Artturin häät, loppu
Ensimmäinen päivä
Maassa ja neljässä planeetassa ihmiset nauttivat harvinaisen aurinkoisesta päivästä, kaikkialla oli lämmintä ja kaunis sää.
Neljän maan portit aukesivat kaksisuuntaisina ja kaikki kansat pääsivät vapaasti liikkumaan neljän maan välillä, kauppa-paronien suureksi harmiksi.
Pienet ja köyhät kauppiaat taas näkivät mielettömän mahdollisuuden ja lähtivät etsimään onneaan vapaan kaupan kidassa.
Kristian yhtäkkiä sulki kirjansa, lähti luokasta vastaamatta opettajalle joka huusi häntä istumaan erottamisen uhalla, ja käveli pihalle jonne ilmestyi Auringon pyhättö.
Auringon pyhätön edessä hän polvistui ja Auringon patsaasta lähti kirkas säde hänen otsaansa ja pojan silmät alkoivat hohtaa kirkasta valoa.
Hetken päästä hänen pupillit olivat auringon muotoiset, auringon säteet pupillien ympärillä.
- Osaan kaiken, tiedän kaiken, olen arkkimaagi! Kristian huudahti ja laittoi kultaisen kaavun ympärilleen. Lemmikkipossu ja lintu kumarsivat hänen edessään.
- Aistin että teet vielä suuria tekoja, sanoi possu
- Minne menet, kysyi lemmikkilintu
Kristian katsoi possua ja sanoi
- vie minut torille
Ja possu vei.
Kristian meni torin luokse ja tyhjälle tontille ilmestyi puhtaasta kullasta valmistettu Auringon temppeli, ja Kristian astui sen sisään.
Hänestä tuli Apollon ylipappi.
Toinen päivä
Anita avasi ovensa huvijahdillaan Neptunuksella. Ovella seisoi kirkasta valoa hohtava enkeli joka ojensi hänelle kaksi lappua.
- Ensiksi haluaisin onnitella teitä raskautenne johdosta, tyttärenne nimi tulee olemaan Samira, ja hänestä on tuleva kansojen johtaja.
Anitan ilme oli hämmentynyt ja järkyttynyt. Eihän hän ollut raskaana, hän tutki vatsaansa, sulki silmänsä ja etsi merkkejä raskaudesta kunnes löysi niitä. Lapsi oli siitetty eilen, ja vaikka hän mielestään sulki munasarjat ettei lasta tulisi, oli sellainen silti hedelmöittynyt. Kysyvä ilme kertoi että hän uskoi korkeampien voimien sekaantuneen hänen kehonsa itsehallinta oikeuteen.
- Ei kai...
Enkeli nyökkäsi.
-Hänen jumalallisuutensa Amon Ra, Kirkas Aurinko, pahoittelee tapahtunutta, mutta pyhä henki on teidät saattanut raskaaksi, ja teidän pyhä velvollisuutenne on sitä kantaa
Anitan uusi miesystävä, lyhyt mutta komea tummanpuhuva marsilainen tuli katsomaan kuka oli ovella. Ja vaikka hänen naisystävänsä olikin herttuatar ja matkannut itse Artturin kanssa, oli silti mahdotonta tottua kultaiseen hehkuvaan enkeliin joka soitti ovikelloa, jota heillä ei edes ollut, aikaisemmin.
Enkeli jatkoi ja osoitti heitä molempia käsillään
- molempien tehtävä on kasvattaa tyttärenne rakkaudella ja viisaudella, kurilla ja hellyydellä mitä hän kaipaa ja tarvitsee. Arthur Silver takaa ettei tyttärenne saa taistelutaitojaan ennen kahdeksaatoista ikävuottaan ja hänen jumalaisuutensa toivoo ettei hänelle niitä opeteta sitä ennen, vaikka hän varmaankin tuntee vetoa niihin, tanssi pitäisi korvata tämän kaipuun parhaiten.
Mies meni kalpeaksi ja änkytti
- kasvatammeko jotain jumalaa ja jos jotain menee pieleen hän ampuu meitä salamalla päähän.
- Ei suinkaan, kasvatatte ihmistä, joka kasvattaa jumalaa. Jos hoidatte työnne hyvin, on kuolemattomuus ja voima palkintonne, jos hoidatte työnne huonosti, on kuolevaisuus kohtalonne. Arthur suojelee teitä.
Tilanne oli jännittävä, pelottava, ja ihana pariskunnalle. Jumalat olivat arvioineet heidät sopivaksi Samiran vanhemmiksi joten avioliitto oli väistämätön.
- entä se toinen asia, Anita kysyi.
Enkeli ojensi hänelle hääkutsun, siinä oli hänen ja hänen miesystävän nimet ja juhlat olivat viiden päivän päästä.
- Mutta missä ne ovat? kysyi anita koska kirjeessä ei lukenut.
Enkeli katsoi taivaalle ja osoitti ylöspäin, aurinkoon.
Anita katseli enkeliä epäuskoisesti.
- eihän auringossa mitään juhlia voi pitää, siellähän käristyy, tarkoitatko Venusta tai Merkuriusta?
Mutta enkeli oli kadonnut, ja Anita katsoi tarkemmin kutsua, alhaalla oli auringon kuva jota Anita oli kuvitellut koristeeksi mutta sen yllä olikin hopealla kirjoitettu symboli 'paikka'.
Anitan muistissa kummitteli enkelin sanat, joita hän ei anonut mutta anita muisti ne silti
- epäiletkö jumalan voimia???
Kolmas päivä
Matias käveli akatemian pihalla musta akatemian puku päällään. Hän oli tehnyt köyhyysvalan joten hän ei olistanut yhtikäs mitään, joten hän pueutui akatemian univormuun, asui akatemian huoneistossa ja söi akatemian ruokia. Akatemian köyhyysvala oli eräänlainen vitsi koska akatemia oli maapallon rikkain järjestö ja tällä tavalla toteutti eräänlaista kommunismia. Kaikki jäsenet saivat sen mitä tarvitsivat, ja he jotka olivat tarpeeksi korkealla hierarkiassa saivat aika paljon myös sitä mitä halusivat.
Matias katsoi taivaalle kun näki siellä kiiltäviä asioita mitkä laskeutuivat alas, ja ihmiset jäivät katsomaan ihmeissään kirkkaita valoja jotka lähestyessään paljastuivat kiiltäviksi erimuotoisiksi esineiksi, suuriksi pienen talon kokoisiksi asioiksi jotka Matias ja kaikki Akatemiasta valmistuneet tunnistivat tarujen Hyperavaruus aluksiksi.
Hyperavaruusalukset rakennettiin atomi kerrallaan pienten nanobottien toimesta. Matiaksella oli vain symbolinen käsitys nanoboteista sillä niistä kerrottiin historian tunneilla, ja Jumalatar Gaia varmisti opetuksen oikeellisuuden ja tarkkuuden.
Mutta koska Maassa ei mikään kone elänyt tuntiakaan mikäli se saastutti ympäristöä, eli haavoitti äiti Gaiaa, ei ihmisillä ollut suurtakaan käsitystä koneista ja niiden toiminnasta.
Ihmeellisiä koneita toki oli, osa imperiumin aikaisia laitteita joiden toimintaa ei kukaan ymmärtänyt, ja kehittyneitä mekaanisia laitteita jotka suoriutuivat vaikeistakin asioista mutta olivat isoja ja kalliita.
Vain akatemialla oli varaa hevosittomiin vaunuihin jotka toimivat sähköisellä voimalla jota mystiset purjekankaat keräsivät auringosta ja tuulesta. Harva ymmärsi niidenkään toimintaa eikä kukaan yksin osannut sellaista purjetta tai moottoria valmistaa.
Siitäkin huolimatta että akatemian opintoihin kuului kymmenien vuosien pakolliset matematiikan ja fysiikan opinnot jokaiselle oppilaalle, ja valmistuttuaan 50 vuoden opinnoista oli oppilaalla syvälliset teoreettisen tieteen opinnot takana, oli maapallon tekninen kehitys pääosin 1800 luvun tasolla, pois lukien kaikki keksinnöt jotka riistivät luontoa.
Aina välillä joku rakensi nerokkaan koneen joka oli halpa, tehokas ja helppo valmistaa joka nostaisi ihmisten elintasoa nopeasti ympäristön kustannuksella, jolloin Gaia keksi hyvin luovia tapoja tuhota keksintö täydellisesti näyttävästi.
Polttomoottorin keksijän mylly katosi kun kirkas säde iski taivaalta ja jätti kraaterin jälkeensä.
Myrkyllisen mutta halvan sähkölampun keksijä joutui hullujen huoneeseen kun salama iski häntä kadulla eikä hän koskaan toipunut siitä.
Padonrakentaja joka kuvitteli rakentavansa sähkövoimalan selvisi helpolla, majavat purkasivat majan, ja hänen kotinsa, ja kaiken muunkin minkä hän ja hänen perheensä omistivat.
Mies otti opikseen ja kuunteli pappien neuvoja ja eli onnellisena ja vauraana kunnioitettavaan 300 vuoden ikään.
Matias käveli pisaranmuotoisen kiiltävän aluksen luo joka leijui metrin korkeudella maasta. Sen pinta oli sileä ja kiiltävä, hän näki itsensä sen pinnalta. hetki sen jälkeen kkun hn oli koskenut sitä sen alta avautui ovi portaikko jota pitkin matias käveli askeettisesti mutta mukkavasti sisustettuun alukseen.
- Tervetuloa Matias Iskiaksenpoika Gratinus
Matias hetkeksi jähmettyi, ja sitten tervehti alusta.
- Istu tuoliin, ole hyvä, alus kehotti, ja Matias totteli.
Tuoli muotoutui hänen vartalonsa mukaan ja päähine peitti hänen päänsä ja yhtäkkiä hän oli yhtä aluksen kanssa, hän aisti yhpäristön tarkasti, hän kuuli kymmenien ihmisten keskustelut ja ymmärsi ne kaikki, hän tunsi auringon lämmön ja tiesi tarkalleen kuinka monta kilowattia energiaa alus imi siitä.
Hän ojensi raajojaan, venytteli mutta se olikin alus joka reagoi ja lennähti taivaalle ja pyörähti. Sekunneissa se oli pilvissä, ja se lensi prikulleen Matiaksen ajatuksen mukaisesti, ei kiihdytysviivettä, ei jarrutuspainetta, alus vain lähti ja pysähtyi tahdonvoimalla.
Kaikki ne vuosikymmenet teoreettisen matematiikan opiskelua vihdoin tuli käyttöön, Matias ulotti aistinsa hyperavaruuteen ja näki koko sen monimutkaisen neliulotteisen sienirakenteen joka piti maailmankaikkeuden koossa. Hän näki reitin auringon luo ja alus varoitti että strobot saattoivat polttaa aluksen osuessaan, mutta riski oli pieni. Alusta kuuntelematta Matias oli ensimmäinen ihminen kymmeneen tuhanteen vuoteen joka lensi hyperavaruuteen, ja pienen hetken hän ihaili hyperavaruuden värikästä ja upeaa monimutkaisuutta kunnes ilmestyi Auringon eteen. Sen mahtava majesteettisuus, sen silkka koko mykisti Matiaksen. Matias aisteli tähteä aluksen superaisteilla pitkään kunnes Aurinko itse puhui hänelle.
