Slainen haaste
Hänellä oli keinuva olo, kuin olisi keinussa. Hän avasi silmänsä nähden keskipäivän auringot, sol ja Damokles molemmat keskitaivaalla ajaen massiiviset pilvet kauemmas. Marsissa oli aina pilviä, hirveät määrät vettä eikä se koskaan tullut alas.
Ja hän keinui, sillä hän oli vihreän nelikätisen jätin kyydissä, kulkemassa jyrkkää vuoritietä alaspäin jätin kourassa. Slaine von Mithrangar Mardon havahtui täyteen taisteluvalmiuteen eikä voinut liikkua ollenkaan jätin otteessa, hän pystyi vain katsomaan huimaa menoa ja oksentamaan korkeanpaikan kammonsa seurauksena.
Jätit veivät hänet suureen luola kaupunkiin, kiviset onkalot palvelivat kodin virkaa olennoille jotka olivat isoja ja vahvoja, mutta eivät järin fiksuja. Ongelma oli siinä että heidän aivonsa olivat vähän isompia kuin ihmisten, vaikka keho oli monin kerroin isompi. Ei jäänyt paljoa ajattelulle.
- kapteeni, löytys tämmönen sankari, sanoi jätti kömpelöllä örkkien kielellä. Slaine ei ollut hyvä örkkien kielessä, mutta oli senkin opetellut vuosisatojensa saatossa. Helpot säännöt ja kymmeniä tuhansia sanoja. Örkkien kielessä taisi olla neljä kertaa enemmän sanoja kuin normaalissa ihmisten kielessä, ehkä enemmän kuin haltiakielessä Frankussa. Käsittämätöntä, mutta örkeille se on sisäsyntyistä, ja jokainen oppii vain oman ammattinsa sanaston eikä ymmärrä muiden örkkien sanastoa. Siksi sanotaan että örkki voi ystävystyä vain oman kastinsa kanssa - ei voi puhua muiden kastien kanssa!
Jättien kielestä taas tuntui puuttuvan omituiset erityissanat, he keskustelivat perussanastolla joilla örkkikastit keskustelivat keskenään, joten Slainella ei ollut vaikeuksia ymmärtää heitä.
- ymmärrätkö mitä sanon sinulle?
Iso, tärkeän näköinen jätti puhui hänelle. Slaine katsoi häntä typerästi.
- jaa miksi hän on sankari mielestäsi? Kapteeni kysyi.
- Hän hoippuroi metsässä hirveässä kännissä, flaidas semmosten kone miesten kanssa, naureskeli hirveässä kaasussa ja pisti ne kaikki pinoon ja poikittain. Eikä edes saanut yhtään dunkkuun.
- jaa, eli hän on miekkamestari? Ehkä voimme käyttää tätä hyödyksemme punaisia vastaan. Kiitoksia sinulle tästä sankarista, pitää vain löytää joku joka puhuu pitkäkorvien kieltä.
Slaine taisteli pitääkseen kasvonsa peruslukemilla. Pitkäkorva oli Marsissa yleinen halventava termi haltioille, eikä hän yleensä jättänyt eloon sen käyttäjää, tosin nyt hänellä ei ollut valinnan varaa, Marsin punaisen sormuksen kantaja ei kovin helposti voita kaksintaistelua jättiä vastaan, varsinkaan monta sellaista vastaan.
- viedään se puniksille ja sanotaan että se on niiden, ehkä ne sitten hoitelee toisensa.
Kapteeni nyökkäsi, ehkä niin.
Slaine seurasi avuttomana kun hänet kannettiin solaa kauemmaksi suurelle portille. Sitä vartioivat punaihoiset sotilaat lannevaatteissaan, ja portin alla virtasi joki, mieletön vaurauden merkki jota Slaine ei kovin usein ei ollut nähnyt. Niinpä tietenkin, vuorten välissä kosteus tiivistyy ja valuu vuorten keskelle joeksi.
Punaiset miehet tiedustelivat vihreiltä jäteiltä mitä he halusivat, ja jätti laski haltian muurin päälle ja sanoi
- hän taitaa olla teikäläisiä, ja laittoi asevyön haltian viereen, ja vartija nappasi asevyön.
Vartijat laskivat jousensa ja jätit kääntyivät pois.
Tervetuliaisjuhlat
Marsilaiset eivät ole luottavaista porukkaa. Jokainen ulkopuolinen on uhka, riski. Siksi muukalaisia ei toivoteta avosylin tervetulleiksi. Haltialle järjestettiin tervetuliaisjuhla, ruokaa ja tanssia, mutta juhlakalu itse istui kädet kahlittuna pylvääseen ja katseli juhlintaa. Kohtelu oli siis keskimääräistä reilumpaa, punaiset olivat kohtuullisen reiluja, heistä tulisi hyvät kaverukset.
