Silverin Maailma, kappale 6.2
Matka Suolavuorelle
Poika käveli sukellusveneen ohjaamoon missä Anita ohjasi venettä kohti Suolavuoren satamaa.
-Vielä puoli tuntia, sanoi Anita.
Artturi meni matkustamoon ja polvistui shizen asentoon ja jäi mietiskelemään. Miksi hän näki niin outoja unia? Miksi hän osasi ja opetti taistelulajia josta ei edes ollut koskaan kuullut? miksi hän vaaransi yksitoista vuotiaan elämänsä metsästäessään jotain supervoimia jota hän ei edes maanviljelijän poikana tarvitsisi? Miksi hänellä kohosi jostain syvältä hillitön vallanhimo? Hänestä tuntui että jos hän oppisi kaikki kolme supervoimaa, psyykkiset voimat, muodonmuutos ja taikuus, se ei riittäisi, hänen pitäisi nousta myös Saturnuksen hallitsijaksi, eikä sekään riittäisi, vielä olisi 3 muuta maailmaa valloitettavana. Hän päätti pyytää anitaa viemään hänet takaisin Atlantikseen ennenkuin mikään ei pysäyttäisi häntä. Kukaan ei haluaisi olla kylmä diktaattori, ei varsinkaan pieno poika jolla ei edes karvat olleet kasvaneet.
-Anita, Anita, minulla olisi asiaa, hän sanoi.
-Pieni hetki, tunneli on kapea.
- Mutta Anita,
- Ei nyt, kiltti poika.
- Okei.
Sukellusvene kulki kapeaa tunneliaa pitkin ja saapui upeaan luonnolliseen valkoiseen luolaan, joka toimi kääpiövaltakunnan satamana.
-Tervetuloa Genoviaan! toivotti satamavahti, kun he kävelivät ulos tunkkaisesta sukellusveneestä. Neptunuslaiset eivät olleet tottuneet siihen etteivät päässeet pari kertaa päivässä peseytymään. Siksi kaikilla paitsi Artturilla oli kiire pesulle. Saturnuksella harvoin ihmisillä oli varaa peseytyä päivittäin, pari kertaa viikossa oli tavallisin tahti.
He kulkivat todella upeaa portaikkoa aukiolle joka oli kuin haltiametsä. Tukipylväät olivat valkoista marmoria tai suolakiveä ja ne oli kaiverrettu puiden muotoisiksi, samoin kuin seinät. Suihkulähteitä solisi monessa paikassa ja ne oli koristeltu eläin ja naishahmoilla. Majesteettisissa leijuvissa puutarhoissa asunut Artturi ihaili suu auki uskomattoman hienosti koristeltua mini kaupunkia. Ei missään löytynyt paikkaa jota ei olisi huolella koristeltu, ja kaikki sopi metsä teemaan.
-Miksi täällä on näin paljon metsä koristelua? Jos saan kysyä? Artturi kysyi kääpiöltä joka saattoi heitä Anitan asunnolle.
- Legenda kertoo että esi-isämme asuivat planeetalla joka oli niin karua ettei siellä kasvanut yhtäkään puuta. Painovoima maan pinnalla oli liian suuri jotta ihminen siihen pystyisi sopeutua, siksi esi-isämme asuivat syvällä maan pinnan alla, samalla heistä tuli erittäin lihaksikkaita ja lyhyitä. Oli tavallista että ne joilla oli rahaa muuttivat pois sieltä ennenkuin tulivat liian vanhoiksi kestämään murskaavaa painovoimaa.
Joillekin se oli helppoa sillä planeetta oli hyvin mineraali rikas ja tasavalta tarvitsi jatkuvasti mineraaleja. Toiset taas tekivät kaiken työn ja kuolivat nuorina.
Artturi yritti varovasti
- Ne puut?
