Urielle käveli kadulla. Hänellä oli konekivääri oikeassa kädessä, katana toisessa kädessä, panosvyöt rintakehällä, asevuöllä 3 pistoolia, reisiin kiinnitettynä oli 4 heittoveistä ja 2 taistelutikaria.
Hän katsoi ympärilleen. Taistelukuoriaisia ei ollut näkyvissä. Muurahaisen oloiset kuoriaiset ahkerana rakentelivat raunioiden päälle uudenlaisa rakenteita, Araknidit olivat asettuneet taloksi ja rakensivat maapalloa heidän kuvakseen. Urielle keskittyi, sotilaat ovat muualla, heillä on kriisi, hän toisti tätä itselleen.
Nainen hölkkäsi vartin rauhassa hiukkaskiihdytintä kohti kunnes hänen voimansa ei enää pitänyt sotilaita poissa. CERNin sisääpääsy oli kivenheiton päässä. Urielle hengähti ja lähti juoksuun. Hän tähtäsi kiväärillään edessä olevaa sotilaskuoriaista ja tyhjensi lippaan. Muut sotilaat lähtivät syöksyyn häntä kohti. Vaikka hänellä oli katana kädessä, hän silti vaihtoi sillä lippaan ja jatkoi seuraavan sotilaan tulittamista. Ensimmäinen sotilas hoippui häntä kohti vuotaen vihreää verta.
Puolivälissä Araknidit saivat hänet kiinni ja nainen heitti kiväärin maahan ja nappasi vyöltään pistoolin. Hän väisti ensimmäisen ötökän iskun, hyppäsi sen yli 5 metrin korkealla hypyllä ja jatkoi juoksua. Hän ampui lippaan tyhjäksi oikealla olevaan sotilaaseen.
Takana oleva sotilas sylki teräviä orgaanisia luoteja ja Uriel yritti väistää niitä hyppäämällä pää edellä CERNin pääovista sisälle 5 metrin matkan mutta onnistui vain osittain. Hänen takamuksensa ja vasen jalkansa oli täynnä piikkejä jotka alkoivat vuotaa verta. Rakennuksen sisällä hän levitoi eteenpäin aulassa ja laskeutui maahan kun lasinsirpaleet loppuivat. Hänen vaatteensa olivat repaleiset, verta vuoti pitkin kehoa, mutta silti hän näytti upealta, kuin toimintaelokuvan sankari jonka pitäisi näyttää nuhjuiselta mutta ei näytä.
Kuullessaan vihollistensa seuraavan häntä hän kääntyi ja nosti kätensä. Hänen kätensä alkoi hohtaa ja 2 metrinen taistelurobotti ilmestyi hänen eteensä. "tuhoa ötökät" Uriel huusi sille ja kääntyi portaita kohti ja lähti juoksuun. Robotti sanoi robottimaisella äänellä "tuhoamisprosessi aloitettu" ja sen konetuliaseet alkoivat laulamaan.
Uriel pääsi hiukkaskiihdyttimen luokse eikä löytänyt siellä araknideja. He eivät selvästikään ymmärtäneet mitä teknologia oli, he ratkaisivat kaiken biologisilla toimilla, erikoistuneilla araknideilla. Kai sen voi laskea bioteknologiaksi.
Uriel loi lisää taistelurobotteja vahtimaan ja lähti korjaamaan hiukkaskiihdytintä, hän lisäsi sinne turbokiihdyttimiä, lisäsi konvertterin joka muuntaa atomit antimateria atomeiksi, korjasi vaurioituneet osat luomalla voimallaan uusia osia. Minuuteissa hiukkaskiihdytin oli antimateriakiihdytin. Koko sen ajan robotit tulittivat sisääntuloaukkoa, kunnes katon läpi alkoi tunkea vihollisötököitä.
Uriel käynnisti kiihdyttimen ja lähti juoksemaan.
Kulman takana on käytävä...
Siitä menee ovi kahvilaaan...
Siiitä menee ovi pihalle...
piha on viktoriaanisen linnan piha...
Uriel kääntyi ja aisti olevansa toisessa heijastumassa, viktoriaanisessa englannissa. Ja hänen edessään seisoi sotilasaraknidi hämmentyneenä. Urielista tuntui että yksilö ei enää tuntenut yhteyttä laumaansa, se oli ensimmäistä kertaa elämässään yksin.