Matias oli hetken epäilevä ja alkoi uskoa seonneensa, ja kuvitelleensa koko matkan.
- Onneksi olkoon, sanoi aurinko, olet ensimmäinen Pilotti, uljaan perinteen jatkaja.
- ei tämä ole totta, ei aurinko voi puhua, se on vain kasa ylikuumentunutta plasmaa, kohta herään sairastuvalla ja tajuan kaiken tlmän olleen unta.
- olet aivan oikeassa, ei aurinko olekaan elävä, minä, Arthur Silver, syntynyt herran vuonna 1974, vuonna 1026 ennen galaktisen ajanlaskun alkua, vanhin ihminen, ensimmäinen jumala, minä olen elävä ja olen yhtä auringon kanssa ja minä puhun kanssasi, minä Apollo, Amon Ra, leimuava jumala ja ihmisten kuningas, minä puhun sinulle, ja kerron että unta et näe, ja kerron kuinka saat johdattaa pyhien matemaatikkojen kiltaa kadonneitten planeettojen kautta koko galaksiin, ja levittää neptunuksen, saturnuksen, marsin ja merkuriuksen ihmiset ja ihmisen sukulaiskansat tähtien herroiksi.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Matias nyökkäsi
- uskon sinua ja kiitän tästä kunnian osoituksesta.
- eikä siinä vielä kaikki, jos suostut minuutin sisällä Lordi pilotin arvonimeen, saat kutsun minun ja Tuhon jumalan Samiran häihin!
- anteeksi, matias kysyi.
- anteeksi, se oli tv-kanava huumoria jota ymmärtäl vain jos on elänyt kaksituhat luvulla.
hämmentynyt mies nyökkäsi ja sanoi
- Lordi pilotti? jos pidätte minua sen arvoisena.
- en tietenkään pidä, sinun pitää kasvaa niihin saappaisiin ja sen voi tehdä vain harjoittelemalla.
Matias huokasi helpottuneena. Tavallaan hän sai luvan tehdä virheitä, olla inhimillinen ja aikaa ansaita tämä luottamus.
- neljän päivän päästä lennät tähän samaan paikkaan, niin pääset juhliin.
Kiitos, teidän armonne, Matias kiitti, mutta aurinko ei vastannut. Mutta sitten Matias muisti istuneensa omituisen levyn edessä jonka hän tiesi olevan televisio, ja katsovansa mainoskanavaa, ja ihmettelleensä mitä uskomattomampia myyntipuheita, kuinka halvalla sai ostaa jotain joka olikin oikeasti kallista, ja miten paljon sai tuehia asioita jos maksoi vähän lisää...
Ja niin Matias nauroi ja jähti lentämään kadotetuille planeetoille, veenukseen, merkuriukseen, marsiin ja neptunukseen. Jopa Pluton vankilaplaneetalla hän kävi ja pelasti vankien mutaatioituneet onnettomat jälkeläiset.
Ja aurinkokunta täyttyi hopeisista aluksista.
Neljäs päivä
Kristian heräsi ylellisellä sängyllään kauniin naisen vierellä. Hänellä ei ollut hajuakaan kuka nainen oli mutta muisteli että hauskaa heillä oli ollut.
Mies veti valkoisen puuvillapaidan päälleen ja nahkaiset housut päälleen, ja meni avaamaan parvekkeen oven. Mielettömän iso kultainen alus leijui hänen isolla pihallaan. Kristian tunnisti tarujen avaruusalukset. Hopeiset olivat Mystisten Matemaatikkojen hyperavaruusaluksia ja kultaiset olivat kaupallisia kopioita, vähäisempien lentäjien aluksia, joskin normaaliavaruudessa nopeampia ja isompia.
Jos kultainen alus oli laskeutunut hänen pihalleen oli ennustus toteutunut, ja taivaan portit olivat auenneet. Mutta kuka ihme näitä aluksia teki?
Oliko sittenkään kannattanut erota akatemiasta ja perustaa oma yritys? Mitä sitä jossittelemaan, hänellä oli ollut sata vuotta ylellistä elämää ja nyt pihallaan kultainen alus, täysin kykeneväinen tähtien väliseen matkailuun. Vaikka hän oli eronnut akatemiasta oli hän tehnyt sen itsensä ja lastensa tähden, hän ei halunnut elää elämäänsä niin ettei lapsille jäänyt mitään perintä.
Jos mahdollista, hän oli aivan yhtä hyvä lentäjä kuin akatemiaan jääneet, ellei parempi kuin useimmat. hänen matemaattinen lahjakuutensa juuri oli tehnyt hänestä erittäin varakkaan.
- Kristian Orion, mihin menet, uninen nainen sanoi.
-Suoraan tähtiin! mies sanoi ja juoksi pihalle.
Alus reagoi kosketukseen ja värähti kun Kristian silitti sitä. Sen vatsa avautui ja portaat ilmestyivät ja laskeutuivat maahan. Kristian juoksi sisään ja saapui mielettömän isoon tavatahalliin.
Ylhäällä oli valvomo, ja sinne Kristian suuntasi. Valkoinen pellava puku ja valkoinen viitta odotti häntä, juuri mittojen mukaan tehty.
Hopeisia aluksia ohjattiin transsissa, ja aluksen järjestelmät huolehtivat lentäjästä niin että tämä pystyi lentämään kuukausitolkulla ilman taukoa.
Kultaisen aluksen pilotti taas joutui pitämään vessataukoja, syömään ja nukkumaan. Varapilotti oli hyvä olla, ja hän tunsi juuri sopivan henkilön.
Viides päivä
Slaine heräsi Kaisansa vierestä, Mars oli vihkinyt heidät henkilökohtaisesti ja yöllä he eivlt paljoa ehtineet nukkua, joten Lucifer oli noussut jo korkealle.
Pian olisi aika sotia, Marsin pimeäpuoli oli pian hänen, mutta tänään hän lepäisi.
Slaine nousi tuolin luokse jossa hänen vaatteensa olivat mutta vaatteiden päällä istuikin pieni kaunis, ja alaston keijutyttö.
- Mitä ihmettä? sanoi haltia ja liekit ilmestyivät hänen käteensä.
Keiju hymyili ja vakuutti
- olehan varovainen, sillä vakuutan että vaatteesi eivät kestä tulta yhtähyvin kuin minä. Minä kestän itse Solin tulet sillä synnyin siellä, terveisiä Artturilta.
Hämmentynyt Slaine katsoi keijua ja kysyi
- Artturilta? Tunnet hänet?
- Slaine, tuli...
Tyttö vilkuili tulta merkityksellisesti ja haltia sammutti sen. Kaisa venytteli ja kysyi kenelle Slaine puhui.
Vaivihkaa haltia loitsi vaatteet keijun päälle ja esitteli vaimolleen vieraan.
- Kulta, ja peitto lennähti peittämään naisen sulot, tässä on Artturin lähettämä keiju, hänellä on meille kai asiaa.
Tyttö nyökytteli innokkaasti. Kaisa kietoi lakanan hienoksi iltapuvuksi roomalaiseen tyyliin, ja ihasteli miten söpö tyttönen olikaan. Ja sen jälkeen keiju poltti vaatteensa pois koska ei ymmärtänyt mitäne olivat ja miksi ne epämukavat jutut olivat hänen päällään.
- Tässä on teille hääkutsu, kahden päivln päästä, sunnuntiana, on Artturin ja Samiran häät.
- ai ihanaa, missä ne ovat? kysyi Kaisa.
- Auringossa, Solissa.
Jos mahdollista vampyyrille, niin Kaisa meni vieläkin kalpeammaksi kuin ennen, hän istahti kun keiju katosi valonväläyksenä pois. Slaine istahti viereen ja sanoi
- ei hän kai kirjaimellisesti...
- EI! En mene, ei käy!
- Kulta, kyse on jumalista, he voivat tehdä mitä haluavat, olemme täysin turvassa.
- Ei, ei miinua kiinnosta onko se turvallista, se on Aurinko!
Kaisa katsoi pelästyneillä silmillään miestään ja hätä pastoi naisen silmistä.
Mies silitti naisen hiuksia ja kuiskasi
- kysyn Marsilta onko se turvallista, okei
- ei mennä kulta ei mennä, okei? Punaiset kyyneleet valuivat naisen poskille.
- Mars sanoi ettei hän siihen pystyisi, mutta hän helposti saa sinut turvaan jos jotain menee pieleen, ei mitään hätää.
- ei mennä, kuiskasi Kaisa miehen sylissä, ja Slaine kuiskasi, ei mennä jos et halua.
- En, ja hän kutsui Liisaa.
Liisa pieni pyöreä keijutyttö tuli iloisena ja kysyi onko ruoka aika, ja kaisa nykkkäsi ja iski hampaansa tytkn kaulaan ja joi vatsansa täyteen.
Naisen lopetettua pahasti laihtunut tyttö nousi, hänen kaulansa parani ja hän sanoi menevlnsä juomaan, kauhea jano.
- Haluan mies keijun, en tykkää tyttöjen mausta.
- okei, puhun Marsille.
Kuudes päivä
Marko ja Heini kävelivät Neptunan kapeilla kaduilla, meren raikas tuoksu virkisti mielen ihanasti, oli ihanaa olla kotona jälleen. He olivat juuri saapuneet Merkuriuksesta jota kautta he olivat matkalla kotiin. Neptunuksen makea meri tervehti heitä, ja he etsivät ruokaa torilta ennen kuin etsisivät laivan Atlantikseen. Kääpiöiden vuosisadan verran rakentama junaratakin kuulemma oli valmis, mutta nuoripari kaipasi romanttista laivaa eikä tunkkaista kääpiörataa. Sitäpaitsi he olivat jo keränneet mittavan omaisuuden ja oli aika hankkia maata klaanilta. He ihmettelivät hetken taivaalla loistavia valoja kun torilla tuli vastaan puujaloilla kävelevä sirkuslainen, pitkänenäinen naamio kasvoilla ja punaiset silkkivaatteet päällään.
Hän heitteli keiloja ja yksi niistä tipahti Markon ja Heinin eteen ja poksahti äänekkäästi ja savusta nousi kultainen lappu joka leijui hämmästyneen parin eteen. Marko kasvatti kynsiään ja hampaitaan mutta ei liikkunut. Heini varovovaisesti otti lpun ja luki merkit.
- Herttua Marko ja herttuata Heini, teidät on täten kutsuttu Artturin ja Samiran hääjuhlaan jotka pidetetään erikoisesti juhlaa varten rakennetussa tilassa Solin pinnalla. Kuljetus on järjestetty ja mikäli haluatte, juhlapuku voidaan valmistaa toiveittenne mukaan vaikka paikan päällä, mikään ei ole jumalille mahdotonta.
Pari katsoi toisiaan hämmästyneenä.
- Artturi herätti Amon Ran! Marko sanoi.