Tanssitytöt lopettivat kosiotanssinsa ja nuotion viereen tuli vanhahko mies punaisessa puvussa, silkki leimuten nuotion valossa, komea näky, tärkeä henkilö kylässä ilmiselvästi.
Hän aloitti sulavan kata esityksen, katana leikaten ilmaa virheettömillä iskuilla, kauniilla kaarilla. Selvästi tunnistettava Niten ryu tyylisuunta. Slaine katseli miestä vähän aikaa ja tajusi jotain ja naurahti.
- mitä Gaijin oikein naureskelee siinä? vartija kysyi.
- tajusin juuri että mestarinne on yhtä miekkansa kanssa, hänen tekniikkansa on virheetöntä, hän on omistanut elämänsä miekalle, hän on loistava.
- mitä nauramista siinä on??
- no se juuri, hänen oikeassa sormessaan on vihreä sormus, hän ei ikinä saa punaista sormusta omistamalla elämänsä yhdelle aseelle, se rajoittaa ymmärrystä, tekee ajattelun suppeaksi, ja ilman miekkaansa hän on yhtä kuin kuollut.
Vartija naureskeli ylimieliselle haltialle kunnes näki punaisen sormuksen hänen oikeassa kädessään... Ja meni kalpeaksi.
Vartija meni kuiskimaan kapteenilleen, joka supisi toverilleen ja pian kaikki supisivat keskenään ja vilkuilivat salamyhkäisinä häntä.
Vanha mestari huomasi ettei kukaan katsonut häntä ja hän lopetti hermostuneena esityksensä ja käski primuksensa luokseen ja vaati kuulla mistä on kyse.
Miehet keskustelivat kiivaasti hetken ja sitten mestari huusi kovalla äänellä
- kuulkaa kuulkaa! Tietooni on tullut että meillä on kunnia saada vieraaksemme todellinen mestarien mestari, sankarien sankari, punasormuksen ritari!
Vartija nosti haltian, irrotti kahleet ja antoi asevyön hänelle ja haltia kiinnitti sen lanteilleen. Yleisö taputti haltioissaan. Vanha mestari ei ollut vain soturi, hän oli myös esiintyjä, viihdyttäjä.
- ja tänään tämä mestari on suostunut näytösotteluun kanssani, kaksi mestaria, kaikkien miekkamiesten kuningas, mies joka ei koskaan hävinnyt yhtäkään kaksintaistelua, Myamoto Muhasi, vastaan tuntematon haltia soturi, punaisen sormuksen ritari, valkonaama!
Yleisä hurrasi ja Slaine astui aukealle, miettien että oliko tuo nyt kehu. Slaine oli hävinnyt satoja otteluita, jos ei koskaan hävinnyt, ei opi selviytymään. Tämän miekkamiehen heikkouksia vain huudeltiin yhä lisää ja lisää. Slaine riisui paitansa ja heitti sen maahan, vaatteet hidastivat ja siksi kaksintaistelut oli parempi tehdä ilman hidastavia vaatteita.
Slaine kumarsi ihmisille ja esitteli itsensä
- Slaine von Mithrangar Mardon, seitsemän aavikon kauhu, merirosvo kuningas, sadan äpärän isä ja tuhansien sydämien särkijä, rakastaja ja soturi, albino haltia.
Punaiset ihmiset todella pitivät hänestä, haltia piti siitä miten naiset katselivat häntä, tänään hän ei nukkuisi yksin.
- ottelemme ensimmäiseen veripisaraan, miekkamies sanoi kuuluvasti, ja haltia näki että hänen sanansa olivat ilmaa. Mies ei lopettaisi ennen kuin haltia olisi hengetön. Selvä, ei sota ollut leikkiä, jokainen taistelu oli taistelu elämästä ja kuolemasta eikä silloin kuolla ritarikoodien takia. Viisas mies teki kaikkensa selviytyäkseen seuraavaan taisteluun.
Miekkamies otti seigano kamaen, vasen jalka edessä, oikea takana, miekka tähdäten haltiaa silmiin. Hään askelteli hitaasti vasemmalle etsien hyvää iskupaikkaa, haltia seisoi suorana kädet sivulla, tyhjinä.
- Et vedä miekkaasi? Annatko vanhalle miehelle tasoitusta?
Haltia hymyili, ei hän antaisi miehelle sitä tasoitusta että lähtisi miekkailemaan miekkavirtuoosin kanssa. Parasta mitä hän tässä tilanteessa voi tehdä oli olla avoin ja yllättävä. Vanha mies arvaisi hänen jokaisen liikkeensä jos hänellä olisi miekka, hä pelaisi shakkinsa virheettä ja voittaisi. Sitä Slaine ei tekisi. Hän seisoi ja odotti.
