväki kääntyi hänen puoleensa ja alkoi kumartaa. Artturin luuranko alkoi leijua ilmassa ja pikkuväki juoksi hätääntyneenä ja alkoi tehdä asioita.
Pian puinen tynnyri ilmestyi juhlaluolaan ja Artturi leijui sen keskelle. Pikkuväki alkoi heitellä tynnyriin hedelmiä ja muita rakkauden ilmaisuja ja luuranko katsoi tyhjillä silmäkuopilla naista.
- Nyt lepään, pidä juhlat pystyssä, hän ajatteli Katen päähän ja meni liikkumattomaksi.
Pian Artturi oli hedelmämehukylvyssä ja Kate meni istumaan paikalleen. Kaikki paikalla olevat tiesivät että heitä on siunattu, ja jotkut oppivat jopa sanomaan uuden sanan, Apo-o, ja sitä he toistelivat, jotka osasivat. Kate ei ymmärtänyt mitä se tarkoitti.
Melkein kaikki asiat olivat myrkyllisiä, lehdet jouhin koski ohimennessä tarrasivat kiinni tai polttivat, harvoin taas eivät. Hyönteiset, jotka tuntuivat muodostavan eläimistön valta massan, kävivät ahnaasti kimppuun. Se alkoi rasittaa.
- pian pääsemme pikkuväen kylälle, Kate hymyili ja osoitti eteenpäin.
Miten ihmeessä hän sen tiesi, metsähän muuttui silmissä!
Yllättäen tolkki alkoi käpertyä kasaan eikä Kate enää pystynyt ohjaamaan sitä tuntosarvista vetämällä, joten hän käski Artturin nousta ilmaan ja yhdessä he lensivät läheiselle oksalle. Artturi oli enkelimuodossa.
Tolkki käpertyi kasaan, muodosti ihostaan kotelon, hetken kulutua mursi sen ja sen sisältä ryömi sudenkorennon ja lohikäärmeen ristisiitos, järkyttävän kokoinen kimaleleva sateenkaaren värinen peto, joka ilmeettömästi käänsi päänsä kaksikkoa kohti, kuin sanoen Takaisin Maksun Aika!
Artturi katsoi Katea joka meni kalpeaksi.
- en koskaan ajatellut että kohtaisin kuoleman enkelin, enkä koskaan epäillyt tolkkien olevan kuoleman enkelien toukkia. Artturi, kukana kuoleman enkelin kohdannut ei koskaan ole selvinnyt hengissä! Hyvästi.
Kate halasi ja suuteli Artturia joka vastasi
- minä en ole ihminen ja sinulla on haarniska. Me emme ole keitä tahansa! Nyt lennetään!
Artturi hyppäsi naisen selkään ja Kate käynnisti repulsorit, ja yhdessä he sinkoutuivat lentoon.
Uskomatonta miten kymmenien tonnien siivekäs olento pystyi tuohon nopeuteen, mietti Artturi, mutta tosiasia oli että heidän yhteinen paino oli liikaa repulsoreille eikä Kate pystynyt lentämään ihan suoraan Artturin painon takia, vaan vaappui holtittomasti, mikä helpotti lohikäärmekorennon tehtävää.
Artturi katsoi alas ja juuri kun massiiviset kristalliset torahampaat avautuivat, hän sanoi telepaattisesti naiselle - luota minuun - ja päästi irti.
Nainen huudahti kauhuissaan ja kaarsi ympäri nähdäkseen pedon, ja hän ehti nähdä miten Artturi ponkaisi kristallisista hampaista ylöspäin karaten tappavasta puraisusta ja lensi siivet selällään pedon pään vieressä salamat sinkoillen sormenpäistä. Salamat käristivät verkkosilmiä mutta niitä vain oli loputtoman paljon joten suurta hyötyä iskusta ei ollut, mitä nyt raivostutti olentoa lisää.
Alhaalla olevat puut aistivat taistelun ja rupesivat kurkottamaan ylöspäin helpon aterian toivossa.
Kate epätoivon vimmassa ampui repulseroillaan petoa ja onnistui osumaan hampaiden yläpuolella olevaan rasvapoimuun joka toimi olennon kaikuluotaimena.
Hetkeksi pedon kolmiulotteinen aistikyky katosi ja se raateli tyhjää ilmaa. Artturi lipesi sen siipien väliin ja kasvatti sorminivelien välistä pitkät sinertävät kristallikynnet, mikä hämmästytti häntä itseäänkin - niiden piti olla luuta. Sen kummemmin miettimättä hän alkoi katkoa korennon siipiä ja sai sen kiemurtelemaan sen verran hurjasti että se alkoi tippua hallitsemattomasti.
Artturi piti kiinni ja leikkasi. Viimein peto onnistui nielaisemaan miehen kokonaisena, Kate huusi epätoivoaan ja meni liian lähelle ampumaan petoa aseilla jotka olivat lähes hyödyttömät sitä vastaan. Peto napsi hampaillaan naista joka onnistui väistämään pedon, kunnes Kate tajusi lähteä hurjaan pakoon.
Peto ojentautui puremaan naista kunnes jäykistyi ja jätti purematta päättäen sen sijaan huutaa syvän matalalla äänellä jonka nainen tajusi olevan kivun huuto. Korento putosi ja kiemurteli silmittömästi kunnes halkesi keskeltä kahtia, etupäähän ja takapäähän.
Se oli täysin jäässä puolivälin kohdalla, ja kiemurrellessaan se oli katkaissut itsensä. Ylempi puolisko kokosi itsensä kunnes siitä muodostui puolikas korento, alempi puolisko taas koki täyden muodonmuutoksen ja muuttui valkoiseksi lohikäärmeeksi. Se katsoi tiukasti korentoa, henkäisi ja ampui jäisen henkäyksen korentoa kohti, ja jonka siivet jäätyivät saman tien.
