Unien Ratsastajat, epilogi
"voi että olen väsynyt" sanoi Artturi itselleen romahtaessaan sänkyynsä ylipitkän työpäivän päätteeksi. Lapset oli taisteltu nukkumaan ja vaimo oli vielä töissä.
Normaalisti ylipitkän työpäivän jälkeen työasiat pyörivät päässä mutta tänään yöpöydällä seisova puinen arkku kiinnitti hänen huomionsa erityisesti. Oli vaikea sanoa mikä se oli, mutta arkku oli viimeinen asia mitä hän tiedosti upotessa syvälle nukku maahan.
Artturi tunsi putoavansa sinisen meren pohjalle, hän kellui tyhjyydessä ja pysähtyi hiekkapohjalle, ison arkun viereen. Olo oli kevyt, ihana. Artturi leijui kevyesti arkun luo ja avasi sen. Arkku oli unessa riittävän iso että isokin mies olisi mahtunut sen sisään.
Mutta tällä kertaa sisällä ei ollut isoa miestä, eikä edes kulta aartetta, vaikka Artturi niin toivoi, pitihän merirosvoarkussa olla kultaa, mutta nyt sieltä ui ulos kaunis nainen hyvin pitkillä hiuksilla ja valkoisella yömekollaan. Hän hymyili ja vilkutti Artturille ja ui pois.
Utelias artturi ui perään ja yritti huutaa naista odottamaan, ja vastoin odotuksia, hän pystyi puhumaan hyvinkin vedessä, tosin ääni kuulosti vähän sumealta, kuin meren pohjalta sanottuna, mikä tietenkin oli tilanne.
Nainen hykersi ja ääni kuului Artturin korvan juuresta, vaikka nainen ui edellä.
Artturi ui perässä ja löysi itsensä valtavan hopeisen kaupungin yläpuolelta ja ui naisen perässä vaikka kaupunki alkoi pelottaa, mistä hän tietäisi mikä siellä odottaisi. Mutta miksi pelätä, tämähän oli vain unta, vai oliko? Turhan aidon tuntuista, Artturin unet olivat aina olleet visuaalisesti epäselviä, hän vain tiedosti unensa, ei oikeastaan nähnyt niitä, mutta nyt kaikki oli kuin tarkkapiirtoteleviisiosta.
Nainen ui temppeliin jossa mustakaapuiset miehet lauloivat jotain hymniä kiinnittämättä huomiota heihin. Temppelissä ei ollut vettä mutta silti nainen, joka nyt olikin kuiva, ja hän itse uivat kuten ennenkin. Artturi tajusi itsekin olevansa kuiva.
Nainen polvistui papin eteen joka oli ainoa valkokaapuinen ja nainen rukoili jotain. Vaistomaisesti Artturi polvistui papin eteen myös, mikä oli jo sinänsä ihme, hänellä ei ollut tapana polvistua pappien eteen. Nainen hiljaa rukoili jota kuunnellessaan Artturi tajusi ettei nainen rukoillutkaan vaan kertoi papille löytäneen uuden valvenukkujan, jonka täytyi ottaa kaste vastaan liittyäkseen Unien sotureihin.
- Sinä Artturi Markunpoika Laitakari, otatko kasteen vastaan ja liityt Uniritareihin?
Artturi kääntyi katsomaan taaksensa, sitten naista, ja sitten pappia.
- Noh, en tiedä, onko tämä joku voittoa tavoittelematon järjestö joka on keskittynyt pitsin nypläämiseen. En tiedä oikein kiinnostaako.
Harmistunut pappi jatkoi jotain muminaa ja nainen rukoili hiljaa takaisin, ja Artturi tajusi että he keskustelivat hänestä.
- Ehkä et ole valmis ottamaan kastetta vastaan. Palaa tänne huomen yönä niin silloin kysyn sinulta toisen ja viimeisen kerran. Mikäli et ota kastetta vastaan, nukut yösi siitä eteenpäin kuten aina ennenkin, tiedottomana kuin kuollut. Mikäli päätät liittyä meihin, unesi muodostavat toisen elämäsi, etkä vietä kolmasosaa elämästäsi tiedottomana vaan aktiivisena hyödyllisenä kansalaisena joka puolustaa ihmiskuntaa pimeyden demoneilta jotka elävät unelmia syöden.