Vanha mies kaarteli ja odotti.
- en tarvitse miekkaa, haltia sanoi.
Vanhus alkoi hemostua, miten joku taisteli ilman miekkaa. Se mitä et ymmärrä oli pelottavaa, ja pelokas menettää rytminsä.
Mies menetti rytminsä ja teki hätiköidyn iskun ylhäältä alas. Nopeasti ja rauhallisesti haltia veti Sain vyöltään, astui eteenpäin polvistuen iskun alle ja miekan kahva kolahti hänen päähänsä aiheuttaen tähtiä haltian näkökenttään, edessäpäin kuului napsahdus kun sain kova metallikuula mursi miekkamiehen kylkiluun.
Haltian oikea käsi otti maasta hiekkaa ja samalla liikkeellä kun miekkamies perääntyi haltiaa pakoon, haltia astui ylös ja eteen, nostaen oikean kätensä heittäen hiekat mestarin silmille. Vasen käsi nappasi miekan sain koukkujen väliin ja isolla kaarella haltia väänsi miekan mestarin käsistä ja hyppypotkulla heitti miehen maahan kolmen metrin päähän.
Hetken hiljaisuuden jälkeen mies nousi ja yleisö uskalsi hengähtää. Haltia heitti sain maahan ja huusi
- ensimmäiseen veripisaraan!
Kummaltakaan ei ollut vuotanut verta. Kasvonsa menettänyt mestari tunsi itsensä alastomaksi ilman miekkaansa, ja samalla kuin nurkkaan ajetuksi rotaksi sillä hän ei pärjäisi tälle miehelle ilman miekkaansa, onneksi hänellä oli vielä veitsi piilossa hihassaan.
Hän siis lähestyi haltiaa ja teki sarjan iskuja jotka haltia rennosti torjui ja väisti, haltia askelteli lähemmäs miekkaa ja mestarin toiveet kohosivat. Kuinka typerä haltia olikaan. Mies teki hurjan potkun, kurkotti miekkaansa mutta tunsikin haltian käden ranteessaan kun haltia pyörähti kauniissa kaaressa ja heitti hänet rannelukolla maahan, miekan viereen, ranne murskana.
- Ei verta! Haltia huusi.
Yleisö taputti.
Miekkamies pyörähti ylös miekka vasemmassa kädessään, hän osasi miekkailla oikealla ja vasemmalla kädellä yhtä hyvin, tosin, pitkämiekka oli suunniteltu kahden käden käyttöön.
Uudelleen löytynyt itsevarmuus alkoi valua hiekkaan kun haltia seisoi hänen edessään, rauhallisena, aseettomana.
Kipu ranteessa sai tajunnan hämärtymään ja hitaasti hän viilti kättään. Unelma punaisesta sormuksesta katosi kun hän sanoi hiljaa
- ensimmäinen veri on vuodatettu.
Punaiset ihmiset nostivat haltian kultatuoliin ja tarinat uskomattomasta taistelusta siirtyisivät sukupolvelta toiselle vuosisatoja kasvaen jokaisella sukupolvella uusiin ulottuvuuksiin.
Myöhemmin
Haltia oli kylvyssä, ylellisessä vaahtokylvyssä, ja neitsyet pesivät hänet kiireestä kantapäähän, no toivottavasti ei neitsyet, ajatteli haltia.
Vanha rouva tuli huoneeseen, liian vanha haltian makuun, mutta antoi muorin puhua.
- on aika esitellä sinut poppamiehellemme. Nouse ja pue.
Muori jäi seisomaan odottavan näköisenä. Haltialle tuli alaston olo, hän ei halunnut esiintyä alasti tämän muorin edessä.
- voisitko poistua siksi aikaa kun puen? Haltia pyysi. Muori mietti hetken ja taputti käsiään yhteen, hän komensi nuoret ja kauniit naiset pois ja otti pyyhkeen.
- minä kuivaan ja puen sinut, hän sanoi, ja haltia tunnisti nälkäisen katseen muorin silmissä.
...
Teltasta kompuroi puolipukeutunut haltia vaatteitaan hätäisesti pukien. Vihaisen näköinen vanhahko nainen seurasi häntä ja huusi hänelle ettei tämä tiennyt mitä menetti.
Nuori ja kaunis nainen ohjasi haltian uskomattoman hienoon mini palatsiin, kaksikerroksiseen taloon joka oli rakennettu norsunluusta, ja ilmeisesti yhdestä kokonaisesta norsunluusta, eli magian kosketus oli ilmeinen. Tämän tekijä halusi, ja sai, kunnioitusta. Lihaksikkaat keihäsmiehet vartioivat ovea ja ilmeenkään värähtämättä tuijottivat eteenpäin parin kävellessä sisään.
