Silverin maailma
Oli vuosi 1970 vanhan terran aikaa. Nerokas sijoittaja liikemies Marcus Silver oli työmatkalla suomessa vaimonsa Irene Silverin kanssa kun saivat tietää Irenen olevan raskaana.
Mutta kaikki ei ollut hyvin. Tutkimuksissa havaittiin lapsella ongelmia, eikä lapsi ollut kehittynyt normaalisti. Lääkäri suositteli valvottua ruokavaliota ja kävelyä päivittäin.
Irene päätti jäädä raskauden ajaksi kotimaahansa suomeen koska raskaana ollessaan on helpompaa jos voi puhua äidinkieltään, ja ilma oli puhtaampaa kuin lontoossa, terveydenhuolto halvempaa ja laadukasta.
Marcus suostui ja lupasi käydä kuukausittain katsomassa vaimoaan.
Odotus kestikin hieman pitempään.
Yhdenksän kuukauden jälkeen lapsi oli vieläkin pieni alkio, ehkä noin 9 viikon kehitysasteella, ja lääkärit diagnosoivat lapsen kehityshäiriön mutaatioksi joka oli kyllä havaittu kastemadoilla mutta ei koskaan nisäkkäillä. Mutaatio aiheutti kehittymisen hidastumisen isolla kertoimella, tällä hetkellä se vaikutti olevan noin neljä. Lääkäri ei antanut hyvää ennustetta, lapsi tuskin selviytyisi hengissä syntymään asti, istukalla oli tapana keskeyttää raskaus jos lapsi ei ollut terve.
Mutta tällä kertaa istukka ei tehnyt sitä ratkaisua. Lapsi kehittyi hitaasti mutta varmasti. Kehityshäiriötä alettiin puhua Silverin oireyhtymäksi epävirallisesti, ja se jäi.
Isä alkoi huolestua raskaudesta ja sijoitti päämajansa helsinkiin, ja alkoi likvivoida omaisuuttaan.
Puolen vuoden aikana hän muutti suurimman osan osakkeistaan rahaksi ja alkoi ostaa biotekniikka firmoja suomesta ja maailmalta. Hän suosi suomea koska yritykset olivat hyviä ja alihintaisia.
Firmoista hän lopulta rakensi tutkimuslaboratorion jonka pääkohde oli tietenkin Arthur, eli hitaasti kehittyvä poika. Ja se olikin tarpeen koska keskenmeno vaara tuli raskauden aikana hyvin monta kertaa.
Lopulta vuonna 1974 syntyi Helmikuun valon päivänä Arthur Boromir Silver, Englantilaisen sijoitushaukan ja Suomalaisen mallin poika. Poika oli keskonen, noin 6 kuukauden kehitysasteella mutta terve ja vahva, ja poika pääsi puolen vuoden jälkeen happikaapista ulos ja kotiin. Irene ei suostunut viemään poikaa lontooseen joten perhe jäi helsinkiin ja Biotechnicum Silverin päämaja sementoitiin Helsinkiin.
Lapsi kasvoi ja kehittyi, mutta hitaasti. Meni kymmenen vuotta ennenkuin poika saavutti yhden vuoden kehitysasteen. Irene aina vitsaili että hänen siskonsa toivoi että hänen lapsensa olisivat aina pysyneet lapsena. No Irenen ei tarvitsisi toivoa, hänen lapsensa pysyisi koko hänen elämänsä lapsena, ja pitkään sen jälkeenkin.
Pian lapsen kehitys vakiintui kymmenesosaan tavallisesta, ja kahdenkymmenen vuoden ikäisenä hän alkoi oppia puhumaan. Kunnian himoinen Marcus palkkasi hänelle kotiopettajattaren, sillä jos poika paperien mukaan oli täysi-ikäinen, pitäisi hänen ainakin saada kunnon koulutus. Arthurille tuli pikkuveli ja sisko, ja he kävivät jo koulua.