- mitä nyt tapahtuu? Heini kysyi.
Sirkuslainen vastasi
- menkää satamaan, siellä vastaus, ja tasapainoili keilojensa kanssa pois.
Heini kohautti harteita ja he lähtivät satamaan jossa valkoisiin housuihin ja paitaan sekä valkoisiin viittoihin pukeutuneet mies ja nainen puhuivat ihmisille. Heidän viitoissaan oli kristallit jotka käänsivät puheen Neptunaksi.
Palavasti he puhuivat seikkailuista ja uusista maista missä jokainen perhe pystyi omistamaan kokonaisen mantereen. Tällä jättimäisellä kultaisella aluksella he voisivat viedä ihmisiä tuntemattomille planeetoille ja asuttaa ne. Rajattomat mahdollisuudet odottivat ihmisiä.
Tosin, kukaan ei oikein uskaltanut luottaa muukalaisiin, kun he eivät kuuluneet heidän klaaniinsa, kunnes Heini ja Marko astuivat esiin ja puhuivat.
- Auringon jumala Apollo kertoi meille että nämä ihmiset ovat hänen lähettiläitä, tämä on tulevaisuus. Kutsun kaikkia Suden klaanilaisia seuraamaan minua alukseen ja minun Herttuakunnan jäseniksi! Heini sanoi.
Markon, Heinin, Kristianin ja kauniin vaaleahiuksisen Alexandran päät alkoivat kohtaa ja jokaiselle ilmestyi rinnuksille kultainen Aurinkokuvio.
Ihmiset kohahtivat, ja Heini kasvatti kultaiset siivet ja levitti kätensä.
- kuulkaa ihmiset, kuulkaa Auringon kansa seuratkaa meitä tähtiin!
Neptunus nousi vihaisena merestä atraimensa kanssa ja jyrisi
- Seis! Neptunuksen asukkaat kuuluvat Neptunukseen! Olen päättänyt että täytän tuon aluksen rikollisilla ja toisinajattelijoilla. Neptunuksen kansalaiset, kääntykää pois.
Marko huomasi Artturin hymyilevän hänen edessään läpinäkyvänä.
- kokeile tätä, pyhä Marko. Kultainen levy ilmestyi markon käteen. Se kyllä pistää Neptunusen kuriin, kuiskasi Artturi.
Marko kääntyi ihmisten puoleen.
- Auringon jumala Apollo on puhunut.
Marko nosti levyn.
- Neptunus ei tule puuttumaan ihmisten valintoihin lähteä tai jäädä. Tällä levyllä karkotan meren jumalan ja annan ihmisille vapauden.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Neptunus rupesi nauramaan, pian ihmisetkin alkoivat nauraa. Marko alkoi hermostua ja käänsi levyn Neptunusta kohti, mitään ei tapahtunut.
- Linnut, syökää tuo vääräuskoinen, jylähti Neptunus.
Linnut kääntyivät Markoa kohti uhkaavasti, jolloin Marko nosti levyn päänsä yläpuolelle kilveksi. Sokaiseva valo välähti ja linnot kääntyivät Neptunusta vastaan. Vihainen jumala ampui niitä vesisuihkuilla kunnes lintuja ei ollut enää, sitten vihainen jumala päätti hävittää koko sataman ja hänen nolaustaan todistaneet ihmiset. Hän nostatti ison hyökyallon ja heitti sen ihmisten päälle.
Mutta Marko tyynesti kohotti kultaista levyään ja kirkas valonsäde muodosti voimakentän joka lennätti hyökyaallon koko saaren yli.
Heini kohotti siipensä ja kutsui ihmisiä, jotka massoittain seurasi häntä alukseen. Neptunus alkoi ampua erilaisia säteitä levyyn ilman mitään vaikutusta kunnes Marko ampui yhden kirkkaan säteen neptunukseen jolloin vesi josta Neptunus koostui romahti mereen ja jumala oli poissa.
Tietty varmuus kohosi Markon sisällä ja hän huusi
- Neptunus ei tule tänään enää tänne. Neptunus hallitsee planeettaansa mutta Apollo on kieltänyt häntä puuttumasta ihmisten muuttohaluihin, ihmiset ovat nyt vapaita.
Kultainen rengas ilmestyi erään kuulijan pään ympärille, ja Marko meni nuoren miehen luo ja ojensi kultaisen levyn hänelle.
- Levitä Apollon sanomaa Neptunuksessa, muista minut. Marko sanoi hiljaa, ja juoksi vaimonsa luo.
Vartissa alus oli täynnä ja alus kohosi taivaisiin, yhden hopeisen aluksen luo.
- Kristian, päätit sitten ryhtyä lentäjäksi.
- ei ollut parempaakaan tekemistä Matias.
- Sääli ettet saanut hopeista alusta, olisi kannattanut pysyä akatemiassa.
- Sääli ettet saanut kultaista alusta. Se on isompi ja nopeampi normaaliavaruudessa. Tekee minusta paljon rikkaamman kuin sinusta.
- Ei rahalla ole merkitystä, galaxin tutkimiseen sitä ei tarvita. Olen nykyään Lordi pilotti.
- ja minä lentäjien killan puhemies, Lordi Lentäjä, ja kyllä raha tekee galaxin tutkimisesta hauskempaa.
- nähdään häissä
- samoin.
ja lentäjät katosivat hyperavaruuteen.
Seitsemäs päivä
Artturi seisoi Auringon pinnalla. Liekeistä oli muodostunut kukan muotoinen tasanko jonkin räjähdyksen seurauksena. Lämpötila oli mukavat 25 astetta ja valo mukavan pehmeä, sillä hän oli hidastanut aikaa sille tasolle että ihminen pärjäsi näissä olosuhteissa hyvin.
Artturi muodosti voimakenttästä kuplan ja täytti sen ilmalla jonka hän varasti maapallolta saadakseen mahdollisimman kodikkaan tuoksun paikalle, ja sypressipuiden kukkientuoksu täytti ilman.
Artturi oli syntynyt tuhat kertaa, elänyt tuhat elämää, ja hänellä oli ollut tuhat eri vartaloa, tuhat eri kasvoa. Mutta omin kaikista oli se keho jolla hän oli syntynyt, ja sen hahmoa hän nyt piti yllä.
Kolme välähdystä toi Sylvian, Samin ja Ronjan paikalle, Sylvian Orionin tähtijärjestelmästä, Samin Plutosta ja Ronjan Charonilta.
- Isä! he huusivat ja juoksivat halaamaan.
Sami ihaili ympäristöä
- onko tämä oikeasti Aurinko isä?
Artturi nyökkäsi
- Tajutonta, sen pelkkä koko on ihan tajuton, maapallo hukkuisi tänne tuosta vain! Energia mitä kulutat tähän on ihan älytön määrä!
- Noh poikaseni, kun voimaa hallitsee hienovaraisesti niin ei siihen mene kuin pieni osa hukkalämmöstä mitä aurinko säteilee, ehkä sen verran mitä merkuriuksen pinta kerää päivän aikana...
- toi on aika paljon, sanoi sami.
- no ehkä.
Sylvia ja ronja halasivat Artturia.
- Kymmenen tuhatta vuotta! Olisit voinut kirjoittaa, soittaa, edes jotain, mutta ei mitään! nyt pyydät anteeksi! Sylvia kovisteli.
Artturi silitti tyttärensä hiuksia ja sanoi
- anteeksi, Mariah oli jättänyt minut kehoon joka ei ollut kovin järjissään, eikä voinut kuolla, olin sen vankina ja siksi jumalkehoni lopulta kapinoi ja hajosi itsenäisiksi olennoiksi. Ilman Apolloa olisin pulassa.
Ronja piti isänsä kättä ja kysyi
- Onko samira ihan oikeasti oikea valinta? Runoilijasalamurhaja, mietitkö oikeasti loppuun saakka?
Artturi hymyili.
- tottakai kultaseni. Ei meitä jumalia kovin montaa ole, ja jonkun pitää vahtia Samiraa, ettei hän pääse tekemään tepposiaan. Sitä paitsi, hän on kaunis.
Ronja naurahti
- ihan kuin et voisi valita maailman kauneinta naista puolisosesi...
- niin mutta valitsin kaikista kauneimman jumalan.
- Anteeksi mitä?? Huudahti Afrodite, joka saapui paikalle upeassa höyhen mekossa joka ei todellisessa maailmassa voisi pysyä koossa, mutta Afroditen hologrammina toimi tosin hyvin.
- No toiseksi kaunein jumala, jos lapseni otetaan huomioon. Mutta enhän vo mennä naimisiin tyttäreni kanssa. Artturi meni halaamaan Afroditea.
- Kyllä egyptin jumalat menivät.
-Minä en, sori, olenko esitellyt sinulle sisaruksesi? Tässä on Ronja muodonmuuttaja velho, tässä biologi Sylvia, ja telepaatti siinä ohella, ja Velhosoturi Sami, insinööri koulutukseltaan.
Afrodite kätteli kunniavieraita nöyränä.
Saman tien saapui pahantuulinen Neptunus, joka piti huolta että oli aina päätä pidempi kuin pisin paikalla olija. Hänellä oli pitkät sotkuiset vihreät hiukset ja parta, sekä tumman sininen iho, ja ruskeat housut. Kultainen kruunu kimalteli hänen otsaltaan. Neptunus kohteliaasti kätteli Artturin lapsia kun Artturi esitteli heidät toisilleen.
Seuraavana saapui Saturnus, kultaiset pitkät hiukset olivat maahan asti, vihreä tunika oli kaunis ja kiiltelevä, ja sen alla hänellä oli vaalean ruskeat sukkahousut ja mustat mokkasiinit. Jupiter kohteliaasti käteli Samia mutta onjalle ja sylvialle hän kumarsi syvään, suuteli heidän kättään ja katsoi merkitsevästi. Saturnus oli herrasmies ja naistenmies.
Seuraavaksi saapui Slaine puhtaan valkoisella pellava puvulla ja kultaisella vyöllä varustettuna. Hän kumarsi Artturin lapsille ja esittäytyi, sitten tuli Afroditen luo ja suuteli tätä pitkään.
- Oletko varma? Slaine kuiskasi naiselle, nainen nyökkäsi ja he vaihtoivat merkitseviä katseita ja hymyilivät typerästi.
Seuraava vieras herätti hämmennystä, sillä hän näytti Artturilta, joskin vanhalta. Hänen ulkomuotonsa vastasi sitä Artturia joka johti ihmiset IBM'ää vastaan. Hän oli ainoa planeetta joka säilyi Artturina koska oli keskittynyt Apollon rakentamiseen niin täysillä että hänen kaikki aikansa meni siihen.
Nyt hän vain halusi levätä.
- Oletko varma ettet halua fuusioitua Jupiter?
Jupiter ravisti päätään.
- Kymmenen tuhatta vuotta... nyt on aika tutustua itseeni. Sitäpaitsi, sinä kopioit meidät kaikki jo joten eiköhän se puoli oli jo hoidettu?
Artturi iski silmää ja esitteli hänet lapsilleen.
Hermes saapui valkoisessa kaavussa, ja hänen mukanaan oli pieni Charon ja julman näköinen Pluto.