- Ai niin, vanha mies harhailee ajatuksissaan, anteeksi. Niin, koska Genoviassa ei kukaan päässyt pinnalle, ei monella ollut mahdollisuuksia nauttia luonnosta, ruokakin oli synteettistä. Siksi oli täysin luonnollista että aika pian syntyi metsä-liike, yritys tuoda luonto maan alle. Pian ihmiset alkoivat kaivertaa aluksi yksinkertaisia puita luolaseiniin, ja pian hienompia ja hienompia, ja jokainen kilpaili siitä kuka osaisi kaivertaa hienoimpia kasveja tai eläimiä, ja parhaimmista tuli suorastaan kansallissankareita.
Jossain vaiheessa jokainen asuttava paikka oli metsitetty. Kun Velho Samsam pelasti meidät suurelta sodalta ja toi Merkuriukseen, metsä perinne oli jo niin verissämme ettemme osanneet edes kuvitella muuta tapaa elää, me kääpiöt Genoviasta asumme maan alla ja tuomme luonnon luoksemme.
- Ette ole harkinneet kasvattaa metsiä, oikeita metsiä, artturi ehdotti.
- Ei oikeastaan, katsos, oikeat metsät ovat villejä, outoja ja vaikeita hoitaa. Se ei ole meidän tapamme.
- Ymmärrän.
Anita vei haltiat ja Artturin kylpylään pesulle ja lähti omaan yksiöönsä pesulle. Kylpylä oli yllättävän hiljainen. Vaikka kääpiöt asuivatkin vesiplaneetta Neptunuksessa, he silti olivat aika muukalaisia täällä eikä jatkuva peseytyminen ollut heillä veressä.
Kylpylän jälkeen he menivät ravintolaan nauttimaan paikallisia suolaisia herkkuja.
Siellä syödessään Artturi keksi kysyä missä oli Genovian vanhin sali, ja suurin tai pyhin.
- No ne on sama paikka, sanoi anita. Tarina kertoo että kaksi Merkuriuslaista kauppiasta käveli vuoren läpi etsiessään arvokkaita mineraaleja, ja he ihastuivat kristalli saliin niin paljon etteivät he halunneet enää muuttaa pois. He kutsuivat puolisonsa sinne, ja sukulaisensa ja pian he rakensivat Neptunuksen isoimman kääpiö yhdyskunnan, jonka he nimesivät Genoviaksi vanhemman perustajakääpiön vaimon mukaan.
- Romanttista, tosiaan, sanoi Artturi.
Samalla he saapuivat upeasti valaistuun saliin. Kääpiöillä oli selvästi kehittyneempää tekniikkaa kuin ihmisillä, heillä oli höyrykoneita, väkipyöriä, mekaniikkaa, ja kaasulamppuja. Ja kaasulamput valaisivat uskomattominta näkyä mitä Artturi tai ehkä kuka tahansa voisi ikinä nähdä.
Jo pelkästään seinät jotka olivat täynnä parhaiden käsityöläisten tekemiä puita, satakieliä ja keijukaisia sai pojan hengen salpaantumaan, ja kaikkea korosti suolakivinen lattia johon oli piirretty mielenkiintoinen ympyrä kuvio. Mutta ihan eri asia oli se katto.
Oli kuin olisit astunut jättimäiseen timanttiin. Koko katto oli kimaltelevien kristallien peittämä, oli kaikki valkoisen sävyt, vähän violettia ja sen sävyjä. Jokainen askel sai katon kimaltelemaan kuin öisen Saturnuksen taivaan, paitsi tuhat kertaa kirkkaammin.
Artturi astui varovasti askeleen, toisen ja kolmannen. Sitten hän tajusi kuulevansa naisen kikatusta, hänen katseensa laskeutui Anitan silmiin.
-Ihmisille tulee aina niskakipuja ensimmäisellä kerralla kun he tulevat tänne, sitä ei voi estää. Anteeksi että nauran mutta se on hauskan näöistä. Kerrankin eräällä miehellä alkoi valua kuolaa suusta kun hän oli niin hämmästynyt että tuijotti kattoa suu auki.
Anitan hymy oli aurinkoinen. Artturi hölmistyi, taas.
