Vuosituhannen taistelu
Hän haistoi maidon, kanelin, hunajan. Hän kellui tyhjyydessä, ajoittain kuullen tuttuja ääniä. Hän tunsi nipuistelyä ympäri kehoaan.
Samira. Hänen unessaan nainen puhui hänestä.
Artturi kävi unessaan läpi viime päivien tapahtumia. Hän oli kävellyt portista, Kairolaiset ja Egyptiläiset olivat marssineet Rooman torille hänen perässään ja itse Ares oli odottamassa.
Ylväästi sodan jumala haastoi enkelinkasvoisen ja vartaloisen Artturin kaksintaisteluun ja hän oli hyväksynyt haasteen.
He lensivät Kolosseumille ja Anita oli seurannut häntä. Punainen paroni noudatti käskyä ja lähti ohjaamaan egyptiläisiä Rooman maaseudulle. Rooman sotilaat eivät estäneet heitä koska he keskittyivät seuraamaan vuosituhannen kaksintaistelua, omaa tyhmyyttään.
He aloittivat rauhallisella miekkataistelulla, joka päättyi Artturin aseen sirpaloitumiseen.
Kun Artturi potkaisi Areksen kauemmas, alkoi taistelu riehaantua. Tulipallot ja energiasäteet alkoivat lentää, sivullisia alkoi kaatua sata määrin. Katselijat alkoivat paeta kauhuissaan mutta jumalten käyttämä energiamäärä imettiin pääosin heistä koska olivat lähimpänä, ja lopuilta vain muutamalla oli voimia paeta. Suurin osa katsojista joita ei poltettu hirvittävillä loitsuilla, imettiin kuiviin ja muumioituivat.
Monta tuntia he heittelivät loitsuja ja Ares joutui perääntymään. Ares oli soturi, ei velho, ja hänen kekseliäisyytensä taikuudessa jäi karvaasti Artturin varjoon joka alunperin oli kehittänyt koko voiman.
Mutta minkä hän hävisi taidossa, hän korvasi voimalla. Itse Mars syötti hänelle voimaa eikä loitsiminen väsyttänyt häntä lainkaan.
Artturi taas ei ollut niin onnekas. Muutaman tunnin jälkeen kaikki elollinen oli tapettu monen kilometrin säteellä, ja Artturi joutui imemään energiaa yhä kauempaa ja kauempaa. Lopulta oli enää yksi asia tehtävissä - magian poistava kenttä.
Käskysanojen seuraamana sinivihreä hohde levisi hänen käsistään, se peitti hänet, se peitti Areksen ja imien vapaana kelluvia energia virtoja se kasvoi ja kasvoi kunnes peitti koko Vatikaanin, eikä siellä enää yksikään elävä olento voinut käyttää magiaa.
Ares yritti laukaista muutamia salamoita mutta erotettuna Marsista ja velhojen energia matriisista hänen taikansa olivat niin heikkoja että Artturi helposti karisti ne päältään ja siirtyi lähitaisteluetäisyydelle.
Hän pisti heikentyneen sodanjumalan perääntymään hurjalla pyörityksellä aseenaan Bisento, miekkateräinen keihäs. Parissa minuutissa ase hajosi ja oli Artturin vuoro perääntyä.
Hän otti katanan ja monta tuntia he ottivat mittaa toisistaan. Molemmat viiltelivät toisiaan mutta Artturin haavat paranivat saman tien ja Areksen iho kesti iskut kuin teräshaarniska.
Seuraavaan aamun asti he miekkailivat kunnes Artturin kaikki aseet, paria yllätystä lukuunottamatta, olivat loppu ja rikki.
Ja viimein oli aika ottaa esiin toiseksi viimeisin valttikortti, voimamiekka.
Hän otti pienen metallisylinterin esiin ja painoi nappia, ja sininen voimakenttä kasvoi esiin. Ares hymyili.
- Ohhoh, sitä aletaan käyttämään teknisiä vimpaimia. Et taida pärjätä pelkillä miekoilla kun tarvitset noin paljon tasoitusta.
- No tasoitushan on ihan paikoillaan kun rikoit kaikki aseeni tuolla nanoteknisellä miekallasi, sanoi artturi ja huitaisi miekallaan Aresta päähän.
Siitä alkoi hurja väistely ja torjunta agrobatia kun Ares koitti olla torjumatta valomiekkaa aseellaan mutta kuitenkin joutui siihen turvautumaan.
Hän perääntyi ja yritti haavoittaa Artturia mutta ei osunut. Hänen miekkansa alkoi kuumentua ja Ares teki yhä isompia hyppyjä poispäin yrittäen viilentää asettaan.
Tunnin päästä ase lopulta särkyi ja valomiekan terä pysähtyi Areksen kurkulle.
- Antaudu poikani! Artturi sanoi.
Ares katseli terää ja kysyi
- Antaudun ja mitä sitten? luovutan sinulle kuningas kuntani avaimet ja annan sinun syödä Marsin? Tiedät että tämä on vain pois heitettävä keho, minä voin tehdä uusia.
- Jokainen kuolema on aito kuolema. Tiedät itsekin ettet halua uhrata itseäsi tietäen että toinen klooni ottaa paikkasi. Olen kuollut tuhansia kertoja joten tiedän mistä puhun, jokainen elämä on arvokas ja ainutlaatuinen.
Hiki virtasi ohimolta ja Artturi näki että Ares vain yritti näytellä kovaa. Hän ehkä oli elänyt vain lyhyen aikaa mutta silti takertui siihen kynsin ja hampain.
