komeetan jälkeen, kappale 1

Terapeuttini ehdotti päiväkirjan kirjoittamista, joten tässä sitä kiirjoitetaan.

Mitä tähän pitäisi kirjoittaa? Ehkä aloitan alusta, planeettojen linjautumisesta 26.5.2013, päivänä jona maailma muuttui.

Komeetta iskeytyi atlantille, ja siitä seuraava hyökyaalto tappoi miljoonia, ja juuri samaan aikaan iso osa maailman johtajia ilmoittautui sairaaksi ja jäi kotiin.

Mutta minulle ne olivat pikku asioita, järkytys oli ihan tarpeeksi iso kun aamulla heräsin ja katsoin peiliin.

Siinä katsoi takaisin minä, mutta ei kuitenkaan minä.

Olin laihempi, kapeampi, kasvoni näyttivät jotenkin... Venytetymmältä, ja tajusin olevani jotain 10 senttiä pidempi.

Lopullinen järkytys tuli kun siivet tulivat esiin peiliin jota katsoin. Järkytyin ihan sikana. Luulin että joku peto ilmestyi taakseni ja asiaa ei yhtään helpottanut se että se peto oli minussa kiinni.

Vaimo tuli ihmettelemään kiljahteluani ja pelästyi saman verran kuin minä sillä erolla että hän rupesi hakkaamaan minua ja ajamaan minua pois kotoaan, kunnes onnistuin vakuuttamaan hänet että todellakin olin minä. Hänellä ei ole hyvä kasvomuisti joten parran leikkaaminen saa minusta eri ihmisen näköisen, saati sitten rodun vaihto.

Lopulta oli pakko myöntää tapahtunut, olin enkeli, eikä vaatteeni tahtoneet mahtua päälleni.

Puin päälle ison swearin ja sain siivet jotakuinkin piiloon, ja lähdin töihin.

Kuvittelin hämänneeni ihmisiä, mutta keräsin hämmästyneitä katseita siitä huolimatta. 

Lenni, TK tiimin johtaja tuli töihin pipo päässä, mikä oli outoa sillä hänellä oli aina puku päällä, yhdistelmä oli... Sanotaan vaikka luonnoton.

Tapasimme käytävällä ja katsoimme toisiamme, hän oli ennen päätä pidempi, mutta nyt selvästi vähemmän.

"Olet kasvanut" hän sanoi minulle, vastasin "niin sinäkin" ja todellakin, hän oli jonkin verran hoikempi ja jotain 5 senttiä pidempi. Molempien housut olivat liian lyhyet.

"Onko sulla... Ei, ne on ihan... Normaalit?" Hän kysyi, enkä ollut varma mitä vastata.

Pudistin vaan päätäni ja sanoin, "ei missään nimessä normaalit"

 Mutta Lenni näytti hämmentyneeltä ja katsoi korviani lähempää.  "Ihan tavalliset" ja veti minut huoneeseeni ja otti piponsa pois. 

Kyllä, selvät haltiakorvat. Ja tajusin että hänen hiuksensa olivat runsaat, ei puoli kaljuuntuvat kuten eilen, ja hän oli komeampi, paljon komeampi.

Ihan klassinen haltia. "Olet haltia" sanoin. "Sinä et" hän sanoi. Suljin oven, riisuin swetarin ja näytin hänelle siivet ja sanoin, "enkeli ehkä?"

"Osaatko lentää?" Hän kysyi. Pudistin päätäni. " en tiedä, en ole kokeillut... Linnuiltakin se vie aikaa ja vaatii harjoittelua, ja minä painan pikkaisen enemmän."

Mutta  olin jo extaasissa pelkästä ajatuksesta. Kukapa ei olisi unelmoinut lentämisestä!

Lenni laittoi pipon takaisin ja minä swetarin ja hän sanoi "no nyt töihin, minun pitää miettiä mitä tästä voi sanoa muille."

Ihan turha ehdotus. Työn teosta ei tullut yhtään mitään. Tietokone sekoili jatkuvasti, ja milloin se toimi, surffasin uutisia jotka kertoivat katastrofista ja villeistä huhuista, haltioista, enkeleistä, keijuista ja demoneista.

Slayerin laulaja esitteli ylpeänä sarviaan ja torahampaitaan, ja kertoi saatanan palkitsevan seuraajansa. Muutama tiedemies piti lehdistotiedotteen jossa esittelivät teorioitaan miksi atlantille iskeytynyt komeetta vapautti vieraita elämänmuotoja planeetallemme jotka fuusioituivat ihmisiin. Kaiken lisäksi tilanne ei todennäköisesti ollut uusi sillä tarut kertovat samanlaisista tapahtumista muinaisina aikoina.

Tiedemies esitteli siipiään ja keroi sen olevan symbiaattisen energia olennon aiheuttama muutos. Ei hän ei ollut tullut taivaasta eikä tavannut Jeesusta.

Fundamentalistit villiintyivät ja julistivat Jeesuksen palanneen. Ainoa ongelma oli se että joka kaupungissa oli oma Jeesus ja omat seuraajat, ja ne kaikki riitelivät keskenään.

Seuraavana päivänä maailman johtajat palasivat töihin ja järjestys alkoi palata. Mutta oma maailmani alkoi romahtaa. 

Olen koulutukseltani ohjelmoija, tietokoneet on ainoa mitä osaan, ja ne alkoivat sekoilla lähelläni. Ajatukseni pyörivät ihmeellisten teorioiden ympärillä joita raapustin vihkoon päivät pitkät, kunnes Lenni kutsui minut kokoukseen viikon jälkeen.

Siellä oli toimitusjohtaja ja Lenni.

Ilmapiiri oli varautunut ja Reijo, toimitusjohtaja oli pahoitteleva, mutta hänen oli pakko päättää työsuhteeni sillä en kyennyt enää tekemään töitäni eikä se vielä ollut pahin, estin läsnäolollani koko firman työt. Koko kerroksessa tietokoneet sekoilivat ja sammuilivat kun tulin paikalle. Tilanne oli valitettava ja sain kultaisena kädenpuristuksena puolen vuoden palkan.

Olin hiljaa enkä sanonut mitään, sydäntä kylmäsi.

Luovutin tavarani ja menin kotiin enkä sanonut mitään ennen kuin vaimo alkoi tentata miksi olin niin hiljaa.

Kerroin tilanteen ja vaimo sai paniikkikohtauksen. Me lennetään ulos kodistamme, meistä tulee kodittomia, asutaan kadulla!

Katsoin häntä kylmästi ja sanoin " tuo ei auta, minulla on puoli vuotta aikaa keksiä uusi ura."

Ja mitä se olisi, en osannut muuta kuin ohjelmoida, enkä enää sitäkään voinut tehdä.