Artturi nyökkäsi ja häntä alkoi naurattaa. Olihan hän aina halunnut olla sankari mutta se miten hänen alitajuntansa toteutti hänen unelmiaan oli vähän koomista. Hymyillen hän käveli ulos, kumartamatta ovella.
Ulkona sateessa (kyllä, ulkona oli vielä meri, mutta siellä satoi.) häntä vastaan tuli märkä sateen kastelema nainen joka katsoi häntä nälkäisesti.
- Ei sinulla olisi tulta? Nainen kysyi.
- Sorry, en polta.
- En tarkoita tupakkaa varten, vaan onko sinulla tulta sydämmessäsi? Oletko valmis intohimoon? Etkö halua yhtyä minuun.
Tämä oli kyllä tuttua, unet tuntuvat keskittyvän kahteen asiaan, seikkailuihin ja erotiikkaan, joten miehen vastaus oli aika luonnollinen ja nopea.
Parasta unissa on se ettei tarvitse välittää yleisöstä eikä siitä aiheuttaako pahennusta. Toki yleisöä tuli mutta he olivat innostuneita ja kannustavia, ja kansanjuhlan tuntua oli ilmassa.
Huono puoli unissa taas on ettei seksi oikeasti oli tyydyttävää, seikkailu oli kivempaa. Se oli kuin joisit saharassa lähteestä ja huomaisit ettei jano lähtenyt, vaan se paheni. Seksi unissa oli vain harhaa, ei todellista, sillä kaikki unissa on harhaa.
Pienen tai pitkän ajan jälkeen Artturi hylkäsi naisen ja lähti kävelemään meren pohjan kaupungilla. Vihainen nainen kulki perässä ihmetellen miksi hän ei kelvannut.
- Eikö rintani ole tarpeeksi isot? hän kysyi ja kasvatti rintojaan. Pidätkö blondeista? hän jatkoi ja muuttui blondiksi.
Artturi kääntyi ja vastasi.
- Sorry, mutta et ole todellinen, ei se tunnu miltään, tämä on unta eikä uni pysty kilpailemaan todellisuuden kanssa.
Nainen tuntui sulavan suruunsa ja hän kääntyi pois ja muuttui linnuksi ja katosi yöhön.
- Olet aivan oikeassa, mikään täällä ei ole todellista, sanoi musta pukuinen mies.
- Kuka sinä olet? Artturi kysyi.
- Herra Moriaty, ja olen kulkenut näillä mailla paljon pidempään kuin useimmat. Katsos, jos tämä on unta, ja ammun tuon miehen, kuoleeko hän oikeasti?
Mies osoitti toista miestä kadulla.
Artturi pudisti päätään.
- Yhtä paljon kuin jos tietokonepelissä joku vihollinen kuolee.
- Aivan, mies sanoi ja ampui miehen kuoliaaksi. Se oli vain unta mutta silti se tuntui Artturista pahalta.
- En oikein tykkää pyssyistä.
- Todellakin, sinusta huokuu vanhanajan ritarillisuus. Pidätkö miekoista?
Artturin silmät melkein hehkuivat. Mies hymyili ja ojensi pitkämiekan Artturille.
Artturi katsoi sitä ja mietti hetken miten sitä käytetään.
- Saisi olla mieluummin katana, ja samalla miekka muuttui katanaksi.
- Moriaty kertoi: On helppo hallita unia, voin opettaa sinua, jos haluat.
- Kuulostaa kivalta, mutta miksi?
- Koska ystävät ovat arvokkain asia Nukkumaassa, hän sanoi ja teki piston.
- Ymmärrän.
He alkoivat leikkisän miekkailun joka koveni ja nopeutui tasaisesti. Artturi huomasi tekevänsä agrobaattisia väistöjä ja jopa juoksevansa seinää pitkin päästäkseen parempaan asemaan. Hänen kehonsa oli nopea ja kevyt, ja vahva.