- En ikinä antaudu sinulle! Hän huusi ja potkaisi hiekkaa Artturin silmille ja rikkoi valomiekan salamalla, ja potkaisi Artturin seinän läpi.
Keskustan reunamilla ollut kerrostalo oli säästynyt yön aikana taistelun aiheuttamilta tuhoilta mutta nyt sekin alkoi sortua, ja viimein sortui Artturin päälle.
Ares nauroi vihollisensa varman kuoleman johdosta ja ampui salamoita taivaalle. Sitten rutiininomaisesti hän katsoi röntgenkatseella rauniota ja näki hohtavan valopallon raunion keskellä, joka yllättäen katosi.
Artturi ilmestyi hänen eteensä pienen hyperavaruusportin läpi ja potkaisi häntä lujaa, ja hän lensi kymmeniä metrejä läpäisten kokonaisen kerrostalon.
Artturi hohti sinistä valoa sillä hänellä oli Heinin voimakenttä päällä. Enempää aikailematta hän levitti siipensä ja seurasi Aresta ja jatkoi pahoinpitelyä.
Tuntikausia he potkivat toisiaan, iskivät toisiaan kunnes lopulta Ares iski kyntensä Artturin silmiin ja tämä sokeutui.
Seurasi silmitön pahoinpitely, Artturi lensi talojen läpi ja voimakenttä viimein petti, energiavarastot kulutettuina. Artturi nousi voipuneena ja keskitti aistinsa ennustus aistiin, hän valjasti ennustamisen kyvyn jotta näkisi mitä lähitulevaisuudessa tapahtuisi.
Kesti jonkin aikaa sopeutua outoon aistiin, hän torjui liian aikaisin, hän iski sinne minne Ares ei vielä ollut mennyt, mutta pian hän sopeutui ja onnistui viimein aikaistamaan iskunsa oikein, ja viimein hän tiesi tarkkaan mitä tehdä.
Hän torjui Areksen iskut täydellisesti, vaikka hänen kehonsa oli turvonnut ja heikko. Hänen valepukunsa oli tippunut ja hän oli oma itsensä, vanhentuen hälyyttävästi.
Hänen iskunsa osuivat ja hänen kovetetut kyntensä alkoivat rikkoa Areksen kärsinyttä ihoa.
Hän löysi hermopisteitä ja Areksen puolustus alkoi murtua.
Ja he hakkasivat toisiaan päivän, illan ja koko yön.
Kunnes Solin noustessa Ares oli lähes voimaton, kuten oli Artturikin. Hänen lihaksensa eivät enää totelleet, kuten ei Areksenkaan. He seisoivat tuhoutuneen Vatikaanin keskellä, polvillaan, ja katsoivat toisiaan.
Artturi yritti lyödä Aresta, ei osunut ja kaatui maahan.
Ares ryömi hänen luokseen ja nosti hänen päätään ja sanoi
- Luulen että tämä on nyt ohi.
Hän nosti nyrkkiään ja Artturi katsoi hänen taakseen Anitaa ja keskitti tahtonsa hänen kädessään olevaan Bo-keppiin. Valot syttyivät siihen ja ajastin aloitti lähtölaskennan milloin aseen varaus olisi valmis.
Artturi keskitti voimansa kehoonsa ja käski sitä imemään ihonsa vararavinnoksi ja otti iskun vastaan.
Ares iski häntä naamaan ja nenä murtui, veri alkoi valua mutta sitä ei paljoa ollut enää käytössä.
Artturin maailma pimeni hetkeksi. Kun hän taas palasi tajuihinsa hän juuri ja juuri onnistui torjua seuraavan iskun telekineettisellä voimalla vaikka se pysäytti hetkeksi sydämen, joka ei jaksanut enää pumpata.
Artturi keskitti voimansa ja hypähti metrin taaksepäin kaatuen selälleen ja hän käynnisti sydämensä.
Ares katseli kuvottuneena kuinka Artturin iho imeytyi kehoon ja verinen liha tuli näkyviin.
- Jätkä ei ole edes kuollut ja mätänee jo. Ottaisit vastaan edes kunniallisen kuoleman!
Ares hoippuroi Artturin luo, nosti tätä hiuksista ja halvaantunut Artturi katsoi vain Anitaa ja keskitti ajatuksensa keppiin, tähtäsi sillä Aresta ja aktivoi aseen.
Bo kepistä tuli kirkas säde joka halkaisi Areksen keskeltä kahtia, ja järkyttynyt sodanjumalan ihmispoika katseli itseään kun hän tipahti maahan.
Artturi kutisti itseään hobitin kokoiseksi jotta saisi järkevän kokonaisuuden toimivia elimiä, ja hylkäsi loput luoden nahkansa.
Sitten hän ryömi Areksen kuolevan kehon luo ja piirsi nopeasti riimun alavartalon luo ja telesiirsi sen planeetan kiertoradalle.
Sitten hän piirsi riimuja Areksen ylävartalolle pitäen sen hengissä.
Anita tuli hänen luo ja kysyi miten voisi auttaa ja Artturi käski hänen valuttaa vertaan Areksen haavojen päälle parantaen niitä.
Sitten Artturi laski kätensä Areksen otsalle ja aloitti henkien taistelun, joka vääjäämättä päättyi Artturin totaaliseen hallintaan, niin lähellä kuolemaa Ares oli. Etsien Marsin ja Areksen suoraa yhteyttä hän syöksyi miehen alitajuntaan kunnes löysi etsimänsä.
Sitten hän tunkeutui Marsin alijärjestelmiin ja pakotti Marsin uudelleen käynnistymään.