- hoohoo, hauska tappaa vanha tuttu.
Tuttu miesääni puhui saturnuksen kielellä jota tuskin paikalliset osasivat. Slaine ja varjoissa istuva piippua polttava mies olivat käyttäneet sitä vuosia kun eivät halunneet Marsilaisten ymmärtävän.
- Barbosa, olisihan se pitänyt arvata, se muori taisi olla sinun tekojasi!
Lierihattuinen mies kosketti kristallipalloa vierellään ja valo täytti huoneen. Mies nauroi kyyneleet silmissä eikä pystynyt puhumaan hetkeen.
Aavikkorosvokapteeni Barbosa istui ylellisellä keinutuolilla ja poltteli piippua, ja esitti kyläparatiisin poppamiestä.
Slaine kysyi
- Kerro miten huijasit punanahkoja ottamaan itsesi heidän velhokseen? Löysitkö jonkin taikasauvan ja teit heihin vaikutuksen kuten Spartassa?
Barbosa naureskeli hetken, kohotti kätensä ja vihreä salama virtasi hänen kädestään haltian vartaloon ja haltia alkoi leijua.
- Ui! Barbosa sanoi ja haltia alkoi tehdä käsillään uimaliikkeitä ja leijui huoneen läpi hämmästyksestä hiljaisena.
- Kuka sanoi että huijasin? Kompassisi toimii Slaine, se toimii!
Haltia laskeutui hämmästyneenä.
Vanhat aavikkorosvotoverit istuivat juoden hyää, loistavaa viiniä ja Barbosa kertoi tarinaansa.
- ... Kuvittele jättimäinen tulivuori, jonka keskellä on aukea täynnä eläviä ruumiita. Taikuus lakkaa toimimasta, psioniset voimat aiheuttavat aivoverenvuotoa. Voimia ei voi käyttää. Tiimissäni oli nerokas kääpiö joka oli rakentanut zeppelinlaivan jolla lensimme aukean yli. Lihaksikas soturi joka taisteli tiemme sisälle, kaunis murtovaras joka avasi lukot ja purki ansat.
Matkasimme 13 kerrosta maan sisälle kunnes vain minä olin hengissä, ja opin sen että jokainen taistelu oli turha, ei sitä luolastoa selviä hengissä taistelemalla. Kaikista ongelmista selviää paremmin hiipimällä ja pakenemalla kuin taistelemalla, sillä luolaston tehtävä on yksinkertainen.
- ja se on? Haltia kysyi.
- etsiä tietenkin aivoja, ei lihaksia, luonnetta, ei aseita.
Haltia nyökkäsi.
- Minä menen sinne.
- vaikka tiedät että hengenvaara on todellinen ja suuri.
- kyllä, vuosisatojen jännittävän elämän jälkeen voin kuolla tyytyväisenä siihen että yritin toteuttaa aikomukseni. Ja uskon onnistuvani.
- varmaan jäät yöksi? Sinut tuntien sinulla on vielä punanahkojen kanssa tekemistä!
Haltia naurahti
- tietenkin, mitä järkeä seikkailusta jos se ei ala kauniin naisen sylistä??
Miehet joivat ja puhuivat, ja lauloivat vielä tunnin ja haltia lähti etsimään kahta tai kolmea naista jotka kaipaisivat kokeneen miehen rakkautta, mieluummin yhdessä.
Aamulla hän heräsi kolmen naisen keskeltä ja tunsi olonsa voittamattomaksi, tätä varten hän syntyi Slaineksi.
Metsässä
- mitä me nyt teemme? Hermostunut Heini kysyi mieheltään.
- Koitetaan jatkaa matkaa, jossain on isompi kaupunki, ei niin onnellinen kuin tämä, ja ehkä siellä tiedetään kuinka pääsemme portaalille. Jatketaan suunnitelmaa, olemme aikuisia, emme tarvitse keskenkasvuisen pika-aikuistuneen ihmelapsen apua päästäksemme kotiin. Kaipaan Neptunusta rakas, haluan uida sen merillä delfiinin hahmossa. Kyllä me sinne pääsemme, kuka enää voisi pysäyttää meitä?
- Kuka voisi pysäyttää Artturia?
Marko laski päätään ja kuiskasi
- niinpä, mutta muista, jumalat ovat häntä vastaan. Meidän pitää pitää matalaa profiilia niin tuskin saamme yhtä mahtavia vihollisia, olemme vain vaatimattomia matkalaisia Neptunuksesta.
He suutelivat ja lähtivät lentoon.
Muutaman päivän lentämisen jälkeen he saapuivat jättimäisen sammuneen tulivuoren juurelle, metsästivät ruokaa ja lepäsivät. Damokleen noustessa he lensivät lähelle kaupunkia jonka näkivät taivaalta. Tuo täysvalkoinen kaupunki hehkui sivistystä ja viisautta, varmasti noin sivistyneet ihmiset auttaisivat heitä.
