Sankarin kuolema
Vanha nainen lensi lohikäärmellä taistelukentän lähelle. Lohikäärme halusi oikopäätä lentää tappamaan saastuneita mutta nainen toppuutteli sitä. Hänellä oli ylempiä ohjeita.
Torin keskellä mies taisteli säihkyvä keihäs kädessään yksin saastuneita vastaan. Hän torjui laser säteitä keihäällään ja väisteli plasma iskuja jopa silloin kun ne ammuttiin selän takaa. Nainen sanoi taikasanan ja iso hohtava rengas ilmestyi hänen eteensä. Sen läpi katsoessaan miehen kuva suureni ja mahtavat energia virrat tulivat näkyviin. Tämä mies imi ulkoapäin suuret energiavirrat. Oli käsittämättömän vaikeaa taivuttaa aikaavaruutta niin kuin hän, eikä vanha noita tuntenut mitään, eli mies ei käyttänyt magiaa ajan vääristämiseen. Kuinka hän teki sen? Vai tekikö hän edes sitä? Oli miten oli, noita aikoi nyt eristää miehen ulkoisista energioista, ja antaa miehen saastuneiden pehmitettäväksi.
- Sankarillinen soturi puhdistaa tämän kylän, lohikäärme sanoi syvällä äänellään hyväksyntää huokuen, minä menen auttamaan häntä!
- etkä mene! Vanha nainen raakkui. Tuo mies on herramme Areksen vihollinen joka aikoo syödä kaikki jumalat. Kiellän sinua auttamasta häntä. Saat tappaa saastuneita vain kylän ulkopuolella kunnes annan luvan. Odota käskyäni, mene!
Lohikäärme murahti mutta kuunteli naista, Aresta lohikäärmeidenkin tuli totella, hän oli kaikista ylin, planeettamme suojelija. Nainen nappasi luutansa ja lohikäärme lennähti ilmaan ja meni metsästämään kylää ympäröivään metsään.
Artturi oli taisteluhurmassa. Hänen voimansa oli vähissä mutta ainoa mitä hän tunsi oli seuraava isku, seuraava väistö. Jokainen liike oli taidetta, jokainen liike oli täydellinen. Ja jokainen liike uhrasi viattoman ihmisen, jonka ainoa rikos oli olla väärässä paikassa väärään aikaan ja saada tartunnan joka uhkasi jokaista ihmistä neljässä maailmassa. Teknovirus valtasi ihmisen, korvasi ihmisen mielen konemielellä, korvasi lihaa koneella.
Yllättäen vihertävä voima kenttä ympäröi torin. Artturi tuli tietoiseksi ympäristöstään ja ensimmäistä kertaa tuli ajatelleeksi että olikohan sittenkään hyvä idea mennä avonaiselle kentälle missä hän saattoi neutraloida saastuneita nopammin. Mitä jos hän väsyisi? Jos jotain menisi pieleen? No nyt ei ehtinyt sitä murehtia, hän suuntaisi taistelunsa kadulle päin varmuuden vuoksi.
Mutta olikin liian myöhäistä, plasma isku osui hänen selkäänsä. Joku ampui häntä eikä hän aistinut sitä. Laserit repivät hänen jäseniään, eikä hän ehtinyt väistää niitä. Aikavääristymä oli kadonnut, sillä selittämättömällä voimalla olikin rajansa, ja hän tyhmyyttään oli tuhlannut sen kaiken! Punaista verta valui maahan eikä hänen vauhtinsa hidastunut paljoa.
Artturi keskitti voimansa ja yritti heittää viholliset taaksepäin tahdonvoimalla, mutta vain yksi vihollinen kaatui, ja artturia alkoi huimata. Niin pieni temppu ja kaikki voimat loppuivat, miten se oli mahdollista.
Voimakenttä! Se eristi hänet voimanlähteestä! Psioninen voima yhdisti kaikki telepaatit yhdeksi verkostoksi niin ettei kukaan joutunut käyttämään vain omia voimiaan. Samantien Artturi hyppäsi taistelemaan kosketusetäisyydelle missä tuliaseet eivät hyödyttäneet saastuneita, hän hylkäsi keihäänsä, kasvatti kynsiään ja iloitsi ettei tätä voimaa voinut ottaa häneltä pois, muodonmuutosvoima oli aina henkilökohtainen.