- Jos isket minua sydämeen täällä, herään sängyssäni? Artturi kysyi.
- Kyllä, mutta se on aina huono asia. Kuole Nukkumaassa tarpeeksi monta kertaa, niin alat saada päänsärkyjä, muutut väsyneeksi, ja lopussa seisoo hulluus. Pidä itsestäsi huolta täälläkin.
- Ymmärrän.
Sitten Moriaty pysäytti Artturin miekan kaulansa lähellä pelkällä käden liikkeellä.
- Olemme ehkä unessa, mutta onko siinä kaikki?
- Mitä tarkoitat?
- Mitä jos menisimme jonkun toisen uneen?
- Ei se ole mahdollista, sanoi Artturi epäilevästi.
- Tämä on UNTA! Sano minulle mikä ei ole mahdollista.
- Ehkä voin, mutta ei se ole todellista.
- Niin, mutta on silti totta. Kuka on sinulle läheisin ihminen?
- Vaimo tietenkin, ja lapset.
- No keskity vaimoosi, juuri noin, (hän meni Artturin selän taaksi ja kuiskasi lempeästi.) kävele nyt eteenpäin ja kuvittele vaimosi sängyssä, juuri noin. Sano perässäni 'ei ole paikkaa kuin vaimon uni, ei ole paikkaa kuin vaimon uni.' ja Artturi teki sen.
Hän huomasi olevansa kaitalammella, vaimo ui alasti siellä ja hänen opettajansakin oli siellä.
- Ei tämä ole totta sillä vaimoni on vielä töissä.
- Miten niin, kello on kaksi yöllä.
- Eihän, ehkä tunti on mennyt,
- tämä on unta, et voi tietää miten aika kulkee, joskus se menee nopeasti, joskus hitaasti, yleensä aika ei lopu kesken.
Vaimo nousi onnellisena vettä valuen rannalle.
- Ihanaa Artturi, minä niin kaipasin sinua ja toivoin että olisit täällä kanssani.
Vaimo halasi häntä ja suuteli lämpimästi. Atlantiksen naisen kosketus ei tuntunyt lähellekään yhtä todelliselta. Tämä uni tuntui hyvin todelta.
- Mennään uimaan! hän hihkaisi ja hyppäsi veteen.
Artturi otti muutamalla liikkeellä vaatteensa pois ja sukelsi veteen.
Hän ui vedessä pitkään ja tuli rantaan, missä moriaty odotti.
- Jos haluat oppia lisää, voit liittyä veljeskuntaamme, Nikopolin Veljet. Opetan sinua hallitsemaan uniasi, ja näkemään mitä hyötyjä voit saada liittymällä meihin.
- Voin oppia viettämään hauskaa unissani, leikkimään velhoa ja viettämään enemmän aikaa vaimoni kanssa.
- Ei aivan, hän sanoi. Hän teki käden liikkeen ja puinen ovi ilmestyi rannalle. Vaimo ui onnellisena vedessä opettajansa kanssa ja Artturi nousi maalle ja vaatteet olivatkin hänen päällään.
He astuivat ovesta ja ilmestyivät eduskuntatalolle.
- Mitä jos Eduskunnan puheenjohtaja saisi idean kannattaa uutta aselakia?
- En tiedä, artturi vastasi.
- Mitä jos pomosi näkisi unta että projektisi menee pahasti pieleen?
- Hän varmaan hermostuisi ja alkaisi hiillostaa meitä.
- Aivan, mitä jos unessa sinä pelastaisit koko projektin.
- Hän ehkä alkaisi luottaa minuun enemmän...
Moriaty hymyili.
- Etkö haluasi mennä Janinan uneen?
- Joo, ehkä, en tiedä.
Mutta ovi oli jo auki. He olivat huvipurrella jossa Janina Frostell nautti tuulesta purjeveneen nokassa, alasti, ja onnellisena.