Sitten jokin sai hänet laskemaan katseensa jalkoihinsa.
- Tuota en ole ennen nähnyt, kymmenen sekunttia salissa ja katsot jo lattiaa, ihmeellistä, ei katto teekään vaikutusta? Kysyi Anita.
- Shh, siis eikun, äh, tuli outo tunne, vastasi Artturi.
Hän pyöri lattialla ja katsoi ympärilleen, ympyröitä, vain ympyröitä, täydellisen harmoonisesti aseteltuna matemaattisen tarkasti. Miksi?
-Kuka teki tämän lattian? hän kysyi.
-En tiedä, muistaakseni tarina kertoo että se ilmestyi eräänä yönä, mutta uskon että se on urbaani legenda.
-Enpä tiedä... se on... elämän... kasvi, elämän kaura, ei elämän kukka! Joo, joku piirsi elämän kukan! Hänen sielussaan heräsi suuri ilo keksinnöstään.
- Mikä ihmeen elämän kukka, minusta se on ympyrä kollaasi, sanoi Anita.
- Elämän kukka on symboli joka oli hyvin vanha jo silloin kun ihminen ensimmäisen kerran matkusti toiselle planeetalle, eli kuuhun, maapalloa kiertävälle kappaleelle. Se tunnettiin lähes jokaisessa vanhassa kulttuurissa mutta juutalaisessa perinteessä ja egyptiläisessä perinteessä siihen liittyi hyvin paljon mystiikkaa. Siihen sisältyy elämän puu ja elämän siemen. Se on pyhä kuvio.
Anita tuijotti poikaa kysyvästi.
-Ja mistäs pikku poika on tuon oppinut, äiti opetti??
-Itseasiassa, hän sanoi ja katsoi naista. En todellakaan tiedä, ja lähti kuvion reunalle.
Hän astui kuviolle ja keskittyi siihen, ja pian näki siinä elämän puun. Hän asteli puuta pitkin ja katsoi kattoon. Katossa vilahteli viivoja ja pian ne loksahtivat yhteen muodostaen kirjaimia tuntemattomalla kielellä.
Artturin päässä alkoi jyskyttää, kirjaimet ja sanat polttivat tuttuuttaan, mutta hän ei tiennyt miksi. Hän oli opiskellut Kanji merkkejä, ja nämä olivat vieraita, miksi ne tuntuivat niin tutuilta?
Miksi hän osasi asioita mitä ei ollut opetellut, miksi hän tiesi asioita mitä ei ollut koskaan kuullut tai lukenut?
Kääpiö kirjaimet! Kääpiöt käyttivät välillä foneettisia kirjaimia, he kertoivat että nämä kirjaimet olivat käytössä heidän planeetallaan, ja ne periytyivät ajalta ennenkuin galaktisessa imperiumissa käytännön syistä otettiin Kanji merkit käyttöön.
Niinpä tietysti, nuo kirjaimet olivat foneettisia kirjaimia, joita hän ei koskaan tullut opetelleeksi, mutta silti sanat nousivat hänen mieleensä:
Totuus löytyy
Se tuntui oikealta, mikä totuus? Artturi käveli elämän puuta eteenpäin.
Lisää kirjaimia, ja sanoja.
Neptunuksen Temppelistä
Neptunuksen temppelistä? niitähän oli satoja.
Hän käveli kärsimättömästi eteenpäin ja saapui elämän puun päähän. Vihjeitä oli liian vähän. Mitä nyt?
Seuraava kuvio... Artturi lähti kuvion keskustasta pyörimään elämän siemenen mukaisesti, ja pian löysi tekstin joka ilmeni viimeiseksi.
Etelä navalla on pyhistä pyhin.
Artturi pyöri vielä jonkin aikaa elämän kukalla mutta ei löytänyt mitään uutta. Sitten hän tajusi ihmisten katsovan häntä kuin henkisesti vajavaista, tuijotetaan mutta yritetään olla tuijottamatta.