Biomedicum Silver kasvoi ja menestyi, ja perhe muutti Lontooseen, minnne siirrettiin firman pääkonttori. Arthurin pikkuveli ja sisko siirtyivät firmaan töihin ja kasvattivat siitä tärkeän geeniteknologia firman, ja firma onnistui kehittämään lääkkeitä ja hoitoja moniin perinnöllisiin sairauksiin. Arthurin osuus tästä oli merkittävä, hänen lapsuus meni koekaniinina ja tutkimusrottana.
Viimein viisikymppisenä, eli fyysisesti kymmenvuotiaana, Arthur sai kuulla isänsä kuolemasta, isä kuoli sydänkohtaukseen 80 vuotiaana. Milloinkaan hän ei mennyt eläkkeelle. Hän keräsi ison omaisuuden viedessään BioMedicumin pörssiin ja myi koko osuutensa siitä, ja hänen lapsilleen siitä jäi iso osa ja he jäivät johtamaan firmaa.
Koko tämän omaisuuden hän testamenttasi Silver säätiölle jonka tarkoituksena oli turvata Arthur Silverin koulutus ja talous. Säätiölle palkattiin sijoittajia joiden tehtävänä oli kartuttaa omaisuutta tehokkaasti mutta eettisesti.
Viimein 80 vuotiaana, kun hän sai oikeuden perintöönsä, hän alkoi viettää villiä elämää. Äiti oli kuollut kolmekymmentä vuotta aiemmin, hänellä oli tutkinto kolmessa ylipistossa, jokaisesta tohtorin tutkinto, mutta ei suuntaa elämässä.
Hänen pikkuveljensä ja siskonsa yrittivät turhaan ohjata häntä ottamaan vastuuta ja aloittamaan elämänsä. Tutkimuksien mukaan hän pystyisi mennä naimisiin ja saada lapsia, joskin lapsilla oli riski samaan oireyhtymään kuin hänellä mutta se olisi vain hyvä asia. Monet upeat rikkaat ja kauniit naiset halusivat lapsen hänen kanssaan vain siinä toivossa että myös lapsista tulisi pitkäikäisiä. Arthurista kirjoiteltiin paljon vuodesta toiseen, hän oli 'Haltiaprinssi', vanha mutta nuoren kehossa.
Myyttejä ja legendoja virisi hänestä tuon tuostakin.
Naisia ja viinaa virtasi, elämä oli yhtä juhlaa. Kunnes hän osti uuden Porchen ja päätti mennä koeajelulle.
Puolen vuoden jälkeen hän heräsi koomasta. Hän ei voinut liikuttaa jalkojansa, eikä käsiään.
Hän heräsi BioMedicumin erikoislaboratoriossa jossa kokeellisilla hoidoilla hänen koomansa oli menestyksellisesti parannettu.
Mutta hän oli halvaantunut niskasta alaspäin. Ja hänen hauras kehonsa ei olisi selvinnyt ilman jatkuvaa kallista hoitoa.
Arthur heräsi ja näki 70v ryppyisen pikkusiskonsa sänkynsä vierestä.
oli outoa että pikkusisko oli niin vanhan näköinen.
"Huomenta Artturi. Meillä on huonoja ja hyviä uutisia. Olet halvaantunut niskasta alaspäin, se oli se huono uutinen. Hyvä uutinen on se että meillä on teknologia valmiina kuinka ohittaa vaurioituneet hermot neurolinkillä, ja tarvitsemme vapaaehtoisen koehenkilön, toivoimme vähän että sinä suostuisit auttamaan perheyritystä."
Arthur mietti minuutin ja suostui, ei kukaan kestäisi elämää halvaantuneena.
Hänelle tehtiin kolme leikkausta ja viimein hän sai kehonsa hallintaan, mutta se oli niin heikko.
Kolme vuotta hän sai fysioterapiaa. Uintia ja Balettia sekä kuntoutusta.