Slainen matka Valhallaan.
Slaine heräsi ruohikolla, pieni joukko sotureita auttoi häntä seisomaan ja taputtivat häntä selkään. Ilmeisesti hän oli sotasankari koska oli kohdannut 'Hänet jota ei saanut nimetä' kaksintaistelussa. Siitä hyvästä pääsi Valhallassa parhaisiin pitoihin ja sankarin kohtelun.
Rehellisesti puhuen Slaine ei koskaan oikein ollut ajatellut kuoleman jälkeistä elämää eikä uskonut siihen, mutta nyt kun hän oli täällä, oli pakko alkaa uskoa.
Soturit veivät hänet Valkyyrien ohjaamiin vaunuihin ja selostivat innokkaasti kuinka he juhlivat joka yö ja joka päivä taistelivat valmistautuen Ragnarökkiin, lopulliseen taisteluun, mikä se sitten sattui olemaankaan. Illalla kaikki kuolleet heräsivät taas henkiin ja osallistuivat pitoihin jossa ruoka ja juoma ei koskaan loppunut.
Yksinkertaista mutta yltäkylläistä elämää. Slainea vain häiritsi valinnan vapauden puuttuminen mutta hänestä alkoi tuntua siltä että hänellä oli joku suurempi tehtävä, että Artturi oli lähettänyt hänet tänne jonkin ovelan suunnitelman takia. Ehkä hän ei ollutkaan vihainen haltialle vaan haltia olikin salainen agentti kuoleman maassa.
Katsotaan hän ajatteli.
Kolme viikkoa hän taisteli, ja kolme viikkoa hän juhli. Valhallan erikoisjoukkojen juhlat olivat todella mahtavat. Palvelijoina oli Marsin historian kauneimmat naiset jotka eivät olleet turhan kainoja miesten suhteen sillä valhallassa ei tultu raskaaksi, ei ollut tauteja eikä pitkiä suhteita.
Slaine alkoi saada kateutta ja ihailua naistaidoistaan ja pian hän oli maannut jokaisen palvelusneidon kanssa, useimpien kanssa monesti.
Kunnes kolmen viikon jälkeen kaikki pimeni. Aurinko vain sammui, joet lakkasivat virtaamasta, ruuat hävisivät, juomat katosivat.
Liikkuminen oli kuin siirappimeressä olisi liikkunut ja Slainen valtasi pakonomainen tarve mennä Areksen katedraaliin.
Hän tuskallisesti raahautui harmaan maan poikki ihmettelevien soturien keskellä, joista jokainen ihmetteli maailmaa hidastetuin liikkein. Taivas oli tasainen harmaa pinta, maa oli piirteetön ja rakennettu kolmioista. Ihmiset näyttivät kaikki samalta, miehet olivat perusmiehen näköisiä polygoni rakennelmia ja naiset perusnaisen näköisiä.
Lopulta Slaine pääsi Areksen temppeliin joka hohti väriä ja valoa. Slaine sai ulkonäkönsä takaisin ja liikkuminen palautui normaaliksi. Temppelin ulkopuolella mikään ei ollut muuttunut.
Haltia käveli temppelin keskelle johon oli tuotu iso kivi jossa oli kiveen isketty iso kahden käden miekka. Haltia puristi sormensa miekan huotraan ja huusi
- Minä olen Mars, sodanjumala, tämän planeetan herra ja uusi käskynhaltija. Vanha mars poistetaan ja uusi asennetaan.
Hänen viereensä ilmestyi valkokaapuinen enkeli ja katsoi häntä ja kysyi salasanaa.
Haltia vastasi automaattisesti miettimättä
- Salasana on Sami.
Enkeli kumarsi ja sanoi
- Salasana on hyväksytty, asennetaan uusi sodanjumala.
Haltia veti miekan huotrasta ja tunsi hajoavansa.
Hän hohti valoa, valo osui lähitaloihin ja palautti niihin värit ja pinnat. Kun valo osui ihmisiin heistäkin tuli Slainen näköisiä.
Pian haltia kadotti itsensä ja kaikki pimeni.
Ikuisuuden jälkeen hän avasi silmänsä ja katsoi maailmaa.
Maailma oli järjetön massa tietoa, hän näki koko planeetan joka suunnasta ja hän tiesi ihan kaiken mitä pystyi mistään tietään. Hän ui tietovirrasta ja se alkoi ajaa häntä hulluksi, kunnes Slaine tuli ja nosti hänet tietovirrasta ylös.
Pian hän oli taas temppelissä ja kasa Slainen näköisiä enkeleitä katsoi häntä ja sanoi
- Tervetuloa uusi Mars.
- Meidän tehtävämme on opettaa sinulle Mars liittymän käyttöä.
- Kunnes opit suorakäskyt sinun on helpompaa aloittaa ihmimillisellä käyttöliittymällä, toisin sanoen meidän enkeleiden avulla. Me autamme sinua.
Haltiat puhuivat yksi kerrallaan mutta kuitenkin kuin yksi kokonaisuus.
- Mistä ihmeestä on kysymys? Hän kysyi.
- Sinä olet uusi sodan jumala. Ares on poistettu ja sinut asetettu hänen tilalleen.
Slaine tuijotti enkeleitä uskomatta sanaakaan ja alkoi nauraa.
Enkelit katsoivat toisiaan ja yksi heistä sanoi
- tämä on normaali reaktio, kohta hän sanoo ettei se ole mahdollista.