Seuraavaksi saapui ihmiset.
Matias, Kristian, Eva saapuivat lentäjien edustajina, Marko ja Heini kauhun sekiasen innostuksen saattelemana tulivat onnittelemaan Artturia, Haltia Slaine mustissa vaatteissa tuli Kaisan kanssa jolta oli kadonnut Aurinkofobia viime hetkillä, samalla kuin herkkyys auringon valoa kohtaan, ja veren himo. Kaisa oli saanut kuulla että kunhan oli auringon valossa, ei hän muuta ravintoa tarvinnut. Slaine oli alkanut kutsua häntä kukakseen.
Anita miehineen saapui edustamaan Samiran sukua, niin hassua kuin se olikin.
Slainet tervehtivät toisiaan, hieman hämmentyneenä.
Seuraavaksi Marianne saapui säkenöivässä vihreässä puvussa ja hän oli väittelemässä tyttärensä kanssa joka oli pukeutunut upeaan mustaan goottimekkoon.
- äiti, en voi mennä sinne, olen vamppyyri...
Silloin hän tajusi missä oli ja katsoi itseään. Hän ihmetteli vaatteitaan ja kehoaan, joka ei ollut enää kalpea, se oli lämmin ja hengittävä. Hän oli ihminen. (Artturin bravuuri, hän siirsi vain Sarren tietoisuuden uuteen kehoon ja vanha keho tuhottiin, mutta antoi kaikkivoivan vaikutelman.)
- enpä usko Marianne sanoi hymyillen.
Molemmat menivät halaamaan Artturia.
- Onko tämä todella Aurinko? kuvittelin sen olevan kuumempi, tämähän on kuin kesäinen päivä Saturnuksessa.
- onhan se, paitsi tunti täällä on sekuntti oikeaa aikaa, olen hidastanut aikaa sopivasti jotta olot täällä vastaavat mapallon olosuhteita.
Marianne ja Sarlene nyökkäilivät ymmärtäväisesti mutta oikeasti yrittivät vain sulattaa sitä massiivista voimaa jota tämä juhla vaati.
- Kiitos äiti siitä työstä mitä olet tehnyt vihreän tikuuden eteen olet todistanut että magialla voi edistää elämää.
Artturi katsoi Sarlenea ja sininen valo ilmestyi hänen käteensä. Artturi laittoi sen Sarren otsalle ja hän hengähti sisään pupillit laajentuneena.
- siinä oli tiedot ja taidot joita Saturnuksen paras telepaatti oli kerännyt koko elämänsä aikana. Olet nyt Saturnuksen paras telepaatti, käytä voimaasi viisaasti ja hoida sitä planeettaa. Jonkun pitää pitää yllä järjestystä kun muuttoaalto iskee.
Sarre kumarsi pikuveljelleen.
Apollon insinööri joka pelasti Ronjan ja Federaation miehistön oli pukeutuneena hienoon kultaiseen kaapuun ja hän kutsui vierailijat paikalleen.
Federaation aluksen miehistö saapui ja istahti tasangolle ilmestyneeseen penkkirivistön takaosaan.
Sen jälkeen pärähti soittamaan Prinsessa ruusunen, mahtavan orkesterin soittamana. Soittajat ilmestyivät tyhjästä ja olivat kaikki täydellisiä enkeleitä, virheettömän kauniita.
Neitseellistä valkoista prinsessamekkoa käyttävä säkenöivä Samira käveli Alttarille isänsä, salamurhaaja Omarin saattamana. Samira oli löytänyt Silverin arkistoista tallenteen isästään ja oli rakentanut tarkan kopion hänestä hääpäivää varten. Sen lisäksi hän oli orjuuttanut isänsä mielen jotta tämä käyttäytyisi takan käsikirjoituksen mukaan, tämän päivän pitäisi olla täydellinen.
Artturin henki salpautui kun näki tulevan vaimonsa säteilevän kauniina astelevan luokseen.
Pappi kysyi
- kuka luovuttaa tämän naisen?
Omar kumarsi ja sanoi
- minä, luovutan tyttäreni mahtavalle kuninkaalle, jumalten ja ihmisten herralle.
Artturi aisti vahvan kapinan Omarin ohjelmoidun käytöksen alta, Omar oli lisännyt sanoja suunnitelmaan, liioittelu oli yksi sarkasmin muoto.
Samira hymyili Artturille viettelevästi ja antoi kätensä tälle.
Pappi katsoi vieraita ja aloitti.
- Olemme kerääntyneet tänään tänne Auringon pinnalle juhlistamaan kahden sielun yhdistymistä rakkauden sitein. Aloitti insinööri ja vieraat hiljenivät.
- Tänään Auringon jumala, ihmisten suojelija ja rauhaa rakastava Apollo, Amon Ra, Arthur Silver ja Tuhon ja uudestisyntymän jumala, sodan jumala, Silver jumala, Samira Toth vannovat elävänsä yhdessä rakkauden ja kunnioituksen sitein kunnes riidat ja epäluottamus heidät erottaa. Rukoilkaamme ettei se päivä koskaan koita.
Pari hymyili toisilleen onnellisesti.
Molemmat olivat syntyneet tänä aamuna kuuden päivän raskauden jälkeen keinokohdusta, ja nopeutetun ajan avulla vanhentuneet 18 ja 20 vuotiaiksi. Molemmat olivat terveitä, vahvoja, ja hormonaalisesti ylikierroksilla.
Pappi lateli pitkiä puheita ja vihittävä pari ei paljoa häneen kiinnittänyt huomiota, vaan tuijottivat toisiaan silmiin, jopa silloin kun oli aika sanoa jotain.
Lopulta pappi pääsi kysymään
- Samira, otatko tämän Arthur Silverin puolisoksesi ja lupaat rakastaa häntä niin myötä kuin vastamäessä vähintään tuhannen vuoden ajan?
- Lupaan, vastasi Samira.
- Arthur, otatko tämän Samira Tothin puolisoksesi ja lupaat rakastaa häntä niin myötä kuin vastamäessä vähintään tuhannen vuoden ajan?
- Lupaan vastasi Artturi, ja kietoi kätensä tämän upean vartalon ympärille.
Hätäisesti pappi antoi hänelle luvan suudella morsianta juuri hetkeä ennen kuin pari syventyi suuteluun joa ei pätkääkään ulkopuolisista välittänyt, ja suudelma kesti minuutteja.
- Apollon ja Samiran minulle luovuttamin valtuuksin julistan teidät mieheksi, ja vaimoksi!
Taivas räjähti ilotulituksiin, serpenttiini sade satoi alas vieraiden päälle, enkelit lensivät ympäri ja ympäri tarjoillen shampanjaa ja makupaloja, iloinen tunnelma valtasi vieraat.
Kahden minuutin jälkeen Artturi ja Samira lopettivat suudelmansa ja kääntyivät käsi kädessä vieraita päin.
- Ja nyt haluaisin kutsua Slainen, sodan jumalan Alttarille.
Valkopukuinen haltia saapui alttarille ja serpentiinit sulautuivat lattiana toimivaan voimakenttään.
Slaine kääntyi ihmisiä päin jotka istuutuivat paikoilleen.
Orkesteri aloitti uudelleen prinsessa ruususen ja Rakkauden ja kauneuden jumala Afrodite käveli Artturin saattamana alttarille.
Samira kysyi
- kuka luovuttaa tämän naisen?
- Minä, Arthur silver.
Tuntui että sillä hetkellä koko aurinko värähti.
Artturi luovutti lapsensa Slainelle ja siirtyi vaimonsa rinnalle.
- Olemme kokoontuneet tänne tänään juhlistamaan Slaine von Mithrangar Mardonin, Marsin ja sodan jumalan, sekä Rakkaude ja kauneuden jumalattaren Afroditen häitä. Samira aloitti ja vurotellen puhuen täydellisessä harmoniassa Artturi ja Samira vihkivät kaksi nuorta jumalaa toisilleensa.
Juhlat Auringossa olivat lyhyet mutta hilpeät. Tunnin jälkeen alkoi aurinkotuuli tunkeutua voimakentän läpi ja vieraat alkoiat poistua, ensin jumalat ja ihmiset ja federaation vieraat yhtenä ryhmänä. Viimeisenä lähti Slaine ja Afrodite.
Omar jäi ainoana ihmisenä Samiran ja Artturin luokse.
Samira halasi isäänsä ja sanoi lähtevänsä häälomalle tähtiin.
- Tuota... hyvää häälomaa, mites minun kanssa, saanko kyytiä Marsiin? Omar kysyi.
Samira pudisti päätään
- Heippa, pitää mennä, panettaa ihan liikaa.
Artturi ja Samira välähtivät pois ja Omar jäi seisomaan Auringon pinnalle, ja katsoi miten aika alkoi pikkuhiljaa nopeutua lähestyen normaaliaikaa.
Tulenlieskat alkoivat liiikkua ja voimakenttä alkoi kadota.
Tyyneesti Omar totesi
- ei taas...
Ja katosi plasmasateeseen.
Muutama hetkeä myöhemmin...
Slaine istui Valhallassa valtaistuimellaan ja mietti mitä tekisi seuraavaksi. Hermes odotti häneltä suunnitelmaa miten laajentua galaksiin, ja hän päätti luovuttaa tähtimoottorin piirustukset örkki-ekille. Ihmisvelhot ja örkit yhdessä saisivat avaruuskelpoisen aluksen aikaan, ja eki oli valmis yhteistyöhön ihmisten kanssa. Hermes kiiruhti Neptunuksen luo.
Samira ja Omar ilmestyivät valtaistuin saliin. Omar rakentui käänteisesti palaen, lieskat pikkuhiljaa kadoten. Omar katseli itseään.
-olen elossa!
Slaine naurahti
- et ihan, tämä on Valhalla. Kiitos Samira, hän sanoi.
Slaine kumarsi Samiralle joka hymyili hänelle ja katosi. Slaine otti miekkansa ja aloitti taistelun joka kesti vuosisatoja. Ja kesti päiviä kunnes hän oli ladannut muistiinsa tarpeeksi taistelutaitoja ennen kuin voitti Omarin ensimmäisen kerran.
Paratiisisaarella
Kaksi ihmistä ilmestyi upealle uimarannalle jossa kukaan ihminen ei ollut kävellyt tuhansiin vuosiin.
Koko planeetalla ei ollut ihmisiä pariin vuosituhanteen, jolloin viimeiset sairaat ja sisäsiittoiset ihmisklaanit tappoivat toisensa rajussa sodassa.
Planeetta oli kaunis mutta ravinneköyhä monilta osin eikä pystynyt ylläpitämään ihmisasutusta ilman tuontimineraaleja.
Viimeiset ihmiset olivat hypänneet vuosimiljoonia kehityksessä taaksepäin, aivojen koko oli supistunut kolmanneseen riittämättömien aminohappojen takia, ja he osasivat vain murista toisilleen.
Mutta kahdelle jumalalle se oli paratiisi, he eivät tarvinneet mitään muuta kuin toisensa, vaatteetkin katosivat eetteriin saman tien kun he saapuivat planeetalle.