Hänen isoveljensä kuoli ja hän meni hautajaisiin. Oli hämmästyttävää kuinka paljon hänellä oli lapsia ja lastenlapsia. Lasten lapsia taisi olla jotain parisenkymmentä, eikä hän tuntenut heistä ketään. Siskollakin taisi olla hurjasti, mutta Arthur oli vain elänyt omassa satumaassaan.
Jotain pitäisi tapahtua. Hän ei halunnut vain aloittaa suurta sukulaiskierrosta vaan hänen pitäisi mennä pois ja etsiä ensin itsensä.
Samana päivänä hän meni lentokentälle ja lensi tiibettiin.
Kymmenen vuotta hän eli siellä. Hän sai kirjeen pikkusiskonsa kuolemasta ja viimeiset siteet perheeseen oli kadonnut.
Hän oppi tantra joogan ja Shaoling wushua. Hän kuntoutti kehonsa vahvaksi ja notkeaksi. Viimein se oli kuin kenen tahansa ihmisen keho, hän ei tarvinnut enää lääkkeitä jatkuvasti eikä väsähtänyt kilometrin kävelystä.
Viimein hän oli valmis kaupunkiin ja muutti Tokioon.
Tokiossa hän tapasi Toshiro Nagaton, Bujinkan nimisen taistelulajin Soken, eli pääopettajan
ja yli kahdeksankymmen vuotias opettaja teki Arthuriin suuren vaikutuksen. Hänellä oli nuoren vartalo ja energisyys. Hän oli iso ja nopea, vahva ja kuitenkin hellä.
Arthur ryhtyi Soken oppilaaksi ja alkoi rahoittaa seuraa tuntuvasti, laajentaen ja modernisoiden dojoa samalla säilyttäen sen perinteisen ulkonäön.
Kymmenessä vuodessa Arthur läpäisi Godan testin ja sai viidennen danin Bujinkan Budo taijutsussa.
Silloin hän tunsi että oli aika jatkaa eteenpäin ja jätti japanille jäähyväiset.
Hän lähti lontooseen ja alkoi toteuttaa uutta visiotaan tulevaisuudesta, ei vain omasta vaan koko ihmiskunnan.
Tiibetin ja japanin viisaus piti siirtää länsimaihin, ja siksi hän perusti Arthur Silverin säätiön.
Mutta kaikki ei ollut hyvin. Tutkimuksissa havaittiin lapsella ongelmia, eikä lapsi ollut kehittynyt normaalisti. Lääkäri suositteli valvottua ruokavaliota ja kävelyä päivittäin.
Irene päätti jäädä raskauden ajaksi kotimaahansa suomeen koska raskaana ollessaan on helpompaa jos voi puhua äidinkieltään, ja ilma oli puhtaampaa kuin lontoossa, terveydenhuolto halvempaa ja laadukasta.
Marcus suostui ja lupasi käydä kuukausittain katsomassa vaimoaan.
Odotus kestikin hieman pitempään.
Yhdenksän kuukauden jälkeen lapsi oli vieläkin pieni alkio, ehkä noin 9 viikon kehitysasteella, ja lääkärit diagnosoivat lapsen kehityshäiriön mutaatioksi joka oli kyllä havaittu kastemadoilla mutta ei koskaan nisäkkäillä. Mutaatio aiheutti kehittymisen hidastumisen isolla kertoimella, tällä hetkellä se vaikutti olevan noin neljä. Lääkäri ei antanut hyvää ennustetta, lapsi tuskin selviytyisi hengissä syntymään asti, istukalla oli tapana keskeyttää raskaus jos lapsi ei ollut terve.
Mutta tällä kertaa istukka ei tehnyt sitä ratkaisua. Lapsi kehittyi hitaasti mutta varmasti. Kehityshäiriötä alettiin puhua Silverin oireyhtymäksi epävirallisesti, ja se jäi.
Isä alkoi huolestua raskaudesta ja sijoitti päämajansa helsinkiin, ja alkoi likvivoida omaisuuttaan.
Puolen vuoden aikana hän muutti suurimman osan osakkeistaan rahaksi ja alkoi ostaa biotekniikka firmoja suomesta ja maailmalta. Hän suosi suomea koska yritykset olivat hyviä ja alihintaisia.