Kuumat liekit peittivät Artturin ja saastuneet, ja Artturi hyppäsi maahan ja antoi ruumiiden suojata itseään.
Vanhan naisen ääni raakkui
- Hafnir pösilö, rego mentem, palaa pesääsi!
Lohikäärmeen turhautunut huuto kaikui ilmassa mutta maagista käskyä oli pakko totella. Artturi nousi hoippuen seisomaan, kaikki voimat olivat lopuillaan. Viimeisiä rasvoja alettiin polttamaan energiaksi kun hän katsoi ylöspäin.
Nainen nauroi lentävän luudan päällä.
- se on loppu nyt.
Hän lausui käskysanat ja valkoiset säihkyvät pallot lähtivät hänen sormistaan ja ne lensivät Artturia päin.
- Hitto!
Artturi hyppi, pomppi, väisti. Voltti, kärrynpyörä, ukemi, ja pallot vain seurasivat ja seurasivat.
Saastuneet katselivat ketken hämmentyneinä, kunnes yhteistuumin juoksivat voimakentän läpi ja nappasivat aseita, yksi otti Samin keihään ja hän seivästi Artturin.
- Hitto, mies sanoi kun pallot osuivat. Keihään lävistämänä hän ei enää väistellyt vaan pallot osuivat. Pää ja raajat lensivät irti. Keskivartalo tipahti maahan ja saastuneet pilkkoivat sen pieniksi paloiksi. Juuri kun he olivat tyytyväisiä, tapahtui jotain odottamatonta. Yhtäkkiä kaikki palaset muuttuivat sadoiksi muurahaisiksi jotka alkoi valua maan koloihin.
- EI! Muodonmuuttaja, hän pakenee! Noita kiljui. Nyt poltan maan puhtaaksi niin että maa on kuollut kolmen metrin syvyyteen.
Noita alkoi loitsia ylemmän tason tulitaikaa, mahtavaa tulimyrskyä, kun pöllö lensi häntä päin ja raateli hänen poskensa auki. Loitsun hetkeksi keskeyttäen noita otti taikasauvansa ja ampui pöllön alas salamalla.
Pöllö tipahti maahan ja kasvatti takaisin palaneet sulkansa ja oli pian taas ilmassa. Toinen pöllö lensi noidan kimppuun ja hänen oli pakko keskeyttää mahtiloitsunsa. Kolmas pöllö tuli, ja neljäs. Noita ampui niitä maahan mutta ne vain nousivat ja jatkoivat häirintää. Noita vuosi verta joka paikasta.
Viimein noita huusi mahti taikaansa joka pyyhkäisisi kaikki pöllöt lähietäisyydeltä, mutta ei ehtinyt kun loputon parvi pöllöjä lensi ja repi hänet riakaleiksi. Verta hyydyttävä kuolon kiljaisu leikkasi ilmaa kun noita heitti henkenkensä.
Pöllöt joivat jokaisen pisaran noidan verestä ja sen jälkeen alkoivan yhdistyä. Kaksi yhdeksi, neljä kahdeksi, kunnes jäljellä oli yksi iso pöllo joka otti ihmishahmon joka karisti höyhenet yltään. Hahmo oli kaunis lumivalkea nainen jolla oli pitkät terävät kynnet.
- tulin liian myöhään, Nainen sanoi rauhallisella, tunteettomalla äänellä. Kaunis poika on mennyt, hän jatkoi.
Nainen katseli ympärilleen, näki Markon pitelemässä Heiniä joka riuhtoi otetta irti itkien valtoimenaan, ja jossain sydämessään Anita mietti että hänenkin pitäisi tuntea jotain tuollaista, mutta kun ei, ei tuntenut. Hän oli vain pahoillaan pojan menetyksestä, ei muuta.