Maassa ja neljässä planeetassa ihmiset nauttivat harvinaisen aurinkoisesta päivästä, kaikkialla oli lämmintä ja kaunis sää.
Neljän maan portit aukesivat kaksisuuntaisina ja kaikki kansat pääsivät vapaasti liikkumaan neljän maan välillä, kauppa-paronien suureksi harmiksi.
Pienet ja köyhät kauppiaat taas näkivät mielettömän mahdollisuuden ja lähtivät etsimään onneaan vapaan kaupan kidassa.
Kristian yhtäkkiä sulki kirjansa, lähti luokasta vastaamatta opettajalle joka huusi häntä istumaan erottamisen uhalla, ja käveli pihalle jonne ilmestyi Auringon pyhättö.
Auringon pyhätön edessä hän polvistui ja Auringon patsaasta lähti kirkas säde hänen otsaansa ja pojan silmät alkoivat hohtaa kirkasta valoa.
Hetken päästä hänen pupillit olivat auringon muotoiset, auringon säteet pupillien ympärillä.
- Osaan kaiken, tiedän kaiken, olen arkkimaagi! Kristian huudahti ja laittoi kultaisen kaavun ympärilleen. Lemmikkipossu ja lintu kumarsivat hänen edessään.
- Aistin että teet vielä suuria tekoja, sanoi possu
- Minne menet, kysyi lemmikkilintu
Kristian katsoi possua ja sanoi
- vie minut torille
Ja possu vei.
Kristian meni torin luokse ja tyhjälle tontille ilmestyi puhtaasta kullasta valmistettu Auringon temppeli, ja Kristian astui sen sisään.
Hänestä tuli Apollon ylipappi.
Toinen päivä
Anita avasi ovensa huvijahdillaan Neptunuksella. Ovella seisoi kirkasta valoa hohtava enkeli joka ojensi hänelle kaksi lappua.
- Ensiksi haluaisin onnitella teitä raskautenne johdosta, tyttärenne nimi tulee olemaan Samira, ja hänestä on tuleva kansojen johtaja.
Anitan ilme oli hämmentynyt ja järkyttynyt. Eihän hän ollut raskaana, hän tutki vatsaansa, sulki silmänsä ja etsi merkkejä raskaudesta kunnes löysi niitä. Lapsi oli siitetty eilen, ja vaikka hän mielestään sulki munasarjat ettei lasta tulisi, oli sellainen silti hedelmöittynyt. Kysyvä ilme kertoi että hän uskoi korkeampien voimien sekaantuneen hänen kehonsa itsehallinta oikeuteen.
- Ei kai...
Enkeli nyökkäsi.
-Hänen jumalallisuutensa Amon Ra, Kirkas Aurinko, pahoittelee tapahtunutta, mutta pyhä henki on teidät saattanut raskaaksi, ja teidän pyhä velvollisuutenne on sitä kantaa
Anitan uusi miesystävä, lyhyt mutta komea tummanpuhuva marsilainen tuli katsomaan kuka oli ovella. Ja vaikka hänen naisystävänsä olikin herttuatar ja matkannut itse Artturin kanssa, oli silti mahdotonta tottua kultaiseen hehkuvaan enkeliin joka soitti ovikelloa, jota heillä ei edes ollut, aikaisemmin.
Enkeli jatkoi ja osoitti heitä molempia käsillään
- molempien tehtävä on kasvattaa tyttärenne rakkaudella ja viisaudella, kurilla ja hellyydellä mitä hän kaipaa ja tarvitsee. Arthur Silver takaa ettei tyttärenne saa taistelutaitojaan ennen kahdeksaatoista ikävuottaan ja hänen jumalaisuutensa toivoo ettei hänelle niitä opeteta sitä ennen, vaikka hän varmaankin tuntee vetoa niihin, tanssi pitäisi korvata tämän kaipuun parhaiten.
Mies meni kalpeaksi ja änkytti
- kasvatammeko jotain jumalaa ja jos jotain menee pieleen hän ampuu meitä salamalla päähän.
- Ei suinkaan, kasvatatte ihmistä, joka kasvattaa jumalaa. Jos hoidatte työnne hyvin, on kuolemattomuus ja voima palkintonne, jos hoidatte työnne huonosti, on kuolevaisuus kohtalonne. Arthur suojelee teitä.
Tilanne oli jännittävä, pelottava, ja ihana pariskunnalle. Jumalat olivat arvioineet heidät sopivaksi Samiran vanhemmiksi joten avioliitto oli väistämätön.
- entä se toinen asia, Anita kysyi.
Enkeli ojensi hänelle hääkutsun, siinä oli hänen ja hänen miesystävän nimet ja juhlat olivat viiden päivän päästä.
- Mutta missä ne ovat? kysyi anita koska kirjeessä ei lukenut.
Enkeli katsoi taivaalle ja osoitti ylöspäin, aurinkoon.
Anita katseli enkeliä epäuskoisesti.
- eihän auringossa mitään juhlia voi pitää, siellähän käristyy, tarkoitatko Venusta tai Merkuriusta?
Mutta enkeli oli kadonnut, ja Anita katsoi tarkemmin kutsua, alhaalla oli auringon kuva jota Anita oli kuvitellut koristeeksi mutta sen yllä olikin hopealla kirjoitettu symboli 'paikka'.
Anitan muistissa kummitteli enkelin sanat, joita hän ei anonut mutta anita muisti ne silti
- epäiletkö jumalan voimia???
Kolmas päivä
Matias käveli akatemian pihalla musta akatemian puku päällään. Hän oli tehnyt köyhyysvalan joten hän ei olistanut yhtikäs mitään, joten hän pueutui akatemian univormuun, asui akatemian huoneistossa ja söi akatemian ruokia. Akatemian köyhyysvala oli eräänlainen vitsi koska akatemia oli maapallon rikkain järjestö ja tällä tavalla toteutti eräänlaista kommunismia. Kaikki jäsenet saivat sen mitä tarvitsivat, ja he jotka olivat tarpeeksi korkealla hierarkiassa saivat aika paljon myös sitä mitä halusivat.
Matias katsoi taivaalle kun näki siellä kiiltäviä asioita mitkä laskeutuivat alas, ja ihmiset jäivät katsomaan ihmeissään kirkkaita valoja jotka lähestyessään paljastuivat kiiltäviksi erimuotoisiksi esineiksi, suuriksi pienen talon kokoisiksi asioiksi jotka Matias ja kaikki Akatemiasta valmistuneet tunnistivat tarujen Hyperavaruus aluksiksi.
Hyperavaruusalukset rakennettiin atomi kerrallaan pienten nanobottien toimesta. Matiaksella oli vain symbolinen käsitys nanoboteista sillä niistä kerrottiin historian tunneilla, ja Jumalatar Gaia varmisti opetuksen oikeellisuuden ja tarkkuuden.
Mutta koska Maassa ei mikään kone elänyt tuntiakaan mikäli se saastutti ympäristöä, eli haavoitti äiti Gaiaa, ei ihmisillä ollut suurtakaan käsitystä koneista ja niiden toiminnasta.
Ihmeellisiä koneita toki oli, osa imperiumin aikaisia laitteita joiden toimintaa ei kukaan ymmärtänyt, ja kehittyneitä mekaanisia laitteita jotka suoriutuivat vaikeistakin asioista mutta olivat isoja ja kalliita.
Vain akatemialla oli varaa hevosittomiin vaunuihin jotka toimivat sähköisellä voimalla jota mystiset purjekankaat keräsivät auringosta ja tuulesta. Harva ymmärsi niidenkään toimintaa eikä kukaan yksin osannut sellaista purjetta tai moottoria valmistaa.
Siitäkin huolimatta että akatemian opintoihin kuului kymmenien vuosien pakolliset matematiikan ja fysiikan opinnot jokaiselle oppilaalle, ja valmistuttuaan 50 vuoden opinnoista oli oppilaalla syvälliset teoreettisen tieteen opinnot takana, oli maapallon tekninen kehitys pääosin 1800 luvun tasolla, pois lukien kaikki keksinnöt jotka riistivät luontoa.
Aina välillä joku rakensi nerokkaan koneen joka oli halpa, tehokas ja helppo valmistaa joka nostaisi ihmisten elintasoa nopeasti ympäristön kustannuksella, jolloin Gaia keksi hyvin luovia tapoja tuhota keksintö täydellisesti näyttävästi.
Polttomoottorin keksijän mylly katosi kun kirkas säde iski taivaalta ja jätti kraaterin jälkeensä.
Myrkyllisen mutta halvan sähkölampun keksijä joutui hullujen huoneeseen kun salama iski häntä kadulla eikä hän koskaan toipunut siitä.
Padonrakentaja joka kuvitteli rakentavansa sähkövoimalan selvisi helpolla, majavat purkasivat majan, ja hänen kotinsa, ja kaiken muunkin minkä hän ja hänen perheensä omistivat.
Mies otti opikseen ja kuunteli pappien neuvoja ja eli onnellisena ja vauraana kunnioitettavaan 300 vuoden ikään.
Matias käveli pisaranmuotoisen kiiltävän aluksen luo joka leijui metrin korkeudella maasta. Sen pinta oli sileä ja kiiltävä, hän näki itsensä sen pinnalta. hetki sen jälkeen kkun hn oli koskenut sitä sen alta avautui ovi portaikko jota pitkin matias käveli askeettisesti mutta mukkavasti sisustettuun alukseen.
- Tervetuloa Matias Iskiaksenpoika Gratinus
Matias hetkeksi jähmettyi, ja sitten tervehti alusta.
- Istu tuoliin, ole hyvä, alus kehotti, ja Matias totteli.
Tuoli muotoutui hänen vartalonsa mukaan ja päähine peitti hänen päänsä ja yhtäkkiä hän oli yhtä aluksen kanssa, hän aisti yhpäristön tarkasti, hän kuuli kymmenien ihmisten keskustelut ja ymmärsi ne kaikki, hän tunsi auringon lämmön ja tiesi tarkalleen kuinka monta kilowattia energiaa alus imi siitä.
Hän ojensi raajojaan, venytteli mutta se olikin alus joka reagoi ja lennähti taivaalle ja pyörähti. Sekunneissa se oli pilvissä, ja se lensi prikulleen Matiaksen ajatuksen mukaisesti, ei kiihdytysviivettä, ei jarrutuspainetta, alus vain lähti ja pysähtyi tahdonvoimalla.
Kaikki ne vuosikymmenet teoreettisen matematiikan opiskelua vihdoin tuli käyttöön, Matias ulotti aistinsa hyperavaruuteen ja näki koko sen monimutkaisen neliulotteisen sienirakenteen joka piti maailmankaikkeuden koossa. Hän näki reitin auringon luo ja alus varoitti että strobot saattoivat polttaa aluksen osuessaan, mutta riski oli pieni. Alusta kuuntelematta Matias oli ensimmäinen ihminen kymmeneen tuhanteen vuoteen joka lensi hyperavaruuteen, ja pienen hetken hän ihaili hyperavaruuden värikästä ja upeaa monimutkaisuutta kunnes ilmestyi Auringon eteen. Sen mahtava majesteettisuus, sen silkka koko mykisti Matiaksen. Matias aisteli tähteä aluksen superaisteilla pitkään kunnes Aurinko itse puhui hänelle.