Nainen kurkotti mielensä olennon mieleen ja täysin vieras tietoisuus vastasi, hän tyynnytti sitä ja loi tunteen että se oli totaalisen yksin, eikä koskaan näkisi perhettään.
Sotilas laskeutui maahan ja lakkasi hengittämättä. Uriel tunsi sen sydämien pysähtyvän ja olento yksinkertaisesti sammui.
Se oli kuin solut kehossasi, kun sitä ei tarvita, se purkaa itsensä, ja tämä yksilö ei ollut yksilö, se oli osa isompaa kokonaisuutta, yksinään tarpeeton.
urielle kuuli ihmisten lähestyvän. Hän aisti magian virran, täällä hän pystyi rakentamaan viktoriaanisia koneita jos kukaan ei nähnyt. Joten hän meni araknidin viereen, loi sen viereen liekinheittimen ja otti sen käyttöönsä ja poltti ötökän. Oli parempi jos vieraan varjon olentoja ei löytyisi täältä. Parempi hävittää todisteet kuin aiheuttaa hämmennystä enempää.
Uteliaat aateliset kyselivät häneltä paljon, mutta nainen vain jatkoi ötökän polttamista kunnes sitä ei enää voinut tunnistaa. Sitten hän kumarsi seurueelle, laski liekinheittimen maahan ja suuntasi metsään.
Metsässä oli polku...
polku vei aukiolle...
aukiolla oli iso rakennus...
Rakennus oli CERN rakennus vuonna 2013.
Urielle tunnustei ilmapiiriä, hän tunsi että oli oikeassa varjossa oikeaan aikaan. Mutta hän tunsi myös ison aukon varjossa suoraan potentiaaliin. Varjon luonnonlait olivat vaarassa, koska tuo avohaava salli tavallisten ihmisten vaikuttaa todellisuuteen ihan kuin enkeli, joten seurauksena tulisi olemaan kaaosa ja lopulta koko todellisuuden valuminen keijumaahan osaksi kaaosta.
Sitä Uriel ei hyväksynyt, tämä oli enkelten maata, tämä ei kuuluisi viholliselle.
Nainen käveli aukiolle missä näkyi valkoinen valo taivaaseen. Siitä syöksyi henkiolentoja, taruolentoja ulos ja ne lentelivät ympäriinsä kunnes löysivät sopivan ihmisen johon liittyä. Urielle katsoi valoa Varjokatseellaan ja näki että koko varjo kellui vapaana. Nyt oli kiire.
Hän nosti kätensä, tarrasi kiinni todellisuudesta koko voimallaan ja lähti työntämään sitä lähintä valkoista varjoa kohti. Hän otti askeleen, hiki valui hänen otsaltaan. Varjo värähti. Hän otti toisen askeleen, silmissä pimeni hetkeksi, varjo liikahti keskustaa, Eedeniä kohti. Hän otti kolmannen askeleen ja varjo alkoi lipua neljättä kehää kohti ja loksahti kiinni.
Uriellen silmissä pimeni ja hän kaatui tajuttomana maahan. Ennen kuin maailma pimeni kokonaan hän kuuli miehen äänen sanovan "oletko kunnossa?"
Kolme päivää myöhemmin
Urielle heräsi sairaalassa. Hänen ihostaan oli kärsivällisesti irrotettu lasinsirpaleet ja neulat, hän oli tiputuksessa ja kaikki piikit oli irrotettu, varmaan myrkyllisiä. Hän tunsi laastareita ja haavoja pitkin kehoa. Ensimmäinen asia mitä hän näki oli noin kolmekymppinen mies nousi tuolilta ja katsoi häntä. Hänellä oli todella lempeät kasvot, vaaleanruskea parta, siistit vaatteet ja hän kysyi murteellisella saksalla "Olet hereillä, miltä tuntuu?"
Urielle hymyili. Mies tuntui mukavalta, ja hän tunnisti rakastuneet silmät joilla mies katsoi häntä. "Nyt tuntuu hyvältä kun sinä olet siinä. Mikä on nimesi" hän kysyi.
Mies hämmentyi ja vastasi "Teemu, nimeni on teemu. Oletko kunnossa, näytit siltä kuin olisit tullut suoraan sodasta. Poliisi odottelee vastauksia, toivottavasti et ole vaikeuksissa."
Nainen hymyili. Hän etsi katsellaan tavaroitaan ja löysi muovisen laatikon jossa oli hänen vaatteensa viikattuina ja pestyinä, niiden vieressä oli hänen lompakkonsa ja avaimensa.