Ja hän keinui, sillä hän oli vihreän nelikätisen jätin kyydissä, kulkemassa jyrkkää vuoritietä alaspäin jätin kourassa. Slaine von Mithrangar Mardon havahtui täyteen taisteluvalmiuteen eikä voinut liikkua ollenkaan jätin otteessa, hän pystyi vain katsomaan huimaa menoa ja oksentamaan korkeanpaikan kammonsa seurauksena.
Jätit veivät hänet suureen luola kaupunkiin, kiviset onkalot palvelivat kodin virkaa olennoille jotka olivat isoja ja vahvoja, mutta eivät järin fiksuja. Ongelma oli siinä että heidän aivonsa olivat vähän isompia kuin ihmisten, vaikka keho oli monin kerroin isompi. Ei jäänyt paljoa ajattelulle.
- kapteeni, löytys tämmönen sankari, sanoi jätti kömpelöllä örkkien kielellä. Slaine ei ollut hyvä örkkien kielessä, mutta oli senkin opetellut vuosisatojensa saatossa. Helpot säännöt ja kymmeniä tuhansia sanoja. Örkkien kielessä taisi olla neljä kertaa enemmän sanoja kuin normaalissa ihmisten kielessä, ehkä enemmän kuin haltiakielessä Frankussa. Käsittämätöntä, mutta örkeille se on sisäsyntyistä, ja jokainen oppii vain oman ammattinsa sanaston eikä ymmärrä muiden örkkien sanastoa. Siksi sanotaan että örkki voi ystävystyä vain oman kastinsa kanssa - ei voi puhua muiden kastien kanssa!
Jättien kielestä taas tuntui puuttuvan omituiset erityissanat, he keskustelivat perussanastolla joilla örkkikastit keskustelivat keskenään, joten Slainella ei ollut vaikeuksia ymmärtää heitä.
- ymmärrätkö mitä sanon sinulle?
Iso, tärkeän näköinen jätti puhui hänelle. Slaine katsoi häntä typerästi.
- jaa miksi hän on sankari mielestäsi? Kapteeni kysyi.
- Hän hoippuroi metsässä hirveässä kännissä, flaidas semmosten kone miesten kanssa, naureskeli hirveässä kaasussa ja pisti ne kaikki pinoon ja poikittain. Eikä edes saanut yhtään dunkkuun.
- jaa, eli hän on miekkamestari? Ehkä voimme käyttää tätä hyödyksemme punaisia vastaan. Kiitoksia sinulle tästä sankarista, pitää vain löytää joku joka puhuu pitkäkorvien kieltä.
Slaine taisteli pitääkseen kasvonsa peruslukemilla. Pitkäkorva oli Marsissa yleinen halventava termi haltioille, eikä hän yleensä jättänyt eloon sen käyttäjää, tosin nyt hänellä ei ollut valinnan varaa, Marsin punaisen sormuksen kantaja ei kovin helposti voita kaksintaistelua jättiä vastaan, varsinkaan monta sellaista vastaan.
- viedään se puniksille ja sanotaan että se on niiden, ehkä ne sitten hoitelee toisensa.
Kapteeni nyökkäsi, ehkä niin.
Slaine seurasi avuttomana kun hänet kannettiin solaa kauemmaksi suurelle portille. Sitä vartioivat punaihoiset sotilaat lannevaatteissaan, ja portin alla virtasi joki, mieletön vaurauden merkki jota Slaine ei kovin usein ei ollut nähnyt. Niinpä tietenkin, vuorten välissä kosteus tiivistyy ja valuu vuorten keskelle joeksi.
Punaiset miehet tiedustelivat vihreiltä jäteiltä mitä he halusivat, ja jätti laski haltian muurin päälle ja sanoi
- hän taitaa olla teikäläisiä, ja laittoi asevyön haltian viereen, ja vartija nappasi asevyön.
Vartijat laskivat jousensa ja jätit kääntyivät pois.
Tervetuliaisjuhlat
Marsilaiset eivät ole luottavaista porukkaa. Jokainen ulkopuolinen on uhka, riski. Siksi muukalaisia ei toivoteta avosylin tervetulleiksi. Haltialle järjestettiin tervetuliaisjuhla, ruokaa ja tanssia, mutta juhlakalu itse istui kädet kahlittuna pylvääseen ja katseli juhlintaa. Kohtelu oli siis keskimääräistä reilumpaa, punaiset olivat kohtuullisen reiluja, heistä tulisi hyvät kaverukset.