- Ei se ole mahdollista, haltia sanoi, tajuten sanojensa tyhmyyden koska yksi enkeleistä oli juuri sanonut hänen niin sanovat. Mutta hän kuitenkin jatkoi
- Jos olisin jumala voisin tahdollani poistaa tämän katedraalin ja muuttaa sen Neptunuksen mereksi.
Samalla kun hän ajatteli asiaa hän huomasi seisovansa Neptunuksen loputtoman meren päällä, enkelit olivat samassa paikassa kuin ennenkin mutta Valhallan soturit katselivat heitä hämmentyneenä kunnes tipahtivat veteen yhtä aikaa ja alkoivat räpiköidä. Yllättäen suurin osa heistä ei osannut uida ja hukkuivat yksi kerrallaan.
- Heistä ei kannata välittää, henkiinherätysenkeli Uriel herättää heidät tasan kuuden tunnin päästä taas henkiin. Se on hänen tehtävänsä. Lisäksi haluaisin muistuttaa että tämä ei vastaa ihmisten odotuksia Valhallasta ja Sodanjumalan olemus on oppia sodankäyntiä ja opettaa sitä, siksi täällä soditaan loputtomasti. Kaikille asioille on syynsä.
Haltia pahoitteli ja palautti temppelin ja valhallan aikaisempaan versioonsa.
- Voimme varmaan seurata Marsin tapahtumia, kuten mitä Artturi tekee tällä hetkellä?
- Toki, sanoi enkeli, jonka Slaine muutti Markon näköiseksi.
He ilmestyivät Vatikaanin raunioille ja katsoivat kuinka Anita nosti tajuttoman Artturin syliinsä. Kaapupukuinen ratsastaja tuli paikalle omituisen hirviöarmeijan kanssa ja rauhallisesti otti veitsen ja katkaisi Anitan kaulan, ja otti Artturin syliinsä.
Anita katseli shokissa kaulaansa ja raivoissaan kasvatti pöllön kynnet ja alkoi repiä naista kynsillään mutta pysähtyi äkillisesti törmätessään hänen veitseensä joka upposi sydämeen vaivatta.
-Seis! Slaine huusi ja kuva pysähtyi.
- Pystynkö pysäyttämään ajan??
Marko enkeli vastasi
- Pystymme keskittämään tietojen käsittelyn tähän tilanteeseen sivuuttaen kaikki muut toiminnot, jolloin aikamme etenee realimaailmaan nähden monituhat kertaisesti. Käytännössä siis lähes pysäytämme ajan. Mutta muut velvollisuudet kärsivät siitä.
- Voinko ilmestyä paikalle fyysisesti?
- Voit luoda Avatarin, eli näköishologrammin joka voidaan vahvistaa voimakentällä antaen sille myös käsinkosketeltavan tunnun. Se on silti vain harhaa.
- Sen teen.
Slaine ilmestyi paikalle ja ihmeellisesti hän tunsi kaikki asiat ympärillään, hän tunsi tuntemattoman naisen ihon joka kohdan, hänen hajunsa, tunteensa, historiansa. Hän tiesi että puukottaja oli Samira.
-Samira! Et tapa Anitaa! Tämän planeetan jumalana kiellän sinua!
Samira kääntyi katsomaan haltiaa ja katsoi häntä pitkään.
- jaaa, sodanjumala on vaihtanut tyyliä. Mistä lähtien haltiat ovat päässeet sodanjumaliksi?? Ilmeisesti Artturi onnistui tuhoamaan Areksen. Hyvä hänelle, mutta miten ihmeessä hän onnistui sinut pistämään Areksen pallille, sitä en ihan tajua, enkä edes tajua miksi ihmeessä? Olisi täällä tuhansia parempiakin vaihtoehtoja. Tosin mistä minä tiedän, enhän edes tunne sinua.
- Oli niin tai näin, minä olen sodanjumala ja Anita on suojeluksessani.
- Hyvä, kunhan pidät hänet kaukana Artturistani. Voin luvata että hänelle käy huonosti mikäli koskee vielä kerrankin Artturiin.
Slaine nauroi
- puhut kuin olisin tavallinen haltia, et niinkuin olisin jumala.
Siinä hetkessä aika pysähtyi ja Heini enkeli ilmestyi hänen luokseen.
- Tässä vaiheessa olisi hyvä kertoa että Samira ei ole vain nainen.
- Mitä tarkoitat? kysyi haltia.
- Itseasiassa hän on universumin mahtavimman jumalan avatar. Tietojemme mukaan Mustan jumalan sodan viimeisessä vaiheessa Artturi siirsi tietoisuutensa IBM koneeseen, ja sen tehtyään Samira käytti Silverin heikkoutta hyväkseen ja valtasi Silver tietokoneen kokonaan. Toisin sanoen, hän valtasi Arthur Silverin vanhan kehon ja Artturi jäi vangiksi IBM:n vartaloon. Samira on siis uusi Silver jumala.
Slaine kalpeni ja aika pyrähti käyntiin. Samira kääntyi ja käveli pois. Anita puristi kaulaansa ja verenvuoto tyrehtyi. Slaine nosti hänet ja Anita kuiskasi että hän oli kunnossa, pian. Haltia ihmetteli maailman menoa. Hän oli jumala mutta pois käveli nainen jota vastaan hänellä ei olisi yhtään mitään mahdollisuutta. Hän tarkasteli arviota Silveristä ja taktiikkaenkelin mukaan heidän taistelunsa kestäisi alta minuutin. Slainen häviöön.
Se siitä. Siksi Ares ei koskaan ollut puuttunut Samiran toimiin planeetallaan, eikä kukaan muukaan jumalista. Yhdessä he olisivat voineet taistella, mutta kuka nyt tämän jumalperheen yhdistäisi? ehkä Samiran sylissä oleva henkilö.