Oli aika koota joukot ja lähteä Etelänavalle.
Poika käveli sukellusveneen ohjaamoon missä Anita ohjasi venettä kohti Suolavuoren satamaa.
-Vielä puoli tuntia, sanoi Anita.
Artturi meni matkustamoon ja polvistui shizen asentoon ja jäi mietiskelemään. Miksi hän näki niin outoja unia? Miksi hän osasi ja opetti taistelulajia josta ei edes ollut koskaan kuullut? miksi hän vaaransi yksitoista vuotiaan elämänsä metsästäessään jotain supervoimia jota hän ei edes maanviljelijän poikana tarvitsisi? Miksi hänellä kohosi jostain syvältä hillitön vallanhimo? Hänestä tuntui että jos hän oppisi kaikki kolme supervoimaa, psyykkiset voimat, muodonmuutos ja taikuus, se ei riittäisi, hänen pitäisi nousta myös Saturnuksen hallitsijaksi, eikä sekään riittäisi, vielä olisi 3 muuta maailmaa valloitettavana. Hän päätti pyytää anitaa viemään hänet takaisin Atlantikseen ennenkuin mikään ei pysäyttäisi häntä. Kukaan ei haluaisi olla kylmä diktaattori, ei varsinkaan pieno poika jolla ei edes karvat olleet kasvaneet.
-Anita, Anita, minulla olisi asiaa, hän sanoi.
-Pieni hetki, tunneli on kapea.
- Mutta Anita,
- Ei nyt, kiltti poika.
- Okei.
Sukellusvene kulki kapeaa tunneliaa pitkin ja saapui upeaan luonnolliseen valkoiseen luolaan, joka toimi kääpiövaltakunnan satamana.
-Tervetuloa Genoviaan! toivotti satamavahti, kun he kävelivät ulos tunkkaisesta sukellusveneestä. Neptunuslaiset eivät olleet tottuneet siihen etteivät päässeet pari kertaa päivässä peseytymään. Siksi kaikilla paitsi Artturilla oli kiire pesulle. Saturnuksella harvoin ihmisillä oli varaa peseytyä päivittäin, pari kertaa viikossa oli tavallisin tahti.
He kulkivat todella upeaa portaikkoa aukiolle joka oli kuin haltiametsä. Tukipylväät olivat valkoista marmoria tai suolakiveä ja ne oli kaiverrettu puiden muotoisiksi, samoin kuin seinät. Suihkulähteitä solisi monessa paikassa ja ne oli koristeltu eläin ja naishahmoilla. Majesteettisissa leijuvissa puutarhoissa asunut Artturi ihaili suu auki uskomattoman hienosti koristeltua mini kaupunkia. Ei missään löytynyt paikkaa jota ei olisi huolella koristeltu, ja kaikki sopi metsä teemaan.
-Miksi täällä on näin paljon metsä koristelua? Jos saan kysyä? Artturi kysyi kääpiöltä joka saattoi heitä Anitan asunnolle.
- Legenda kertoo että esi-isämme asuivat planeetalla joka oli niin karua ettei siellä kasvanut yhtäkään puuta. Painovoima maan pinnalla oli liian suuri jotta ihminen siihen pystyisi sopeutua, siksi esi-isämme asuivat syvällä maan pinnan alla, samalla heistä tuli erittäin lihaksikkaita ja lyhyitä. Oli tavallista että ne joilla oli rahaa muuttivat pois sieltä ennenkuin tulivat liian vanhoiksi kestämään murskaavaa painovoimaa.
Joillekin se oli helppoa sillä planeetta oli hyvin mineraali rikas ja tasavalta tarvitsi jatkuvasti mineraaleja. Toiset taas tekivät kaiken työn ja kuolivat nuorina.
Artturi yritti varovasti
- Ne puut?