Hän levitti kätensä ja romahti alaspäin, ja parvi pöllöjä lensi pois. Kaunis valkoinen vampyyrinainen oli kadonnut.
Torin keskellä mies taisteli säihkyvä keihäs kädessään yksin saastuneita vastaan. Hän torjui laser säteitä keihäällään ja väisteli plasma iskuja jopa silloin kun ne ammuttiin selän takaa. Nainen sanoi taikasanan ja iso hohtava rengas ilmestyi hänen eteensä. Sen läpi katsoessaan miehen kuva suureni ja mahtavat energia virrat tulivat näkyviin. Tämä mies imi ulkoapäin suuret energiavirrat. Oli käsittämättömän vaikeaa taivuttaa aikaavaruutta niin kuin hän, eikä vanha noita tuntenut mitään, eli mies ei käyttänyt magiaa ajan vääristämiseen. Kuinka hän teki sen? Vai tekikö hän edes sitä? Oli miten oli, noita aikoi nyt eristää miehen ulkoisista energioista, ja antaa miehen saastuneiden pehmitettäväksi.
- Sankarillinen soturi puhdistaa tämän kylän, lohikäärme sanoi syvällä äänellään hyväksyntää huokuen, minä menen auttamaan häntä!
- etkä mene! Vanha nainen raakkui. Tuo mies on herramme Areksen vihollinen joka aikoo syödä kaikki jumalat. Kiellän sinua auttamasta häntä. Saat tappaa saastuneita vain kylän ulkopuolella kunnes annan luvan. Odota käskyäni, mene!
Lohikäärme murahti mutta kuunteli naista, Aresta lohikäärmeidenkin tuli totella, hän oli kaikista ylin, planeettamme suojelija. Nainen nappasi luutansa ja lohikäärme lennähti ilmaan ja meni metsästämään kylää ympäröivään metsään.
Artturi oli taisteluhurmassa. Hänen voimansa oli vähissä mutta ainoa mitä hän tunsi oli seuraava isku, seuraava väistö. Jokainen liike oli taidetta, jokainen liike oli täydellinen. Ja jokainen liike uhrasi viattoman ihmisen, jonka ainoa rikos oli olla väärässä paikassa väärään aikaan ja saada tartunnan joka uhkasi jokaista ihmistä neljässä maailmassa. Teknovirus valtasi ihmisen, korvasi ihmisen mielen konemielellä, korvasi lihaa koneella.
Yllättäen vihertävä voima kenttä ympäröi torin. Artturi tuli tietoiseksi ympäristöstään ja ensimmäistä kertaa tuli ajatelleeksi että olikohan sittenkään hyvä idea mennä avonaiselle kentälle missä hän saattoi neutraloida saastuneita nopammin. Mitä jos hän väsyisi? Jos jotain menisi pieleen? No nyt ei ehtinyt sitä murehtia, hän suuntaisi taistelunsa kadulle päin varmuuden vuoksi.
Mutta olikin liian myöhäistä, plasma isku osui hänen selkäänsä. Joku ampui häntä eikä hän aistinut sitä. Laserit repivät hänen jäseniään, eikä hän ehtinyt väistää niitä. Aikavääristymä oli kadonnut, sillä selittämättömällä voimalla olikin rajansa, ja hän tyhmyyttään oli tuhlannut sen kaiken! Punaista verta valui maahan eikä hänen vauhtinsa hidastunut paljoa.
Artturi keskitti voimansa ja yritti heittää viholliset taaksepäin tahdonvoimalla, mutta vain yksi vihollinen kaatui, ja artturia alkoi huimata. Niin pieni temppu ja kaikki voimat loppuivat, miten se oli mahdollista.
Voimakenttä! Se eristi hänet voimanlähteestä! Psioninen voima yhdisti kaikki telepaatit yhdeksi verkostoksi niin ettei kukaan joutunut käyttämään vain omia voimiaan. Samantien Artturi hyppäsi taistelemaan kosketusetäisyydelle missä tuliaseet eivät hyödyttäneet saastuneita, hän hylkäsi keihäänsä, kasvatti kynsiään ja iloitsi ettei tätä voimaa voinut ottaa häneltä pois, muodonmuutosvoima oli aina henkilökohtainen.