- Et arvaa kuinka monta kertaa Janina on nähnyt minusta eroottisia unia. Kun hän vihdoin näki minut, hän tunsi olonsa turvalliseksi luonani ja vietimme intohimoisen yön yhdessä. Sen jälkeen hän kertoi kuinka tunsi kuinka kuuluisimme yhteen, kuin hän olisi nähnyt minut jo unissaan.
janina ei huomannut heitä ollenkaan.
- Seurusteletko Janinan kanssa?!
- En todellakaan, hän on yksinkertainen pano, ei kiitos. Naiseni on velhotar, ja kylmän älykäs. Yhdessä olemme taistelleet itsemme huipulle yritysmaailmassa. Asiakkaat luottavat yllättävän paljon uniinsa, onhan se sielun peili, ja kilpailijat eivät ole saaneet kunnolla unta painajaistensa tähden, ja ovat uupumuksensa johdosta luopuneet kilvasta. Ymmärrätkö mistä puhun? Tämä on ehkä unta, mutta tämä, (hän otti setelitukon taskustaan) tämä on hyvinkin todellista, ja yhdessä voimme kerätä sitä mielettömät määrät. Minä opetan sinua, ja sinä avustat minua. Pian näet vain kauniita unia maaten luksusasunnossasi.
Artturi pudisti päätään.
- En oikein pidä siitä että muiden pitäisi kärsiä vain sen takia että minä voisin rikastua.
- Ei tarvitsekaan. Oletko hyvä työssäsi?
- No, aika hyvä.
- Onko väärin antaa pomosi nähdä se selvemmin?
- No, ei.
- Moriaty alkoi hehkua innostusta, Entä onko väärin antaa asiakkaasi nähdä unta uudesta ratkaisusta joka mullistaa hänen liiketoimintansa, ratkaisusta minkä sinä, juuri sinä voit toteuttaa.
- Ei todellakaan, ei siinä ole mitään väärää.
- Ei mitään väärää. Entä onko tässä? hän sanoi ja lausui taikasanoja ja he kohosivat ilmaan. Lennä Artturi, LENNÄ!!
He lensivät pitkään ja sen jälkeen Artturilla oli fantastinen olo.
He laskeutuivat saarelle ja Moriaty opetti Artturille yksinkertaisia loitsuja ja hän oppi ne nopeasti. Pian Aurinko kuitenkin alkoi nousta.
- Aamu tulee, tavataan täällä ensi yönä, niin voin esitellä veljeskuntamme ylipapittarelle.
- Miksi veljeskunnalla on papitar?
- Hän on enemmän kuin ihminen, hän tulee verhon toiselta puolelta, ja hänen avullaan pidämme viholliset loitolla ja voimme tehdä mitä lystäämme.
- Ja hinta?
- Ei mitään suurta, vain muutamia painajaisia silloin tällöin viattomille ihmisille, tiesitkö että jopa 65% ihmisen unista on painajaisia, se on tapa varautua elämän kriiseihin. Se että luomme muutaman lisää ei todellakaan muuta mitään, ja ylipapittaremme saa tarpeeksi elinvoimaa että voi opastaa meitä ja suojella meitä. Lisäksi hän on uskomattoman kaunis, ja ylimaallinen rakastajatar.
- Ja ehkä hieman demonisen kaunis?
- No joo, olet ehkä lukenut sarjakuva lehti Heavy Metallia joskus?
Artturi nyökkäsi.
- Sieltä usein löytää uskomattoman upeasti piirrettyjä seksikkäitä demoneita, hän on juuri sellainen, nainen jonka vuoksi voisi kuolla.
- Tai tappaa, sanoi artturi.
-Tai tappaa, myöntyi Moriaty.
Aurinko nousi ja Artturi heräsi virkeänä, erittäin virkeänä.
Päivä meni poissaolevana, ja illalla Artturi meni nukkumaan katsoen arkkuaan.
Kun hän nukahti, hän etsi meren pohjalla nököttävän kirkon ja otti kasteen ja liittyi valkoiseen ritarikuntaan. Hän oli kerran rakastanut naista joka ajoi hänet suureen ahdinkoon. Hän ei missään tapauksessa haluaisi kokea samaa uudestaan, varsinkaan jos nainen olisi oikeasti demoni, eikä vain kuvannollisessa mielessä.