Firmoista hän lopulta rakensi tutkimuslaboratorion jonka pääkohde oli tietenkin Arthur, eli hitaasti kehittyvä poika. Ja se olikin tarpeen koska keskenmeno vaara tuli raskauden aikana hyvin monta kertaa.
Lopulta vuonna 1974 syntyi Helmikuun valon päivänä Arthur Boromir Silver, Englantilaisen sijoitushaukan ja Suomalaisen mallin poika. Poika oli keskonen, noin 6 kuukauden kehitysasteella mutta terve ja vahva, ja poika pääsi puolen vuoden jälkeen happikaapista ulos ja kotiin. Irene ei suostunut viemään poikaa lontooseen joten perhe jäi helsinkiin ja Biotechnicum Silverin päämaja sementoitiin Helsinkiin.
Lapsi kasvoi ja kehittyi, mutta hitaasti. Meni kymmenen vuotta ennenkuin poika saavutti yhden vuoden kehitysasteen. Irene aina vitsaili että hänen siskonsa toivoi että hänen lapsensa olisivat aina pysyneet lapsena. No Irenen ei tarvitsisi toivoa, hänen lapsensa pysyisi koko hänen elämänsä lapsena, ja pitkään sen jälkeenkin.
Pian lapsen kehitys vakiintui kymmenesosaan tavallisesta, ja kahdenkymmenen vuoden ikäisenä hän alkoi oppia puhumaan. Kunnian himoinen Marcus palkkasi hänelle kotiopettajattaren, sillä jos poika paperien mukaan oli täysi-ikäinen, pitäisi hänen ainakin saada kunnon koulutus. Arthurille tuli pikkuveli ja sisko, ja he kävivät jo koulua.
Biomedicum Silver kasvoi ja menestyi, ja perhe muutti Lontooseen, minnne siirrettiin firman pääkonttori. Arthurin pikkuveli ja sisko siirtyivät firmaan töihin ja kasvattivat siitä tärkeän geeniteknologia firman, ja firma onnistui kehittämään lääkkeitä ja hoitoja moniin perinnöllisiin sairauksiin. Arthurin osuus tästä oli merkittävä, hänen lapsuus meni koekaniinina ja tutkimusrottana.
Viimein viisikymppisenä, eli fyysisesti kymmenvuotiaana, Arthur sai kuulla isänsä kuolemasta, isä kuoli sydänkohtaukseen 80 vuotiaana. Milloinkaan hän ei mennyt eläkkeelle. Hän keräsi ison omaisuuden viedessään BioMedicumin pörssiin ja myi koko osuutensa siitä, ja hänen lapsilleen siitä jäi iso osa ja he jäivät johtamaan firmaa.
Koko tämän omaisuuden hän testamenttasi Silver säätiölle jonka tarkoituksena oli turvata Arthur Silverin koulutus ja talous. Säätiölle palkattiin sijoittajia joiden tehtävänä oli kartuttaa omaisuutta tehokkaasti mutta eettisesti.
Viimein 80 vuotiaana, kun hän sai oikeuden perintöönsä, hän alkoi viettää villiä elämää. Äiti oli kuollut kolmekymmentä vuotta aiemmin, hänellä oli tutkinto kolmessa ylipistossa, jokaisesta tohtorin tutkinto, mutta ei suuntaa elämässä.
Hänen pikkuveljensä ja siskonsa yrittivät turhaan ohjata häntä ottamaan vastuuta ja aloittamaan elämänsä. Tutkimuksien mukaan hän pystyisi mennä naimisiin ja saada lapsia, joskin lapsilla oli riski samaan oireyhtymään kuin hänellä mutta se olisi vain hyvä asia. Monet upeat rikkaat ja kauniit naiset halusivat lapsen hänen kanssaan vain siinä toivossa että myös lapsista tulisi pitkäikäisiä. Arthurista kirjoiteltiin paljon vuodesta toiseen, hän oli 'Haltiaprinssi', vanha mutta nuoren kehossa.