"tuo minulle tuo lompakko." hän sanoi ja mies kävi hakemassa sen. Nainen kaivoi sieltä Interpolin kortin ja pyysi Teemua antamaan sen poliisille.
Poliisi puhui hetken puhelimessa, tuli antamaan kortin Uriellelle ja kiitti häntä palveluksestaan ja kähti takaisin asemalle.
Teemu oli häkeltynyt. "Oletko joku salainen agentti? toi oli vaikuttavaa."
Nainen irrotti tiputusletkun ja muut turhuudet itseltään, ja alkoi riisuutua. Teemu punastui ja katsoi muualle. "Eikö sinun pitäisi odottaa että lääkäri tarkastaa sinut, olit juuri 3 päivää tajuttomana."
Uriel otti laatikosta vaatteensa. "Mikä on, luulin että pidät minusta, nyt et kestä katsoa minua ollenkaan. Sanoinko jotain pahasti?"
Teemu änkytti "muttaa... olet alasti." Uriel naurahti, enkä ole, olen alusvaatteisillani. Pidätkö minua rumana?"
Teemu varovasti katsoi häntä. "en todellakaan, olet täydellinen" ja unohtui katsomaan puolialastonta naista joka puki farkkuja päälleen. "Missä asut Teemu?"
Teemu punastui ja katsoi lattialle. "Asun helsingissä, käyn täällä usein päämajassa, työnantajani on saksalainen." urielle laittoi puseron päällensä, se oli pahasti riekaleina, kuten housutkin. "Onko tyttöystävää, vaimoa, lapsia."
"Tuota... miksi kysyt... ei ole vaimoa, lapsia on. Vaimo muutti toisen miehen perässä yhdysvaltoihin ja pitää lapsia pari kuukautta vuodessa."
uriel pumppasi kättään ja sanoi "Täydellistä. Saanko tulla kylään?" ja laittoi kätensä miehen kaulan ympäri ja suuteli miestä hellästi.
Häkeltynyt mies oli sulaa vahaa ja sanoi "saat"
Matkalla helsinkiin.
Nainen kuunteli penkillä kolmea teinipoikaa. He keskustelivat innokkaasti jostain roolipelistä, siitä mikä hahmotyyppi oli paras. Koko matkan Uriel käytti kaiken voimansa luodakseen magian vastaista kenttää saksasta helsinkiin. Teemulle hän sanoi että hänellä oli pääkipu ja siksi ei jaksanut jutella.
Kun kone laskeuitui hän päästi irti kentästä ja jätti sen rajan helsingin ylle.
Hän päätti kokeilla saisiko pojista tämän varjon suojelijoita.
Jos pojat sopisivat rooliin he tulisivat hänen eteensä matkalaukkujonossa.
Matkalla matkalaukkujonolle hän sulki silmänsä ja kuiskasi "tulkoot 3 lojaalia suojelijaa eteeni." Kun hän avasi silmänsä, kolme teinipoikaa heitti läppää toisilleen.
Urielle keräsi poikien huomion. "Hei pojat. Saanko hetken aikaanne?"
Pojat hiljenivät ja katsoivat häntä hetken tyhmänä. Vaalea poika läpäytti pisintä poikaa ja kuiskasi "sä melusit liikaa"
urielle hymyili. Hän katsoi pienintä poikaa silmiin ja kysyi. "Jos sinusta tulisi mahtava maagi, mahtavin koko maailmassa, vannoisitko uskollisuusvalan ja vannoisit suojelevasi maapalloa uhkilta jotka tulevat muista ulottuvuuksista?" Poika katsoi ystäviään kysyvästi, katsoi naista, kohautti olkapäätään ja sanoi "Kait".
"mikä on nimesi poika?" Urielle kysyi. Poika etsi taas hyväksyntää kavereiltaan ja sanoi varovasti "Artturi... Matikainen"
"Polvistu Artturi." Urielle sanoi ja Artturi polvistui. Hän nimesi pojan "Olet Arkkimaagi Artturi, tämän todellisuuden suojelija, maagien ylin vallan käyttäjä ja oikeuden puolustaja. Nouse Arkkimaagi."
Poika hymyili ja heilutti kättään älyttömästi. "Olen velho!" hän huudahti. Mitään tei tapahtunut.
Nainen meni pisimmän pojan luokse joka oli häntä melkein leukaan asti. Urielle oli todella pitkä nainen. "Mikä on nimesi poika?"