Kuumat liekit peittivät Artturin ja saastuneet, ja Artturi hyppäsi maahan ja antoi ruumiiden suojata itseään.
Vanhan naisen ääni raakkui
- Hafnir pösilö, rego mentem, palaa pesääsi!
Lohikäärmeen turhautunut huuto kaikui ilmassa mutta maagista käskyä oli pakko totella. Artturi nousi hoippuen seisomaan, kaikki voimat olivat lopuillaan. Viimeisiä rasvoja alettiin polttamaan energiaksi kun hän katsoi ylöspäin.
Nainen nauroi lentävän luudan päällä.
- se on loppu nyt.
Hän lausui käskysanat ja valkoiset säihkyvät pallot lähtivät hänen sormistaan ja ne lensivät Artturia päin.
- Hitto!
Artturi hyppi, pomppi, väisti. Voltti, kärrynpyörä, ukemi, ja pallot vain seurasivat ja seurasivat.
Saastuneet katselivat ketken hämmentyneinä, kunnes yhteistuumin juoksivat voimakentän läpi ja nappasivat aseita, yksi otti Samin keihään ja hän seivästi Artturin.
- Hitto, mies sanoi kun pallot osuivat. Keihään lävistämänä hän ei enää väistellyt vaan pallot osuivat. Pää ja raajat lensivät irti. Keskivartalo tipahti maahan ja saastuneet pilkkoivat sen pieniksi paloiksi. Juuri kun he olivat tyytyväisiä, tapahtui jotain odottamatonta. Yhtäkkiä kaikki palaset muuttuivat sadoiksi muurahaisiksi jotka alkoi valua maan koloihin.
- EI! Muodonmuuttaja, hän pakenee! Noita kiljui. Nyt poltan maan puhtaaksi niin että maa on kuollut kolmen metrin syvyyteen.
Noita alkoi loitsia ylemmän tason tulitaikaa, mahtavaa tulimyrskyä, kun pöllö lensi häntä päin ja raateli hänen poskensa auki. Loitsun hetkeksi keskeyttäen noita otti taikasauvansa ja ampui pöllön alas salamalla.
Pöllö tipahti maahan ja kasvatti takaisin palaneet sulkansa ja oli pian taas ilmassa. Toinen pöllö lensi noidan kimppuun ja hänen oli pakko keskeyttää mahtiloitsunsa. Kolmas pöllö tuli, ja neljäs. Noita ampui niitä maahan mutta ne vain nousivat ja jatkoivat häirintää. Noita vuosi verta joka paikasta.
Viimein noita huusi mahti taikaansa joka pyyhkäisisi kaikki pöllöt lähietäisyydeltä, mutta ei ehtinyt kun loputon parvi pöllöjä lensi ja repi hänet riakaleiksi. Verta hyydyttävä kuolon kiljaisu leikkasi ilmaa kun noita heitti henkenkensä.
Pöllöt joivat jokaisen pisaran noidan verestä ja sen jälkeen alkoivan yhdistyä. Kaksi yhdeksi, neljä kahdeksi, kunnes jäljellä oli yksi iso pöllo joka otti ihmishahmon joka karisti höyhenet yltään. Hahmo oli kaunis lumivalkea nainen jolla oli pitkät terävät kynnet.
- tulin liian myöhään, Nainen sanoi rauhallisella, tunteettomalla äänellä. Kaunis poika on mennyt, hän jatkoi.
Nainen katseli ympärilleen, näki Markon pitelemässä Heiniä joka riuhtoi otetta irti itkien valtoimenaan, ja jossain sydämessään Anita mietti että hänenkin pitäisi tuntea jotain tuollaista, mutta kun ei, ei tuntenut. Hän oli vain pahoillaan pojan menetyksestä, ei muuta.
Hän levitti kätensä ja romahti alaspäin, ja parvi pöllöjä lensi pois. Kaunis valkoinen vampyyrinainen oli kadonnut.
Comments