Korento tippui lohikäärmeen päälle ja hirvittävä raatelu alkoi.
Kun puut kasvavat kymmenen kilometriä korkeiksi, pudotus latvoista voi kestää hirvittävän kauan. Varsinkin kun puut yrittävät samalla repiä suuhun sopivia paloja sinusta irti.
Lopulta kuitenkin Venuksen hiostava maanpinta tuli vastaan, ja kaksi tuskin enää tunnistettavaa ruhoa rojahti maahan. Hetken hiljaisuuden jälkeen alkoi iloinen laulu kuulua maan alta ja ilmaan nousi rikinkatkuinen savu.
Omituisia metrin pituisia apinamaisia olentoja virtasi maan alta soihdut käsissään ja alkoi yksinkertaisilla veitsillä leikata palasia pedoista irti. Jokainen heistä näytti samalta, vain päässä oleva nahka-hattu joka peitti olkapäät myös erotti heidät toisistaan, jokaisella oli hieman eri värinen, näin he ehkä tunnistivat toisensa.
Heidän turkkinsa oli ainoa muotoaan muuttaa osa heistä, mikä oli käsittämätömän harvinaista Venuksessa. Heidän turkkinsa sopeutui ympäristön väreihin tehden heistä kohtuullisen huomaamattomia maastossa. Eniten kuitenkin he luottivat rikinkatkuisin soihtuihinsa joita he pitivät aina mukanaan.
Kate laskeutui petojen viereen ja katsoi pikkuväkeä. Eräs kumma piirre tässä hermafrodiittirodussa oli. Heilä oli outo viehätys ihmisnaisia kohtaan. Kate oli kerran yöpynyt heidän luonaan ja he olivat palvoneet häntä jumalanaan.
Tai ehkä he jollakin tasolla ymmärsivät sen että heidän jumalansa, Afrodite oli nainen, tai naispuolinen jos jumalilla nyt oikeasti sukupuolta, henkiolentoja kun olivat.
Pikkuväki oli selvän maskuliinista. Heidän kuninkaansa hedelmöitti laumansa, ja kukin muni pesään munan viikon raskauden jälkeen, ja siinä oli heidän feminiininen puolensa. Lopun aikaa he käyttivät metsästäessään miesporukoissa. ei lastenhoitoa, ei lepertelyä, ei tunteista puhumista. Heidän ainoa kielensä oli matala ja iloinen laulu joka toimi viestinnässä yllättävän hyvin.
Kate käveli pikkuväen kanssa maan alle ja väki rupesi paloittelemaan jättipetojen ruumiita.
Tunnin jälkeen oli jäljellä vain luurangot ja kitiinikuori, ja valkoisen lohikäärmeämäen selkärangaasta erotettiin kristallinen ihmisen luuranko.
Pikkuväki oli haltioissaan, he olivat löytäneet uuden jumalan! Ehkä tämä olikin mies puolinen, ehkä uusi aika alkoi heille. He alkoivat järjestää suurta festivaalia jonne kutsuttiin naapuriheimokin, ja juhla oli kahden jumalan festivaali.
Kumea rummutus alkoi.
Illalla
Auringon laskettua tuli siedettävän viileä. Kate istuutui kunniapaikalleen kuninkaan oikealle puolelle, nautti keitettyjä hedelmiä, katsahti vasemmalle ja huomasi vasemmalla puolellaan, kuninkaan vasemmalla puolella kristallisen luuragon. Hetken verran Katen sydän pysähtyi, hän henkäisi ja kirkaisi sekä nousi pystyyn.
Rumpusoitto pysähtyi, pikkuväki kääntyi katsomaan, nostivat kätensä ylös ja huudahtivat samalla tavalla. Tästä tulisi uusi ilon ilmaisu!
- Kate rauhoitu!
Kate käännähti, tuttu ääni puhutteli häntä, mutta missä?
- Se olen minä, Artturi, olen kunnossa, tarvitsen vain lepoa ja ravintoa.
Kate kääntyi kristalliluurankoa päin ja näki ettei se ollut pelkkä luuranko. Rintakehän alla oli vatsa, arpinen kalvo joka piti sisäelimet sisällään. Kylkiluiden alla oli keuhkot. Niskassa näkyi mustia verisuonia jotka menivät päähän. Jollakin kierolla tavalla tuo mutantti oli elossa. Kate oli kuullut loitsuista jotka laukesivat kuoleman hetkellä ja nyt alkoi uskoa että näin artturi oli tehnyt. Miten muuten hän olisi elossa. Mutta entä kristalli luuranko??
Yhtäkkiä Kate tajusi laulavansa matalalla äänelllä ja pikkuväki kääntyi hänen puoleensa ja alkoi kumartaa. Artturin luuranko alkoi leijua ilmassa ja pikkuväki juoksi hätääntyneenä ja alkoi tehdä asioita.
Pian puinen tynnyri ilmestyi juhlaluolaan ja Artturi leijui sen keskelle. Pikkuväki alkoi heitellä tynnyriin hedelmiä ja muita rakkauden ilmaisuja ja luuranko katsoi tyhjillä silmäkuopilla naista.
- Nyt lepään, pidä juhlat pystyssä, hän ajatteli Katen päähän ja meni liikkumattomaksi.
Pian Artturi oli hedelmämehukylvyssä ja Kate meni istumaan paikalleen. Kaikki paikalla olevat tiesivät että heitä on siunattu, ja jotkut oppivat jopa sanomaan uuden sanan, Apo-o, ja sitä he toistelivat, jotka osasivat. Kate ei ymmärtänyt mitä se tarkoitti.
Comments