Samira. Hänen unessaan nainen puhui hänestä.
Artturi kävi unessaan läpi viime päivien tapahtumia. Hän oli kävellyt portista, Kairolaiset ja Egyptiläiset olivat marssineet Rooman torille hänen perässään ja itse Ares oli odottamassa.
Ylväästi sodan jumala haastoi enkelinkasvoisen ja vartaloisen Artturin kaksintaisteluun ja hän oli hyväksynyt haasteen.
He lensivät Kolosseumille ja Anita oli seurannut häntä. Punainen paroni noudatti käskyä ja lähti ohjaamaan egyptiläisiä Rooman maaseudulle. Rooman sotilaat eivät estäneet heitä koska he keskittyivät seuraamaan vuosituhannen kaksintaistelua, omaa tyhmyyttään.
He aloittivat rauhallisella miekkataistelulla, joka päättyi Artturin aseen sirpaloitumiseen.
Kun Artturi potkaisi Areksen kauemmas, alkoi taistelu riehaantua. Tulipallot ja energiasäteet alkoivat lentää, sivullisia alkoi kaatua sata määrin. Katselijat alkoivat paeta kauhuissaan mutta jumalten käyttämä energiamäärä imettiin pääosin heistä koska olivat lähimpänä, ja lopuilta vain muutamalla oli voimia paeta. Suurin osa katsojista joita ei poltettu hirvittävillä loitsuilla, imettiin kuiviin ja muumioituivat.
Monta tuntia he heittelivät loitsuja ja Ares joutui perääntymään. Ares oli soturi, ei velho, ja hänen kekseliäisyytensä taikuudessa jäi karvaasti Artturin varjoon joka alunperin oli kehittänyt koko voiman.
Mutta minkä hän hävisi taidossa, hän korvasi voimalla. Itse Mars syötti hänelle voimaa eikä loitsiminen väsyttänyt häntä lainkaan.
Artturi taas ei ollut niin onnekas. Muutaman tunnin jälkeen kaikki elollinen oli tapettu monen kilometrin säteellä, ja Artturi joutui imemään energiaa yhä kauempaa ja kauempaa. Lopulta oli enää yksi asia tehtävissä - magian poistava kenttä.
Käskysanojen seuraamana sinivihreä hohde levisi hänen käsistään, se peitti hänet, se peitti Areksen ja imien vapaana kelluvia energia virtoja se kasvoi ja kasvoi kunnes peitti koko Vatikaanin, eikä siellä enää yksikään elävä olento voinut käyttää magiaa.
Ares yritti laukaista muutamia salamoita mutta erotettuna Marsista ja velhojen energia matriisista hänen taikansa olivat niin heikkoja että Artturi helposti karisti ne päältään ja siirtyi lähitaisteluetäisyydelle.
Hän pisti heikentyneen sodanjumalan perääntymään hurjalla pyörityksellä aseenaan Bisento, miekkateräinen keihäs. Parissa minuutissa ase hajosi ja oli Artturin vuoro perääntyä.
Hän otti katanan ja monta tuntia he ottivat mittaa toisistaan. Molemmat viiltelivät toisiaan mutta Artturin haavat paranivat saman tien ja Areksen iho kesti iskut kuin teräshaarniska.
Seuraavaan aamun asti he miekkailivat kunnes Artturin kaikki aseet, paria yllätystä lukuunottamatta, olivat loppu ja rikki.
Ja viimein oli aika ottaa esiin toiseksi viimeisin valttikortti, voimamiekka.
Hän otti pienen metallisylinterin esiin ja painoi nappia, ja sininen voimakenttä kasvoi esiin. Ares hymyili.
- Ohhoh, sitä aletaan käyttämään teknisiä vimpaimia. Et taida pärjätä pelkillä miekoilla kun tarvitset noin paljon tasoitusta.
- No tasoitushan on ihan paikoillaan kun rikoit kaikki aseeni tuolla nanoteknisellä miekallasi, sanoi artturi ja huitaisi miekallaan Aresta päähän.
Siitä alkoi hurja väistely ja torjunta agrobatia kun Ares koitti olla torjumatta valomiekkaa aseellaan mutta kuitenkin joutui siihen turvautumaan.
Hän perääntyi ja yritti haavoittaa Artturia mutta ei osunut. Hänen miekkansa alkoi kuumentua ja Ares teki yhä isompia hyppyjä poispäin yrittäen viilentää asettaan.
Tunnin päästä ase lopulta särkyi ja valomiekan terä pysähtyi Areksen kurkulle.
- Antaudu poikani! Artturi sanoi.
Ares katseli terää ja kysyi
- Antaudun ja mitä sitten? luovutan sinulle kuningas kuntani avaimet ja annan sinun syödä Marsin? Tiedät että tämä on vain pois heitettävä keho, minä voin tehdä uusia.
- Jokainen kuolema on aito kuolema. Tiedät itsekin ettet halua uhrata itseäsi tietäen että toinen klooni ottaa paikkasi. Olen kuollut tuhansia kertoja joten tiedän mistä puhun, jokainen elämä on arvokas ja ainutlaatuinen.
Hiki virtasi ohimolta ja Artturi näki että Ares vain yritti näytellä kovaa. Hän ehkä oli elänyt vain lyhyen aikaa mutta silti takertui siihen kynsin ja hampain.
- En ikinä antaudu sinulle! Hän huusi ja potkaisi hiekkaa Artturin silmille ja rikkoi valomiekan salamalla, ja potkaisi Artturin seinän läpi.
