Atorin tarinoita

Hänellä oli keinuva olo, kuin olisi keinussa. Hän avasi silmänsä nähden keskipäivän auringot, sol ja Damokles molemmat keskitaivaalla ajaen massiiviset pilvet kauemmas. Marsissa oli aina pilviä, hirveät määrät vettä eikä se koskaan tullut alas. Ja hän keinui, sillä hän oli vihreän nelikätisen jätin kyydissä, kulkemassa jyrkkää vuoritietä alaspäin jätin kourassa. Slaine von Mithrangar Mardon havahtui täyteen taisteluvalmiuteen eikä voinut liikkua ollenkaan jätin otteessa, hän pystyi vain katsomaan huimaa menoa ja oksentamaan korkeanpaikan kammonsa seurauksena. Jätit veivät hänet suureen luola kaupunkiin, kiviset onkalot palvelivat kodin virkaa olennoille jotka olivat isoja ja vahvoja, mutta eivät järin fiksuja. Ongelma oli siinä että heidän aivonsa olivat vähän isompia kuin ihmisten, vaikka keho oli monin kerroin isompi. Ei jäänyt paljoa ajattelulle. - kapteeni, löytys tämmönen sankari, sanoi jätti kömpelöllä örkkien kielellä. Slaine ei ollut hyvä örkkien kielessä, mutta oli senkin opet...

Vanha nainen lensi lohikäärmellä taistelukentän lähelle. Lohikäärme halusi oikopäätä lentää tappamaan saastuneita mutta nainen toppuutteli sitä. Hänellä oli ylempiä ohjeita. Torin keskellä mies taisteli säihkyvä keihäs kädessään yksin saastuneita vastaan. Hän torjui laser säteitä keihäällään ja väisteli plasma iskuja jopa silloin kun ne ammuttiin selän takaa. Nainen sanoi taikasanan ja iso hohtava rengas ilmestyi hänen eteensä. Sen läpi katsoessaan miehen kuva suureni ja mahtavat energia virrat tulivat näkyviin. Tämä mies imi ulkoapäin suuret energiavirrat. Oli käsittämättömän vaikeaa taivuttaa aikaavaruutta niin kuin hän, eikä vanha noita tuntenut mitään, eli mies ei käyttänyt magiaa ajan vääristämiseen. Kuinka hän teki sen? Vai tekikö hän edes sitä? Oli miten oli, noita aikoi nyt eristää miehen ulkoisista energioista, ja antaa miehen saastuneiden pehmitettäväksi. - Sankarillinen soturi puhdistaa tämän kylän, lohikäärme sanoi syvällä äänellään hyväksyntää huokuen, minä menen auttamaa...