Matias oli hetken epäilevä ja alkoi uskoa seonneensa, ja kuvitelleensa koko matkan.
- Onneksi olkoon, sanoi aurinko, olet ensimmäinen Pilotti, uljaan perinteen jatkaja.
- ei tämä ole totta, ei aurinko voi puhua, se on vain kasa ylikuumentunutta plasmaa, kohta herään sairastuvalla ja tajuan kaiken tlmän olleen unta.
- olet aivan oikeassa, ei aurinko olekaan elävä, minä, Arthur Silver, syntynyt herran vuonna 1974, vuonna 1026 ennen galaktisen ajanlaskun alkua, vanhin ihminen, ensimmäinen jumala, minä olen elävä ja olen yhtä auringon kanssa ja minä puhun kanssasi, minä Apollo, Amon Ra, leimuava jumala ja ihmisten kuningas, minä puhun sinulle, ja kerron että unta et näe, ja kerron kuinka saat johdattaa pyhien matemaatikkojen kiltaa kadonneitten planeettojen kautta koko galaksiin, ja levittää neptunuksen, saturnuksen, marsin ja merkuriuksen ihmiset ja ihmisen sukulaiskansat tähtien herroiksi.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Matias nyökkäsi
- uskon sinua ja kiitän tästä kunnian osoituksesta.
- eikä siinä vielä kaikki, jos suostut minuutin sisällä Lordi pilotin arvonimeen, saat kutsun minun ja Tuhon jumalan Samiran häihin!
- anteeksi, matias kysyi.
- anteeksi, se oli tv-kanava huumoria jota ymmärtäl vain jos on elänyt kaksituhat luvulla.
hämmentynyt mies nyökkäsi ja sanoi
- Lordi pilotti? jos pidätte minua sen arvoisena.
- en tietenkään pidä, sinun pitää kasvaa niihin saappaisiin ja sen voi tehdä vain harjoittelemalla.
Matias huokasi helpottuneena. Tavallaan hän sai luvan tehdä virheitä, olla inhimillinen ja aikaa ansaita tämä luottamus.
- neljän päivän päästä lennät tähän samaan paikkaan, niin pääset juhliin.
Kiitos, teidän armonne, Matias kiitti, mutta aurinko ei vastannut. Mutta sitten Matias muisti istuneensa omituisen levyn edessä jonka hän tiesi olevan televisio, ja katsovansa mainoskanavaa, ja ihmettelleensä mitä uskomattomampia myyntipuheita, kuinka halvalla sai ostaa jotain joka olikin oikeasti kallista, ja miten paljon sai tuehia asioita jos maksoi vähän lisää...
Ja niin Matias nauroi ja jähti lentämään kadotetuille planeetoille, veenukseen, merkuriukseen, marsiin ja neptunukseen. Jopa Pluton vankilaplaneetalla hän kävi ja pelasti vankien mutaatioituneet onnettomat jälkeläiset.
Ja aurinkokunta täyttyi hopeisista aluksista.
Neljäs päivä
Kristian heräsi ylellisellä sängyllään kauniin naisen vierellä. Hänellä ei ollut hajuakaan kuka nainen oli mutta muisteli että hauskaa heillä oli ollut.
Mies veti valkoisen puuvillapaidan päälleen ja nahkaiset housut päälleen, ja meni avaamaan parvekkeen oven. Mielettömän iso kultainen alus leijui hänen isolla pihallaan. Kristian tunnisti tarujen avaruusalukset. Hopeiset olivat Mystisten Matemaatikkojen hyperavaruusaluksia ja kultaiset olivat kaupallisia kopioita, vähäisempien lentäjien aluksia, joskin normaaliavaruudessa nopeampia ja isompia.
Jos kultainen alus oli laskeutunut hänen pihalleen oli ennustus toteutunut, ja taivaan portit olivat auenneet. Mutta kuka ihme näitä aluksia teki?
Oliko sittenkään kannattanut erota akatemiasta ja perustaa oma yritys? Mitä sitä jossittelemaan, hänellä oli ollut sata vuotta ylellistä elämää ja nyt pihallaan kultainen alus, täysin kykeneväinen tähtien väliseen matkailuun. Vaikka hän oli eronnut akatemiasta oli hän tehnyt sen itsensä ja lastensa tähden, hän ei halunnut elää elämäänsä niin ettei lapsille jäänyt mitään perintä.
Jos mahdollista, hän oli aivan yhtä hyvä lentäjä kuin akatemiaan jääneet, ellei parempi kuin useimmat. hänen matemaattinen lahjakuutensa juuri oli tehnyt hänestä erittäin varakkaan.
- Kristian Orion, mihin menet, uninen nainen sanoi.
-Suoraan tähtiin! mies sanoi ja juoksi pihalle.
Alus reagoi kosketukseen ja värähti kun Kristian silitti sitä. Sen vatsa avautui ja portaat ilmestyivät ja laskeutuivat maahan. Kristian juoksi sisään ja saapui mielettömän isoon tavatahalliin.
Ylhäällä oli valvomo, ja sinne Kristian suuntasi. Valkoinen pellava puku ja valkoinen viitta odotti häntä, juuri mittojen mukaan tehty.
Hopeisia aluksia ohjattiin transsissa, ja aluksen järjestelmät huolehtivat lentäjästä niin että tämä pystyi lentämään kuukausitolkulla ilman taukoa.
Kultaisen aluksen pilotti taas joutui pitämään vessataukoja, syömään ja nukkumaan. Varapilotti oli hyvä olla, ja hän tunsi juuri sopivan henkilön.
Viides päivä
Slaine heräsi Kaisansa vierestä, Mars oli vihkinyt heidät henkilökohtaisesti ja yöllä he eivlt paljoa ehtineet nukkua, joten Lucifer oli noussut jo korkealle.
Pian olisi aika sotia, Marsin pimeäpuoli oli pian hänen, mutta tänään hän lepäisi.
Slaine nousi tuolin luokse jossa hänen vaatteensa olivat mutta vaatteiden päällä istuikin pieni kaunis, ja alaston keijutyttö.
- Mitä ihmettä? sanoi haltia ja liekit ilmestyivät hänen käteensä.
Keiju hymyili ja vakuutti
- olehan varovainen, sillä vakuutan että vaatteesi eivät kestä tulta yhtähyvin kuin minä. Minä kestän itse Solin tulet sillä synnyin siellä, terveisiä Artturilta.
Hämmentynyt Slaine katsoi keijua ja kysyi
- Artturilta? Tunnet hänet?
- Slaine, tuli...
Tyttö vilkuili tulta merkityksellisesti ja haltia sammutti sen. Kaisa venytteli ja kysyi kenelle Slaine puhui.
Vaivihkaa haltia loitsi vaatteet keijun päälle ja esitteli vaimolleen vieraan.
- Kulta, ja peitto lennähti peittämään naisen sulot, tässä on Artturin lähettämä keiju, hänellä on meille kai asiaa.
Tyttö nyökytteli innokkaasti. Kaisa kietoi lakanan hienoksi iltapuvuksi roomalaiseen tyyliin, ja ihasteli miten söpö tyttönen olikaan. Ja sen jälkeen keiju poltti vaatteensa pois koska ei ymmärtänyt mitäne olivat ja miksi ne epämukavat jutut olivat hänen päällään.
- Tässä on teille hääkutsu, kahden päivln päästä, sunnuntiana, on Artturin ja Samiran häät.
- ai ihanaa, missä ne ovat? kysyi Kaisa.
- Auringossa, Solissa.
Jos mahdollista vampyyrille, niin Kaisa meni vieläkin kalpeammaksi kuin ennen, hän istahti kun keiju katosi valonväläyksenä pois. Slaine istahti viereen ja sanoi
- ei hän kai kirjaimellisesti...
- EI! En mene, ei käy!
- Kulta, kyse on jumalista, he voivat tehdä mitä haluavat, olemme täysin turvassa.
- Ei, ei miinua kiinnosta onko se turvallista, se on Aurinko!
Kaisa katsoi pelästyneillä silmillään miestään ja hätä pastoi naisen silmistä.
Mies silitti naisen hiuksia ja kuiskasi
- kysyn Marsilta onko se turvallista, okei
- ei mennä kulta ei mennä, okei? Punaiset kyyneleet valuivat naisen poskille.
- Mars sanoi ettei hän siihen pystyisi, mutta hän helposti saa sinut turvaan jos jotain menee pieleen, ei mitään hätää.
- ei mennä, kuiskasi Kaisa miehen sylissä, ja Slaine kuiskasi, ei mennä jos et halua.
- En, ja hän kutsui Liisaa.
Liisa pieni pyöreä keijutyttö tuli iloisena ja kysyi onko ruoka aika, ja kaisa nykkkäsi ja iski hampaansa tytkn kaulaan ja joi vatsansa täyteen.
Naisen lopetettua pahasti laihtunut tyttö nousi, hänen kaulansa parani ja hän sanoi menevlnsä juomaan, kauhea jano.
- Haluan mies keijun, en tykkää tyttöjen mausta.
- okei, puhun Marsille.
Kuudes päivä
Marko ja Heini kävelivät Neptunan kapeilla kaduilla, meren raikas tuoksu virkisti mielen ihanasti, oli ihanaa olla kotona jälleen. He olivat juuri saapuneet Merkuriuksesta jota kautta he olivat matkalla kotiin. Neptunuksen makea meri tervehti heitä, ja he etsivät ruokaa torilta ennen kuin etsisivät laivan Atlantikseen. Kääpiöiden vuosisadan verran rakentama junaratakin kuulemma oli valmis, mutta nuoripari kaipasi romanttista laivaa eikä tunkkaista kääpiörataa. Sitäpaitsi he olivat jo keränneet mittavan omaisuuden ja oli aika hankkia maata klaanilta. He ihmettelivät hetken taivaalla loistavia valoja kun torilla tuli vastaan puujaloilla kävelevä sirkuslainen, pitkänenäinen naamio kasvoilla ja punaiset silkkivaatteet päällään.
Hän heitteli keiloja ja yksi niistä tipahti Markon ja Heinin eteen ja poksahti äänekkäästi ja savusta nousi kultainen lappu joka leijui hämmästyneen parin eteen. Marko kasvatti kynsiään ja hampaitaan mutta ei liikkunut. Heini varovovaisesti otti lpun ja luki merkit.
- Herttua Marko ja herttuata Heini, teidät on täten kutsuttu Artturin ja Samiran hääjuhlaan jotka pidetetään erikoisesti juhlaa varten rakennetussa tilassa Solin pinnalla. Kuljetus on järjestetty ja mikäli haluatte, juhlapuku voidaan valmistaa toiveittenne mukaan vaikka paikan päällä, mikään ei ole jumalille mahdotonta.
Pari katsoi toisiaan hämmästyneenä.
- Artturi herätti Amon Ran! Marko sanoi.
- mitä nyt tapahtuu? Heini kysyi.