Keskustan reunamilla ollut kerrostalo oli säästynyt yön aikana taistelun aiheuttamilta tuhoilta mutta nyt sekin alkoi sortua, ja viimein sortui Artturin päälle.
Ares nauroi vihollisensa varman kuoleman johdosta ja ampui salamoita taivaalle. Sitten rutiininomaisesti hän katsoi röntgenkatseella rauniota ja näki hohtavan valopallon raunion keskellä, joka yllättäen katosi.
Artturi ilmestyi hänen eteensä pienen hyperavaruusportin läpi ja potkaisi häntä lujaa, ja hän lensi kymmeniä metrejä läpäisten kokonaisen kerrostalon.
Artturi hohti sinistä valoa sillä hänellä oli Heinin voimakenttä päällä. Enempää aikailematta hän levitti siipensä ja seurasi Aresta ja jatkoi pahoinpitelyä.
Tuntikausia he potkivat toisiaan, iskivät toisiaan kunnes lopulta Ares iski kyntensä Artturin silmiin ja tämä sokeutui.
Seurasi silmitön pahoinpitely, Artturi lensi talojen läpi ja voimakenttä viimein petti, energiavarastot kulutettuina. Artturi nousi voipuneena ja keskitti aistinsa ennustus aistiin, hän valjasti ennustamisen kyvyn jotta näkisi mitä lähitulevaisuudessa tapahtuisi.
Kesti jonkin aikaa sopeutua outoon aistiin, hän torjui liian aikaisin, hän iski sinne minne Ares ei vielä ollut mennyt, mutta pian hän sopeutui ja onnistui viimein aikaistamaan iskunsa oikein, ja viimein hän tiesi tarkkaan mitä tehdä.
Hän torjui Areksen iskut täydellisesti, vaikka hänen kehonsa oli turvonnut ja heikko. Hänen valepukunsa oli tippunut ja hän oli oma itsensä, vanhentuen hälyyttävästi.
Hänen iskunsa osuivat ja hänen kovetetut kyntensä alkoivat rikkoa Areksen kärsinyttä ihoa.
Hän löysi hermopisteitä ja Areksen puolustus alkoi murtua.
Ja he hakkasivat toisiaan päivän, illan ja koko yön.
Kunnes Solin noustessa Ares oli lähes voimaton, kuten oli Artturikin. Hänen lihaksensa eivät enää totelleet, kuten ei Areksenkaan. He seisoivat tuhoutuneen Vatikaanin keskellä, polvillaan, ja katsoivat toisiaan.
Artturi yritti lyödä Aresta, ei osunut ja kaatui maahan.
Ares ryömi hänen luokseen ja nosti hänen päätään ja sanoi
- Luulen että tämä on nyt ohi.
Hän nosti nyrkkiään ja Artturi katsoi hänen taakseen Anitaa ja keskitti tahtonsa hänen kädessään olevaan Bo-keppiin. Valot syttyivät siihen ja ajastin aloitti lähtölaskennan milloin aseen varaus olisi valmis.
Artturi keskitti voimansa kehoonsa ja käski sitä imemään ihonsa vararavinnoksi ja otti iskun vastaan.
Ares iski häntä naamaan ja nenä murtui, veri alkoi valua mutta sitä ei paljoa ollut enää käytössä.
Artturin maailma pimeni hetkeksi. Kun hän taas palasi tajuihinsa hän juuri ja juuri onnistui torjua seuraavan iskun telekineettisellä voimalla vaikka se pysäytti hetkeksi sydämen, joka ei jaksanut enää pumpata.
Artturi keskitti voimansa ja hypähti metrin taaksepäin kaatuen selälleen ja hän käynnisti sydämensä.
Ares katseli kuvottuneena kuinka Artturin iho imeytyi kehoon ja verinen liha tuli näkyviin.
- Jätkä ei ole edes kuollut ja mätänee jo. Ottaisit vastaan edes kunniallisen kuoleman!
Ares hoippuroi Artturin luo, nosti tätä hiuksista ja halvaantunut Artturi katsoi vain Anitaa ja keskitti ajatuksensa keppiin, tähtäsi sillä Aresta ja aktivoi aseen.
Bo kepistä tuli kirkas säde joka halkaisi Areksen keskeltä kahtia, ja järkyttynyt sodanjumalan ihmispoika katseli itseään kun hän tipahti maahan.
Artturi kutisti itseään hobitin kokoiseksi jotta saisi järkevän kokonaisuuden toimivia elimiä, ja hylkäsi loput luoden nahkansa.
Sitten hän ryömi Areksen kuolevan kehon luo ja piirsi nopeasti riimun alavartalon luo ja telesiirsi sen planeetan kiertoradalle.
Sitten hän piirsi riimuja Areksen ylävartalolle pitäen sen hengissä.
Anita tuli hänen luo ja kysyi miten voisi auttaa ja Artturi käski hänen valuttaa vertaan Areksen haavojen päälle parantaen niitä.
Sitten Artturi laski kätensä Areksen otsalle ja aloitti henkien taistelun, joka vääjäämättä päättyi Artturin totaaliseen hallintaan, niin lähellä kuolemaa Ares oli. Etsien Marsin ja Areksen suoraa yhteyttä hän syöksyi miehen alitajuntaan kunnes löysi etsimänsä.
Sitten hän tunkeutui Marsin alijärjestelmiin ja pakotti Marsin uudelleen käynnistymään.
Slainen matka Valhallaan.