Normaalisti ylipitkän työpäivän jälkeen työasiat pyörivät päässä mutta tänään yöpöydällä seisova puinen arkku kiinnitti hänen huomionsa erityisesti. Oli vaikea sanoa mikä se oli, mutta arkku oli viimeinen asia mitä hän tiedosti upotessa syvälle nukku maahan.
Artturi tunsi putoavansa sinisen meren pohjalle, hän kellui tyhjyydessä ja pysähtyi hiekkapohjalle, ison arkun viereen. Olo oli kevyt, ihana. Artturi leijui kevyesti arkun luo ja avasi sen. Arkku oli unessa riittävän iso että isokin mies olisi mahtunut sen sisään.
Mutta tällä kertaa sisällä ei ollut isoa miestä, eikä edes kulta aartetta, vaikka Artturi niin toivoi, pitihän merirosvoarkussa olla kultaa, mutta nyt sieltä ui ulos kaunis nainen hyvin pitkillä hiuksilla ja valkoisella yömekollaan. Hän hymyili ja vilkutti Artturille ja ui pois.
Utelias artturi ui perään ja yritti huutaa naista odottamaan, ja vastoin odotuksia, hän pystyi puhumaan hyvinkin vedessä, tosin ääni kuulosti vähän sumealta, kuin meren pohjalta sanottuna, mikä tietenkin oli tilanne.
Nainen hykersi ja ääni kuului Artturin korvan juuresta, vaikka nainen ui edellä.
Artturi ui perässä ja löysi itsensä valtavan hopeisen kaupungin yläpuolelta ja ui naisen perässä vaikka kaupunki alkoi pelottaa, mistä hän tietäisi mikä siellä odottaisi. Mutta miksi pelätä, tämähän oli vain unta, vai oliko? Turhan aidon tuntuista, Artturin unet olivat aina olleet visuaalisesti epäselviä, hän vain tiedosti unensa, ei oikeastaan nähnyt niitä, mutta nyt kaikki oli kuin tarkkapiirtoteleviisiosta.
Nainen ui temppeliin jossa mustakaapuiset miehet lauloivat jotain hymniä kiinnittämättä huomiota heihin. Temppelissä ei ollut vettä mutta silti nainen, joka nyt olikin kuiva, ja hän itse uivat kuten ennenkin. Artturi tajusi itsekin olevansa kuiva.
Nainen polvistui papin eteen joka oli ainoa valkokaapuinen ja nainen rukoili jotain. Vaistomaisesti Artturi polvistui papin eteen myös, mikä oli jo sinänsä ihme, hänellä ei ollut tapana polvistua pappien eteen. Nainen hiljaa rukoili jota kuunnellessaan Artturi tajusi ettei nainen rukoillutkaan vaan kertoi papille löytäneen uuden valvenukkujan, jonka täytyi ottaa kaste vastaan liittyäkseen Unien sotureihin.
- Sinä Artturi Markunpoika Laitakari, otatko kasteen vastaan ja liityt Uniritareihin?
Artturi kääntyi katsomaan taaksensa, sitten naista, ja sitten pappia.
- Noh, en tiedä, onko tämä joku voittoa tavoittelematon järjestö joka on keskittynyt pitsin nypläämiseen. En tiedä oikein kiinnostaako.
Harmistunut pappi jatkoi jotain muminaa ja nainen rukoili hiljaa takaisin, ja Artturi tajusi että he keskustelivat hänestä.
- Ehkä et ole valmis ottamaan kastetta vastaan. Palaa tänne huomen yönä niin silloin kysyn sinulta toisen ja viimeisen kerran. Mikäli et ota kastetta vastaan, nukut yösi siitä eteenpäin kuten aina ennenkin, tiedottomana kuin kuollut. Mikäli päätät liittyä meihin, unesi muodostavat toisen elämäsi, etkä vietä kolmasosaa elämästäsi tiedottomana vaan aktiivisena hyödyllisenä kansalaisena joka puolustaa ihmiskuntaa pimeyden demoneilta jotka elävät unelmia syöden.