Tanssitytöt lopettivat kosiotanssinsa ja nuotion viereen tuli vanhahko mies punaisessa puvussa, silkki leimuten nuotion valossa, komea näky, tärkeä henkilö kylässä ilmiselvästi.
Hän aloitti sulavan kata esityksen, katana leikaten ilmaa virheettömillä iskuilla, kauniilla kaarilla. Selvästi tunnistettava Niten ryu tyylisuunta. Slaine katseli miestä vähän aikaa ja tajusi jotain ja naurahti.
- mitä Gaijin oikein naureskelee siinä? vartija kysyi.
- tajusin juuri että mestarinne on yhtä miekkansa kanssa, hänen tekniikkansa on virheetöntä, hän on omistanut elämänsä miekalle, hän on loistava.
- mitä nauramista siinä on??
- no se juuri, hänen oikeassa sormessaan on vihreä sormus, hän ei ikinä saa punaista sormusta omistamalla elämänsä yhdelle aseelle, se rajoittaa ymmärrystä, tekee ajattelun suppeaksi, ja ilman miekkaansa hän on yhtä kuin kuollut.
Vartija naureskeli ylimieliselle haltialle kunnes näki punaisen sormuksen hänen oikeassa kädessään... Ja meni kalpeaksi.
Vartija meni kuiskimaan kapteenilleen, joka supisi toverilleen ja pian kaikki supisivat keskenään ja vilkuilivat salamyhkäisinä häntä.
Vanha mestari huomasi ettei kukaan katsonut häntä ja hän lopetti hermostuneena esityksensä ja käski primuksensa luokseen ja vaati kuulla mistä on kyse.
Miehet keskustelivat kiivaasti hetken ja sitten mestari huusi kovalla äänellä
- kuulkaa kuulkaa! Tietooni on tullut että meillä on kunnia saada vieraaksemme todellinen mestarien mestari, sankarien sankari, punasormuksen ritari!
Vartija nosti haltian, irrotti kahleet ja antoi asevyön hänelle ja haltia kiinnitti sen lanteilleen. Yleisö taputti haltioissaan. Vanha mestari ei ollut vain soturi, hän oli myös esiintyjä, viihdyttäjä.
- ja tänään tämä mestari on suostunut näytösotteluun kanssani, kaksi mestaria, kaikkien miekkamiesten kuningas, mies joka ei koskaan hävinnyt yhtäkään kaksintaistelua, Myamoto Muhasi, vastaan tuntematon haltia soturi, punaisen sormuksen ritari, valkonaama!
Yleisä hurrasi ja Slaine astui aukealle, miettien että oliko tuo nyt kehu. Slaine oli hävinnyt satoja otteluita, jos ei koskaan hävinnyt, ei opi selviytymään. Tämän miekkamiehen heikkouksia vain huudeltiin yhä lisää ja lisää. Slaine riisui paitansa ja heitti sen maahan, vaatteet hidastivat ja siksi kaksintaistelut oli parempi tehdä ilman hidastavia vaatteita.
Slaine kumarsi ihmisille ja esitteli itsensä
- Slaine von Mithrangar Mardon, seitsemän aavikon kauhu, merirosvo kuningas, sadan äpärän isä ja tuhansien sydämien särkijä, rakastaja ja soturi, albino haltia.
Punaiset ihmiset todella pitivät hänestä, haltia piti siitä miten naiset katselivat häntä, tänään hän ei nukkuisi yksin.
- ottelemme ensimmäiseen veripisaraan, miekkamies sanoi kuuluvasti, ja haltia näki että hänen sanansa olivat ilmaa. Mies ei lopettaisi ennen kuin haltia olisi hengetön. Selvä, ei sota ollut leikkiä, jokainen taistelu oli taistelu elämästä ja kuolemasta eikä silloin kuolla ritarikoodien takia. Viisas mies teki kaikkensa selviytyäkseen seuraavaan taisteluun.
Miekkamies otti seigano kamaen, vasen jalka edessä, oikea takana, miekka tähdäten haltiaa silmiin. Hään askelteli hitaasti vasemmalle etsien hyvää iskupaikkaa, haltia seisoi suorana kädet sivulla, tyhjinä.
- Et vedä miekkaasi? Annatko vanhalle miehelle tasoitusta?
Haltia hymyili, ei hän antaisi miehelle sitä tasoitusta että lähtisi miekkailemaan miekkavirtuoosin kanssa. Parasta mitä hän tässä tilanteessa voi tehdä oli olla avoin ja yllättävä. Vanha mies arvaisi hänen jokaisen liikkeensä jos hänellä olisi miekka, hä pelaisi shakkinsa virheettä ja voittaisi. Sitä Slaine ei tekisi. Hän seisoi ja odotti.
Vanha mies kaarteli ja odotti.
- en tarvitse miekkaa, haltia sanoi.