Slaine heräsi ruohikolla, pieni joukko sotureita auttoi häntä seisomaan ja taputtivat häntä selkään. Ilmeisesti hän oli sotasankari koska oli kohdannut 'Hänet jota ei saanut nimetä' kaksintaistelussa. Siitä hyvästä pääsi Valhallassa parhaisiin pitoihin ja sankarin kohtelun.
Rehellisesti puhuen Slaine ei koskaan oikein ollut ajatellut kuoleman jälkeistä elämää eikä uskonut siihen, mutta nyt kun hän oli täällä, oli pakko alkaa uskoa.
Soturit veivät hänet Valkyyrien ohjaamiin vaunuihin ja selostivat innokkaasti kuinka he juhlivat joka yö ja joka päivä taistelivat valmistautuen Ragnarökkiin, lopulliseen taisteluun, mikä se sitten sattui olemaankaan. Illalla kaikki kuolleet heräsivät taas henkiin ja osallistuivat pitoihin jossa ruoka ja juoma ei koskaan loppunut.
Yksinkertaista mutta yltäkylläistä elämää. Slainea vain häiritsi valinnan vapauden puuttuminen mutta hänestä alkoi tuntua siltä että hänellä oli joku suurempi tehtävä, että Artturi oli lähettänyt hänet tänne jonkin ovelan suunnitelman takia. Ehkä hän ei ollutkaan vihainen haltialle vaan haltia olikin salainen agentti kuoleman maassa.
Katsotaan hän ajatteli.
Kolme viikkoa hän taisteli, ja kolme viikkoa hän juhli. Valhallan erikoisjoukkojen juhlat olivat todella mahtavat. Palvelijoina oli Marsin historian kauneimmat naiset jotka eivät olleet turhan kainoja miesten suhteen sillä valhallassa ei tultu raskaaksi, ei ollut tauteja eikä pitkiä suhteita.
Slaine alkoi saada kateutta ja ihailua naistaidoistaan ja pian hän oli maannut jokaisen palvelusneidon kanssa, useimpien kanssa monesti.
Kunnes kolmen viikon jälkeen kaikki pimeni. Aurinko vain sammui, joet lakkasivat virtaamasta, ruuat hävisivät, juomat katosivat.
Liikkuminen oli kuin siirappimeressä olisi liikkunut ja Slainen valtasi pakonomainen tarve mennä Areksen katedraaliin.
Hän tuskallisesti raahautui harmaan maan poikki ihmettelevien soturien keskellä, joista jokainen ihmetteli maailmaa hidastetuin liikkein. Taivas oli tasainen harmaa pinta, maa oli piirteetön ja rakennettu kolmioista. Ihmiset näyttivät kaikki samalta, miehet olivat perusmiehen näköisiä polygoni rakennelmia ja naiset perusnaisen näköisiä.
Lopulta Slaine pääsi Areksen temppeliin joka hohti väriä ja valoa. Slaine sai ulkonäkönsä takaisin ja liikkuminen palautui normaaliksi. Temppelin ulkopuolella mikään ei ollut muuttunut.
Haltia käveli temppelin keskelle johon oli tuotu iso kivi jossa oli kiveen isketty iso kahden käden miekka. Haltia puristi sormensa miekan huotraan ja huusi
- Minä olen Mars, sodanjumala, tämän planeetan herra ja uusi käskynhaltija. Vanha mars poistetaan ja uusi asennetaan.
Hänen viereensä ilmestyi valkokaapuinen enkeli ja katsoi häntä ja kysyi salasanaa.
Haltia vastasi automaattisesti miettimättä
- Salasana on Sami.
Enkeli kumarsi ja sanoi
- Salasana on hyväksytty, asennetaan uusi sodanjumala.
Haltia veti miekan huotrasta ja tunsi hajoavansa.
Hän hohti valoa, valo osui lähitaloihin ja palautti niihin värit ja pinnat. Kun valo osui ihmisiin heistäkin tuli Slainen näköisiä.
Pian haltia kadotti itsensä ja kaikki pimeni.
Ikuisuuden jälkeen hän avasi silmänsä ja katsoi maailmaa.
Maailma oli järjetön massa tietoa, hän näki koko planeetan joka suunnasta ja hän tiesi ihan kaiken mitä pystyi mistään tietään. Hän ui tietovirrasta ja se alkoi ajaa häntä hulluksi, kunnes Slaine tuli ja nosti hänet tietovirrasta ylös.
Pian hän oli taas temppelissä ja kasa Slainen näköisiä enkeleitä katsoi häntä ja sanoi
- Tervetuloa uusi Mars.
- Meidän tehtävämme on opettaa sinulle Mars liittymän käyttöä.
- Kunnes opit suorakäskyt sinun on helpompaa aloittaa ihmimillisellä käyttöliittymällä, toisin sanoen meidän enkeleiden avulla. Me autamme sinua.
Haltiat puhuivat yksi kerrallaan mutta kuitenkin kuin yksi kokonaisuus.
- Mistä ihmeestä on kysymys? Hän kysyi.
- Sinä olet uusi sodan jumala. Ares on poistettu ja sinut asetettu hänen tilalleen.
Slaine tuijotti enkeleitä uskomatta sanaakaan ja alkoi nauraa.
Enkelit katsoivat toisiaan ja yksi heistä sanoi
- tämä on normaali reaktio, kohta hän sanoo ettei se ole mahdollista.
- Ei se ole mahdollista, haltia sanoi, tajuten sanojensa tyhmyyden koska yksi enkeleistä oli juuri sanonut hänen niin sanovat. Mutta hän kuitenkin jatkoi
- Jos olisin jumala voisin tahdollani poistaa tämän katedraalin ja muuttaa sen Neptunuksen mereksi.