- Ai niin, vanha mies harhailee ajatuksissaan, anteeksi. Niin, koska Genoviassa ei kukaan päässyt pinnalle, ei monella ollut mahdollisuuksia nauttia luonnosta, ruokakin oli synteettistä. Siksi oli täysin luonnollista että aika pian syntyi metsä-liike, yritys tuoda luonto maan alle. Pian ihmiset alkoivat kaivertaa aluksi yksinkertaisia puita luolaseiniin, ja pian hienompia ja hienompia, ja jokainen kilpaili siitä kuka osaisi kaivertaa hienoimpia kasveja tai eläimiä, ja parhaimmista tuli suorastaan kansallissankareita.
Jossain vaiheessa jokainen asuttava paikka oli metsitetty. Kun Velho Samsam pelasti meidät suurelta sodalta ja toi Merkuriukseen, metsä perinne oli jo niin verissämme ettemme osanneet edes kuvitella muuta tapaa elää, me kääpiöt Genoviasta asumme maan alla ja tuomme luonnon luoksemme.
- Ette ole harkinneet kasvattaa metsiä, oikeita metsiä, artturi ehdotti.
- Ei oikeastaan, katsos, oikeat metsät ovat villejä, outoja ja vaikeita hoitaa. Se ei ole meidän tapamme.
- Ymmärrän.
Anita vei haltiat ja Artturin kylpylään pesulle ja lähti omaan yksiöönsä pesulle. Kylpylä oli yllättävän hiljainen. Vaikka kääpiöt asuivatkin vesiplaneetta Neptunuksessa, he silti olivat aika muukalaisia täällä eikä jatkuva peseytyminen ollut heillä veressä.
Kylpylän jälkeen he menivät ravintolaan nauttimaan paikallisia suolaisia herkkuja.
Siellä syödessään Artturi keksi kysyä missä oli Genovian vanhin sali, ja suurin tai pyhin.
- No ne on sama paikka, sanoi anita. Tarina kertoo että kaksi Merkuriuslaista kauppiasta käveli vuoren läpi etsiessään arvokkaita mineraaleja, ja he ihastuivat kristalli saliin niin paljon etteivät he halunneet enää muuttaa pois. He kutsuivat puolisonsa sinne, ja sukulaisensa ja pian he rakensivat Neptunuksen isoimman kääpiö yhdyskunnan, jonka he nimesivät Genoviaksi vanhemman perustajakääpiön vaimon mukaan.
- Romanttista, tosiaan, sanoi Artturi.
Samalla he saapuivat upeasti valaistuun saliin. Kääpiöillä oli selvästi kehittyneempää tekniikkaa kuin ihmisillä, heillä oli höyrykoneita, väkipyöriä, mekaniikkaa, ja kaasulamppuja. Ja kaasulamput valaisivat uskomattominta näkyä mitä Artturi tai ehkä kuka tahansa voisi ikinä nähdä.
Jo pelkästään seinät jotka olivat täynnä parhaiden käsityöläisten tekemiä puita, satakieliä ja keijukaisia sai pojan hengen salpaantumaan, ja kaikkea korosti suolakivinen lattia johon oli piirretty mielenkiintoinen ympyrä kuvio. Mutta ihan eri asia oli se katto.
Oli kuin olisit astunut jättimäiseen timanttiin. Koko katto oli kimaltelevien kristallien peittämä, oli kaikki valkoisen sävyt, vähän violettia ja sen sävyjä. Jokainen askel sai katon kimaltelemaan kuin öisen Saturnuksen taivaan, paitsi tuhat kertaa kirkkaammin.
Artturi astui varovasti askeleen, toisen ja kolmannen. Sitten hän tajusi kuulevansa naisen kikatusta, hänen katseensa laskeutui Anitan silmiin.
-Ihmisille tulee aina niskakipuja ensimmäisellä kerralla kun he tulevat tänne, sitä ei voi estää. Anteeksi että nauran mutta se on hauskan näöistä. Kerrankin eräällä miehellä alkoi valua kuolaa suusta kun hän oli niin hämmästynyt että tuijotti kattoa suu auki.
Anitan hymy oli aurinkoinen. Artturi hölmistyi, taas.