Artturi nyökkäsi ja häntä alkoi naurattaa. Olihan hän aina halunnut olla sankari mutta se miten hänen alitajuntansa toteutti hänen unelmiaan oli vähän koomista. Hymyillen hän käveli ulos, kumartamatta ovella.
Ulkona sateessa (kyllä, ulkona oli vielä meri, mutta siellä satoi.) häntä vastaan tuli märkä sateen kastelema nainen joka katsoi häntä nälkäisesti.
- Ei sinulla olisi tulta? Nainen kysyi.
- Sorry, en polta.
- En tarkoita tupakkaa varten, vaan onko sinulla tulta sydämmessäsi? Oletko valmis intohimoon? Etkö halua yhtyä minuun.
Tämä oli kyllä tuttua, unet tuntuvat keskittyvän kahteen asiaan, seikkailuihin ja erotiikkaan, joten miehen vastaus oli aika luonnollinen ja nopea.
Parasta unissa on se ettei tarvitse välittää yleisöstä eikä siitä aiheuttaako pahennusta. Toki yleisöä tuli mutta he olivat innostuneita ja kannustavia, ja kansanjuhlan tuntua oli ilmassa.
Huono puoli unissa taas on ettei seksi oikeasti oli tyydyttävää, seikkailu oli kivempaa. Se oli kuin joisit saharassa lähteestä ja huomaisit ettei jano lähtenyt, vaan se paheni. Seksi unissa oli vain harhaa, ei todellista, sillä kaikki unissa on harhaa.
Pienen tai pitkän ajan jälkeen Artturi hylkäsi naisen ja lähti kävelemään meren pohjan kaupungilla. Vihainen nainen kulki perässä ihmetellen miksi hän ei kelvannut.
- Eikö rintani ole tarpeeksi isot? hän kysyi ja kasvatti rintojaan. Pidätkö blondeista? hän jatkoi ja muuttui blondiksi.
Artturi kääntyi ja vastasi.
- Sorry, mutta et ole todellinen, ei se tunnu miltään, tämä on unta eikä uni pysty kilpailemaan todellisuuden kanssa.
Nainen tuntui sulavan suruunsa ja hän kääntyi pois ja muuttui linnuksi ja katosi yöhön.
- Olet aivan oikeassa, mikään täällä ei ole todellista, sanoi musta pukuinen mies.
- Kuka sinä olet? Artturi kysyi.
- Herra Moriaty, ja olen kulkenut näillä mailla paljon pidempään kuin useimmat. Katsos, jos tämä on unta, ja ammun tuon miehen, kuoleeko hän oikeasti?
Mies osoitti toista miestä kadulla.
Artturi pudisti päätään.
- Yhtä paljon kuin jos tietokonepelissä joku vihollinen kuolee.
- Aivan, mies sanoi ja ampui miehen kuoliaaksi. Se oli vain unta mutta silti se tuntui Artturista pahalta.
- En oikein tykkää pyssyistä.
- Todellakin, sinusta huokuu vanhanajan ritarillisuus. Pidätkö miekoista?
Artturin silmät melkein hehkuivat. Mies hymyili ja ojensi pitkämiekan Artturille.
Artturi katsoi sitä ja mietti hetken miten sitä käytetään.
- Saisi olla mieluummin katana, ja samalla miekka muuttui katanaksi.
- Moriaty kertoi: On helppo hallita unia, voin opettaa sinua, jos haluat.
- Kuulostaa kivalta, mutta miksi?
- Koska ystävät ovat arvokkain asia Nukkumaassa, hän sanoi ja teki piston.
- Ymmärrän.
He alkoivat leikkisän miekkailun joka koveni ja nopeutui tasaisesti. Artturi huomasi tekevänsä agrobaattisia väistöjä ja jopa juoksevansa seinää pitkin päästäkseen parempaan asemaan. Hänen kehonsa oli nopea ja kevyt, ja vahva.
- Jos isket minua sydämeen täällä, herään sängyssäni? Artturi kysyi.