Ryhdikkäästi hän sanoi "Boris Marino." Nainen kysyi "Jos sinusta tulee maailman vahvin muodonmuuttaja, lupaatko suojella ihmiskuntaa olennoilta joilla on ylimaallisia voimia, suojella maapalloa valloittajilta jotka tulevat toisista todellisuuksilta? Vannotko uskollisuusvalan?"
Boris ryhdikkäästi nyökkäsi. "Polvistu Boris." Poika vilkuili kavereitaan hymyillen ja polvistu.
"Olet ritari Boris, maapallon ylikenraali, supersoturi, ihmiskunnan suojelija, supervoimaisten vangitsija ja oikeuden puolustaja. Nouse Sir Boris."
Boris heilutti olkapäitään leveillen.
Lopulta Urielle meni viimeisen pojan eteen. "minä on nimesi poika?"
"Jani, Jani Viikari" vaalea poika vastasi. "Jos sinusta tulee maailman vahvin mentalisti, lupaatko suojella ihmiskuntaa olennoilta jotka pyrkivät alistamaan ihmiset valtansa alle? Lupaatko pysäyttää rikolliset joilla on yliluonnollisia voimia. Vannotko minulle uskollisuusvalan."
Poika nyökkäsi. "Polvistu Jani" nainen sanoi ja vakavana poika polvistui.
"Olet ritari Jani, arkkimentalisti, maapallon suojelija, supervoimaisten tuomari, vapauden puolustaja ja oikeamielisyyden puolustaja. Nouse sir Jan"
Jani nousi ja kumarsi.
"Tämän päivän aikana tunnette jotain outoa, huimausta, pahaa oloa, ehkä jopa humaltunutta oloa. Se menee ohi ja sen jälkeen alkaa pitkä opettelu, teillä kestää vuosikymmenen tai pidempään oppia hallitsemaan voimaanne. Jos käytätte niitä väärin, ne viedään teiltä pois. Onnea teille tehtävässänne."
Nainen otti laukkunsa ja Teemu katsoi häntä ihmetellen. "Mikä juttu toi oli?"
Hän hymyili lämpimästi ja sanoi "vanha roolipelaaja piti hauskaa nuorten pelaajien kanssa, muistelen helppoa nuoruuttani lämmöllä hetken." Nainen laittoi kätensä miehen vyötäisille ja he kävelivät ulos.
Pojat remahtivat nauramaan kunnes huomasivat hohtavansa valoa. Artturi vihreää, Boris punaista ja jani sinistä. He ihmettelivät kehoaan hetken ja valo katosi pois.
Artturi sanoi "näen ihmeellisiä energoita kaikkialla."
Boris sanoi "Te tuoksutte aika vahvalta, ja miksi äänet kuuluvat yhtäkkiä niin kovalta?"
Jani sanoi "kauhea kälätys, miksi ihmiset puhuvat niin paljon ja kovaa" hän painoi kätensä ohimoilleen.
Artturin äiti tuli ja sanoi "Hei, meidän laukut, herätys" ja pojat napsahtivat tavalliseen todellisuuteen. Kaikki vaikutti yhtäkkiä normaalilta. Jani sanoi "ehkä ei pitäisi eläytyä liikaa tuon naisen höpöilyyn ... vain sen takia että hän on maailman kuumin nainen!"
Ja siitä alkoi miehinen leuan lonksutus siitä kuka ja mitä hänen kanssaan.
Urielle ja Teemu tulivat lentokentän portista ulos. Nainen katsoi kännykkäänsä ja sanoi "noniin, tuossa se onkin" ja teemu sanoi "tilasin Uberin, sen pitäisi tulla 5 minuutin päästä."
Nainen nauroi. Kultainen Bugatti pysähtyi heidän eteensä ja sen ovet nousivat ylös ja takaluukku avautui. Auto oli tyhjä.
Miehen leuka loksahti auki. "Mikä tuo on?"
"Ostin auton matkalla" nainen sanoi ja heitti laukkunsa takaluukkuun ja meni sitten kuskin paikalle.
"Se... ajoi itsenäisesti tänne" mies änkytti ja tajusi laittaa laukkunsa taakse.
"Luuletko että Tesla kehitti itseajavat autot? Hah, minä kehitin!"
Mies hämmentyi lisää mutta tuli kyytiin. "no niin, kerro osoite."
Comments