Vanhus alkoi hemostua, miten joku taisteli ilman miekkaa. Se mitä et ymmärrä oli pelottavaa, ja pelokas menettää rytminsä.
Mies menetti rytminsä ja teki hätiköidyn iskun ylhäältä alas. Nopeasti ja rauhallisesti haltia veti Sain vyöltään, astui eteenpäin polvistuen iskun alle ja miekan kahva kolahti hänen päähänsä aiheuttaen tähtiä haltian näkökenttään, edessäpäin kuului napsahdus kun sain kova metallikuula mursi miekkamiehen kylkiluun.
Haltian oikea käsi otti maasta hiekkaa ja samalla liikkeellä kun miekkamies perääntyi haltiaa pakoon, haltia astui ylös ja eteen, nostaen oikean kätensä heittäen hiekat mestarin silmille. Vasen käsi nappasi miekan sain koukkujen väliin ja isolla kaarella haltia väänsi miekan mestarin käsistä ja hyppypotkulla heitti miehen maahan kolmen metrin päähän.
Hetken hiljaisuuden jälkeen mies nousi ja yleisö uskalsi hengähtää. Haltia heitti sain maahan ja huusi
- ensimmäiseen veripisaraan!
Kummaltakaan ei ollut vuotanut verta. Kasvonsa menettänyt mestari tunsi itsensä alastomaksi ilman miekkaansa, ja samalla kuin nurkkaan ajetuksi rotaksi sillä hän ei pärjäisi tälle miehelle ilman miekkaansa, onneksi hänellä oli vielä veitsi piilossa hihassaan.
Hän siis lähestyi haltiaa ja teki sarjan iskuja jotka haltia rennosti torjui ja väisti, haltia askelteli lähemmäs miekkaa ja mestarin toiveet kohosivat. Kuinka typerä haltia olikaan. Mies teki hurjan potkun, kurkotti miekkaansa mutta tunsikin haltian käden ranteessaan kun haltia pyörähti kauniissa kaaressa ja heitti hänet rannelukolla maahan, miekan viereen, ranne murskana.
- Ei verta! Haltia huusi.
Yleisö taputti.
Miekkamies pyörähti ylös miekka vasemmassa kädessään, hän osasi miekkailla oikealla ja vasemmalla kädellä yhtä hyvin, tosin, pitkämiekka oli suunniteltu kahden käden käyttöön.
Uudelleen löytynyt itsevarmuus alkoi valua hiekkaan kun haltia seisoi hänen edessään, rauhallisena, aseettomana.
Kipu ranteessa sai tajunnan hämärtymään ja hitaasti hän viilti kättään. Unelma punaisesta sormuksesta katosi kun hän sanoi hiljaa
- ensimmäinen veri on vuodatettu.
Punaiset ihmiset nostivat haltian kultatuoliin ja tarinat uskomattomasta taistelusta siirtyisivät sukupolvelta toiselle vuosisatoja kasvaen jokaisella sukupolvella uusiin ulottuvuuksiin.
Myöhemmin
Haltia oli kylvyssä, ylellisessä vaahtokylvyssä, ja neitsyet pesivät hänet kiireestä kantapäähän, no toivottavasti ei neitsyet, ajatteli haltia.
Vanha rouva tuli huoneeseen, liian vanha haltian makuun, mutta antoi muorin puhua.
- on aika esitellä sinut poppamiehellemme. Nouse ja pue.
Muori jäi seisomaan odottavan näköisenä. Haltialle tuli alaston olo, hän ei halunnut esiintyä alasti tämän muorin edessä.
- voisitko poistua siksi aikaa kun puen? Haltia pyysi. Muori mietti hetken ja taputti käsiään yhteen, hän komensi nuoret ja kauniit naiset pois ja otti pyyhkeen.
- minä kuivaan ja puen sinut, hän sanoi, ja haltia tunnisti nälkäisen katseen muorin silmissä.
...
Teltasta kompuroi puolipukeutunut haltia vaatteitaan hätäisesti pukien. Vihaisen näköinen vanhahko nainen seurasi häntä ja huusi hänelle ettei tämä tiennyt mitä menetti.
Nuori ja kaunis nainen ohjasi haltian uskomattoman hienoon mini palatsiin, kaksikerroksiseen taloon joka oli rakennettu norsunluusta, ja ilmeisesti yhdestä kokonaisesta norsunluusta, eli magian kosketus oli ilmeinen. Tämän tekijä halusi, ja sai, kunnioitusta. Lihaksikkaat keihäsmiehet vartioivat ovea ja ilmeenkään värähtämättä tuijottivat eteenpäin parin kävellessä sisään.
- hoohoo, hauska tappaa vanha tuttu.