- Kyllä, mutta se on aina huono asia. Kuole Nukkumaassa tarpeeksi monta kertaa, niin alat saada päänsärkyjä, muutut väsyneeksi, ja lopussa seisoo hulluus. Pidä itsestäsi huolta täälläkin.
- Ymmärrän.
Sitten Moriaty pysäytti Artturin miekan kaulansa lähellä pelkällä käden liikkeellä.
- Olemme ehkä unessa, mutta onko siinä kaikki?
- Mitä tarkoitat?
- Mitä jos menisimme jonkun toisen uneen?
- Ei se ole mahdollista, sanoi Artturi epäilevästi.
- Tämä on UNTA! Sano minulle mikä ei ole mahdollista.
- Ehkä voin, mutta ei se ole todellista.
- Niin, mutta on silti totta. Kuka on sinulle läheisin ihminen?
- Vaimo tietenkin, ja lapset.
- No keskity vaimoosi, juuri noin, (hän meni Artturin selän taaksi ja kuiskasi lempeästi.) kävele nyt eteenpäin ja kuvittele vaimosi sängyssä, juuri noin. Sano perässäni 'ei ole paikkaa kuin vaimon uni, ei ole paikkaa kuin vaimon uni.' ja Artturi teki sen.
Hän huomasi olevansa kaitalammella, vaimo ui alasti siellä ja hänen opettajansakin oli siellä.
- Ei tämä ole totta sillä vaimoni on vielä töissä.
- Miten niin, kello on kaksi yöllä.
- Eihän, ehkä tunti on mennyt,
- tämä on unta, et voi tietää miten aika kulkee, joskus se menee nopeasti, joskus hitaasti, yleensä aika ei lopu kesken.
Vaimo nousi onnellisena vettä valuen rannalle.
- Ihanaa Artturi, minä niin kaipasin sinua ja toivoin että olisit täällä kanssani.
Vaimo halasi häntä ja suuteli lämpimästi. Atlantiksen naisen kosketus ei tuntunyt lähellekään yhtä todelliselta. Tämä uni tuntui hyvin todelta.
- Mennään uimaan! hän hihkaisi ja hyppäsi veteen.
Artturi otti muutamalla liikkeellä vaatteensa pois ja sukelsi veteen.
Hän ui vedessä pitkään ja tuli rantaan, missä moriaty odotti.
- Jos haluat oppia lisää, voit liittyä veljeskuntaamme, Nikopolin Veljet. Opetan sinua hallitsemaan uniasi, ja näkemään mitä hyötyjä voit saada liittymällä meihin.
- Voin oppia viettämään hauskaa unissani, leikkimään velhoa ja viettämään enemmän aikaa vaimoni kanssa.
- Ei aivan, hän sanoi. Hän teki käden liikkeen ja puinen ovi ilmestyi rannalle. Vaimo ui onnellisena vedessä opettajansa kanssa ja Artturi nousi maalle ja vaatteet olivatkin hänen päällään.
He astuivat ovesta ja ilmestyivät eduskuntatalolle.
- Mitä jos Eduskunnan puheenjohtaja saisi idean kannattaa uutta aselakia?
- En tiedä, artturi vastasi.
- Mitä jos pomosi näkisi unta että projektisi menee pahasti pieleen?
- Hän varmaan hermostuisi ja alkaisi hiillostaa meitä.
- Aivan, mitä jos unessa sinä pelastaisit koko projektin.
- Hän ehkä alkaisi luottaa minuun enemmän...
Moriaty hymyili.
- Etkö haluasi mennä Janinan uneen?
- Joo, ehkä, en tiedä.
Mutta ovi oli jo auki. He olivat huvipurrella jossa Janina Frostell nautti tuulesta purjeveneen nokassa, alasti, ja onnellisena.
- Et arvaa kuinka monta kertaa Janina on nähnyt minusta eroottisia unia. Kun hän vihdoin näki minut, hän tunsi olonsa turvalliseksi luonani ja vietimme intohimoisen yön yhdessä. Sen jälkeen hän kertoi kuinka tunsi kuinka kuuluisimme yhteen, kuin hän olisi nähnyt minut jo unissaan.
janina ei huomannut heitä ollenkaan.