Sirkuslainen vastasi
- menkää satamaan, siellä vastaus, ja tasapainoili keilojensa kanssa pois.
Heini kohautti harteita ja he lähtivät satamaan jossa valkoisiin housuihin ja paitaan sekä valkoisiin viittoihin pukeutuneet mies ja nainen puhuivat ihmisille. Heidän viitoissaan oli kristallit jotka käänsivät puheen Neptunaksi.
Palavasti he puhuivat seikkailuista ja uusista maista missä jokainen perhe pystyi omistamaan kokonaisen mantereen. Tällä jättimäisellä kultaisella aluksella he voisivat viedä ihmisiä tuntemattomille planeetoille ja asuttaa ne. Rajattomat mahdollisuudet odottivat ihmisiä.
Tosin, kukaan ei oikein uskaltanut luottaa muukalaisiin, kun he eivät kuuluneet heidän klaaniinsa, kunnes Heini ja Marko astuivat esiin ja puhuivat.
- Auringon jumala Apollo kertoi meille että nämä ihmiset ovat hänen lähettiläitä, tämä on tulevaisuus. Kutsun kaikkia Suden klaanilaisia seuraamaan minua alukseen ja minun Herttuakunnan jäseniksi! Heini sanoi.
Markon, Heinin, Kristianin ja kauniin vaaleahiuksisen Alexandran päät alkoivat kohtaa ja jokaiselle ilmestyi rinnuksille kultainen Aurinkokuvio.
Ihmiset kohahtivat, ja Heini kasvatti kultaiset siivet ja levitti kätensä.
- kuulkaa ihmiset, kuulkaa Auringon kansa seuratkaa meitä tähtiin!
Neptunus nousi vihaisena merestä atraimensa kanssa ja jyrisi
- Seis! Neptunuksen asukkaat kuuluvat Neptunukseen! Olen päättänyt että täytän tuon aluksen rikollisilla ja toisinajattelijoilla. Neptunuksen kansalaiset, kääntykää pois.
Marko huomasi Artturin hymyilevän hänen edessään läpinäkyvänä.
- kokeile tätä, pyhä Marko. Kultainen levy ilmestyi markon käteen. Se kyllä pistää Neptunusen kuriin, kuiskasi Artturi.
Marko kääntyi ihmisten puoleen.
- Auringon jumala Apollo on puhunut.
Marko nosti levyn.
- Neptunus ei tule puuttumaan ihmisten valintoihin lähteä tai jäädä. Tällä levyllä karkotan meren jumalan ja annan ihmisille vapauden.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Neptunus rupesi nauramaan, pian ihmisetkin alkoivat nauraa. Marko alkoi hermostua ja käänsi levyn Neptunusta kohti, mitään ei tapahtunut.
- Linnut, syökää tuo vääräuskoinen, jylähti Neptunus.
Linnut kääntyivät Markoa kohti uhkaavasti, jolloin Marko nosti levyn päänsä yläpuolelle kilveksi. Sokaiseva valo välähti ja linnot kääntyivät Neptunusta vastaan. Vihainen jumala ampui niitä vesisuihkuilla kunnes lintuja ei ollut enää, sitten vihainen jumala päätti hävittää koko sataman ja hänen nolaustaan todistaneet ihmiset. Hän nostatti ison hyökyallon ja heitti sen ihmisten päälle.
Mutta Marko tyynesti kohotti kultaista levyään ja kirkas valonsäde muodosti voimakentän joka lennätti hyökyaallon koko saaren yli.
Heini kohotti siipensä ja kutsui ihmisiä, jotka massoittain seurasi häntä alukseen. Neptunus alkoi ampua erilaisia säteitä levyyn ilman mitään vaikutusta kunnes Marko ampui yhden kirkkaan säteen neptunukseen jolloin vesi josta Neptunus koostui romahti mereen ja jumala oli poissa.
Tietty varmuus kohosi Markon sisällä ja hän huusi
- Neptunus ei tule tänään enää tänne. Neptunus hallitsee planeettaansa mutta Apollo on kieltänyt häntä puuttumasta ihmisten muuttohaluihin, ihmiset ovat nyt vapaita.
Kultainen rengas ilmestyi erään kuulijan pään ympärille, ja Marko meni nuoren miehen luo ja ojensi kultaisen levyn hänelle.
- Levitä Apollon sanomaa Neptunuksessa, muista minut. Marko sanoi hiljaa, ja juoksi vaimonsa luo.
Vartissa alus oli täynnä ja alus kohosi taivaisiin, yhden hopeisen aluksen luo.
- Kristian, päätit sitten ryhtyä lentäjäksi.
- ei ollut parempaakaan tekemistä Matias.
- Sääli ettet saanut hopeista alusta, olisi kannattanut pysyä akatemiassa.
- Sääli ettet saanut kultaista alusta. Se on isompi ja nopeampi normaaliavaruudessa. Tekee minusta paljon rikkaamman kuin sinusta.
- Ei rahalla ole merkitystä, galaxin tutkimiseen sitä ei tarvita. Olen nykyään Lordi pilotti.
- ja minä lentäjien killan puhemies, Lordi Lentäjä, ja kyllä raha tekee galaxin tutkimisesta hauskempaa.
- nähdään häissä
- samoin.
ja lentäjät katosivat hyperavaruuteen.
Seitsemäs päivä
Artturi seisoi Auringon pinnalla. Liekeistä oli muodostunut kukan muotoinen tasanko jonkin räjähdyksen seurauksena. Lämpötila oli mukavat 25 astetta ja valo mukavan pehmeä, sillä hän oli hidastanut aikaa sille tasolle että ihminen pärjäsi näissä olosuhteissa hyvin.
Artturi muodosti voimakenttästä kuplan ja täytti sen ilmalla jonka hän varasti maapallolta saadakseen mahdollisimman kodikkaan tuoksun paikalle, ja sypressipuiden kukkientuoksu täytti ilman.
Artturi oli syntynyt tuhat kertaa, elänyt tuhat elämää, ja hänellä oli ollut tuhat eri vartaloa, tuhat eri kasvoa. Mutta omin kaikista oli se keho jolla hän oli syntynyt, ja sen hahmoa hän nyt piti yllä.
Kolme välähdystä toi Sylvian, Samin ja Ronjan paikalle, Sylvian Orionin tähtijärjestelmästä, Samin Plutosta ja Ronjan Charonilta.
- Isä! he huusivat ja juoksivat halaamaan.
Sami ihaili ympäristöä
- onko tämä oikeasti Aurinko isä?
Artturi nyökkäsi
- Tajutonta, sen pelkkä koko on ihan tajuton, maapallo hukkuisi tänne tuosta vain! Energia mitä kulutat tähän on ihan älytön määrä!
- Noh poikaseni, kun voimaa hallitsee hienovaraisesti niin ei siihen mene kuin pieni osa hukkalämmöstä mitä aurinko säteilee, ehkä sen verran mitä merkuriuksen pinta kerää päivän aikana...
- toi on aika paljon, sanoi sami.
- no ehkä.
Sylvia ja ronja halasivat Artturia.
- Kymmenen tuhatta vuotta! Olisit voinut kirjoittaa, soittaa, edes jotain, mutta ei mitään! nyt pyydät anteeksi! Sylvia kovisteli.
Artturi silitti tyttärensä hiuksia ja sanoi
- anteeksi, Mariah oli jättänyt minut kehoon joka ei ollut kovin järjissään, eikä voinut kuolla, olin sen vankina ja siksi jumalkehoni lopulta kapinoi ja hajosi itsenäisiksi olennoiksi. Ilman Apolloa olisin pulassa.
Ronja piti isänsä kättä ja kysyi
- Onko samira ihan oikeasti oikea valinta? Runoilijasalamurhaja, mietitkö oikeasti loppuun saakka?
Artturi hymyili.
- tottakai kultaseni. Ei meitä jumalia kovin montaa ole, ja jonkun pitää vahtia Samiraa, ettei hän pääse tekemään tepposiaan. Sitä paitsi, hän on kaunis.
Ronja naurahti
- ihan kuin et voisi valita maailman kauneinta naista puolisosesi...
- niin mutta valitsin kaikista kauneimman jumalan.
- Anteeksi mitä?? Huudahti Afrodite, joka saapui paikalle upeassa höyhen mekossa joka ei todellisessa maailmassa voisi pysyä koossa, mutta Afroditen hologrammina toimi tosin hyvin.
- No toiseksi kaunein jumala, jos lapseni otetaan huomioon. Mutta enhän vo mennä naimisiin tyttäreni kanssa. Artturi meni halaamaan Afroditea.
- Kyllä egyptin jumalat menivät.
-Minä en, sori, olenko esitellyt sinulle sisaruksesi? Tässä on Ronja muodonmuuttaja velho, tässä biologi Sylvia, ja telepaatti siinä ohella, ja Velhosoturi Sami, insinööri koulutukseltaan.
Afrodite kätteli kunniavieraita nöyränä.
Saman tien saapui pahantuulinen Neptunus, joka piti huolta että oli aina päätä pidempi kuin pisin paikalla olija. Hänellä oli pitkät sotkuiset vihreät hiukset ja parta, sekä tumman sininen iho, ja ruskeat housut. Kultainen kruunu kimalteli hänen otsaltaan. Neptunus kohteliaasti kätteli Artturin lapsia kun Artturi esitteli heidät toisilleen.
Seuraavana saapui Saturnus, kultaiset pitkät hiukset olivat maahan asti, vihreä tunika oli kaunis ja kiiltelevä, ja sen alla hänellä oli vaalean ruskeat sukkahousut ja mustat mokkasiinit. Jupiter kohteliaasti käteli Samia mutta onjalle ja sylvialle hän kumarsi syvään, suuteli heidän kättään ja katsoi merkitsevästi. Saturnus oli herrasmies ja naistenmies.
Seuraavaksi saapui Slaine puhtaan valkoisella pellava puvulla ja kultaisella vyöllä varustettuna. Hän kumarsi Artturin lapsille ja esittäytyi, sitten tuli Afroditen luo ja suuteli tätä pitkään.
- Oletko varma? Slaine kuiskasi naiselle, nainen nyökkäsi ja he vaihtoivat merkitseviä katseita ja hymyilivät typerästi.
Seuraava vieras herätti hämmennystä, sillä hän näytti Artturilta, joskin vanhalta. Hänen ulkomuotonsa vastasi sitä Artturia joka johti ihmiset IBM'ää vastaan. Hän oli ainoa planeetta joka säilyi Artturina koska oli keskittynyt Apollon rakentamiseen niin täysillä että hänen kaikki aikansa meni siihen.
Nyt hän vain halusi levätä.
- Oletko varma ettet halua fuusioitua Jupiter?
Jupiter ravisti päätään.
- Kymmenen tuhatta vuotta... nyt on aika tutustua itseeni. Sitäpaitsi, sinä kopioit meidät kaikki jo joten eiköhän se puoli oli jo hoidettu?
Artturi iski silmää ja esitteli hänet lapsilleen.
Hermes saapui valkoisessa kaavussa, ja hänen mukanaan oli pieni Charon ja julman näköinen Pluto.