Tuttu miesääni puhui saturnuksen kielellä jota tuskin paikalliset osasivat. Slaine ja varjoissa istuva piippua polttava mies olivat käyttäneet sitä vuosia kun eivät halunneet Marsilaisten ymmärtävän.
- Barbosa, olisihan se pitänyt arvata, se muori taisi olla sinun tekojasi!
Lierihattuinen mies kosketti kristallipalloa vierellään ja valo täytti huoneen. Mies nauroi kyyneleet silmissä eikä pystynyt puhumaan hetkeen.
Aavikkorosvokapteeni Barbosa istui ylellisellä keinutuolilla ja poltteli piippua, ja esitti kyläparatiisin poppamiestä.
Slaine kysyi
- Kerro miten huijasit punanahkoja ottamaan itsesi heidän velhokseen? Löysitkö jonkin taikasauvan ja teit heihin vaikutuksen kuten Spartassa?
Barbosa naureskeli hetken, kohotti kätensä ja vihreä salama virtasi hänen kädestään haltian vartaloon ja haltia alkoi leijua.
- Ui! Barbosa sanoi ja haltia alkoi tehdä käsillään uimaliikkeitä ja leijui huoneen läpi hämmästyksestä hiljaisena.
- Kuka sanoi että huijasin? Kompassisi toimii Slaine, se toimii!
Haltia laskeutui hämmästyneenä.
Vanhat aavikkorosvotoverit istuivat juoden hyää, loistavaa viiniä ja Barbosa kertoi tarinaansa.
- ... Kuvittele jättimäinen tulivuori, jonka keskellä on aukea täynnä eläviä ruumiita. Taikuus lakkaa toimimasta, psioniset voimat aiheuttavat aivoverenvuotoa. Voimia ei voi käyttää. Tiimissäni oli nerokas kääpiö joka oli rakentanut zeppelinlaivan jolla lensimme aukean yli. Lihaksikas soturi joka taisteli tiemme sisälle, kaunis murtovaras joka avasi lukot ja purki ansat.
Matkasimme 13 kerrosta maan sisälle kunnes vain minä olin hengissä, ja opin sen että jokainen taistelu oli turha, ei sitä luolastoa selviä hengissä taistelemalla. Kaikista ongelmista selviää paremmin hiipimällä ja pakenemalla kuin taistelemalla, sillä luolaston tehtävä on yksinkertainen.
- ja se on? Haltia kysyi.
- etsiä tietenkin aivoja, ei lihaksia, luonnetta, ei aseita.
Haltia nyökkäsi.
- Minä menen sinne.
- vaikka tiedät että hengenvaara on todellinen ja suuri.
- kyllä, vuosisatojen jännittävän elämän jälkeen voin kuolla tyytyväisenä siihen että yritin toteuttaa aikomukseni. Ja uskon onnistuvani.
- varmaan jäät yöksi? Sinut tuntien sinulla on vielä punanahkojen kanssa tekemistä!
Haltia naurahti
- tietenkin, mitä järkeä seikkailusta jos se ei ala kauniin naisen sylistä??
Miehet joivat ja puhuivat, ja lauloivat vielä tunnin ja haltia lähti etsimään kahta tai kolmea naista jotka kaipaisivat kokeneen miehen rakkautta, mieluummin yhdessä.
Aamulla hän heräsi kolmen naisen keskeltä ja tunsi olonsa voittamattomaksi, tätä varten hän syntyi Slaineksi.
Metsässä
- mitä me nyt teemme? Hermostunut Heini kysyi mieheltään.
- Koitetaan jatkaa matkaa, jossain on isompi kaupunki, ei niin onnellinen kuin tämä, ja ehkä siellä tiedetään kuinka pääsemme portaalille. Jatketaan suunnitelmaa, olemme aikuisia, emme tarvitse keskenkasvuisen pika-aikuistuneen ihmelapsen apua päästäksemme kotiin. Kaipaan Neptunusta rakas, haluan uida sen merillä delfiinin hahmossa. Kyllä me sinne pääsemme, kuka enää voisi pysäyttää meitä?
- Kuka voisi pysäyttää Artturia?
Marko laski päätään ja kuiskasi
- niinpä, mutta muista, jumalat ovat häntä vastaan. Meidän pitää pitää matalaa profiilia niin tuskin saamme yhtä mahtavia vihollisia, olemme vain vaatimattomia matkalaisia Neptunuksesta.
He suutelivat ja lähtivät lentoon.
Muutaman päivän lentämisen jälkeen he saapuivat jättimäisen sammuneen tulivuoren juurelle, metsästivät ruokaa ja lepäsivät. Damokleen noustessa he lensivät lähelle kaupunkia jonka näkivät taivaalta. Tuo täysvalkoinen kaupunki hehkui sivistystä ja viisautta, varmasti noin sivistyneet ihmiset auttaisivat heitä.
Comments