- Seurusteletko Janinan kanssa?!
- En todellakaan, hän on yksinkertainen pano, ei kiitos. Naiseni on velhotar, ja kylmän älykäs. Yhdessä olemme taistelleet itsemme huipulle yritysmaailmassa. Asiakkaat luottavat yllättävän paljon uniinsa, onhan se sielun peili, ja kilpailijat eivät ole saaneet kunnolla unta painajaistensa tähden, ja ovat uupumuksensa johdosta luopuneet kilvasta. Ymmärrätkö mistä puhun? Tämä on ehkä unta, mutta tämä, (hän otti setelitukon taskustaan) tämä on hyvinkin todellista, ja yhdessä voimme kerätä sitä mielettömät määrät. Minä opetan sinua, ja sinä avustat minua. Pian näet vain kauniita unia maaten luksusasunnossasi.
Artturi pudisti päätään.
- En oikein pidä siitä että muiden pitäisi kärsiä vain sen takia että minä voisin rikastua.
- Ei tarvitsekaan. Oletko hyvä työssäsi?
- No, aika hyvä.
- Onko väärin antaa pomosi nähdä se selvemmin?
- No, ei.
- Moriaty alkoi hehkua innostusta, Entä onko väärin antaa asiakkaasi nähdä unta uudesta ratkaisusta joka mullistaa hänen liiketoimintansa, ratkaisusta minkä sinä, juuri sinä voit toteuttaa.
- Ei todellakaan, ei siinä ole mitään väärää.
- Ei mitään väärää. Entä onko tässä? hän sanoi ja lausui taikasanoja ja he kohosivat ilmaan. Lennä Artturi, LENNÄ!!
He lensivät pitkään ja sen jälkeen Artturilla oli fantastinen olo.
He laskeutuivat saarelle ja Moriaty opetti Artturille yksinkertaisia loitsuja ja hän oppi ne nopeasti. Pian Aurinko kuitenkin alkoi nousta.
- Aamu tulee, tavataan täällä ensi yönä, niin voin esitellä veljeskuntamme ylipapittarelle.
- Miksi veljeskunnalla on papitar?
- Hän on enemmän kuin ihminen, hän tulee verhon toiselta puolelta, ja hänen avullaan pidämme viholliset loitolla ja voimme tehdä mitä lystäämme.
- Ja hinta?
- Ei mitään suurta, vain muutamia painajaisia silloin tällöin viattomille ihmisille, tiesitkö että jopa 65% ihmisen unista on painajaisia, se on tapa varautua elämän kriiseihin. Se että luomme muutaman lisää ei todellakaan muuta mitään, ja ylipapittaremme saa tarpeeksi elinvoimaa että voi opastaa meitä ja suojella meitä. Lisäksi hän on uskomattoman kaunis, ja ylimaallinen rakastajatar.
- Ja ehkä hieman demonisen kaunis?
- No joo, olet ehkä lukenut sarjakuva lehti Heavy Metallia joskus?
Artturi nyökkäsi.
- Sieltä usein löytää uskomattoman upeasti piirrettyjä seksikkäitä demoneita, hän on juuri sellainen, nainen jonka vuoksi voisi kuolla.
- Tai tappaa, sanoi artturi.
-Tai tappaa, myöntyi Moriaty.
Aurinko nousi ja Artturi heräsi virkeänä, erittäin virkeänä.
Päivä meni poissaolevana, ja illalla Artturi meni nukkumaan katsoen arkkuaan.
Kun hän nukahti, hän etsi meren pohjalla nököttävän kirkon ja otti kasteen ja liittyi valkoiseen ritarikuntaan. Hän oli kerran rakastanut naista joka ajoi hänet suureen ahdinkoon. Hän ei missään tapauksessa haluaisi kokea samaa uudestaan, varsinkaan jos nainen olisi oikeasti demoni, eikä vain kuvannollisessa mielessä.
Comments