Myyttejä ja legendoja virisi hänestä tuon tuostakin.
Naisia ja viinaa virtasi, elämä oli yhtä juhlaa. Kunnes hän osti uuden Porchen ja päätti mennä koeajelulle.
Puolen vuoden jälkeen hän heräsi koomasta. Hän ei voinut liikuttaa jalkojansa, eikä käsiään.
Hän heräsi BioMedicumin erikoislaboratoriossa jossa kokeellisilla hoidoilla hänen koomansa oli menestyksellisesti parannettu.
Mutta hän oli halvaantunut niskasta alaspäin. Ja hänen hauras kehonsa ei olisi selvinnyt ilman jatkuvaa kallista hoitoa.
Arthur heräsi ja näki 70v ryppyisen pikkusiskonsa sänkynsä vierestä.
oli outoa että pikkusisko oli niin vanhan näköinen.
"Huomenta Artturi. Meillä on huonoja ja hyviä uutisia. Olet halvaantunut niskasta alaspäin, se oli se huono uutinen. Hyvä uutinen on se että meillä on teknologia valmiina kuinka ohittaa vaurioituneet hermot neurolinkillä, ja tarvitsemme vapaaehtoisen koehenkilön, toivoimme vähän että sinä suostuisit auttamaan perheyritystä."
Arthur mietti minuutin ja suostui, ei kukaan kestäisi elämää halvaantuneena.
Hänelle tehtiin kolme leikkausta ja viimein hän sai kehonsa hallintaan, mutta se oli niin heikko.
Kolme vuotta hän sai fysioterapiaa. Uintia ja Balettia sekä kuntoutusta.
Hänen isoveljensä kuoli ja hän meni hautajaisiin. Oli hämmästyttävää kuinka paljon hänellä oli lapsia ja lastenlapsia. Lasten lapsia taisi olla jotain parisenkymmentä, eikä hän tuntenut heistä ketään. Siskollakin taisi olla hurjasti, mutta Arthur oli vain elänyt omassa satumaassaan.
Jotain pitäisi tapahtua. Hän ei halunnut vain aloittaa suurta sukulaiskierrosta vaan hänen pitäisi mennä pois ja etsiä ensin itsensä.
Samana päivänä hän meni lentokentälle ja lensi tiibettiin.
Kymmenen vuotta hän eli siellä. Hän sai kirjeen pikkusiskonsa kuolemasta ja viimeiset siteet perheeseen oli kadonnut.
Hän oppi tantra joogan ja Shaoling wushua. Hän kuntoutti kehonsa vahvaksi ja notkeaksi. Viimein se oli kuin kenen tahansa ihmisen keho, hän ei tarvinnut enää lääkkeitä jatkuvasti eikä väsähtänyt kilometrin kävelystä.
Viimein hän oli valmis kaupunkiin ja muutti Tokioon.
Tokiossa hän tapasi Toshiro Nagaton, Bujinkan nimisen taistelulajin Soken, eli pääopettajan
ja yli kahdeksankymmen vuotias opettaja teki Arthuriin suuren vaikutuksen. Hänellä oli nuoren vartalo ja energisyys. Hän oli iso ja nopea, vahva ja kuitenkin hellä.
Arthur ryhtyi Soken oppilaaksi ja alkoi rahoittaa seuraa tuntuvasti, laajentaen ja modernisoiden dojoa samalla säilyttäen sen perinteisen ulkonäön.
Kymmenessä vuodessa Arthur läpäisi Godan testin ja sai viidennen danin Bujinkan Budo taijutsussa.
Silloin hän tunsi että oli aika jatkaa eteenpäin ja jätti japanille jäähyväiset.
Hän lähti lontooseen ja alkoi toteuttaa uutta visiotaan tulevaisuudesta, ei vain omasta vaan koko ihmiskunnan.
Tiibetin ja japanin viisaus piti siirtää länsimaihin, ja siksi hän perusti Arthur Silverin säätiön.
Comments