Samalla kun hän ajatteli asiaa hän huomasi seisovansa Neptunuksen loputtoman meren päällä, enkelit olivat samassa paikassa kuin ennenkin mutta Valhallan soturit katselivat heitä hämmentyneenä kunnes tipahtivat veteen yhtä aikaa ja alkoivat räpiköidä. Yllättäen suurin osa heistä ei osannut uida ja hukkuivat yksi kerrallaan.
- Heistä ei kannata välittää, henkiinherätysenkeli Uriel herättää heidät tasan kuuden tunnin päästä taas henkiin. Se on hänen tehtävänsä. Lisäksi haluaisin muistuttaa että tämä ei vastaa ihmisten odotuksia Valhallasta ja Sodanjumalan olemus on oppia sodankäyntiä ja opettaa sitä, siksi täällä soditaan loputtomasti. Kaikille asioille on syynsä.
Haltia pahoitteli ja palautti temppelin ja valhallan aikaisempaan versioonsa.
- Voimme varmaan seurata Marsin tapahtumia, kuten mitä Artturi tekee tällä hetkellä?
- Toki, sanoi enkeli, jonka Slaine muutti Markon näköiseksi.
He ilmestyivät Vatikaanin raunioille ja katsoivat kuinka Anita nosti tajuttoman Artturin syliinsä. Kaapupukuinen ratsastaja tuli paikalle omituisen hirviöarmeijan kanssa ja rauhallisesti otti veitsen ja katkaisi Anitan kaulan, ja otti Artturin syliinsä.
Anita katseli shokissa kaulaansa ja raivoissaan kasvatti pöllön kynnet ja alkoi repiä naista kynsillään mutta pysähtyi äkillisesti törmätessään hänen veitseensä joka upposi sydämeen vaivatta.
-Seis! Slaine huusi ja kuva pysähtyi.
- Pystynkö pysäyttämään ajan??
Marko enkeli vastasi
- Pystymme keskittämään tietojen käsittelyn tähän tilanteeseen sivuuttaen kaikki muut toiminnot, jolloin aikamme etenee realimaailmaan nähden monituhat kertaisesti. Käytännössä siis lähes pysäytämme ajan. Mutta muut velvollisuudet kärsivät siitä.
- Voinko ilmestyä paikalle fyysisesti?
- Voit luoda Avatarin, eli näköishologrammin joka voidaan vahvistaa voimakentällä antaen sille myös käsinkosketeltavan tunnun. Se on silti vain harhaa.
- Sen teen.
Slaine ilmestyi paikalle ja ihmeellisesti hän tunsi kaikki asiat ympärillään, hän tunsi tuntemattoman naisen ihon joka kohdan, hänen hajunsa, tunteensa, historiansa. Hän tiesi että puukottaja oli Samira.
-Samira! Et tapa Anitaa! Tämän planeetan jumalana kiellän sinua!
Samira kääntyi katsomaan haltiaa ja katsoi häntä pitkään.
- jaaa, sodanjumala on vaihtanut tyyliä. Mistä lähtien haltiat ovat päässeet sodanjumaliksi?? Ilmeisesti Artturi onnistui tuhoamaan Areksen. Hyvä hänelle, mutta miten ihmeessä hän onnistui sinut pistämään Areksen pallille, sitä en ihan tajua, enkä edes tajua miksi ihmeessä? Olisi täällä tuhansia parempiakin vaihtoehtoja. Tosin mistä minä tiedän, enhän edes tunne sinua.
- Oli niin tai näin, minä olen sodanjumala ja Anita on suojeluksessani.
- Hyvä, kunhan pidät hänet kaukana Artturistani. Voin luvata että hänelle käy huonosti mikäli koskee vielä kerrankin Artturiin.
Slaine nauroi
- puhut kuin olisin tavallinen haltia, et niinkuin olisin jumala.
Siinä hetkessä aika pysähtyi ja Heini enkeli ilmestyi hänen luokseen.
- Tässä vaiheessa olisi hyvä kertoa että Samira ei ole vain nainen.
- Mitä tarkoitat? kysyi haltia.
- Itseasiassa hän on universumin mahtavimman jumalan avatar. Tietojemme mukaan Mustan jumalan sodan viimeisessä vaiheessa Artturi siirsi tietoisuutensa IBM koneeseen, ja sen tehtyään Samira käytti Silverin heikkoutta hyväkseen ja valtasi Silver tietokoneen kokonaan. Toisin sanoen, hän valtasi Arthur Silverin vanhan kehon ja Artturi jäi vangiksi IBM:n vartaloon. Samira on siis uusi Silver jumala.
Slaine kalpeni ja aika pyrähti käyntiin. Samira kääntyi ja käveli pois. Anita puristi kaulaansa ja verenvuoto tyrehtyi. Slaine nosti hänet ja Anita kuiskasi että hän oli kunnossa, pian. Haltia ihmetteli maailman menoa. Hän oli jumala mutta pois käveli nainen jota vastaan hänellä ei olisi yhtään mitään mahdollisuutta. Hän tarkasteli arviota Silveristä ja taktiikkaenkelin mukaan heidän taistelunsa kestäisi alta minuutin. Slainen häviöön.
Se siitä. Siksi Ares ei koskaan ollut puuttunut Samiran toimiin planeetallaan, eikä kukaan muukaan jumalista. Yhdessä he olisivat voineet taistella, mutta kuka nyt tämän jumalperheen yhdistäisi? ehkä Samiran sylissä oleva henkilö.
Comments