Sitten jokin sai hänet laskemaan katseensa jalkoihinsa.
- Tuota en ole ennen nähnyt, kymmenen sekunttia salissa ja katsot jo lattiaa, ihmeellistä, ei katto teekään vaikutusta? Kysyi Anita.
- Shh, siis eikun, äh, tuli outo tunne, vastasi Artturi.
Hän pyöri lattialla ja katsoi ympärilleen, ympyröitä, vain ympyröitä, täydellisen harmoonisesti aseteltuna matemaattisen tarkasti. Miksi?
-Kuka teki tämän lattian? hän kysyi.
-En tiedä, muistaakseni tarina kertoo että se ilmestyi eräänä yönä, mutta uskon että se on urbaani legenda.
-Enpä tiedä... se on... elämän... kasvi, elämän kaura, ei elämän kukka! Joo, joku piirsi elämän kukan! Hänen sielussaan heräsi suuri ilo keksinnöstään.
- Mikä ihmeen elämän kukka, minusta se on ympyrä kollaasi, sanoi Anita.
- Elämän kukka on symboli joka oli hyvin vanha jo silloin kun ihminen ensimmäisen kerran matkusti toiselle planeetalle, eli kuuhun, maapalloa kiertävälle kappaleelle. Se tunnettiin lähes jokaisessa vanhassa kulttuurissa mutta juutalaisessa perinteessä ja egyptiläisessä perinteessä siihen liittyi hyvin paljon mystiikkaa. Siihen sisältyy elämän puu ja elämän siemen. Se on pyhä kuvio.
Anita tuijotti poikaa kysyvästi.
-Ja mistäs pikku poika on tuon oppinut, äiti opetti??
-Itseasiassa, hän sanoi ja katsoi naista. En todellakaan tiedä, ja lähti kuvion reunalle.
Hän astui kuviolle ja keskittyi siihen, ja pian näki siinä elämän puun. Hän asteli puuta pitkin ja katsoi kattoon. Katossa vilahteli viivoja ja pian ne loksahtivat yhteen muodostaen kirjaimia tuntemattomalla kielellä.
Artturin päässä alkoi jyskyttää, kirjaimet ja sanat polttivat tuttuuttaan, mutta hän ei tiennyt miksi. Hän oli opiskellut Kanji merkkejä, ja nämä olivat vieraita, miksi ne tuntuivat niin tutuilta?
Miksi hän osasi asioita mitä ei ollut opetellut, miksi hän tiesi asioita mitä ei ollut koskaan kuullut tai lukenut?
Kääpiö kirjaimet! Kääpiöt käyttivät välillä foneettisia kirjaimia, he kertoivat että nämä kirjaimet olivat käytössä heidän planeetallaan, ja ne periytyivät ajalta ennenkuin galaktisessa imperiumissa käytännön syistä otettiin Kanji merkit käyttöön.
Niinpä tietysti, nuo kirjaimet olivat foneettisia kirjaimia, joita hän ei koskaan tullut opetelleeksi, mutta silti sanat nousivat hänen mieleensä:
Totuus löytyy
Se tuntui oikealta, mikä totuus? Artturi käveli elämän puuta eteenpäin.
Lisää kirjaimia, ja sanoja.
Neptunuksen Temppelistä
Neptunuksen temppelistä? niitähän oli satoja.
Hän käveli kärsimättömästi eteenpäin ja saapui elämän puun päähän. Vihjeitä oli liian vähän. Mitä nyt?
Seuraava kuvio... Artturi lähti kuvion keskustasta pyörimään elämän siemenen mukaisesti, ja pian löysi tekstin joka ilmeni viimeiseksi.
Etelä navalla on pyhistä pyhin.
Artturi pyöri vielä jonkin aikaa elämän kukalla mutta ei löytänyt mitään uutta. Sitten hän tajusi ihmisten katsovan häntä kuin henkisesti vajavaista, tuijotetaan mutta yritetään olla tuijottamatta.
Oli aika koota joukot ja lähteä Etelänavalle.
Comments