Seuraavaksi saapui ihmiset.
Matias, Kristian, Eva saapuivat lentäjien edustajina, Marko ja Heini kauhun sekiasen innostuksen saattelemana tulivat onnittelemaan Artturia, Haltia Slaine mustissa vaatteissa tuli Kaisan kanssa jolta oli kadonnut Aurinkofobia viime hetkillä, samalla kuin herkkyys auringon valoa kohtaan, ja veren himo. Kaisa oli saanut kuulla että kunhan oli auringon valossa, ei hän muuta ravintoa tarvinnut. Slaine oli alkanut kutsua häntä kukakseen.
Anita miehineen saapui edustamaan Samiran sukua, niin hassua kuin se olikin.
Slainet tervehtivät toisiaan, hieman hämmentyneenä.
Seuraavaksi Marianne saapui säkenöivässä vihreässä puvussa ja hän oli väittelemässä tyttärensä kanssa joka oli pukeutunut upeaan mustaan goottimekkoon.
- äiti, en voi mennä sinne, olen vamppyyri...
Silloin hän tajusi missä oli ja katsoi itseään. Hän ihmetteli vaatteitaan ja kehoaan, joka ei ollut enää kalpea, se oli lämmin ja hengittävä. Hän oli ihminen. (Artturin bravuuri, hän siirsi vain Sarren tietoisuuden uuteen kehoon ja vanha keho tuhottiin, mutta antoi kaikkivoivan vaikutelman.)
- enpä usko Marianne sanoi hymyillen.
Molemmat menivät halaamaan Artturia.
- Onko tämä todella Aurinko? kuvittelin sen olevan kuumempi, tämähän on kuin kesäinen päivä Saturnuksessa.
- onhan se, paitsi tunti täällä on sekuntti oikeaa aikaa, olen hidastanut aikaa sopivasti jotta olot täällä vastaavat mapallon olosuhteita.
Marianne ja Sarlene nyökkäilivät ymmärtäväisesti mutta oikeasti yrittivät vain sulattaa sitä massiivista voimaa jota tämä juhla vaati.
- Kiitos äiti siitä työstä mitä olet tehnyt vihreän tikuuden eteen olet todistanut että magialla voi edistää elämää.
Artturi katsoi Sarlenea ja sininen valo ilmestyi hänen käteensä. Artturi laittoi sen Sarren otsalle ja hän hengähti sisään pupillit laajentuneena.
- siinä oli tiedot ja taidot joita Saturnuksen paras telepaatti oli kerännyt koko elämänsä aikana. Olet nyt Saturnuksen paras telepaatti, käytä voimaasi viisaasti ja hoida sitä planeettaa. Jonkun pitää pitää yllä järjestystä kun muuttoaalto iskee.
Sarre kumarsi pikuveljelleen.
Apollon insinööri joka pelasti Ronjan ja Federaation miehistön oli pukeutuneena hienoon kultaiseen kaapuun ja hän kutsui vierailijat paikalleen.
Federaation aluksen miehistö saapui ja istahti tasangolle ilmestyneeseen penkkirivistön takaosaan.
Sen jälkeen pärähti soittamaan Prinsessa ruusunen, mahtavan orkesterin soittamana. Soittajat ilmestyivät tyhjästä ja olivat kaikki täydellisiä enkeleitä, virheettömän kauniita.
Neitseellistä valkoista prinsessamekkoa käyttävä säkenöivä Samira käveli Alttarille isänsä, salamurhaaja Omarin saattamana. Samira oli löytänyt Silverin arkistoista tallenteen isästään ja oli rakentanut tarkan kopion hänestä hääpäivää varten. Sen lisäksi hän oli orjuuttanut isänsä mielen jotta tämä käyttäytyisi takan käsikirjoituksen mukaan, tämän päivän pitäisi olla täydellinen.
Artturin henki salpautui kun näki tulevan vaimonsa säteilevän kauniina astelevan luokseen.
Pappi kysyi
- kuka luovuttaa tämän naisen?
Omar kumarsi ja sanoi
- minä, luovutan tyttäreni mahtavalle kuninkaalle, jumalten ja ihmisten herralle.
Artturi aisti vahvan kapinan Omarin ohjelmoidun käytöksen alta, Omar oli lisännyt sanoja suunnitelmaan, liioittelu oli yksi sarkasmin muoto.
Samira hymyili Artturille viettelevästi ja antoi kätensä tälle.
Pappi katsoi vieraita ja aloitti.
- Olemme kerääntyneet tänään tänne Auringon pinnalle juhlistamaan kahden sielun yhdistymistä rakkauden sitein. Aloitti insinööri ja vieraat hiljenivät.
- Tänään Auringon jumala, ihmisten suojelija ja rauhaa rakastava Apollo, Amon Ra, Arthur Silver ja Tuhon ja uudestisyntymän jumala, sodan jumala, Silver jumala, Samira Toth vannovat elävänsä yhdessä rakkauden ja kunnioituksen sitein kunnes riidat ja epäluottamus heidät erottaa. Rukoilkaamme ettei se päivä koskaan koita.
Pari hymyili toisilleen onnellisesti.
Molemmat olivat syntyneet tänä aamuna kuuden päivän raskauden jälkeen keinokohdusta, ja nopeutetun ajan avulla vanhentuneet 18 ja 20 vuotiaiksi. Molemmat olivat terveitä, vahvoja, ja hormonaalisesti ylikierroksilla.
Pappi lateli pitkiä puheita ja vihittävä pari ei paljoa häneen kiinnittänyt huomiota, vaan tuijottivat toisiaan silmiin, jopa silloin kun oli aika sanoa jotain.
Lopulta pappi pääsi kysymään
- Samira, otatko tämän Arthur Silverin puolisoksesi ja lupaat rakastaa häntä niin myötä kuin vastamäessä vähintään tuhannen vuoden ajan?
- Lupaan, vastasi Samira.
- Arthur, otatko tämän Samira Tothin puolisoksesi ja lupaat rakastaa häntä niin myötä kuin vastamäessä vähintään tuhannen vuoden ajan?
- Lupaan vastasi Artturi, ja kietoi kätensä tämän upean vartalon ympärille.
Hätäisesti pappi antoi hänelle luvan suudella morsianta juuri hetkeä ennen kuin pari syventyi suuteluun joa ei pätkääkään ulkopuolisista välittänyt, ja suudelma kesti minuutteja.
- Apollon ja Samiran minulle luovuttamin valtuuksin julistan teidät mieheksi, ja vaimoksi!
Taivas räjähti ilotulituksiin, serpenttiini sade satoi alas vieraiden päälle, enkelit lensivät ympäri ja ympäri tarjoillen shampanjaa ja makupaloja, iloinen tunnelma valtasi vieraat.
Kahden minuutin jälkeen Artturi ja Samira lopettivat suudelmansa ja kääntyivät käsi kädessä vieraita päin.
- Ja nyt haluaisin kutsua Slainen, sodan jumalan Alttarille.
Valkopukuinen haltia saapui alttarille ja serpentiinit sulautuivat lattiana toimivaan voimakenttään.
Slaine kääntyi ihmisiä päin jotka istuutuivat paikoilleen.
Orkesteri aloitti uudelleen prinsessa ruususen ja Rakkauden ja kauneuden jumala Afrodite käveli Artturin saattamana alttarille.
Samira kysyi
- kuka luovuttaa tämän naisen?
- Minä, Arthur silver.
Tuntui että sillä hetkellä koko aurinko värähti.
Artturi luovutti lapsensa Slainelle ja siirtyi vaimonsa rinnalle.
- Olemme kokoontuneet tänne tänään juhlistamaan Slaine von Mithrangar Mardonin, Marsin ja sodan jumalan, sekä Rakkaude ja kauneuden jumalattaren Afroditen häitä. Samira aloitti ja vurotellen puhuen täydellisessä harmoniassa Artturi ja Samira vihkivät kaksi nuorta jumalaa toisilleensa.
Juhlat Auringossa olivat lyhyet mutta hilpeät. Tunnin jälkeen alkoi aurinkotuuli tunkeutua voimakentän läpi ja vieraat alkoiat poistua, ensin jumalat ja ihmiset ja federaation vieraat yhtenä ryhmänä. Viimeisenä lähti Slaine ja Afrodite.
Omar jäi ainoana ihmisenä Samiran ja Artturin luokse.
Samira halasi isäänsä ja sanoi lähtevänsä häälomalle tähtiin.
- Tuota... hyvää häälomaa, mites minun kanssa, saanko kyytiä Marsiin? Omar kysyi.
Samira pudisti päätään
- Heippa, pitää mennä, panettaa ihan liikaa.
Artturi ja Samira välähtivät pois ja Omar jäi seisomaan Auringon pinnalle, ja katsoi miten aika alkoi pikkuhiljaa nopeutua lähestyen normaaliaikaa.
Tulenlieskat alkoivat liiikkua ja voimakenttä alkoi kadota.
Tyyneesti Omar totesi
- ei taas...
Ja katosi plasmasateeseen.
Muutama hetkeä myöhemmin...
Slaine istui Valhallassa valtaistuimellaan ja mietti mitä tekisi seuraavaksi. Hermes odotti häneltä suunnitelmaa miten laajentua galaksiin, ja hän päätti luovuttaa tähtimoottorin piirustukset örkki-ekille. Ihmisvelhot ja örkit yhdessä saisivat avaruuskelpoisen aluksen aikaan, ja eki oli valmis yhteistyöhön ihmisten kanssa. Hermes kiiruhti Neptunuksen luo.
Samira ja Omar ilmestyivät valtaistuin saliin. Omar rakentui käänteisesti palaen, lieskat pikkuhiljaa kadoten. Omar katseli itseään.
-olen elossa!
Slaine naurahti
- et ihan, tämä on Valhalla. Kiitos Samira, hän sanoi.
Slaine kumarsi Samiralle joka hymyili hänelle ja katosi. Slaine otti miekkansa ja aloitti taistelun joka kesti vuosisatoja. Ja kesti päiviä kunnes hän oli ladannut muistiinsa tarpeeksi taistelutaitoja ennen kuin voitti Omarin ensimmäisen kerran.
Paratiisisaarella
Kaksi ihmistä ilmestyi upealle uimarannalle jossa kukaan ihminen ei ollut kävellyt tuhansiin vuosiin.
Koko planeetalla ei ollut ihmisiä pariin vuosituhanteen, jolloin viimeiset sairaat ja sisäsiittoiset ihmisklaanit tappoivat toisensa rajussa sodassa.
Planeetta oli kaunis mutta ravinneköyhä monilta osin eikä pystynyt ylläpitämään ihmisasutusta ilman tuontimineraaleja.
Viimeiset ihmiset olivat hypänneet vuosimiljoonia kehityksessä taaksepäin, aivojen koko oli supistunut kolmanneseen riittämättömien aminohappojen takia, ja he osasivat vain murista toisilleen.
Mutta kahdelle jumalalle se oli paratiisi, he eivät tarvinneet mitään muuta kuin toisensa, vaatteetkin katosivat eetteriin saman tien kun he saapuivat planeetalle.
Comments